Missä tapauksissa tutkinnanjohtaja saa päättää esitutkinnan tai siis ettei asiaa viedä syyttäjälle?
Entä mitkä ovat suppean esitutkinnan kriteerit tänä päivänä?
Entä mitkä ovat suppean esitutkinnan kriteerit tänä päivänä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
1) Esitutkintalain 2,2§:n mukaan esitutkinta voidaan jättää toimittamatta (toimenpiteistä luopuminen) sellaisen rikoksen johdosta, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja jota kokonaisuudessaan on pidettävä vähäisenä, mikäli asianomistajalla ei ole asiassa vaatimuksia. Poliisimies voi kuitenkin antaa tälläiseen rikokseen syyllistyneelle huomautuksen.
Yleisempää toki on, että päätöksen tekee syyttäjä tutkinnanjohtajan esityksestä.
2) Esitutkintalain 44,1§:n mukaan suppea esitutkinta saadaan toimittaa yksinkertaisissa ja selvissä asioissa, jos teosta ei ole säädetty muuta rangaistusta kuin sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Käytännön rajoituksena on lisäksi se, että syylliseksi osoittautuneelle ei normaalin rangaistuskäytännön mukaan rangaistukseksi tule muuta tai ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai rikesakko.
Yleensä käytännössä siis tilanne jossa valvontaviranomainen on havainnut rikkomuksen tai epäilty ei kiistä sitä. Näyttöpuolen tulee olla yksinkertainen. Esimerkiksi asiantuntijalausuntojen ottaminen tai muunlainen todistelu kuten piirroksen tekeminen (kolaripaikalta) rajaa suppean esitutkinnan pois.
tarkoitan vielä, että jos esitutkinta viedään loppuun saakka, mutta asiaa ei viedä syyttäjäle, vaan se käsitellään sakkoasiana.
Tällöin sovelletaan rangaistusmenettelylakia.
Tulee kyseeseen asioissa joista ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään 6kk vankeutta. Menettelyssä voidaan määrätä sakkorangaistus ja enintään 1 000 euron suuruinen menettämisseuraamus.
Rangaistusvaatimusta on toki mahdollista vastustaa, jolloin asia siirretään tuomioistuinkäsittelyyn.
Syyttäjä kuitenkin päättää aina ne asiat joissa rikoksesta epäiltynä, esim. rikosilmoitumoituksen kohteena on ollut poliisi. Tällöin ei poliisi voi toimia tutkinnanjohtajan eikä tehdä päätöstä tutkinnan lopettamisesta eikä rangaistuksesta, vaan aina asian päättää syyttäjä.
Minua kiinnostaa myös mikä on riidoissa olevan eronneen pariskunnan lasten asema oikeudessa? Onko laillista ja eettisesti sopivaa vaatia alaikäistä kuultavaksi asiassa, jossa toinen vanhempi tekee rikosilmoituksen lapsen kanssa asuvasta vanhemmasta? Esimerrkitapauksessa entinen puoliso syyttää toista vanhempaa huoraamisesta, elatusrahojen tuhlaamisesta hoitovoiteisiin tms? Saako tai pitääkö lapsella olla avustaja poliisikuulustelussa, jos lapsi on 15 täyttänyt mutta alaikäinen? Ja vcielä; jos lapsen on pakko kertoa niinkuin se toinen vanhempi on vaatiunut, "tai muuten"?