Sain kirjeen ACN mobile:lta 5.2 jossa ilmoitettiin että kyseinen numeronsiirto on hyväksytty ja puhelinnumero tullaan siirtämään 24.2.2004 klo 10:40 ACN verkkoon. 5 arkipäivän sisällä lähetetään SIM kortti tunnuslukuineen kotiisi.
Eilen 24.2.04 klo 10:50 katkesi vanha dna yhteys uusi yhteys ei avautunut. Pinna kiristyi!!! Mielessäni kirosin koko uuden operaattorin tominnan ja sen hitauden. Vähän väliä käynnistelin kännykkääni uudelleen ja yhä uudelleen...tuloksetta. Vaihdoin, jopa puhelintakin välissä... ei tulosta.
Lueskelin netistä miten muille ACN asiakkaille on käynyt. Joillakin siirto on toiminut kuin ajatus joillakin on taas tökkinyt. Eli hyvinkin kiivaita keskusteluja toiset puolesta toiset vastaan. Keskustelut sai minut taas hymyilemään (vahingo ilostako mene ja tiedä?)
No ajattelin että soitampa lankaliittymästäni aivan piruuttaan asikaspalveluun kun väittävät ettei sinne saa yhteyttä. Toisella yrittämällä tärppäsi. (dna:lle sai roikkua joskus 50 minuuttiakin langalla ilman tulosta) Selitin asian ja aikoivat tehdä asialle jotakin. 25 min puhelinsoitosta liittymäni avatui ja on ollut käytettävissä siitä lähtien. Eli vajaan kahdentunnin odotus palkittiin ilman turhia riitelyjä. Maltti on valttia vaikka myönnän tulleeni petetyksi ACN lupausten suhteen.
Luulen että vanha operaattori panttaa reititystietoja ja hitaudet johtuvat suurelta osin siitä. Jossain keskustelussa ko. asiasta taidettiin mainitakkin. Dna:lla oli tai saattaa olla vieläkin kampanja jossa yrittävät saada asiakkaan pidetyksi omilla listoilla kauppaamalla 90 eur edestä ilmaista puheaikaa. Itse siihen en langennut kun halu on kokeilla aina jotain uutta, se piristää tai sitten ei. Jokainen voi itse katsella peiliin ja miettiä mihin paperiin tuli nimi laitettua tässä tilanteessa siitä ei tietääkseni joudu maksamaan vrt. pankkitakaus

Vastaukset 4
Vanhimmat
juu eilen soittivat dna:lta ja sanoivat että jos pystyn heidän asiakkaanaan niin saan 120 euroa puheaikaa. olen 2,5 vuotta syytänyt 70-80 euroa dnalle, luulisi että paremman tarjouksen olisivat esittäneet.
en suostunut, sillä olen erittäin tyytymätön verkon kuuluvuuteen ja laskutus sekoiluihin. maksan nimittäin vieläkin viimekesäisiä laskuja jotka aiheutuivat heidän uusiessa laskutusjärjestelmää.
olen soittanut dna:lle useita vikailmoituksia milloin gprs:n toimivuudesta kuin kaupungeissa olevista katvealueista, eikä parannusta ole asioihin edelleenkään tullut.
kannattaisi dna:n pitää asiakkaastaan huolta silloin kun ovat asiakkaita, eikä kiinnostua niistä vasta silloin kun vaihtavat toiseen operaattoriin.
Olen ollut eiliseen saakka 3,5 vuotta dna asiakkana. Viime kesän laskutusjärjestelyt saivat karvat nousemaan pystöön. Nykyisellä tekniikalla täytyy laskutus saada ajantasalle niin että asikkaat siitä kärsivät jollaikin muulla tavalla tai sitten hyvittää asikkaille muutakin kuin laskutusjakson pituus.
Asiakaspalveluun ei päässyt. Taitaa olla jokaisen operaattorin puute?
Asia on niin, ettei muut operaattorit tahallaan mitään hidastele. Liittymien aukeaminen hidastelee sen takia, että se operaattori kenelle numero siirtyy joutuu maksamaan siirrosta aiheutuvat kulut (n 20 euroa per liittymä) ja ACN:llä ei sattumoisin ole rahaa aina hoitaa näitä asioita.
Hidastelu nimenomaan johtuu siitä vanhasta operaattorista (mistä numero siirtyy), koska näin menetellen he saavat uuden operaattorin (sen mihin numero siirtyy) toiminnan näyttämään huonolta ja silloin on tyytymätön asiakas helpompi pitää ja / tai kääntää takaisin.
Tästä on olemassa paljon sisäpiirin tietoa. Ja katsokaa nyt noita ÄLYTTÖMIÄ puheaikatarjouksia mitä ihmisille luvataan jos he eivät siirrä numeroaan. Ei mitään järkeä ! Ja varmaan arvaatte / tiedätte kuka ne ILMAISET puhelut maksaa ? Ennätys on tällä hetlellä Radiolinjalta, lupasivat 2 liittymään yhteensä 1000 EUR puheaikaa (pienissä kk-erissä) jos numeroita ei siirretä XXX -operaattorille.