Seisoin metsän reunassa ja hytisin kylmästä. Kello oli paljon, enkä olisi muuten tähän tapaamiseen suostunutkaan, jos en olisi ollut niin kiinnostunut siitä pienestä avaimesta. Kuulin vaimeita askeleita muutaman metrin päästä, katsoin taakseni useaan kertaan, mutta en nähnyt mitään.
Pian jokin tarttui käsivarteeni ja veti minut puiden suojaan.
-"Olet myöhässä." sanoin virnistäen.
-"Ole nyt hiljaa..." Tom kuiskasi. En oikein ymmärtänyt miksi. Eihän täällä ollut ketään, lähellä oli vain meidän talomme ja olin vielä hetki sitten varmistanut, ettei kukaan valvonut enää.
Tom kuitenkin näytti olevan varovainen. Hän johdatti minut metsän halki pilkkopimeässä, ilman muuta valoa kuin kalpea täysikuu.
-"Olemme perillä." Tom ilmoitti ja katsoi minua oudosti.
-"Mitä nyt?"
-"Anna se avain." Mietin hetken, katsellen pientä esinettä kuun valossa. Ojensin käteni ja Tom otti avaimen. Hän hymyili, kun sai aarteensa takaisin. Tom polvistui maahan ja nosti kultaisen avaimen korkealle ilmaan, kuin voiton merkiksi. Kalpea valo kimalteli avaimen pinnalla ja pian näin ne samat kuviot, jotka olin nähnyt aiemminkin.
Tällä kertaa ne olivat kirkkaammat. Tom nousi ylös ja pudotti avaimen korkealta ilmasta. Pieneen hetkeen ei tapahtunut mitään, me molemmat vain tuijotimme maahan. Yhtäkkiä avain alkoi liikkua itsestään, se melkein leijui maan yläpuolella. Tom otti muutaman askeleen taaksepäin ja minä kompuroin suojaan läheisen puun taakse. Kuului vaimeaa jyrinää, kuin pieni maanjäristys olisi vavisuttanut maata. Näin muutaman metrin päässä pienen halkeaman, joka kasvoi nopeasti.
Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin, mutta Tom näytti rauhalliselta. Huomasin kauhukseni halkeaman olevan täydellisen saman muotoinen, kuin sen suuren kuopan, johon Jessica oli pudonnut. Pidättelin hengitystäni ja seurasin tapahtumia turvallisen välimatkan päästä.
-"Tule tänne." Tom odotti minun ihan oikeasti tulevan käskystä. Vapisin, mutta minun oli pakko mennä katsomaan.
Horjahtelin pelokkaana Tomin luokse ja katsoin kuoppaa, se ei ollut kovin suuri, mutta näytti pelottavalta.
-"Tätäkö olet etsinyt?" Nyökkäsin nopeasti.
-"Miten tämä voi olla mahdollista?"
-"Itsehän sanoit, että kaikki on mahdollista." Tom hymyili ja salamannopeasti hän oli jo kuopan pohjalla. Hän viittoili minua mukaansa. Hengitin hetken syvään ja kapusin varovasti Tomin seuraksi.
-"Tartu käteeni, niin näytän sinulle jotain." Mietin hetken, enkä tiennyt vieläkään mitä minun pitäisi tehdä. Halusin kyllä selvittää salaisuuden, mutta miksi halusin vaarantaa itseni tämän takia.
Hetken mielijohteesta tartuin Tomin käteen ja tuntui, kuin maa olisi vajonnut jalkojeni alla. En koskaan ollut tuntenut mitään niin jännittävää tai mitään niin pelottavaa, mutta jokin sanoi minulle, että kaikki kääntyisi vielä hyväksi. Taisin olla kerrankin oikeassa...
Pian jokin tarttui käsivarteeni ja veti minut puiden suojaan.
-"Olet myöhässä." sanoin virnistäen.
-"Ole nyt hiljaa..." Tom kuiskasi. En oikein ymmärtänyt miksi. Eihän täällä ollut ketään, lähellä oli vain meidän talomme ja olin vielä hetki sitten varmistanut, ettei kukaan valvonut enää.
Tom kuitenkin näytti olevan varovainen. Hän johdatti minut metsän halki pilkkopimeässä, ilman muuta valoa kuin kalpea täysikuu.
-"Olemme perillä." Tom ilmoitti ja katsoi minua oudosti.
-"Mitä nyt?"
-"Anna se avain." Mietin hetken, katsellen pientä esinettä kuun valossa. Ojensin käteni ja Tom otti avaimen. Hän hymyili, kun sai aarteensa takaisin. Tom polvistui maahan ja nosti kultaisen avaimen korkealle ilmaan, kuin voiton merkiksi. Kalpea valo kimalteli avaimen pinnalla ja pian näin ne samat kuviot, jotka olin nähnyt aiemminkin.
Tällä kertaa ne olivat kirkkaammat. Tom nousi ylös ja pudotti avaimen korkealta ilmasta. Pieneen hetkeen ei tapahtunut mitään, me molemmat vain tuijotimme maahan. Yhtäkkiä avain alkoi liikkua itsestään, se melkein leijui maan yläpuolella. Tom otti muutaman askeleen taaksepäin ja minä kompuroin suojaan läheisen puun taakse. Kuului vaimeaa jyrinää, kuin pieni maanjäristys olisi vavisuttanut maata. Näin muutaman metrin päässä pienen halkeaman, joka kasvoi nopeasti.
Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin, mutta Tom näytti rauhalliselta. Huomasin kauhukseni halkeaman olevan täydellisen saman muotoinen, kuin sen suuren kuopan, johon Jessica oli pudonnut. Pidättelin hengitystäni ja seurasin tapahtumia turvallisen välimatkan päästä.
-"Tule tänne." Tom odotti minun ihan oikeasti tulevan käskystä. Vapisin, mutta minun oli pakko mennä katsomaan.
Horjahtelin pelokkaana Tomin luokse ja katsoin kuoppaa, se ei ollut kovin suuri, mutta näytti pelottavalta.
-"Tätäkö olet etsinyt?" Nyökkäsin nopeasti.
-"Miten tämä voi olla mahdollista?"
-"Itsehän sanoit, että kaikki on mahdollista." Tom hymyili ja salamannopeasti hän oli jo kuopan pohjalla. Hän viittoili minua mukaansa. Hengitin hetken syvään ja kapusin varovasti Tomin seuraksi.
-"Tartu käteeni, niin näytän sinulle jotain." Mietin hetken, enkä tiennyt vieläkään mitä minun pitäisi tehdä. Halusin kyllä selvittää salaisuuden, mutta miksi halusin vaarantaa itseni tämän takia.
Hetken mielijohteesta tartuin Tomin käteen ja tuntui, kuin maa olisi vajonnut jalkojeni alla. En koskaan ollut tuntenut mitään niin jännittävää tai mitään niin pelottavaa, mutta jokin sanoi minulle, että kaikki kääntyisi vielä hyväksi. Taisin olla kerrankin oikeassa...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei! Jos kirjoitat muiden ääneen lausumia lauseita, on sinun valittava joko
-Näin
"Tai näin"
älä kuitenkaan molempia. Tarinasi oli muuten hieno, sinussa on ainesta, kuten niin monessa muussakin täällä.
Iloista kevättä! =)
..ja pidin siitä. Se on hyvää, mukaansatempavaa ja jännittävääkin tekstiä, ja menee kohtalaisen sujuvasti eteenpäin. Jotkut lauseet vähän töksähtäviä, mutta vain aniharva. =)
Tekstisi sopisi parhaiten varhaisteineille, joilla on taatusti kokemusta samanlaisista yöllisistä "karkumatkoista"...
Yksi asia jäi vielä askarruttamaan, saattoi jäädä toki jotakin välistä lukematta, mutta miten Jessica pääsi pois sieltä kuopasta, johon putosi?
Joo, no olet sitten varmaankin jättänyt jotain lukematta, koska kerroin kylläkin jossain vaiheessa, että Alex haki apua ja Jessica vietiin ambulanssilla sairaalaan...
Mutta ehkä sitten et vain lukenut kovin tarkasti. Ok, mutta kannattaisiko mun kirjoitella lisää. Tämän jutun ensimmäinen osa siis on "ystäväni susi", toisen osan nimi on "täysikuu" ja kolmas osa on keksitty, mutta sillä ei oo vielä nimeä. Pitäis keksiä jotain. No, mutta kirjoittelenpas sitten joskus vielä lisää... =) Kiitos kommenteista!