lintuaihe

Nyt kaipaisin kipeästi ideoita. Tarkoitus olisi antaa häälahjaksi lintuja tai vastaavaa. Siis ei eläviä tai ei ainakaan täytettyjä. Mutta siis jotain lintuaiheista, joka liittyy naimisiinmenoon, onneen tai rakkauteen. Huumoriakin voisi jonkin verran olla. Kyse olisi "lisälahjasta", joten mitään kovin hintavaa se ei voisi olla. Kiitollisena ottaisin ideoita selityksineen vastaan. Lintuaihe siksi, että se liittyisi jo olemassa olevaan lahjaan.
3769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muistan joskus kuulleeni jostain perinteestä/tavasta antaa pariskunnalle saviset kukko- ja kanapillit.. Miehelle kukko ja naiselle kana. Ja ne oli tarkoitus asettaa kotona nokat vastakkain "pussaamaan" toisiaan.. Ja sitten kun tulee ryppyä rakkauteen riidan tai muun muodossa toinen osapuoli voi käydä kääntämässä linnut pyrstöt vastakkain. Kun jompi kumpi haluaa alkaa sovintopuuhiin niin se sitten käy taas kääntämässä kukot nokakkain.. Miten olisi tuollaiset? Mukaan voisi kirjoittaa (joskin hieman selkeämmin kuin itse äsken sepostin) lintujen käyttöohjeet.. :)

Äänestä
  • Jotain tuollaista ideaa kaipasinkin, kiitoksia paljon. Nyt sitte pitäis lähteä etsimään jostain savikukkoa ja -kanaa.

    Äänestä

Jos haluat viedä, jotain käytännöllistä viedä, niin kaksi tyynyliinaa lintuaiheisin kuvioin. ainakin erilaisista käsityöliikkeistä, lahjatavaraliikkeistä tai esim. Syvänyhistyksen myymälästä saattaa löytyä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lahjaksi kirjoitti:

Nyt kaipaisin kipeästi ideoita. Tarkoitus olisi antaa häälahjaksi lintuja tai vastaavaa. Siis ei eläviä tai ei ainakaan täytettyjä. Mutta siis jotain lintuaiheista, joka liittyy naimisiinmenoon, onneen tai rakkauteen. Huumoriakin voisi jonkin verran olla. Kyse olisi "lisälahjasta", joten mitään kovin hintavaa se ei voisi olla. Kiitollisena ottaisin ideoita selityksineen vastaan. Lintuaihe siksi, että se liittyisi jo olemassa olevaan lahjaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu