Taas se on istutuskausi parhaimmillaan ja kirjoittaisinkin että hieman maalaisjärkeä touhuun voisi laittaa pomojen osalta.
Kiireellä pitäisi taimet saada maahan ja viikonloppujakin tehdä ja kaikenlisäksi määrättiin lisätyötä eli ota istuttamastasi työmaasta koealoja onkivavalla, merkkaa papereihin jossa tiedustellaan laikkujen kappalemäärätkin. Juu ja hoppu olisi toisaalle. Sitä vaan näin kymmenen vuotta istuttaneelle tuntuu niin järjettömältä touhulta tuokin. Ja nappaskenkä herrat saattaa tehdä pistokokeita alueelle. Että näin luotto pelaa metsureihin.
Sitten alueelle jaetaan taimia juuri sillä ruutupaperi kaaviolla eli kartalla hehtaari ja taimia 2000kpl.
Sen vielä sanoisin että tällä periaatteella vois pomot joskus yrittää istuttaa samaisen määrän tälle johon teoriassa tuo määrä sopii.
On kiveä ja kantoa ja risua ja aina jää yli. Nyt kuusi työmaata takana ja kaikista jää yli. Ei siinä mitään mutta miksi tuo ylijäämä jää minun vastuulle? Taimia ei anneta laittaa metrin välein että varmasti sopisi aukkoon vaan sanotaan että "juu siellä vieressä on suolla tilaa, tai taimikon pohjalle" yms minne laitettuna taimi on jo heti tuhoon tuomittu.
Muokkaamattomassa maassa ei mahdollisuudet kasvaa ole minkäänlaiset ja vielä "järkevämpää" onkin laittaa taimikon alle odottaen seuraavaa raivausta.
Hölmöintä on se että taimitarhoilta on taimet loppumassa kovan kysynnän vuoksi myyrätuhojen ansiosta ja täydennyksiin ei riitä taimia. No minäpä se poljen huomennakin tuhat ylimääräistä aukon taakse lähi rämeelle kanervien sekaan. Eikö näilläkin voisi jotain myyrätuho aluetta paikata vai? No minä olenkin vain tyhmä metsuri.
Istutuksiin
maalaisjärkeä.
8847
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mokaa pahemman kerran laita loput taimet jonnekkin väleihin täydennykseksi.Työn ja luottamuksen oikein toimiessa ei nappaskenkien tarvi työmailla "käydä".
Selvästi paistaa läpi,että on "nappaskenkä miehet" MHY:n miehiä.Kannattanee valveutuneilla metsänomistajilla miettiä MHY:n palveluiden käyttöä.On nimittäin halvempiakin vaihtoehtoja.
lisätöistä ei makseta. Pakko on kuulemma ottaa onkivapa otantaa ja lähettää paperit pomoille mutta omalla kustannuksella eli "harrastuksen" vuoks. Taimen hinta pudotettiin kahdella sentillä ja jos edes tunti palkkoihin pääsis verreten raivaamiseen pitäisi tehdä kymmenen tunnin työpäiviä. Lisää vaan puolalaisia ja suomalaisilta palkat alas. Onneksi metsä ei tee kauppoja niin tuskin ensivuonna tarvitsee taimia polkea. Kunhan pääsis sahan varteen jo kiireesti ja edes vähän tienaamaan.
elä tee ilmasta työtä..jos eivät maksa niin ota yhteyttä liitoon niin alkaa maksupuolikin olla kunnossa.ja tuo lomake onko se omavalvonta juttu.me vaadimme siitäkin tuntikorvauksen...ja saatiin mut puhu pomosi kanssa ensin...saattaa ratketa asiat siinäkin..
paremmin, kuin hakkuu- tai raivuusavotoissa. Istutustyössä ei ole sitä sos.turvaa kalvavaa moottorisaha korvausta.
ja kyseinen omavalvonta lomake myös meillä. Kuuluu kuulemma samaan urakkaan ja palkkaa siitä ei erikseen makseta. Eli puolituntia-tunti ilmaista työtä per maanomistaja. Arvaa pyörinkö enään ongen kanssa? En kun ei makseta. Lukemat tulee mistä tulee mutta ilmasiksi en tee. Selitys myös pienemmälle taimihinnalle oli se että paakku on norm pienempi ja menee pienemmällä putkella maahan. Tosin sama aika menee näiden taimien kun senttiä isompien kanssa. Ja toinen syy oli se että puolalaisten taimi maksaa maanomistajalle 15c ja suomalaisen laittama 21c vaikka ollaan samassa firmassa. Ei pitäis niiden olon vaikuttaa meidän palkkoihin vaan sama raha myös puolan pojille. 20e vähemmän/päivä on aika paljon puolalaisten takia. No huomenna yhteyden otto luottamusmieheen valaisee lisää.
kyllä ne asiat siitä järjestyy..meille maksetaan 7.7centii kuusen pikkupotista..ja niitä hakaa maahan putkella ja tuplavakalla noin 2500 9t...et niisä pärjää ihan hyvin....minusta..
laittaen ei kahdeksassa tunnissa istuta kuin reilu tuhat tainta. Tuo 2500 on jo niin utopiaa että huolellisuutta siinä ei enään käytetä. Hyvään multavaan maahan kahdeksassa tunnissa laittaa noin 1200 ja miksi puhun kahdeksasta tunnista niin siksi koska työ ei ole minulle harrastus vaan palkka tienataan tässä ajassa. Ylimääräisestä työajasta pitää maksaa ylityöt.
Vaadin oikeuksiani koska jätkää ei herrat määrää ja tänään sain kunnon korvaukset mutta ääni pitää korottaa näköjään aina. Periksi ei saa antaa.
Näitä 150kpl/laatikko taimia en suostu enään laittamaan koska niistä ei makseta kuin 8c vaan laitoin 90kpl/laatikko hieman isompia paakkuja tänään samaisella pikku putkella mutta 11c kpl hintaan. Miksi laittaisin pienempiä kun molemmat menee maahan samassa ajassa mutta isommasta maksetaan paremmin.