Nelikymppiset...

Täytettyäni maagiset 30 vuotta, havaitsin, etten enää laisinkaan vanhene. Jostain kumman syystä lapseni ovat kuitenkin kasvaneet ja vanhin on jo aikuinen nainen. Omasta mielestäni hän aloitti ala-asteen vasta muutama vuosi sitten. Ihastuttavat kasarivaatteenikaan eivät enää olkatoppauksineen ja pastelliväreineen olekaan niin muodikkaita kun luulin. Syntymäpäivälahjaksi saamani kävelykeppi havahdutti minut vihdoin toteamaan, että minähän olen jo neljäkymmentä ja moiselle apuvälineelle saattaa kohta jopa olla tarvetta. Mutta millaista sitten on olla nelikymppinen? – Väitetään, että nelikymppisenä se elämä vasta todella alkaa. – Nelikymppisenä olet kartuttanut runsaasti elämäntietoa ja taitoja eri aloilta. Olet siis henkisesti huomattavasti korkeammalla tasolla kuin parikymppisenä. – Nelikymppisenä olet luultavasti urasi huipulla. JIPPII! Saat katsella vielä parikymmentä vuotta työkavereidesi tylsiä naamoja siinä samassa tylsässä työpaikassa, jossa päivät ovat päivä toisensa jälkeen samaa tylsää puurtamista. – Nelikymppisenä vihdoin tajuat, että olet löytänyt itsellesi todellisen sielunkumppanin. Valitettavasti ymmärrät asian 20 vuotta liian myöhään. Koska nuoruudessasi sössit tilaisuutesi, on tuo elämäsi kumppani naimisissa toisen henkilön kanssa. – Nelikymppisenä luulet yhä olevasi nuori ja notkea. Nuorena pystyit vaikka pureskelemaan varpaankynsiäsi. Koita samaa nyt ja saat ikävän discusprolapsin eikä varpaasi ole edes lähellä suuta. – Nelikymppisenä luulet pystyväsi viettämään vappua yhtä railakkaasti kuin opiskeluvuosinasi. Elvyt hädin tuskin iltaan mennessä. Lokakuussa järjestettävästä Hämeenkadun Approsta on siis aivan turha enää edes haaveilla. Paitsi jos vedät mamoillen vesilinjaa. – Yrität pukeutua nuorekkaasti ja trendikkäästi näyttääksesi ikäistäsi nuoremmalta. Et kuitenkaan pysty hämäämään muita kuin itseäsi. Totuuden paljastaan viimeistään kaupan kassa, joka sinuttelee nuoria ja teitittelee sinua. – Nelikymppisenä huomaat, ettet sitten kuitenkaan omista puolta Eurooppaa, vaikka parikymppisenä olit aivan varma siitä, että koko maailma tulee vielä kumartumaan eteesi. – Viimeistään nelikymppisenä havaitset, että joku ilkeämielinen henkilö on pienentänyt tavaroiden tuoteselosteet. Vaikka kuinka yrität tihruttaa, et saa tekstistä yhtään mitään selvää. – Nelikymppisenä huomaat, että olet ostanut suosikkiartistisi kokoelmalevyt moneen kertaan. Samaa tavaraa kun on tarjottu uudestaan muutaman vuoden välein mutta vain eri kuorissa. – Nelikymppisenä huomaat, että sinua kiinnostavat artikkelit siitä, millä ruokavaliolla tai jumpalla saat parhaiten vyötärölle kertyneet jenkkakahvat pois. – Nelikymppisenä muistelet, että nuoruudessasi televisiosta tuli sentään kunnon ohjelmia. Olet unohtanut sen, että todellisuudessa televisiosta tuli ohjelmia ainoastaan muutaman tunnin ajan ja vain parilta kanavalta. Varsinkin kesäisin ohjelmatarjonta oli lähes olematonta. Onneksi vihdoin tuli MTV3! – Nelikymppisenä havahdut siihen, että sinulle tulee harmaita hiuksia. Miehet huomaavat järkytyksekseen sen, että hiukset harvenevat, mutta korvissa, nenässä ja kulmakarvoissa tuntuu karvojen kasvua olevan enemmän kuin tarpeeksi. – Nelikymppisenä saatat jossain vaiheessa havahtua siihen, että ehkä et sittenkään ole aivan elämäsi terässä. Pientä kulumaan ja käytönjälkiä on jo siellä ja täällä. Mutta toisaalta mitä väliä? Totuus on kuitenkin se, että 60-luvulla tehtiin vielä laatua, ja mehän hakkaamme koska tahansa nykypäivän pullamössösukupolven. Eläköön siis kaikki nelikymppiset!
7643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ja joka aamu nelikymppisen on hyvä aloittaa aamu peilin edessä, unensekaisin silmin, tukka pystyssä, tyynynkuva poskessa, toistella peilikuvalleen; - Minä olen kaunis, minä olen mahtava, minä olen uranihuipulla, Olen maailman valtias... Ja sen jälkeen mennä keittää kahvit, aamupuuro tulelle ja sätti auki. ; ))

Äänestä

samoja asiota,mutta kun katsoo peiliin ilman laseja näyttää nuoremmalta.

Äänestä

Keski-ikäiseltä vaikka itse näytän todella nuorelta...Kukahan tuolta peilistä minua tuijottaa? Sekin on jo keski ikäinen...Minä se en voi olla, koska mieleltäni olen edelleen se 18v...

