Minkäs verran noilla tanssikursseilla mahtaa yleensä käydä miehiä? Näkyis tulevana perjantaina täällä oulussa olevan tanssikurssi sinkuille:) ja aattelin ehkä mennä koittaan onneani.Olen itse päälle parikymppinen tyttönen.
Tanssikurssien
sukupuolijakauma
91231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vaihtelee ja riippuu ajankohdasta ja tanssilajista ja tasosta. Osa miehistä ei tule uudestaan, koska viimeksikään ei ollut naisia. Eli seuraavalla kerralla saattaa olla naisenemmistö. Naiset tulevat usein 3...4 porukoissa ja miehet yksinään. Osa nopeasti oppivisa tulee paikalle vain joka toinen kerta ja osa vartin myöhässä, jolloin miehet ovat jo poistuneet.
Itsekkin tuossa suunnittelin jollekkin tanssikurssille menoa kun niissä kuulemma ois yleensä paljoki enemmän naisia kuin miehiä. Mutta jos tilanne on nykyään tuo niin samapa se on jatkaa tuota perinteistä baareilua.
Yleensä tanssikursseilla on naisenemmistö. Tasaisin tilanne on useimmiten tango-kursseilla ja muilla perinteisemmillä lajeilla. En osaa sanoa, onko sinkkukursseilla tilanne eri. Parinvaihto toimii kuitenkin hyvin, joten miksikään katastrofiksi tilanne tuskin muodostuu.
Koko maailman ongelmat ei tällä korjaudu mutta 15.5 18.30-20.00 Tampereella pääse yksi nainen tanssikurssille 50v miehen kanssa. Lavatyylisiä vakioita ja lattareita. Postia osoitteeseen [email protected] niin sovitaan lisää. Harrastan tanssimista ja daamista on käytännössä usein puutetta. Jos ensi perjantai ei sovi mutta periaatteessa kiinnostaa niin sitten tassimme myöhemmin
Tanssikurssit on yleensä naisvoittoisia. Lisäksi parinvaihto on monille vaikea kysymys. Toisella kerralla väki vähentyy entisestään kun pareja ei löydy. Lisäksi ikäryhmäsi edustajat on usein lyhytpinnaisia ja kärsimättömiä. Eli se unelmien tanssipari ja prinssi/prinsessa pitää löytyä heti ja menee vielä tanssit ja prinssiroolit sekaisin. Parasta olisi jos löytäisit tanssiparin ulkopuolelta ja menisit sen kanssa opettelemaan,varsinkin jos olet täysi noobi.
useinmiten opettelemaan tanssimista, ne luulee olvansa niin hyviä etteivät tarvii opetusta ;))))))
Välillä on naisia tuplat miehiin verrattuna ja joskus saattaa olla muutaman miehen enemmistö. Kokeilemalla se selviää.
ON useammin kuin miesenemmistöä. Oli se kumminpäin tahansa,parinvaihto korjaa tilannetta, ellei enemmistö ole aivan suhteeton. Odotusvälit on hyvä käyttää hyväkseen askelten/kuvioiden kertaukseen tai vaihtoehtoisesti katsella kuinka toiset sen tekevät. Siitäkin voi saada vinkkiä. Meillä Nummelassa on tanssikerhossamme ollut pääosin naisenemmistö. Miehiä siis kaivattaisi!! Kerhossa on ollut todella hyvä fiilis ja iloinen meininki. Tosin kaikille sopivaa päivää ei taida olla olemassakaan. Onko muuten muilla kokemusta tanssikerhoista? Miten se on toiminut ja millä periaatteilla? Meillä se tarkoittaa edullista harjoittelupaikkaa ja opitun jakamista. Siinä muuten saa vahingossa myös liikuntaa.
Olin joskus ns. tanssikerhossa missä oli kanssa hyvä ryhmä ja henki. Tosin se kaikki lähti hyvästä vetäjästä. Harjoiteltiin kilpalajeja puolet ajasta ja lavaa toinen puolet. Alkuperäinen vetäjä vetäytyi ajan puutteen vuoksi ja tilalle tuli seurasta toinen pariskunta. Heillä ei ollut karismaa ja homma suli vähitellen siihen.