Nimiäiset

Tämähän ei ihan täysin kuulu tänne, mutta...

Itse olen eronnut kirkosta ja mieheni kuuluu eri uskontoon. Keskustelimme hänen kanssaan jokin aika sitten lapsen syntymästä ja nimenannosta. Meillä ei vielä ole lapsia.

Lastamme ei tulla kastamaan ev.luterialisen kirkon / muun kirkon jäseneksi. Annamme lapsillemme itse mahdollisuuden päättää uskonnollisesta vakaumuksestaan, kun he siinä iässä ovat.

Minua kiinnostaa nämä "nimiäiset", joissa lapselle annetaan nimi. Haluaisin pitää jonkinmoiset juhlat, kun lapsen nimen annon aika on. Millaisia nimiäisiä olette pitäneet tai olette mukana olleet? Oletteko valinneet "kummit"? Mitä muuta kyseiseen tilaisuuteen on liittyneet.
2224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mieheni erosi kirkosta nuorena, minä en ole kirkkoon ikinä kuulunutkaan. Uskonnolliset asiat eivät olleet tärkeitä meille, joten lapsen liittämistä kirkkoon ei harkittu sen kummemmin. Eräs tuttava ehdotti nimijuhlia.

Meillä on kaikkien neljän tenavan kohdalla pidetty nimijuhlat.
"kummit" on myös valittu, nimikkeenä käytettiin lapsen tärkeä ihminen, mutta lapset silti kertovat kyseisien ihmisten olevan kummeja.

Paikalla oli isovanhemmat, lähisukulaiset, tuttavaperheitä, yht. n. 35 henkeä.
Ihan kuin tavalliset juhlat, kuten synttärit tms.

Juhlissa ei sen ihmeempiä tehty, nimen lausui kaikkien kuullen isoisä ja lasta piti sylissä äiti ja isä seisoi vierellä.

Äänestä

Minuakaan ei kastettu vauvana, mutta en muista minkälaiset 'nimiäiset' minulla oli. Minusta tuo ei välttämättä ole kaikkein paras vaihtoehto, että antaa lapsen itse päättää isompana haluaako kuulua kirkkoon vai ei.
Minulle oli ainakin aika vaikea paikka rippikouluaikana tehdä päätös liittymisestä, koska kukaan muu perheestäni ja puolet sukulaisistani ei kuulu kirkkoon. Nuorelle tällaiset asiat voivat olla aika monimutkaisia..
Eli jos jompikumpi vanhemmista on kirkon jäsen niin suosittelisin kastetta. Se ei loppujen lopuksi sido mihinkään (riippuu tietenkin vähän uskonnosta) ja on helpompaa lapselle.
No mutta, niistä nimijuhlista. Sukulaisillani on ollut tapana kutsua sukulaisia kylään, kahville, lasta ihailemaan ym. ja siinä samalla on kerrottu nimi muille. Joillain on myös ollut siviilikummeja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Tämähän ei ihan täysin kuulu tänne, mutta...

Itse olen eronnut kirkosta ja mieheni kuuluu eri uskontoon. Keskustelimme hänen kanssaan jokin aika sitten lapsen syntymästä ja nimenannosta. Meillä ei vielä ole lapsia.

Lastamme ei tulla kastamaan ev.luterialisen kirkon / muun kirkon jäseneksi. Annamme lapsillemme itse mahdollisuuden päättää uskonnollisesta vakaumuksestaan, kun he siinä iässä ovat.

Minua kiinnostaa nämä "nimiäiset", joissa lapselle annetaan nimi. Haluaisin pitää jonkinmoiset juhlat, kun lapsen nimen annon aika on. Millaisia nimiäisiä olette pitäneet tai olette mukana olleet? Oletteko valinneet "kummit"? Mitä muuta kyseiseen tilaisuuteen on liittyneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu