Nykyiset noitavainot ovat periaatteeltaan samanlaisia kuin keskiajallakin. Sellaista, mitä itse ei ymmärretä, niin sitä ei ole olemassa ja sitä pitää vastustaa kaikin keinoin, ettei vain oma tyhmyys ja tietämättömyys tulisi ilmi. Koska papit eivät ymmärtäneet noitien/parantajien toimintaa, niin heidät tuomittiin raamatun avulla kuolemaan, sillä eihän kukaan saanut parantaa tai harjoittaa hengellisiä tieteitä muutakuin papit. Ja koska papit eivät osannet parantaa, kuten oli, niin vielä pahempi parantajalle; Takuuvarma rovio tai hukuttamistuomio. Ei edes yritetty selvittää, miksi tai miten joku kykeni parantamaan ihmisiä, koska kaikki oikea tieto ja taito oli vain papeilla. Nykyajan pappeja ovat skeptikot, tiedemiehet ja lääkäritkin. Kaikki, mikä menee heidän käsityskykynsä ylitse on taikauskoa,huuhaata, hörhöä jne. ja sitä ei kertakaikkiaan ole olemassa ja siltä pitää ehdottomasti varjella muita kansalaisia, koska kaikki oikea tieto ja taito on vain heillä. Jos nämä nykyajan papit saisivat laatia lait, niin kaikki parantajat ja hengen tiedon harjoittajat olisivat takuuvarmasti vankilassa. Toki yritystä on nytkin laatia lakeja joilla nykyiset parantajat yritetään ainakin ahdistaa nurkkaan ja tiukkaan valvontaan ja saattaa häpeään tieteen keinoin, jos vain mahdollista. ja sama ongelmakin on säilynyt: Se, mitä ei ymmärretä, sitä ei ole, eikä sitä myöskään tarvitse tutkia, vaan kansalaisia on varjeltava kaikin keinoin siltä, mitä nämä nykyajan papit eivät ymmärrä eivätkä osaa. Onneksi meillä on nykyään demokratia ja sanan vapaus, jota sentään suurin osa kansasta kannattaa. Poistun ja mutisen, kuten Galileokin aikanaan: "SE PYÖRII SITTENKIN."
Nykyajan noitavainot
23
818
Vastaukset
- ja älyllistä laiskuutta
>Poistun ja mutisen, kuten Galileokin aikanaan: "SE PYÖRII SITTENKIN." Hei vaan sitten. Ei tullut sitten mieleen, että olisit toiminut samoin kuin Galileo eli hankkinut systemaattiset havainnot, järjestänyt ne loogiseksi kokonaisuudeksi ja esittänyt sitten hyvin perustellun näkemyksesi. Galileon mutina on muuten jälkikäteen keksitty tarina eikä sen tueksi ole mitään faktaa. Eli se sopii hyvin satujesi lopetukseksi.
- erilaisuudesta
Te uskomushoitoihin kallellaan olevat ajattelette asioita liiaksi vain omasta näkökulmastanne ja perustelemattomista uskomuksistanne. Siitä on helppo eksyä sivuraiteille ja mikä vielä ikävämpää, matkalla hankitaan uskonvahvistusta toisten samankaltaisten ajatuksista ja subjektiivisista kokemuksista ja nämä asiat nieleskellään pureksimatta suurina totuuksina. Ja sitten kun ollaan vakuututtu oman asian oikeutuksesta, torjutaan kaikki muu vaikka miten se tuntuisi järjettömältä. Me skeptisesti asioihin suhtautuvat taas pyrimme etsimään totuutta aidoimmillaan analyyttisen ajattelun, tältä pohjalta syntyvien teorioiden ja käytännön kokeiden keinoin. Mm. niinkin "uskonvarainen" asia kuin ajan suhteellisuus on käytännön kokein osoitettu todeksi ja mm. GPS-laitteet eivät toimisi, ellei ajan suhteellisuutta huomioitaisi. Samoin myös lääketiede kehittyy vain luomalla uusia teorioita vanhoihin pohjautuen ja testaamalla uudet teoriat kokein. On mahdoton ajatus, että mitään suurta edistystä voisi enää tapahtua muutoin kuin tieteen keinoja ja sääntöjä noudattaen. Ja tuskin kukaan järkevästi ajatteleva enää haluaisi luopua nykyisestä terveydenhuolojärjestelmästämme. Päinvastoin ihmiset haluavat edelleen kehittää ja parantaa sitä tieteen keinoin lääketieteen asiantuntijoiden johdolla. Emmehän me nyt vaihtoehtohoitoja halua kieltää, sillä kyllä skeptikkokin tietää ja ymmärtää, että pieni osa ihmisistä niistä hyötyy ja suorastaan tarvitsee niitä elääkseen mielekästä elämää. Emme vain halua, että vaihtoehtohoitoa levitetään väärää tietoa jakamalla myös niille ihmisille, jotka eivät välitä hoidon alkuperästä vaan haluavat vain saada parasta hoitoa itselleen. Tässä suhteessa lääketieteellinen hoito on heille se oikea ratkaisu, ja jos se ei syystä tai toisesta riitä tai sovellu, niin sitten voidaan miettiä niitä vaihtoehtoja, vai mitä?
- pääraide
Jos tuloksia, jopa uudistumistakin halutaan voi olla tarpeellista joskus eksyä vaikka sivyraiteellekin. Päärataa matkustava köröttelee tuttuun tapaan, mutta määränpäähän päästäkseen voi joutua käyttämään vielä muitakin kulkuneuvoja!
- erilaisuudesta
> Me skeptisesti asioihin suhtautuvat pyrimme etsimään totuutta aidoimmillaan analyyttisen ajattelun, tältä pohjalta syntyvien teorioiden ja käytännön kokeiden keinoin ..... http://www.sunpoint.net/~ranick24/skepsis/
- asiaa.
erilaisuudesta kirjoitti:
> Me skeptisesti asioihin suhtautuvat pyrimme etsimään totuutta aidoimmillaan analyyttisen ajattelun, tältä pohjalta syntyvien teorioiden ja käytännön kokeiden keinoin ..... http://www.sunpoint.net/~ranick24/skepsis/
" http://www.sunpoint.net/~ranick24/skepsis/ " Erinomaisen linkin laitoit ja tässä lisää samaa teemaa: http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_5.html
- tuubaa
erilaisuudesta kirjoitti:
> Me skeptisesti asioihin suhtautuvat pyrimme etsimään totuutta aidoimmillaan analyyttisen ajattelun, tältä pohjalta syntyvien teorioiden ja käytännön kokeiden keinoin ..... http://www.sunpoint.net/~ranick24/skepsis/
En tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä säälistä. Joka tapauksessa edellinen linkki osoittaa aloittajan päättelyn täysin oikeaksi vaihoethtoilijoiden vinoutuneesta ajattelutavasta ja uskonnollisesta hurmoksesta.
- Täydet pisteet!
Wilosoohvi kirjoitti täyttä asiaa. Päivän paras kirjoitus!
- Samaa mieltä
Juuri näin se menee. Liisa Sulkakoski on todella rohkea nainen tuomalla julkisuuteen lääketeollisuuden ylivallan, koska on itse lääkärinä sen havainnut. Lukekaa hänen blogiaan ja katsokaa Youtuubi videot. http://www.liisasulkakoski.fi/index.htm
- terrorisointi
Jälleen vaalikampanjointiviesti poistoon. Toivottavasti ei katoa koko ketju tällä kertaa, mutta jos katoaa, syyttäköön kaikki siitä sinua.
- äänestäisi
terrorisointi kirjoitti:
Jälleen vaalikampanjointiviesti poistoon. Toivottavasti ei katoa koko ketju tällä kertaa, mutta jos katoaa, syyttäköön kaikki siitä sinua.
T. Soinia, joo ei puhu sairaudenhoidon rappiotilasta.
- Balldisky
Kaikkein pahin ja vaarallisin uskomuslääketiede on koululääketieteen psykosomatia jossa aivokalvon tulehdukset jää tutkimatta ja hoitamatta, kun vainoharhaiseksi koulut koululääketieteen tohtorit alkaa pelkkiin pannukakku teorioihin perustuvan solvaamisen psykosomatialla, naamasta näkee (hitlerin ilme) millaista hoitoa valtiolla on tarjolla kehon kipuihin..psykitrien tarjoamaa kidutus hoitoa..
On.taysin uskomatonta miten luku taitoiset ihmiset saadaan typeriksi, " uskovat jokun gurun tekemia teorioita" eivätkä vaadi tieteeltä labra tai fakta naytettä, eli uskovat pannukakku teorioihin, joita syntyi 3 kpl (eugenismi, evoluutio,psykiatria) uusia heti kun pannukakku kiellettiin..
Evoluutio on poliittinen teoria, jonka tehtävä on yhdessä psykiatrian kanssa löytää kehotyskelpoinen rotu maapallolle.
Siksi juuri juutaliset tapettiin, koska evoluutio teoria tilasi koululääketieteen pannukakku teoria osastolta psykiatri ernest rudinilta eugenismi teorian, joka intti että psyyke (jota kukaan ei koskaan ole nahny) asuu luissa ja siksi he ahkerasti mittasi vääriä luunmuotoja mittanauhalla ja merkkasivat tarkkaan muistiin, ettei arjalais tyyppisiä luita kaasuteta, koska heidän oli suunniteltu jatkavan lisääbtymistä maapallolla..
Eli eugenismi oli puhtaasti evoluution sisällä syntynyt teoria ja jokainen uusi " pannukakku" teoria ( eugenismi, evoluutio, psykiatria) on tehty illuminaty loosin tilaamana, ja siksi freud, darvin, karl.marx (oikea nimi moses mordocay levy)
Oli 31-33 asteen illuminaty saatanan palvonta loosiin kuuluvia loosin (ei tieteen, eikä ihmisten) palvelijoita.. - Tietomie
Idiootti skeposet ovat kaikkien nykyisten noitavainojen takana yhdessä THLn ksnssa.
- Niittäjä-siilo
Nykyisten skepojen noitavaino runo;;;;;
"Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
Tuo huuto on Suomessa syyri,
Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri.
Se on yhdelle ooppera-kyyri,
taas toiselle Tukholma-tyyri,
Duncan, Forssellin figyyri
tai Parisin polityyri.
Tuhatkarvainen on kyltyyri -
se on Kiinassa Kiinaan myyri -
mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri.
http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml - ex-skeptikko
Etsin totuutta!Sitä en löytänyt skepsiksestä!
Vain valheita!
Liityin hörhöihin!
Valaistuin ja löysin totuuden! - Totuuttavain
> Me skeptisesti asioihin suhtautuvat taas pyrimme etsimään totuutta aidoimmillaan analyyttisen ajattelun, tältä pohjalta syntyvien teorioiden ja käytännön kokeiden keinoin....
Kuten on tutkittukin niin sen 13%:n näytöllä tuo pyrkimyksenne on onnistunutkin!- Nänköseon
Oleee!
Aito analyyttinen teoria tuottaa käytännön kokeiden kautta valheellisen pseudomaailman! - Skeposteoriaa
Skeptikkojen analyyttistä teoriaa:
"Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
Tuo huuto on Suomessa syyri,
Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri.
Se on yhdelle ooppera-kyyri,
taas toiselle Tukholma-tyyri,
Duncan, Forssellin figyyri
tai Parisin polityyri.
Tuhatkarvainen on kyltyyri -
se on Kiinassa Kiinaan myyri -
mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri.
http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml
- Paperiarkipastori
Skeptikot ovat nykysjan pahimpia kaikkien rehellisten ja järkevien ihmisten vainoojia eli ovat nykyajan noitavainoojii!
- syytön.ei.syttynyt
Vielä ainakin 1600 luvulla noitia poltettiin elävänä suomessakin toisille varoitukseksi. Toihan oli keskiajan jälkeen.
- Tulostenpula
Tässä linkissä nähdään ja koetaan tuloksia joita POTILAAT odottavat saavansa, kun joutuvat lähtemään asiantuntijoiden puheille apua hakemaan.
Aikaisemmat, jopa vuosia kestäneet hoidot eivät olleet tuoneet esittelyhoidossa olleelle sairaanhoitajalle sitä apua jota vuosikausia oli etsitty. Siis se 13% ei riittänyt positiivisen tuloksen löytämiseen POTILAALLE. Muut tahot nähtävästi pärjäsivät paremmin?
- Mutta.
Vain YKSI tällainen "vainottu" käsittelykerta toi sairaanhoitajalle sen jo vuosia etsimänsä avun!
Kuinka paljon tässäkin tapauksessa se peräänkuulutettu lääkärien lisäys olisi parantanyt tulosta?
Sitä vastoin voidaan nähdä, ja kysyäkin, kuinka monien lääkärien aikaa kului tämänkin tapauksen vuosia kestäneissä hoidoissa, jopa pahentaen sitä lääkärien vajautta, jonka tulokset kuitenkin olivat kovin laihoja?
Sen sijaan tämä tuotti POTILAAN toivoman tuloksen, jo ENSIMMÄISELLÄ kerralla!
https://www.youtube.com/watch?v=al2OTUEUeqs - A-siantuntijs
Nykyajan noidat ovat kepoisia skeptikoits!
- Kolikärrynakseli
Meidän skeposten noitavainoruno, jolla vainoamme toisinajattelijoita;
"Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
Tuo huuto on Suomessa syyri,
Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri.
Se on yhdelle ooppera-kyyri,
taas toiselle Tukholma-tyyri,
Duncan, Forssellin figyyri
tai Parisin polityyri.
Tuhatkarvainen on kyltyyri -
se on Kiinassa Kiinaan myyri -
mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri.
http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml""" - Influenssaankomyös
Länsi-Suomi lehden mielipiteet osastolla HPV-rokotteesta sairastuneiden tyttöjen vanhemmat kirjoittivat otsikon "HPV-rokote tuhosi tytärtemme elämän" ohella myös THL:n ohjeesta, ettei haittailmoituksia tarvitse tehdä ko rokotteen osalta, koska "haittasignaali on jo havaittu". Mikäli THL:n ko ohje pitää paikkansa, kovin ovat hataralla perustalla tässä maassa terveydenhoidolliset evästykset. THL:n ulosotot rokotteiden osalta muutoinkin ovat olleet sellaista epätoivoista torjuntayritystä.
Rokotehaittoja pelätään päivä päivältä yhä enemmän. THL: ssa lasten asemesta tahdotaan pelastaa rokotteet. Asenne on sellainen, että mitäs menivät sairastumaan rokotteista. Näyttää pahasti siltä, että viranomaisiamme ei voisi vähempää kiinnostaa perheiden katastrofaaliset rokotetragediat. Mitä enemmän rokotteista vakavasti sairastuneita lapsia, sitä kiihkeämmin rokotteet tahdotaan pelastaa, lapsista viis.
Lobotomia kaikesta kauheudestaan huolimatta meni tieteessä läpi kuin tyhjää vain. Kirurgian arvostus oli tuolloin huipussaan. Sittemmin Nobel-erehdys painettiin tiedevillaisella, eivätkä kirurgitkaan joutuneet mistään vastaamaan, viattomia kun olivat. Seurasi uusi tieteellinen invaasio lähestyä ihmisaivoja, tällä kertaa kemian puolelta ja nyt tärppäsi jo taloudellisesti paljon paremmin. Jopa niin hyvin, että tästä ruletista teollisuusalan huiput eivät mistään hinnasta suostune enää luopumaan. Mitäpä tieteestä, kunhan rokotteet saadaan pelastettua ja näiden myötä rahat.
Rokotteiden osalta tieteestä on turhaa puhua. Rokotteissa ei ole tiedettä nimeksikään, yhtä vähän kuin Nobel-lobotomiassa. Ahneus ja terveydenhoidollinen piittaamattomuus eivät ole tiedettä. Se että rokotteet sotketaan tieteelliseen ajatteluun on tieteen halveksumista.
Tieteellistä näyttöä rokotteista ei todellakaan tahdota. Lääkärit tietävät varsin hyvin, mitä siitä seuraa, jos he satuttavat rokoteasiantuntijoita. Siksi he vaikenevat rokotteista, vaikka rokotteiden aikaansaamat perhetragediat olisivat kuinka syviä ja järkyttäviä tahansa. Lääkärin on kovetettava mielensä ja kieltäydyttävä näkemästä. Yhä useampi lääkäri päätyykin päättämään päivänsä itse. Kollegat vaikenevat ja tätä kutsutaan tieteeksi, vaikka tosiasiassa kysymys on mitä vakavimman luonteisesta ammatillisperäisestä sairaudesta.
Siiriä kiinnostavat mediaseksikkäät henkilöön liittyvät kommentoinnit ja tieteellinen liturgointi. Hänen tulisi muistaa, että elävää elämää kuvaa ennen kaikkea muutos. Virukset muuntuvat yhtenään ja rokotteet vauhdittavat muunnoksia, myös bakteeri- ja sienimuunnoksia. Näitä muuntautumisia tapahtuu monilla rintamilla yhtä aikaa ja ihmismielelle kovin, kovin ennalta arvaamattomasti. Rokotetutkija voi erehtyä sotkemaan itsensä tähän verkkoon ja kuvitella hallitsevansa näin monimuotoista tuntematonta. Mikrobeja on käsittämätön määrä ja sotkeutumalla muutamiin sotkeudutaan niihin loppuihinkin, koska nämä kaikki ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Tietyt mikrobit vahvistuvat ja hyötyvät rokotteista ja vaarallisuudessaan jopa voittavat entiset. Näin ollen rokotesodissa kuten tavanomaisemmissakin sodissa ei ole voittajia, ainoastaan häviäjiä.
Rokotteisiin painostaminen ja toisen ihmisen syyttely omasta sairastumisesta kuvaavat ehkä selvimmin nykysairautta, joka voimakkaimmin häiriintyy juuri mielen alueella, eikä tässä suhteessa ole eroa sen enempää potilaan kuin lääkärinkään kohdalla. Molemmat tahot ainakin uutislähetysten mukaan ovat osoittaneet erinomaista rokotteellista syyttelytaitoa. Koska ihmisen mieli nykytieteelle on liki tuntematon, rokoteteollisuuden on ollut mahdollista kehitellä laumaimmuniteettiteoria ja näin alistaa ihmiset massatuotantoonsa. Liiketalouden näkökulmasta tämä kuvaa suurta oivallusta, kun taas lääketieteen ja terveydenhoidon kannalta ei niinkään.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758