Lomakorvaus?

Tarvitsisin apua lomakorvauksen laskemiseen. Olen osa-aikainen työntekijä, ja teen vähemmän kuin 14pvä tai 37,5 tuntia viikossa. Viikottaiset työtuntini ovat melko säännölliset. Millä kaavalla lomakorvausten määrä lasketaan?
31025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

17 a § (15.5.1998/343) Lomakorvaus työsuhteen jatkuessa Työntekijälle, joka sopimuksen mukaisesti on lomanmääräytymiskauden aikana työssä niin harvoina päivinä tai niin lyhyen ajan, ettei hänelle tästä syystä kerry ainoatakaan 3 §:n mukaista täyttä lomanmääräytymiskuukautta tai vain osa kalenterikuukausista on täysiä lomanmääräytymiskuukausia, suoritetaan, mikäli hän lomanmääräytymiskauden aikana on ollut työssä yhteensä vähintään kuusi tuntia, lomapalkan asemasta lomakorvauksena kahdeksan ja puoli prosenttia edellisen lomanmääräytymiskauden aikana maksetusta tai maksettavaksi erääntyneestä palkasta. Palkkaan, jota korotetaan 13 §:n 2 momentissa säädetyllä kertoimella, ei lasketa mukaan lain tai sopimuksen mukaisesta ylityöstä peruspalkan lisäksi maksettavaa korotusosaa eikä rahana maksettavaa vastikekorvausta. Sellaiselle työntekijälle, jonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmääräytymiskauden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään yhden vuoden, suoritetaan lomakorvausta 11 prosenttia 1 momentin mukaan määräytyvästä palkasta. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1984/19840433

Äänestä
  • Jos työskentelet kuukaudessa vähintään 35 tuntia saat kuukautta kohti 2 lomapäivää, jos työsuhde os kestänyt alle vuoden ja 2,5 jos työsuhde on kestänyt ylivuoden lomakertymis vuodesta laskettuna (1.4-31.3). Luulisin että saat prosenttuaalisen lomakorvaukset eli 9% tai 11,5% lomakertymis vuoden ansiosta. 9% jos työsuhde on kestänyt alle vuoden ja 11,5 jos työsuhde on kestänyt yli vuoden. Erojakin prosenttuaalisissa korvauksissa on, mutta nämä on kipan tessissä. Eli jos olet tienannut 1.4-31.3 esim. 10000€ ja työsuhde on kestänyt alle vuoden kerroin 9% = 10000€ x 0,09 = 900€ (lomapalkka) ja lomaraha on 50% lomapalkasta. Siitä en ole varma saatko lomarahaa jos et ole saanut lomapäivä. Itselläni palkkalaskelmassa näkyy että saan lomarahatkin, tosin saan kyllä lomapäiviäkin. Jos et kuulu liittoon, niin nyt kannattais.

    Äänestä

  • sollisti kirjoitti:

    Jos työskentelet kuukaudessa vähintään 35 tuntia saat kuukautta kohti 2 lomapäivää, jos työsuhde os kestänyt alle vuoden ja 2,5 jos työsuhde on kestänyt ylivuoden lomakertymis vuodesta laskettuna (1.4-31.3). Luulisin että saat prosenttuaalisen lomakorvaukset eli 9% tai 11,5% lomakertymis vuoden ansiosta. 9% jos työsuhde on kestänyt alle vuoden ja 11,5 jos työsuhde on kestänyt yli vuoden. Erojakin prosenttuaalisissa korvauksissa on, mutta nämä on kipan tessissä. Eli jos olet tienannut 1.4-31.3 esim. 10000€ ja työsuhde on kestänyt alle vuoden kerroin 9% = 10000€ x 0,09 = 900€ (lomapalkka) ja lomaraha on 50% lomapalkasta. Siitä en ole varma saatko lomarahaa jos et ole saanut lomapäivä. Itselläni palkkalaskelmassa näkyy että saan lomarahatkin, tosin saan kyllä lomapäiviäkin. Jos et kuulu liittoon, niin nyt kannattais.

    Kipan tessissä lukee, että jos työskentelet alle 25 tuntia kuukaudessa niin lomaraha ei makseta, mutta siinä ei ollut mainintaa, että jos 35 tunnin sääntö täyttyy etteikö saisi lomarahaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuinka lasketaan? kirjoitti:

Tarvitsisin apua lomakorvauksen laskemiseen. Olen osa-aikainen työntekijä, ja teen vähemmän kuin 14pvä tai 37,5 tuntia viikossa. Viikottaiset työtuntini ovat melko säännölliset. Millä kaavalla lomakorvausten määrä lasketaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu