Olemme olleet miehen kanssa yhdessä jo useamman vuoden. Mies on jo kerran eronnut ja hänellä on lapsia edellisestä liitosta. Heti ensitapaamisesta lähtien oli selvää, että minä haaveilen perheestä ja useasta lapsesta. Olen opiskellut pitkään ja tehnyt ahkerasti töitä, mutta aina on prioriteetti ykkönen ollut oma perhe. Mieskin on aina suhtautunut haaveeseeni positiivisesti, tosin epäillen, ettei hänestä ole "normaaliksi" perheenisäksi, koska hänelle vapaus, jatkuva hetkessä eläminen, omat, henkilökohtaiset uudet kokemukset ja yksityisyrittäjyys ovat kaikki kaikessa. Hän kuitenkin halusi minut, joten hän hyväksyi toiveeni lapsista siis heti.
Ensimmäistämme teimme pitkään, yli kaksi vuotta. Tutkimuksissa paljastui miehen huomattavasti heikentynyt hedelmällisyys. Minä itkin, surin ja olin epätoivoinen. Mies ei jakanut tuskaani, sillä hänellä oli jo lapsia eikä hän pystynyt käsittämään suruani. Hänen mukaansa tärppää sitten, kun on sen aika. Yhdessä miehen kanssa tuskin vietimme aikaa muuloin kuin tärppipäivinä, muuten molemmat olivat kiinni omissa töissään ja menoissaan. Mies oli myös sitä mieltä, että olen liian raskasta seuraa ja hakikin parempaa. Minä hyväksyin ja yritin antaa anteeksi syrjähypyt syytellen itseäni, olenhan vain surullinen vauvakuumeilija, joka ei koskaan vauvaa saa...
Mies uskoi, että vielä onnistutaan ja lupasi tuon tuostakin kaiken parantuvan myös meidän välillämme, kun vauva viimein syntyy. Eräänä päivänä olinkin viimein raskaana ja elin siihenastisen elämäni hienoimmat 9 kuukautta. Mies tosin jätti minut odotuksineni yksin, sillä olin jälleen raskasta seuraa, halusin nimittäin selvyyden siihen, aikooko mies jatkaa omien polkujen tallaamista vaiko aikooko hän todella jakaa arkeaan meidän kanssamme lapsen synnyttyä. Miehen mielestä moiset kysymykset olivat turhia eikä hän jaksanut minua kuunnella, vaan meni omia menojaan...
Vauvan syntymäpäivä oli elämäni hienoin ja sen jälkeen olen käytännössä yksinhuoltajana hoitanut hänet. Meidän arkemme on onnellista, ainoastaan miehen täyttymättömät lupaukset surettavat ja hänen ilmaantuessaan paikalle on minulla suuri työ itkun pidättämisessä. Miehen mielestä edelleen kuulumme yhteen, enkä saisi tavata ketään muita. Mies hoitaa lasta välillä tunnin-pari ja muutaman yön on pojan kanssa nukkunut, jotta minä saisin levätä. Muuten mies menee ja tulee miten sattuu ja hänen mukaansa on luonnollista, että tämän hyväksyn.
Kaikesta huolimatta haaveilen toisesta lapsesta. Mies on sitä mieltä, ettei kukaan muu saa olla lasteni isä kuin hän. Hänen mielestään kaikki on hyvin ja minun on tähän tyytyminen. Mies sanoo rakastavansa minua ja haluavansa perhettä kanssani. Perusteluna halulleen on se, ettei hän halua menettää minua. Minua surettaa jo valmiiksi se pitkä tie, joka suurella todennäköisyydellä edessä on, mikäli tämän miehen kanssa lasta alkaisimme yrittää, sillä edelleenkin hänen sekä konkreettiset siemennestearvonsa että henkisetkin arvonsa lasten ja perheen suhteen ovat heikot...Yhden lapsen kanssa tällaisessa käytännössä yksinhuoltajatilanteessa pärjään, mutta kahden vaippaikäisen kanssa olisi varmaan jo hankalampaa, jos toinen ei koskaan olisi auttamassa käytännön asioissa.
Haluaisin lisää lapsia, mutta en tämän miehen kanssa. Mies ei kuitenkaan halua luopua minusta...
Kuulostaa kai yksinkertaiselta, minun pitäisi lähteä ja jättää tämä mies, kun en ole onnellinen. Kuitenkin kun toinen on täysin sitä mieltä, että kaikki on kunnossa, eikä mistään tarvitse keskustella on helppo syyllistyä ja alkaa miettiä, että minä olenkin syypää kaikkeen. Jos lopetan haaveilun sisaruksista pojallemme, olen kiltisti, en valita ja luovun omista toiveistani, niin varmasti kaikki kääntyy hyväksi...
Ensimmäistämme teimme pitkään, yli kaksi vuotta. Tutkimuksissa paljastui miehen huomattavasti heikentynyt hedelmällisyys. Minä itkin, surin ja olin epätoivoinen. Mies ei jakanut tuskaani, sillä hänellä oli jo lapsia eikä hän pystynyt käsittämään suruani. Hänen mukaansa tärppää sitten, kun on sen aika. Yhdessä miehen kanssa tuskin vietimme aikaa muuloin kuin tärppipäivinä, muuten molemmat olivat kiinni omissa töissään ja menoissaan. Mies oli myös sitä mieltä, että olen liian raskasta seuraa ja hakikin parempaa. Minä hyväksyin ja yritin antaa anteeksi syrjähypyt syytellen itseäni, olenhan vain surullinen vauvakuumeilija, joka ei koskaan vauvaa saa...
Mies uskoi, että vielä onnistutaan ja lupasi tuon tuostakin kaiken parantuvan myös meidän välillämme, kun vauva viimein syntyy. Eräänä päivänä olinkin viimein raskaana ja elin siihenastisen elämäni hienoimmat 9 kuukautta. Mies tosin jätti minut odotuksineni yksin, sillä olin jälleen raskasta seuraa, halusin nimittäin selvyyden siihen, aikooko mies jatkaa omien polkujen tallaamista vaiko aikooko hän todella jakaa arkeaan meidän kanssamme lapsen synnyttyä. Miehen mielestä moiset kysymykset olivat turhia eikä hän jaksanut minua kuunnella, vaan meni omia menojaan...
Vauvan syntymäpäivä oli elämäni hienoin ja sen jälkeen olen käytännössä yksinhuoltajana hoitanut hänet. Meidän arkemme on onnellista, ainoastaan miehen täyttymättömät lupaukset surettavat ja hänen ilmaantuessaan paikalle on minulla suuri työ itkun pidättämisessä. Miehen mielestä edelleen kuulumme yhteen, enkä saisi tavata ketään muita. Mies hoitaa lasta välillä tunnin-pari ja muutaman yön on pojan kanssa nukkunut, jotta minä saisin levätä. Muuten mies menee ja tulee miten sattuu ja hänen mukaansa on luonnollista, että tämän hyväksyn.
Kaikesta huolimatta haaveilen toisesta lapsesta. Mies on sitä mieltä, ettei kukaan muu saa olla lasteni isä kuin hän. Hänen mielestään kaikki on hyvin ja minun on tähän tyytyminen. Mies sanoo rakastavansa minua ja haluavansa perhettä kanssani. Perusteluna halulleen on se, ettei hän halua menettää minua. Minua surettaa jo valmiiksi se pitkä tie, joka suurella todennäköisyydellä edessä on, mikäli tämän miehen kanssa lasta alkaisimme yrittää, sillä edelleenkin hänen sekä konkreettiset siemennestearvonsa että henkisetkin arvonsa lasten ja perheen suhteen ovat heikot...Yhden lapsen kanssa tällaisessa käytännössä yksinhuoltajatilanteessa pärjään, mutta kahden vaippaikäisen kanssa olisi varmaan jo hankalampaa, jos toinen ei koskaan olisi auttamassa käytännön asioissa.
Haluaisin lisää lapsia, mutta en tämän miehen kanssa. Mies ei kuitenkaan halua luopua minusta...
Kuulostaa kai yksinkertaiselta, minun pitäisi lähteä ja jättää tämä mies, kun en ole onnellinen. Kuitenkin kun toinen on täysin sitä mieltä, että kaikki on kunnossa, eikä mistään tarvitse keskustella on helppo syyllistyä ja alkaa miettiä, että minä olenkin syypää kaikkeen. Jos lopetan haaveilun sisaruksista pojallemme, olen kiltisti, en valita ja luovun omista toiveistani, niin varmasti kaikki kääntyy hyväksi...
Vastaukset 3
Vanhimmat
laittaa samaa tekstiä joka ikiselle palstalle!!
Mieti mitä TODELLA itse haluat. Jos et halua jatkaa tämän miehen kanssa, niin kerro se hänelle ja heitä jätkä pellolle.Oletko saanut koskaan tietää miehen eron syytä? Oliko hän edellisessäkin liitossa "muka isä". Toi pettäminen on paha, turhaan tuollasta miestä katselet. Kakara mieheksi. Välitä hyvä ihminen itsestäsi ja lapsestasi sen verran, että uskallat tehdä ratkaisun. Jos äiti voi hyvin, niin lapsikin voi. Kyllä hyvin pienikin lapsi vaistoaa aikuisen mielialan...
Haluaa hän olla isä lapselleen.. ei oikein siltä kuulosta. Eiks isät ole yleensä enemmän läsnä lapsensa kanssa. Ei se tee miehestä isää, että saattaa naisensa raskaaksi. isän titteli täytyy myös ansaita, mitä miehesi ei todellakaan tunnu tekevän! Ihan turhaan syyllistät iteäsi!Taitaa mies vain pelätä jäävänsä yksin, miespolo...
Eiköhän niitä Suomen maassa löydy parempiakin miehiä ja sinullekin sellainen mies, joka on sinut ansainnut. Laita elämäsi järjestykseen ihan oman itsesi ja lapsesi vuoksi. Vielä löydät miehen joka haluaa jakaa lapsen saamisen ilon kanssasi. (Pieneksi vinkiksi, deitti netiä kanattaa kokeilla. Itse löysin sieltä ihanan miehen ja ihan ensimmäisellä kerralla.)
Voimia sinulle!!!
Sinun täytyy tehdä miehelle selväksi että näin ei voi jatkua. Sinä et ole onnellinen tai tyytyväinen, vaikka hän olisikin. Ilmoita että joko hän muuttaa käytäytymistään, tai sinun on lähdettävä. Ihmisellä on vain yksi elämä ja nainen ei ole ikuisesti hedelmällinen. Älä tuhlaa aikaa! Jos kuitenkin rakastat ja välität miehestä, ei hedelmättömyys saisi olla eron syy.