on tilkka kuohukermaa, pienessä lasipurkissa sokeria, pakastimessa purjosuikaleita ja vihreitä ohuita papuja, sekäjäisiä possunsuikaleita. Jääkaapissa viisi tomaattia, pätkä kurkkua, tölkki maitoa, valkosipuli. Lisäksi on ruisjauhoja, oranssinkeltaisia hirssejä ja tattariryynejä. Suolaa, merisuola ja kardemummaakin on. Ja vettä. Kahvia ja sokeria seksisin pistäedes kerman kaa. Takana kahden päivän hedelmä-marja kuuri. Kauppaan en kerkiä enkä kioskille.
iski makeanhimo
kahvi tulee korvista ulos
3189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ajattelin kellistää vaimon tänä ehtoona.
ja onnellinen vaimosi. Minä ajattelen vaaleanpunaisia hattarapilviä karkkimassa.
hauskati sanottu. Mistä muliahti mieleen. Vai oletko viritellyt verkkoja koko viikon.