Äänestä

Oot tainnut lukee mun päiväkirjaa vai miten toi nyt sattukin)::

Äänestä

ikääntymisestä keskustellessamme, että 30 vuotispäivän jälkeen käsilaukut suurenee, laukussa meikit vähenee ja lääkkeet lisääntyy. Sellaista on naisen elämä! =)

Äänestä
  • Sanon minä. Et nyt kyll usko kaikkeen mitä "kaverit" puhuu....

    Äänestä

Ei paljon lisättävää. Eikä poistettavaakaan. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mianainen kirjoitti:

Täytettyäni maagiset 30 vuotta, havaitsin, etten enää laisinkaan vanhene. Jostain kumman syystä lapseni ovat kuitenkin kasvaneet ja vanhin on jo aikuinen nainen. Omasta mielestäni hän aloitti ala-asteen vasta muutama vuosi sitten. Ihastuttavat kasarivaatteenikaan eivät enää olkatoppauksineen ja pastelliväreineen olekaan niin muodikkaita kun luulin. Syntymäpäivälahjaksi saamani kävelykeppi havahdutti minut vihdoin toteamaan, että minähän olen jo neljäkymmentä ja moiselle apuvälineelle saattaa kohta jopa olla tarvetta. Mutta millaista sitten on olla nelikymppinen? – Väitetään, että nelikymppisenä se elämä vasta todella alkaa. – Nelikymppisenä olet kartuttanut runsaasti elämäntietoa ja taitoja eri aloilta. Olet siis henkisesti huomattavasti korkeammalla tasolla kuin parikymppisenä. – Nelikymppisenä olet luultavasti urasi huipulla. JIPPII! Saat katsella vielä parikymmentä vuotta työkavereidesi tylsiä naamoja siinä samassa tylsässä työpaikassa, jossa päivät ovat päivä toisensa jälkeen samaa tylsää puurtamista. – Nelikymppisenä vihdoin tajuat, että olet löytänyt itsellesi todellisen sielunkumppanin. Valitettavasti ymmärrät asian 20 vuotta liian myöhään. Koska nuoruudessasi sössit tilaisuutesi, on tuo elämäsi kumppani naimisissa toisen henkilön kanssa. – Nelikymppisenä luulet yhä olevasi nuori ja notkea. Nuorena pystyit vaikka pureskelemaan varpaankynsiäsi. Koita samaa nyt ja saat ikävän discusprolapsin eikä varpaasi ole edes lähellä suuta. – Nelikymppisenä luulet pystyväsi viettämään vappua yhtä railakkaasti kuin opiskeluvuosinasi. Elvyt hädin tuskin iltaan mennessä. Lokakuussa järjestettävästä Hämeenkadun Approsta on siis aivan turha enää edes haaveilla. Paitsi jos vedät mamoillen vesilinjaa. – Yrität pukeutua nuorekkaasti ja trendikkäästi näyttääksesi ikäistäsi nuoremmalta. Et kuitenkaan pysty hämäämään muita kuin itseäsi. Totuuden paljastaan viimeistään kaupan kassa, joka sinuttelee nuoria ja teitittelee sinua. – Nelikymppisenä huomaat, ettet sitten kuitenkaan omista puolta Eurooppaa, vaikka parikymppisenä olit aivan varma siitä, että koko maailma tulee vielä kumartumaan eteesi. – Viimeistään nelikymppisenä havaitset, että joku ilkeämielinen henkilö on pienentänyt tavaroiden tuoteselosteet. Vaikka kuinka yrität tihruttaa, et saa tekstistä yhtään mitään selvää. – Nelikymppisenä huomaat, että olet ostanut suosikkiartistisi kokoelmalevyt moneen kertaan. Samaa tavaraa kun on tarjottu uudestaan muutaman vuoden välein mutta vain eri kuorissa. – Nelikymppisenä huomaat, että sinua kiinnostavat artikkelit siitä, millä ruokavaliolla tai jumpalla saat parhaiten vyötärölle kertyneet jenkkakahvat pois. – Nelikymppisenä muistelet, että nuoruudessasi televisiosta tuli sentään kunnon ohjelmia. Olet unohtanut sen, että todellisuudessa televisiosta tuli ohjelmia ainoastaan muutaman tunnin ajan ja vain parilta kanavalta. Varsinkin kesäisin ohjelmatarjonta oli lähes olematonta. Onneksi vihdoin tuli MTV3! – Nelikymppisenä havahdut siihen, että sinulle tulee harmaita hiuksia. Miehet huomaavat järkytyksekseen sen, että hiukset harvenevat, mutta korvissa, nenässä ja kulmakarvoissa tuntuu karvojen kasvua olevan enemmän kuin tarpeeksi. – Nelikymppisenä saatat jossain vaiheessa havahtua siihen, että ehkä et sittenkään ole aivan elämäsi terässä. Pientä kulumaan ja käytönjälkiä on jo siellä ja täällä. Mutta toisaalta mitä väliä? Totuus on kuitenkin se, että 60-luvulla tehtiin vielä laatua, ja mehän hakkaamme koska tahansa nykypäivän pullamössösukupolven. Eläköön siis kaikki nelikymppiset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu