Mitä

valkaisemattomista harsoista? Onko rumia kun on ruskeita? Toimiiko?
4436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eivät ole ruskeita vaan luonnonvalkoisia, hiukan kellertäviä. Kauneus on katsojan silmissä. Eikä ne valkaistutkaan vaippakäytössä tai pukliriepuinakaan kauan puhtaan valkoisina pysy. Jotkut väittävät että valkaisematon harso toimisi vaippakäytössä paremmin kuin saman paksuinen valkaistu harso, mutta minusta niissä ei ole merkittävää eroa. Yhtä hyviä ovat.

Äänestä

Minusta oli selkeää, kun valkaisemattomat (luonnonvalkoiset) harsot olivat vaippaharsoja ja valkaistut ja kuviolliset muuhun käyttöön. Helppo oli erottaa, vaikka kävivät pesussa samassa lastissa.

Äänestä
  • pitää erotella toisistaan jos kerran samassa pyykissä pestään? Nehän on silloin yhtä puhtaita pesun jälkeen.

    Äänestä

  • niitä kirjoitti:

    pitää erotella toisistaan jos kerran samassa pyykissä pestään? Nehän on silloin yhtä puhtaita pesun jälkeen.

    Kyllä mä vaan tykkään, että on eri rätit perspuoleen ja naamapuoleen vaikka samassa pyykissä useimmiten peseytyvätkin. Olkoon sitten kyse vaikka vain klikistä omassa päässäni mutta näin aion toimia jatkossakin. Johan nyt mummotkin katsois kieroon, jos käskisin pyyhkiä vauvan naaman vaippaan:) Kun ne valkoiset ja etenkin kuviolliset ovat mun silmään nätimpiä, niin siinäkin yksi syy siihen, että ne ovat näkyvimmässä käytössä. Vaikka harsot kuinka likoineen sekoittuis pyykissä, niin silti se vaan on mielestäni eri asia oliko harso alkujaan täynnä sitä itteään tai liki puhdas (esim pään alla pidetty harso).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sanotte kirjoitti:

valkaisemattomista harsoista? Onko rumia kun on ruskeita? Toimiiko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu