Pitkästä aikaa. Täällä komea auringonpaiste, mites siellä? Taas on pitkä päivä töitä edessä, niinpä ajattelin sinua hiukan muistaa, näin aamusta. Toivottavasti siellä on kaikki hyvin, niin kuin pitääkin olla. Täällä myös kaikki ok. Kevät menee eteenpäin hyvää vauhtia ja työmäärä kasvaa sitä mukaa. En tosin ole huolissani jaksamisesta, vaikka syksyllä saattaa olla toinen ääni kellossa, kun alkaa voimat olla kortilla. Vaan niinhän se on aina ennenkin ollut.
Pitäähän sitä yrittää kesälläkin rentoutua, edes jossain välissä. Käydä vaikka kalalla, lähdetkö mukaan?
Meillä on tuleva viikko melkoista tohinaa, älä ihmettele, jos minusta ei aina kuulu. Täällä silti olen ja lähetän sinulle aina lämpimän ajatuksen. Ja kunnon halauksen, niin kuin nytkin.
Pärjäile ja voi hyvin, Tavataan jossain vaiheessa ja tuuletellaan hiukan kielenkantoja, sinun kanssa se onnistuu.
Emäntäsi
Huomenta
Isännälle
9679
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kalastella? Kelpaasko tämä isäntä,ei tartte lähtee merta edemmäs,on tuossa lähellä hyvä apajan paikka?
Työt ei tekemällä lopu,ei piä rasittaa liikaa itteään. Miten menee nykyään, harvasananen meinaat olla,ymmärtäähän sen, töitä paljo? Kirjota taas kun ehdit,jotain kivaa vaikka,niinku ennen. Naurata tarinoillasi,mieli piristyy. Oli ennen jokailtanen huvi, nyt niin harvinaista herkkua. Hyvää kesän alkua sinulle, satakieli.
Emännälle ja muillekin.Peltotyöt on alkaneet,joten jutut täällä voi käydä vähiksi. Eiköhänse ainakin yksi kalareissu järjestetä tässä kesän päälle.Tulisi siinä testattua luonnettasi,.Sinä soutaisit tuulisella järvellä,minä sotkuisia verkkoja yrittäisin laskea. Nyt pellolle.
muillekin. Ei nyt ehdi tarinoida, niin mukavaa kuin se olisikin. Työt ensin, sitten huvi. Selvittelehän isäntä ne verkot valmiiksi, ei tarvitse sitten rannassa niitä hämmentää. Kummallakohan palaisi päreet ensin, sulla vai mulla? No, ei se nyt ole vaarallista, milloinkas sinäkään mikään hiljainen olet ollut, hyvinkin napakasti osaat minua "kouluttaa", tai ainakin yrität, tulos on sitten mitä on. Ei taida aina oppi perille mennä, liekkö tuo ikä jo vähän omapäiseksi opettanut. Menehän pellolle, mulla on tänään muuta puuhaa. Hyvää ja satorikasta kesää kaikille lehmäonnen kera. Emäntä.
tutustuminen sulle mitä ootit? Vai mitä sinä ootit? Tuliko siitä suhde vai ystävyys,vai kumpaaki? Ite oon sinkku, eikö sellanen nainen ois parempi kun varattu? Tarkotan uuden parisuhteen kannalta? Ei mulla emäntää vastaan mitää ole, kadehdin vain hänen tuuriaan. Ootte kuitenki omillanne kumpiki, ei sitten tullu mieleen yhteen muuttaa? Miksei?
Sitä sun tätä.Joo, omillamme ollaan toistaiseksi.Tulevaisuudesta emme tiedä,mitä se tuo tullessaan.Nyt nautitaan vain toistemme juttuseurasta miltei päivittäin.Joskus harvoin,rietastelemme läpi yön,seksillä....
Kanssa, uskaltaakohan tänne enää tulla vilkaisemaan, mitä milloinkin olet ehtinyt juoruilla. Nyt suu suppuun, ei kaikkea tarvitse kertoa ;). Alkaa porukka kuvitella vaikka mitä. Vaan siinäpähän jokainen voi yrittää rajanvetoa siihen, milloin ollaan tosissaan ja milloin höpötetään täyttä lööperiä. Vain me kaksi tiedämme totuuden... Taisi olla työntäyteinen päivä? Niin oli täälläkin, tuli yllätysreissu, sai ajaa talla pohjassa, no ainakin melkein, rajoitusten mukaan toki. Liekkö sinun seura vai kesän tulo vai mikä, mutta ei väsytä, vaikka pitkästi yli kellon kierroksen meni taas tämä päivä. Vaan nyt saunan lämmitykseen ja nukkumaan, että huomenna jaksaa. Nuku hyvin, lämmin ajatus sinne kauas. Emäntä.
Millon pelleilet millon et. Jos tossa laskee asioita yksiin niin....... Vispilänkauppaa teillä kyllä on, alko vaan mietityttää, et aika tiivistä on yhteys, onkos jonkin sortin kaipuu kuitenki taustalla? Vai riittääkö ystäväpohja? Aika hankalalta tuntuu et jos noin paljon on yhteyttä,luulis se olevan syvempää kahden kauppaa? En sillä et mulle kuulus,noin herkkänä naisena kun säkin olet,onko koskaan ikävä? Vai meneekö tää teijän juttu kevyellä kaavalla? Tämmösiä mietin.
rasitat, noin hyvällä sanottuna. Pelleilen mitä pelleilen, ei aina kannata olla tosikkona. Mutta isännän suhteen, onko nyt sitten näitä asioita kovinkaan viisasta pohtia täällä?
Onhan se syvempää, ei kai kukaan näin tiiviisti pidä yhteyttä pelkällä kaveripohjalla. Ei kaikki riitä, mutta toisaalta, nyt on näin, huomisesta ei tiedä. Olen saanut paljon enemmän kuin uskalsin toivoakaan, ei ole syytä valittaa.
Siitä herkkyydestä, ei se ihan niin ole kuin moni näyttää luulevan, riippuu lähinnä asiasta, mistä milloinkin on kyse. Ja se ikävä, kyllä se vaivaa, mutta nämä kilometrit on välissä. Toisaalta hyväkin, toisaalta ei.
Isännälle, muista levätä, ei työ ole koko elämä, ei edes kesällä. Halaus ja suukko sinulle ja voimia taas huomiseen päivään.
Oliko sinulla aikaisemmin jotenkin apea mieli vai kuvittelinko vain? Oli miten oli, huomiseen.
Emäntäsi