Terve! Mua on nyt vaivannut jo pidemmän aikaa eräänlainen asia. Pikkusiskoni, joka on 19vuotias oli juhlimassa kavereidensa kanssa viikonloppuna. Ja baarin sulkemisajan jälkeen hän ja kaverinsa jäivät juttelemaan yhden ulkomaalaisen ja yhden suomalaisen kanssa. Hetken aikaa juteltuaan tämä ulkomaalainen (mies) löi pikkusiskoani nyrkillä kasvoihin. Ja alkoi potkimaan häntä. Ensinnäkin mua ärsyttää, että se toinen kaveri oli kuulemma vain katsonut vierestä ja yrittänyt jotain sanoa, että "älä nyt viitti". Tai jotain... No onneksi seuraavana viikonloppuna näimme samaisen kaverin kaupungilla. Pikkusiskoni oli silloinkin mukana. Mutta ei uskaltanut enää olla ilman "isompien" tyyppien seuraa. No minä sitten seurasin tätä kaveria jonkin aikaa ja sanotaan näin, että se ei ainakaan muutamaan viikkoon kävellyt sen jälkeen. Meillä on suvussa ja perheessä ollut aina, että Suku & Perhe on tärkeimpiä asioita. Mutta siis jotenkin on kuitenkin outoa, että olen ylpeä siitä, että kävin kouluttamassa sitä kaveria oikein olan takaa... En sitten tiedä onko oikein. Mutta näin meillä. Ajattelin jakaa tämän tarinan teidän kanssanne. -V1985
Vastaukset 1
- mutta sanotaan nyt näin.
Ensinnäkin, teksti lienee varsin suurella tödennäköisyydellä ihan täyttä satua. Tällaisia "heroic vigilante" tyylisiä kirjoituksia näkee palstoilla aina toisinaan ja yleensä niiden takaa löytyvä kirjoittaja on keskenkasvuinen itsestään epävarma kukkakeppi, joka on mielikuvituksessaan kuvitellut moisen tarinan, jossa asettaa itsensä sankarin asemaan ja heikompien puolustajaksi. Tässä tapauksessa tosin toit tarinassasi esiin myös säälittävän rasismisi (niinkuin tekijän ulkomaalaisuudella olisi jotain relevanssia tapahtumassa). Kai se jonkinlaista tyydytystä tuo kun saa kirjoittaa tarinansa muiden luettavaksi. Tarina ikäänkuin herää henkiin ja ehkä saattaisi aiheuttaa puolustavia kommentteja ja ihailuakin sankariamme kohtaan... NOT. Ei mene läpi, siis. Ihan täyttä spedeilyä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101280- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 66751
- 33632
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13508- 78501