AITO RÄYHÄHENKI

Asun yksiössä, kolmikerroksisessa rivi-kerrostalossa. Vähän reilu kaksi vuotta sitten oli yksi kaunis kevätpäivä, kun ystäväni tuli käymään kylään.

Hän istui nojatuoliin yksiössäni ja kun kuulin rappukäytävästä ääntä, menin eteiseen katsomaan ovi-silmästä että mitä siellä oikein tapahtuu.

Kysymyksessä oli nuoria ala-astelaisia keräämässä nälkäpäivä-keräystä, oli nälkäpäivä. Samalla kun katsoin ovi-silmästä, kuulin jotain rapinaa jostakin, sitten ääni voimistui ja kuvittelin mielessäni että ehkä se on joku koira jossain naapurissa.

Ääni voimistui, kaikki tapahtui hyvin nopeasti, yhtäkkiä kuulin selvää juoksuääntä, lenkkikenkien läpinää ihan takaani! Mietin salamannopeasti että miten se voi olla mahdollista? Eihän yksiössäni ole kuin 16 vuotias ystäväni joka istuu ilman kenkiä rauhassa nojatuolissa hieman kauempana.

Tuntui aivan siltä kuin joku pieni lapsi, ehkä tyttö olisi juossut selkäni takana eteisessä olevan siivouskomeron taa. Olo oli karmiva! Kaikki tapahtui nopeasti, mutta äänestä ei voinut erehtyä.

Käännyin salamannopeasti, koska halusin selvittää asian! Olin jopa hiukan kimpaantunut, koska seikka vaikutti järjettömältä. Kuka on kolmas henkilö joka juoksee lenkkikengät jalassani yksiössäni? Mistä semmoinen voi putkahtaa, sairasta!

Ääni aivan takaani oli voimakas ja selkeä, siitä ei voinut erehtyä. Kun käännyin katsomaan, tilanne muuttui samantien, mitään ääntä ei enää kuulunut, mitään ei näkynyt, vain 16 vuotiaan ystäväni tyhjät lenkkikengät lattialla takanani, juuri siinä mistä ääni kuului, siivouskomeron nurkalla oli toinen kenkä.

Katsoin samalla ystävääni miettien, josko hän osaisi sanoa jotakin. Ystäväni istui edelleen nojatuolissa ja katsoi minuun päin ja sanoi että "tuo kenkä liikkui".

Kysyin että häh, kenkä liikkui? Olin ihmeissäni tapahtuneesta, varsinkin kun ystäväni sanoi nähneensä että kenkä liikkui itsestään. Liike oli kuulemma semmoinen että kengän kärki ja kanta läpyttivät vuorotahtiin lattiaa vasten ja siitä tuli sitten tuo juoksuääni.

Ensin kuvittelin että kaverini teki minulle kepposen, mutta hän ei olisi ehtinyt takaisin nojatuoliin niin nopeasti, kun käännyin salamannopeasti, ja hän näytti siltä kuin olisi todellakin istunut kaikessa rauhassa tuolissa.

Toinen teoriani tapahtuneesta oli se että ääni olisi tullut nälkäpäivä-kerääjien juoksemisesta rappukäytävässä koska kyseiset pikkutytöt aiheuttivat kengillään meteliä rappukäytävässä.

Mutta miksi KAKSI ihmistä kuulee saman äänen ja kääntyy katsomaan tyhjiä lenkkikenkiä lattialla, ja toinen vielä väittää NÄHNEENSÄ että yksi kenkä liikkui?

Katselimme sitten kenkiä ihmeissämme ja totesimme että ihan tavalliset kengät ne ovat. Kaverini hieman säikähti ja oli hieman kalpea. Itselläni meni yöunet, soitin jollekin kaverillekin asiasta.
Maailmankuvani oli ihan nurinpäin ja menin illalla syömään pitsan läheiseen pizza-baariin ja koitin rauhoittua.

Kaverini on sen jälkeen vakuuttanut jo reilu kaksi vuotta, että todellakin varmasti NÄKI kengän liikkuneen, olen kysynyt sitä häneltä ainakin sata kertaa ja aina saan saman vastauksen: kenkä liikkui. Ystäväni pysyy siis tarinassaan sitkeästi ja on kertonut siitä melkein kaikille tutuilleen.

Kaikki psyykkiset tekijät ja hallusinaatiot on suljettu pois koska ilmiön havaitsijoita oli KAKSI. EI KAHDELLA IHMISELLÄ VOI OLLA SAMA HARHA, silloin on kysymyksessä todellinen tapahtuma todellisessa materiaalisessa maailmassa.

Kyseessä oli siis AITO RÄYHÄHENKI.
3818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miksi "räyhähenki" olisi tepsutellut huoneessasi, miksi ylipäätään räyhätä missään kuin kiukkuiset ihmiset,pikkulapset j.n.e. Kai hengillä olisi jotain fiksumpaa tekemistä, kuin "kummitella" ihmisten asunnoissa? Sille täytyy olla jokin muu selitys, sinusta johtuva, sinun ajatuksellisen voimasi,sen siirtyminen arvoituksellisesti, tuohon tuoksahtavaan lenkkariin.

Äänestä

Ei se ollut poltergeistia, vaan GEISTIA, eli joku pikkuhenki (ehka siina talossa elanyt ja kuollut pikkulapsi) halusi hieman "leikkia" teidan kanssanne.:) On niita hyviakin henkia...

Äänestä

kompuroit ovelle rynnätessäsi kaverisi kenkiin ja potkit niitä liikkeelle huomaamattasi, ajatuksesi oli kiinnittynyt ovella olijoihin etkä tajunnut pistäväsi itse kenkiä liikkeelle. Todennäköisin selitys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hämmästynyt kirjoitti:

Asun yksiössä, kolmikerroksisessa rivi-kerrostalossa. Vähän reilu kaksi vuotta sitten oli yksi kaunis kevätpäivä, kun ystäväni tuli käymään kylään.

Hän istui nojatuoliin yksiössäni ja kun kuulin rappukäytävästä ääntä, menin eteiseen katsomaan ovi-silmästä että mitä siellä oikein tapahtuu.

Kysymyksessä oli nuoria ala-astelaisia keräämässä nälkäpäivä-keräystä, oli nälkäpäivä. Samalla kun katsoin ovi-silmästä, kuulin jotain rapinaa jostakin, sitten ääni voimistui ja kuvittelin mielessäni että ehkä se on joku koira jossain naapurissa.

Ääni voimistui, kaikki tapahtui hyvin nopeasti, yhtäkkiä kuulin selvää juoksuääntä, lenkkikenkien läpinää ihan takaani! Mietin salamannopeasti että miten se voi olla mahdollista? Eihän yksiössäni ole kuin 16 vuotias ystäväni joka istuu ilman kenkiä rauhassa nojatuolissa hieman kauempana.

Tuntui aivan siltä kuin joku pieni lapsi, ehkä tyttö olisi juossut selkäni takana eteisessä olevan siivouskomeron taa. Olo oli karmiva! Kaikki tapahtui nopeasti, mutta äänestä ei voinut erehtyä.

Käännyin salamannopeasti, koska halusin selvittää asian! Olin jopa hiukan kimpaantunut, koska seikka vaikutti järjettömältä. Kuka on kolmas henkilö joka juoksee lenkkikengät jalassani yksiössäni? Mistä semmoinen voi putkahtaa, sairasta!

Ääni aivan takaani oli voimakas ja selkeä, siitä ei voinut erehtyä. Kun käännyin katsomaan, tilanne muuttui samantien, mitään ääntä ei enää kuulunut, mitään ei näkynyt, vain 16 vuotiaan ystäväni tyhjät lenkkikengät lattialla takanani, juuri siinä mistä ääni kuului, siivouskomeron nurkalla oli toinen kenkä.

Katsoin samalla ystävääni miettien, josko hän osaisi sanoa jotakin. Ystäväni istui edelleen nojatuolissa ja katsoi minuun päin ja sanoi että "tuo kenkä liikkui".

Kysyin että häh, kenkä liikkui? Olin ihmeissäni tapahtuneesta, varsinkin kun ystäväni sanoi nähneensä että kenkä liikkui itsestään. Liike oli kuulemma semmoinen että kengän kärki ja kanta läpyttivät vuorotahtiin lattiaa vasten ja siitä tuli sitten tuo juoksuääni.

Ensin kuvittelin että kaverini teki minulle kepposen, mutta hän ei olisi ehtinyt takaisin nojatuoliin niin nopeasti, kun käännyin salamannopeasti, ja hän näytti siltä kuin olisi todellakin istunut kaikessa rauhassa tuolissa.

Toinen teoriani tapahtuneesta oli se että ääni olisi tullut nälkäpäivä-kerääjien juoksemisesta rappukäytävässä koska kyseiset pikkutytöt aiheuttivat kengillään meteliä rappukäytävässä.

Mutta miksi KAKSI ihmistä kuulee saman äänen ja kääntyy katsomaan tyhjiä lenkkikenkiä lattialla, ja toinen vielä väittää NÄHNEENSÄ että yksi kenkä liikkui?

Katselimme sitten kenkiä ihmeissämme ja totesimme että ihan tavalliset kengät ne ovat. Kaverini hieman säikähti ja oli hieman kalpea. Itselläni meni yöunet, soitin jollekin kaverillekin asiasta.
Maailmankuvani oli ihan nurinpäin ja menin illalla syömään pitsan läheiseen pizza-baariin ja koitin rauhoittua.

Kaverini on sen jälkeen vakuuttanut jo reilu kaksi vuotta, että todellakin varmasti NÄKI kengän liikkuneen, olen kysynyt sitä häneltä ainakin sata kertaa ja aina saan saman vastauksen: kenkä liikkui. Ystäväni pysyy siis tarinassaan sitkeästi ja on kertonut siitä melkein kaikille tutuilleen.

Kaikki psyykkiset tekijät ja hallusinaatiot on suljettu pois koska ilmiön havaitsijoita oli KAKSI. EI KAHDELLA IHMISELLÄ VOI OLLA SAMA HARHA, silloin on kysymyksessä todellinen tapahtuma todellisessa materiaalisessa maailmassa.

Kyseessä oli siis AITO RÄYHÄHENKI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu