Onko normaalia että valkovuotoa tulee päivittäin? Minulla on nimittäin joka päivä alushousut aivan tahriintuneet, tätä on jatkunut niin kauan kuin muistan ja olen pitänyt sitä ihan normaalina. Mutta mitä jos se onkin tulehdus tms? Mitään kipuja, kutinaa tms. ei ole ollut. Saako apteekista jotain lääkettä, jota voisi kokeilla?
Normaali valkovuoto?
3
4358
Vastaukset
- vaihtelee.
Varmaan vähän yksilökohtaista. Kyllä mullakin tulee normaalisti lähes joka päivä jonkin verran, riippuen mis kohtaa kiertoa mennään. Menkkojen jälkeen on muutamana päivänä vähäisempää, mutta ovisten lähestyessä se taas lisääntyy. Jos se on muuten normaalin oloista eikä mitenkään kokareista tai tuoksultaan hälyttävää, en alkais itsehoitoa vain varmuuden vuoksi.
- endometrioosista?
Itse kärsin vuosia todella runsaasta valkovuodosta. Jos ei ollut pikkupöksyjä, valkovuotoa tippui seistessä reisille. Monesti ennen seksiä piti pesasta alapäätä (vaikka olisi hetki sitten käynyt suihkussa) tai pyyhkiä ylimääräiset nesteet pois. Aina oli käytettävä pikkuhousunsuojaa, jopa yöllä. Kuukautisten aikaan oli helpottava olo, koska tamponia käyttäessä ei valunut ulos mitään muutakaan. Jossain vaiheessa valkovuoto muuttui pääosin tahmeaksi mössöksi, ja oli edelleen runsasta. Noin vuosi sitten löytyi endometrioosi. Kaksi kertaa on vatsaa kirurgin pöydällä operoitu, poistettu mm. 3 kystaa ja puhjennut kasvain alavatsalta. Nyt leikkausten jälkeen valkovuotoa tulee hyvin vähän, vuoto on varmasti 10 kertaa aiempaa niukempaa, ja vuoto on normaalin ohutta, ei paksua mössöä. Endometrioosi aiheuttaa jonkinlaisen tulehduksen vatsaontelossa. Luulen, että se sai valkovuotoa tulemaan niin runsaasti. Usein sanotaan, että runsas valkovuoto on oire jostain. Mulla ei ole ikinä ollut sukupuolitauteja, herpestä, hiivaa tai muutakaan. Papa on aina ollut normaali, ja gynen mukaan toosa on näyttänyt ihan hyvältä. Runsas valkovuoto sen sijaan on jonkin verran aiheuttanut ärsytystä/kutinaa, lienee vinksalleen mennyt pH? Joskus jouduin pikkuhousujen läpi hankaamaan ja hankaamaan, kun kutina oli niin tolkuton. Jossain vaiheessa itsekin epäilin hiivaa, mutta sellaista ei ole havaittu. Ehkä joku hiivahoito olisi auttanuut myös valkovuodon aiheuttamaan kutinaan. Nyt kun valkovuoto on suht normaalia, aiempi ärsytys emättimessä on kokonaan hävinnyt. Tämän muutoksen huomasin tosiaan pian toisen leikkauksen jälkeeen. En tarkoita tällä, että runsas valkovuoto johtuisi automaattisesti endometrioosista, vaan että valkovuodon taustalla voi olla erilaisia tekijöitä, vaikka päälle päin ei selvää syytä löytyisikään. Jotkut on sanonut, että maitohappobakteeri saattaisi hillitä valkovuotoa. Ilmeisesti neutralisoi pH:ta?
- Anonyymi
Hei olen kanssa huomannut tämän ihan saman.mutta jos on huolia kannattaa hakea gynekologille.Gyne on siis tyttöjen lääkäri ja voi tutkia alapääsi.
Sinne voi mennä ihan keskustelemaan tai sitten pyytää tutkimusta sun alapäästä.itte kun kävin niin menin pöydälle makaamaan laitoin jalat harralle ja se katto ja koski eri kohtiin mun alapäätä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672435- 661407
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801263EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79885
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19880- 44723
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta92712Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe27699- 30676