Bilanx

Minulla on 2 leikattua poikakissaa, n. 3,5 ja 3v. Vanhemmalla on ollut kahdesti virtsakiteitä. Eka kerralla syötin kissoille liuotusruokaa sekä ylläpitoruokaa yht. puoli vuotta jonka jälkeen ostin eläinkaupasta Royal Canin leikattujen kissojen kuivaruokaa ja kaupasta "parempia" märkäruokia joissa ei ollut tuoteselosteen mukaan viljaa, esim. Sheba. No 3kk päästä kissan vaiva uusi. Nyt pelkkää erikoisruokaa on mennyt taas jo 5kk. Tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta syöttää pelkkää lääkeruokaa koko loppuikä nuorille kissoille joista toinen ei edes kärsi vaivasta. Eläinlääkäri ehdotti, että voisin kokeilla lisätä lääkeruoan sekaan vähän eläinkaupan raksuja tuomaan vaihtelua. Olen myös lukenut monia juttuja raakaruokinnasta, mutta pelkään ettei kissat saa kaikkia tarvitsemiaan vitamiineja yms. pelkästä lihasta. Ja vitamiinipillereiden kanssa kikkailu tuntuu hankalalta. Olen kokeillut muutaman kerran keittää seitä sekä broilerin fileesuikaleita ja molemmat olivat herkkua. Possunsuikaleita yritin raakana, mutta ne eivät kelvanneet. Täytyy kai taas tarjota kattilan kautta. Onko kypsä liha huono vaihtoehto? Jos antaisin pari kertaa päivässä lihaa/kalaa ja lisäksi raksuja? Sain viikko sitten näytteen Bilanx sterilized kuivaruoasta ja annoin siitä maistiaiset kissoille muutamana päivänä lääkeraksujen seassa. Meni kuin kuumille kiville. Onko kellään kokemuksia ko. kuivaruoasta? Onko hyvä virtsavaivasta toipuneelle? Myös muita hyviä kokemuksia vastaavanlaisen kissan hoidosta otetaan vastaan. Ei kiitos lääkeruokasaarnaa. Personal maaru yms. sivut olen jo lukenut.
3348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

terveelle kissalle ei saa missään tapauksessa syöttää liuotus ruokaa!! se aiheuttaa terveelle kissalle erilaisia virtsakiviä. syötä terveelle kissalle eri ruokaa, kuin sairaalle. eikö muka lääkäri ole kertonut sinulle? huh huh.

Äänestä

Kyllä ostaisin ehdottomasti virtsakivipotilaalle vaihtoehtoruoaksi jotakin eläinkaupan laadukasta ruokaa. Tuo Bilanx on melkeinpä samanlaista höttöä kuin marketin Kitekatit ym. ainoastaan kalliimpaa. Koita esimerkiksi Hillsin, Acanan, Orijenin tms. ruokaa eläinkaupasta, jos kissasi tykkäisivät niistäkin.

Äänestä

Munkin kissalla todettiin virtsakivet,pariviikkoa ollaan nyt syöty urinarya ja paria muutakin merkkiä.Toivon todella että niiden syömistä ei tarvis jatkaa koska ei se niistä tunnut hirveästi perustavan.Oon suunnitellut että jatkettaisiin sitten eläinkaupan royal caninin ruuilla sekä eläinlääkäreiltä saatavilla royal canin young female ruoalla mikäli ne niitä syö mutta enimmäkseen porsaan sydämmellä,suikaleilla (molemmat raakana) sekä keitetyllä pakaste seidillä koska niitä ne on ennenkin syöneet.Pitäisi varmaan muitakin liharuokia keksiä.Jauhelihaa voisi varmaan kokeilla. Ennen syötiin enimmäkseen latzia ja bilanxia.Eli mäkään en usko että se bilanx olisi mitenkään hyvälatuista koska mun kissa on syönyt kuivaruuista kauan jo pelkästään sitä ja sillä on kiviä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Minulla on 2 leikattua poikakissaa, n. 3,5 ja 3v. Vanhemmalla on ollut kahdesti virtsakiteitä. Eka kerralla syötin kissoille liuotusruokaa sekä ylläpitoruokaa yht. puoli vuotta jonka jälkeen ostin eläinkaupasta Royal Canin leikattujen kissojen kuivaruokaa ja kaupasta "parempia" märkäruokia joissa ei ollut tuoteselosteen mukaan viljaa, esim. Sheba. No 3kk päästä kissan vaiva uusi. Nyt pelkkää erikoisruokaa on mennyt taas jo 5kk. Tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta syöttää pelkkää lääkeruokaa koko loppuikä nuorille kissoille joista toinen ei edes kärsi vaivasta. Eläinlääkäri ehdotti, että voisin kokeilla lisätä lääkeruoan sekaan vähän eläinkaupan raksuja tuomaan vaihtelua. Olen myös lukenut monia juttuja raakaruokinnasta, mutta pelkään ettei kissat saa kaikkia tarvitsemiaan vitamiineja yms. pelkästä lihasta. Ja vitamiinipillereiden kanssa kikkailu tuntuu hankalalta. Olen kokeillut muutaman kerran keittää seitä sekä broilerin fileesuikaleita ja molemmat olivat herkkua. Possunsuikaleita yritin raakana, mutta ne eivät kelvanneet. Täytyy kai taas tarjota kattilan kautta. Onko kypsä liha huono vaihtoehto? Jos antaisin pari kertaa päivässä lihaa/kalaa ja lisäksi raksuja? Sain viikko sitten näytteen Bilanx sterilized kuivaruoasta ja annoin siitä maistiaiset kissoille muutamana päivänä lääkeraksujen seassa. Meni kuin kuumille kiville. Onko kellään kokemuksia ko. kuivaruoasta? Onko hyvä virtsavaivasta toipuneelle? Myös muita hyviä kokemuksia vastaavanlaisen kissan hoidosta otetaan vastaan. Ei kiitos lääkeruokasaarnaa. Personal maaru yms. sivut olen jo lukenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu