Onko mielestäsi lasten velvollisuus hoitaa sinut vastavuoroisesti vanhuksena kun olet itse hoiatanut lastasi? On vanhempia jotka ovat suurelta osin hoidattaneet lapsensa muilla. Tarhassa päivät, lapsi aikaisin nukkumaan ja viikonlopuisin mummulaan...siis ei mielstäni voi vaatia lapsiaan itseään hoitamaan kun eivät ole itsekään luopuneet omista menoistaan lapsen tähden.
Sitten on taas äitejä jotka ovat tehneet suuria uhrauksia esim. uran luomisen suhteen halutessaan antaa sylin lämpöä ja läsnäoloa mahdollisimman paljon lapsilleen.
Mutta onko oikein odottaa vastapalvelusta? Vai oletko kenties kerännyt itsellesi pesämunaa hyvän vanhuuden varalle jotta voisit elää ihmisarvoista elämää jossain tasokkaassa vanhainkodissa, vaikkapa yksityisessä?
Oletko vielä edes miettinyt näitä asioita? Puhutaan vanhuksen oikeudesta elää loppuun asti omassa kodissaan, mutta onko se laadukasta elämää jos joutuu vaikkapa kaaduttuaan ja loukattuaan itsensä virumaan esim. lattialla ties kuinka kauan odottaen että jos joku lapsista ehkä sattuisi pistäytymään käymässä.
Itse henkilökohtaisesti asuisin mieluummin, jos ei terveys olisi enää paras mahdollinen, mieluummin kodinomaisessa vanhainkodissa jossa olisi oma huone ja oma rauha, mutta kuitenkin apu lähellä.
Kuitenkin hampaat irvessä monet aikuiset lapset hokevat että vanhuksen täytyy saada asua kotonaan. Haluavatko he säästää vanhuksen rahoja itselleen perinnöksi eivätkä haluaisi vanhuksen saada käyttää oman mukavuuteensa ja hyvään hoitoonsa omia rahojaan, vai mistä kysymys?
Kuka hoitaa sinut vanhana?
Freesianainen
251133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
tiedä, kai se on yhteiskunta. Kivaahan se oisi jos lapset ottaisivat, jos tahtoisivat vapaaehtoisesti hoitaa, ei velvollisuudesta mitenkään.
ei se olisi kivaa. Minun mutsiakin harmitti jo se että ajelin, vähän väliä 300 kilsaa. Ja sain soittoja sossusta että mutsi on taas sairaalassa kun se oli kaatunut kotona. Ja taas minä ajoin. Minä yritän päästä siihen että kuivuneet luuni löytyisivät erämaasta. Lapsille jäisi vain pienen pussin ostaminen. Luontoystävällisen.
yhteiskunnan, vai lapsieni luona asuminenko ei oisi kivaa?
äitini suhde oli monisyinen nuoruudesta ja molemminpuolisista vihoista päästyämme sain olla hänen elämäänsä tukemassa jotta saatoi kotona olla melkein loppuun asti. Kaksi viimeistä yötä oli sairaalassa ja siitä olen kiitollinen koska olisi ollut paljon kovempaa löytää hänet kotoa kuolleena kun sairaalasta. Ja hän nimenomaan halusi olla kotona vaikkein keuhkojensa takia jaksanut mitään tehdä, vessa matka kesti kauan koska piti välillä istua tuolilla. Hän kulkin kodin ja sairaalan väliä usein. Useimmiten vielä viikonloppuna sain soittaa ambulanssin. Eikä se minulle ollut uhraus, se oli elämää jota elettiin niillä ehdoilla ja säännöillä, ja ihan omasta halusta ja kiitollisuudesta. Minulla taas ei ole lapsia joten en tiedä kuka hoitaa vanhana ja en edes tiedä elänkö niin vanhaksi. Eli ei hysteriaa tässäkään suhteessa, elämä pitää huolen itsestään.
tätä asiaa ole tullut ajateltua syvemmälti..Joskus tietysti vilahtaa mielessä. Mut eihän sitä ikinä tiedä kuinka kauan tässä edes saa keikkua??
yksi ikkunapaikka jostain meikämannille löydy.
kiva jos sais valita paikan:)) Mulle kans sit ikkunapaikka:))
viijjä kahelttaan, mieki tuun siihen ikkunan iärreen, kai tähän soppii? :)
soppii... Ole hyvä vaan:))
sai tuo henri kaks tyttöö seuraasa, on voita kahtapuolen leippee :)
taittaa olla aika ujo kun on nuin hilijanen, - näkköököhän se mittää, pitäskö siltä kyssyy?
jo tiälläkkii, - pitäskö vettee pitkkee tikkuva?
no johan olj arka kavaljeeri, no pittää ehtiä uus..annahan mie lähen kahtelemmaan tuolta, vessajonossahan nuita näkkyy kärryjä olevan, hetki vuan? Ai niin, jos se henkka tulloo takasi, muistakkee olla immeiseks sitten..*aina meinattaan viijjä*.. hi..
tuota asiaa. Tuskinpa kukaan huolehtii, ja toivottavasti ei kenekään edes tarvitse. Itselläni on kaksi poikaa, ja pojat eivät monestikaan huolehdi vanhemmistaan niinkuin tytöt. Jos en pysty yksin kotona asumaan, menen ennemmin johonkin vanhusten taloon, kuin omien lasten vastukseksi. Toivottavasti kuolee saappaat jalassa.
pitkälti avun tarpeesta. Toisia meistähän ei tarvi kenenkään hoitaa. Kaipa joku hoitaa, jos niin on tarkoitettu. Lapset eivät ainakaan. Vanhemmilla on vastuuvelvollisuus lapsistaan, lapsilla ei vanhemmistaan.
Mielestäni kellään ei ole mitään velvollisuuksia mihinkään suuntaan; vain myötätunto ja rakkaus, ja käsittääkseni kukaan ei ole koskaan oikein kypsä niitä ihanteelisesti toteuttamaan. Ei ole kauheampaa tekoa kuin "uhrautuminen" velvollisuudesta. Olisi kyettävä kuuntelemaan, kuka rakkautta eniten tarvitsee. Minulla on sellainen ihannekuva, että jos ja kun kaikki (siis aikuiset ihmiset) ensisijaisesti huolehtisivat itse omasta itsestään hyvinvoinnistaan takertumatta muihin, pystyisimme täten jakamaan omaa hyvinvointiamme myös lapsille ja vanhoille, sairaille ja heikoille. Olen ollut onnellinen, kun olen saanut olla kotona lasten kanssa heidän ollessaan pieniä. Olen sen jälkeen ehtinyt opiskella parikin ammattia ja kokea uraohjuksen pohjaan palamisen:) Olen kokenut myös sekä isän että äidin terminaalivaiheen hoidon ja kuoleman. Raskaita kokemuksia, eikä sellaiseen voi ketään pakottaa. Halusin itse, tai ainakin luulin haluavani heitä hoitaa ja vetää itseni ihan loppuun, mutta en haluaisi niitä hetkiä poiskaan antaa. Ne veivät myöskin lähemmäs itseäni ja omia tarpeitani, oman elämän näkemistä, kun se on aina ollut muilta tulevien odotusten peitossa. Jokaisen on tehtävä niin kuin sydän sanoo, jan tärkeintä on siis oppia kuulemaan rehellisesti sydäntään. Se on kaikkien parhaaksi loppupelissä.
En ole edes ottanut sellaista mahdollisuutta huomioon, että poikani hoitaisivat minua vanhana. Ei missään nimessä, heillä on omat elämänsä hoidettavinaa. Vanhukset haluavat pääsääntöisesti asua omassa kodissa aina kuolemaan asti. Onhan se hieno ajatus toivoa asuvansa laadukkaassa vanhaikodissa, mutta kun sen aika tulee olemmeko valmiit muuttoon vai pidämmekö oman kodin karmeista kynsin hampain kiinni. Onneksi poikani ovat kehoittaneet minua matkustelemaan ja nauttimaan elämästä niin kauan kuin se on mahdollista ja kuluttamaan vähäiset roponi viimeistä penniä myöten.
...silloin, kun siihen on tilaisuus. Tulevaisuuteen nautintoja ei voi lykätä. Koska kun me sitten hampainemme tarraudumme (konkreettisesti!) kotimme ovenkarmeihin, niin mahdetaanko meidän mielipidettämme noteerata? Kannattaa varautua alistumaan...
jotka pidämme toisistamme huolta aina silloin kun on tarvis toisena päivänä toinen on vahvempi kun toinen saadaan kaikki olla heikkoja silloin kun tuntuu siltä meillä on sanaton sopimus että kaveria ei jätetä kuka sit viimeks tänne jääkin sitä ei kukaan tiedä eikä kannata tässä vaiheessa vielä ruveta ajattelemaankaan meillä on hyvä tiimi kukaan meistä ei pidä huolta toisesta velvollisuudesta vaan rakkaudesta.
...käärinliinoissa ei ole taskuja. Kokemusta on oman äidin periksiantamattomasta halusta elää loppuun asti kotonaan. Siinä kodissa jonka isäni kanssa rakensivat. Vaikea häntä oli laitokseenkaan väkisin viedä. Onneksi sai arvoisensa lähdön, nukkui pois sairaalan vuoteella yöllä ennen kotiutusta. Luovuttiko, olen usein miettinyt.
Isoisäni kohdalla. Päivää ennen kuolemaansa vielä vakuutteli, että "kyyllä minä sinne Vaasan Vesioikeuteen vielä vien sen valitukseni, kunhan tästä jaloilleni pääsen.." Seuraavana päivänä nukkui pois. 96-vuotiaana. Enpäs osaa sanoa, haluaisinko olla samanlainen jääräpää, joka kuolee "saappaat jalassa" (henkisesti), vai olisiko miellyttävämpää vain pikkuhiljaa hurahtaa...
Kun en yksin enää selviäisi, pieneen palvelutaloon jossa saa tarvittaessa hoitoa. En suurin surminkaan menisi tyttäreni vaivoiksi, hänellä on oma perhe-elämänsä ja touhunsa. En osaisi elää ´toisten´ nurkissa, ja varmaankin kaikinpuolin toimivanpaa, tiedä millainen muori minusta esiin putkahtaa, on nääs kokemusta ja näkemystä tästäkin ;))) Hoitajien kansallisuutta voi vain arvailla?
Voihan hoitajia olla muualta, hyvää ja sydämellistä hoitoa saa. Silti toivoisi että ihan kotikylän likkojakin olisi hoitajina. Itse asuisin mielelläni kotona, niin kauan kuin pystyn. Tutkimus muuten kertoo, että kotihoito on kalliimpaa kuin laitoshoito..
Niin, ei minulla ole mitään sitä vastaan ken on, kunhan apua saa. Tää kaupungissa ei enää ole tuollaista toivetta , eipä ole sillain tuttuja :) Tottakai se on hintavaa, kun kotipalvelun väki starttaa aamuisin, kymmenienkin kilsojen päähän, myöskin se aika joka asiakkaan kanssa menee, on huomattavasti pidempi. Kunnanrajat voivat olla pitkiäkin. Matkoihin kuluu paljon aikaa jne. Sehän ei tuota, laskijoiden mukaan. Mutta toki, omassa niin kauan kuin vaan pystyy.
Heti sodan jälkeen syntyneiden suurien ikäluokkien jälkeen vanhusten huollossa vapautuu pikkuhiljaa kapasiteettia. Voi olla että seuraaville pieneneville ikäluokille on hoitokapasiteettia tarjolla. Ajattelin pitää jatkossakin hyvää huolta terveydestäni, jotta jaksan elää omillani mahdollisimman pitkään. Jos vanhustenhuolto menee tulevaisuudessa parsinavettojen tasolle, niin voisinn vaikka ryypätä omaisuuteni ja itseni hengiltä siinä 90 vuotiaana. Lapsiahan mulla ei ole omaisuuttani valvomassa. Niin ja tuli just idea, että voisin ostaa jostain kehitysmaasta itselleni hoitajan, jolle jättäisin kertyneen omaisuuteni. Vähän niinkuin se öljyseikki Savosta parikymmentä vuotta sitten.