viisivuotias Cairnterrieri on oireillut vuodenpäivät eli jatkuvaa kutinaa. tätä on pidetty kurissa kortisooni tableteilla sekä varastopölypunkkien välttämiseksi jätetty nappulat pois. Välillä tilanne on parempi. Eläinlääkärin mukaan todennäköisesti ruoka-allergia mutta kaikkien ruokaljien allergiatesit ei ole mahdollisia.Ruokavalio tällä hetkellä keitettyä pötsiä, jauhelihaa ym vastaavia. Onko kellään ollut vastaavaa ja löytyykö jotain hyviä ohjeita? Nyt kevään tullessa koira syö mielellään ruohotuppoja. Onko tämä merkki jostain puutostilasta?
kutinaa
emänta & isäntä
4256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pystyy testaamaan ns. eliminaatiodietillä. Katso itse googlella. Toinen, koiraa närästää kun se syö ruohoa tai muuten maha polttelee. Anna Antepsin-kuuri noin kahden viikon ajan aina tuntia ennen ruokailua.
Ehkä kuitenkin kannattaisi teettää allergia testi. Meillä ainakin auttoi paljon koiran ruokkimisessa, kun osassi välttää tiettyjä ruoka-aineita. Eihän se testi välttämättä kerro kaikkea totuutta, mutta osviittaa antaa. On päästy lääke kierteestä pois. Testisssä oli muistaakseni n. 90 eri ainetta minkä testasivat. Varastopunkille jos on allerginen, niin silloin ei kannata antaa mitään puuroja,koska kaikissa kuiva-aineissa niitä on.Eikä makupaloja. Jauhelihaa antaessa pitäisi tietää saako koira oireita jonkun eläimenlihasta
Meillä aikoinaan tuota kutinavaivaa ja kun aikamme kokeiltiin niin löytyi naudan- ja kala allergia. kun vaihdoin jauhelihan possuun ja kanaan tai kalkkunaan niin viikossa kutina loppui. Mutta ei voinut antaa myöskään puruluita kun ne oli silloin vain naudan nahasta, nykyisin on myös possua.
myös ulkoisesti, mm. tekokuidut, kumi, villa.. katsokaa siis tuonkaltaiset asiat. Meillä on edellämainituille materiaaleille allerginen (on myös joillekkin ruoka-aineille). Nämä asiat kun saatiin kuntoon, niin rapsuttelu loppui. Sitkeästi vaan eteenpäin.