Nyt on loistava tilaisuus hyödyntää teatteriharrastusta, päästä uuden draamasarjan kuvauksiin sekä nähdä alan ammattilaisia työssään! Tuotantoyhtiö Helsinki-filmi Oy etsii avustajia uuteen 10-osaiseen draamasarjaan, jonka työnimenä on Vastaparit. Sarjaa kuvataan pääkaupunkiseudulla kesäkuun lopusta alkaen lokakuun puoliväliin saakka. Avustaja on henkilö, joka esiintyy kameran edessä pienessä roolissa eikä hänellä useinkaan ole repliikkejä. Avustajien merkitys kohtauksissa on kuitenkin erittäin tärkeä: he luovat todellisuuden tuntua. Etsimme kuvauksiin kaiken ikäisiä ja näköisiä ihmisiä (erityisesti 25-45 vuotiaat aikuiset ovat tervetulleita!) Avustajia tarvitaan kuvauksiin kaikkina viikonpäivinä ja kellonaikoina. Joskus kuvaukset voivat kestää avustajien osalta muutaman tunnin ja toisinaan koko päivän. Kuvaamme mm. kahviloissa, baareissa, puistoissa ja toimistoissa. Mikäli tahdot mukaan, voit lähettää mielellään kuvallisen ilmoittautumisen osoitteeseen [email protected] Vastaparit (työnimi) on tarina siitä, miten yhdelle ihmiselle tapahtuva onnettomuus voi muuttaa myös monen läheisen elämän. Kaikki tarinan henkilöt eivät muutu, mutta ne jotka uskaltavat muuttua, selviävät paremmin. Kaihtamatta huumorinpilkahduksia siinä pyritään syvemmälle, kohti vaikeitakin tunteita. Helsinki-filmin kansainvälisesti noteerattuja sekä palkittuja elokuvia ovat mm. Tyttö sinä olet tähti (2005), Ganes (2007), Käsky (2008), Muukalainen (2009) sekä Kielletty hedelmä (2009). Lisätietoja aiheesta saa allekirjoittaneelta. Tervetuloa mukaan! Jenna Tiilimaa Tuotantoassistentti Helsinki Filmi Oy Vanha Talvitie 11 A 00580 Helsinki 040 3540540 [email protected]
Avustajaksi draamasarjaan!
Nimetön
0
723
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1062679Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1132004- 691596
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje281294Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi251139- 851044
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe531042- 961034
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta1271032Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta363970