ajoittain? Huomaan itsessäni välillä noita oireita edelleen. Lapsena olin yksinäisyyteen vetäytyvä, arka, ujo ja sisarien arvostelema.
Viihdyn pitkiä aikoja vain yksin. Lueskelen, liikun luonnossa kuunnelen lintujen laulua. Täällä pääkaupunkiseudulla on kevät saanut vihreän valtaamaan maiseman.
Tietysti tarvitsen lepoa muutamana päivänä viikossa kun hoivaan pienokaista ahkerasti. Vaikka hän on nyt vajaa kaksivuotias niin käsityötä hänessä on riittämiin. Välillä uhkaa uupuminen mummukkaa. Tänään otin pitkät päikkärit. Huomenna saan pyöräillä kauppaan. Pe. ja La. tulee taas taapero yökylään.
Ihmettelen miten sitä ennen jaksoi kokopäivätyön, iltatyön, harrastukset ja nelihenkisen perheen hoidon. On kai todettava että ikäätyminen vie voimia. Olen huomannut että yöuni lyhenee ja päikkärit ovat tärkeitä jotta jaksaa.
Vaivaako sinua ujous / erakoituminen...
pikkumummukka
10632
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
sopivasti hommia, ja lepoa.
ei muuta
Olen eläkkeellä ja hoidan silloin tällöin innolla lastenlastani, joka hieman vanhempi kuin sinun kultamurusi. Mutta niin vain olen minäkin väsynyt, kun olen viettänyt pikkukultani kanssa päivän tai jos hän on ollut yökylässä. Hoksottimet pitää olla selässäkin ja tuntosarvet valmiina, lukemattomiin kysymyksiin pitäisi vastata ja tekemistä pitää keksiä ja laulaa, lukea, piirtää ja askarrella. Kyllä on mummu pyörryksissä ja tunnen saavani aimo kuntoliikuntarupeaman hänen kintereillä kulkiessa. Nyt on vielä kumarruttava katsomaan luonnon pieniä ihmeitä ja muistettava nimi ruohoille ja kukille. - Mutta onnea tuo kaikki on ja välillä on ihan oma olo. - Iloiseksi ja todella 'nuortuvani' tunnen itseni kaikkien elämän ihmeiden keskellä.
No hei, En kyllä todellakkaan arvostele teitä, enkä muutenkaan, mut mulla on paha olla tuollaisesta.
Sulla voi olla tietenkin toisenlaisista asioista hyvä olo ja elämänilo, ei kaikilla ole samat asiat ilon aiheina. Kerro niistä.
Taasen jälleen höpisen, mutta lapset on tärkein, niin mut" ei "heroille". Alaha hoitaa lapsia ......Sanöö Isä ÄITEE"""
Jotenkin tuntuu, että meillä suomalaisilla on ihmeellinen kyky ehdollistaa kaikki normaaliin elämänmenoon kuuluva. Jäin ihmettelemään jutussasi sitä, että kerrot elämänmenostasi ja kuitenkin otsikoit juttusi kysymyksellä vaivaako? Miksi yksinolemisen pitäisi vaivata vai vaivaako sinua ujoutesi ja yksinolemisesi? Miksi oletat, että yksinoleminen on vaiva yleensä? En ole ujo enkä tunne yksin ollessani itseäni erakoksi tai erakoituneeksi. Minusta yksinolo silloin tällöin on ihan luonnollinen juttu. Kyllä ystävät soittelevat tai muuten pitävät yhteyttä, jos yksinoloa kestää liian pitkään. Puolestani ihmettelen monien jatkuvaa seuranhakuisuutta kuin joka hetki pitäisi olla joku seuraneitinä tai -herrana. Yksinäisyyden hyväksyminen eli oleminen itsekseen on myös kypsyystekijä aikuisuudessa. Ujoudessa on mielestäni piirteitä tietynlaisesta valikoimisesta. Monet eivät tästä ajatuksesta pidä, mutta silti mielestäni ujoksi tunnustautuva sanoo samalla, että itse asiassa ei kelpuuta suurinta osaa seurakseen. Ujous on sosiaalisesti hyväksyttävä syy muka jäädä yksin ja hakea sillekin hyväksyntää: enhän oikeasti olisi ujo,mutta kun minut on kasvatettu ujoksi. Pötyä. Päälle kuusikymppinen ei enää ole äidin ja isän kasvatuksen tulos vaan aikuinen, jolla on ollut monta vuosikymmentä aikaa kehittää itseään ja luonnettaan. Mitä jutun muuhun luonteeseen tulee, eiköhän nuo kirjoittamasi asiat eli että väsyy ym. ole täysin ymmärrettäviä, mutta toki on niitä, joiden energiataso on aina terässä vanhenemisesta huolimatta. Kaikki eivät päiväunosia kaipaa ja sekin on luonnollista. Kukin sen mukaan, mikä hyvältä tuntuu.
koskaan ollut, mutta hiljainen siinä mielessä, että tarkkailen ensin sanoisinko seurassa mielipiteeni. Uskallan kyllä sanoa mielipiteeni julkisesti. Tarvitsen yksinoloa ja eniten olen oman itsni seurassa. Pidän myös kanssaihmisistä ja nautin esim. kokouksista, jos niitä ei ole liian paljon. Huomenna on ja syömme ensin lounaan. Tulossa on myös paljon sukujuhlia, joten vaihtelua on elämässä.
Ei käy vieraita eikä käydä vieraissa. Omia ns. merkkipäiviäkään ei tule vietetyksi ja lähipiiri tietää hyvin, ettei tarvitse nähdä vaivaa niiden takia. Eipähän olla kenenkään vastuksilla eikä tule jälkipuheita. Onkohan tämä nyt sitten erakoitumista?
sinne päin. Minä ainakin nautin omista oloista. Nautin silti vieraistakin. Omat vierailuhalut on kyllä vähentyneet. Kaikkea on sopivasti näköjään. Mitään ei enää lisää tarvitse, paitsi kukkia pihalle ;)