♥
silmäteräni
päivänsäteeni
hymypoikani
rakkaudella olen
Sinut maailmaan
saattanut
hellin käsin kantanut
avuttomana nyyttinä
aina on sylini ollut
Sinulle avoin, kun olet
sitä tarvinnut huolinesi
pehmeyteeni olet
saanut purkaa
kiukkusi
äidinrakkaus ei
koettelemuksista
häviä
jostakin on löydyttävä
se voima jaksaa tukea
tämä uusikin asia
piilottaa oma huoli
ja suru, ettei tee
toista levottomaksi
kas vain kaksi viatonta
sanaa yhteen kirjoitettuna
jotain pelotaavaa johon ei
ole osannut valmistautua
tälläisellä hetkellä
Sinun olemassaolosi
on kultaakin arvokkaampaa
tuot suuren lohdun
tähän murheiseen
elämääni
toivon paremmasta
tulevaisuudesta
Sinun rinnallasi
♥
kas vain
padme_amidala
101136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pientä, tuhisevaa hyvältä tuoksuvaa nyyttiä sylissäni pidin, vapisevissa äidin käsissäni! Katsoin täydellistä pientä ihmisen alkua onnesta hiljaisena, melkein uskomatta totuutta. Rakastin sinua niin paljon kaikki ne vuodet, suojellen ja puolustaen. Olin niin ylpeä sinusta, voimaa tarvitsin elämääni, sinä soit minulle sitä ylenpalttisesti. Virheineni, päättämättömyyteni, vaikutti ehkä sinuunkin, myöhempään elämääsi. Kaiken sinulle halusin antaa! Itseäni syytän ehkä vieläkin. Kun en voinnut jäädä rinnallesi hoivaamaan sinua täysi päiväisenä äitinä. Pelastin sen minkä pystyin, ja kovan hinnan siitä maksoin. Tulethan takaisin rakas poikani, elämääni iloa tuottamaan! Rakas ja tarpeellinen olet aina minulle ollut!
..pojastasi. Äidinrakkautesi hehkuu sanoissasi. Minun runoni tulevaisuuden odotus kuvasi toisenlaista rakkauttani, sitä joka antaa voimaa kestää arjen huolet. Onnen siitä, että tietää löytäneensä miehen, jonka rinnalla haluaa elää elämänsä. Oikein aurinkoista lauantaipäivän jatkoa sinulle : )
ihana runo äitiydestä, rakkaudesta lapseen. Lapset on aina lapsia äidille, vaikka ikää olisi jo kymmeniä vuosia. Niiden alla äidin silmissä poikakin on edelleen se vesseli, joka aikoinaan leikki ja temmelsi pihalla.
..vaan enpä uskalla enää halata ihmisten ilmoilla, johan siitä rambon imago kärsisi. Vieläkin kaikki vaikeudet, mitä pojalle tulee eteen haluaisi lievittää parhaalla mahdollisella tavalla. Sairastuminen on kanssa sellainen juttu, johon suhtautuu myötätunnosta kärsien, vaikka kyseessä onkin jo aikuinen poika *huokaus*. Aamulla oli jotenkin niin alakuloinen olo, että en saanut muuta kirjoitettua, meinasin jätttää pöytälaatikkoon koko runon, mutta aattelin että kai se äidinrakkauskin kelpaa tänne aiheeksi : ) Kiitokset sinulle kannustavasta palautteestasi ja oikein mukavaa aurinkoista lauantaita : )
♥ kesän ensimmäisten henkäysten aikaan vilvoittavan tuulen pyyhkiessä lempeästi kuumottavia poskiani tunnustan taas ajatelleeni Sinua hyvässä mielessä hellän hymyn kutitellessa suupielieni hermoväreitä tässäkin pienessä hetkessä puutarhatöiltä varastetussa kannan kuvaasi sydämessäni pehmoisella povellani vallattomasti kuulut jokapäiväiseen elämääni tuoden siihen naisena olemisen täyteyden pieniä onnenhelmiä putoilee arkielämän lomaan, kun saa aikaan pienen hymynvirnistyksen tosirakkaan miehenkörilään suupieliin ♥
Todella kaunis runo äidinrakkaudesta! Äidinrakkaus on kaikkein pyyteettömintä, aidointa ja kestävintä rakkautta mitä voi olla, hyvin, hyvin harvassa tapauksessa äidinrakkaus syystä tai toisesta ei kestäisi hamaan hautaan asti. Runosi oli hellyttävä, kiitos jälleen kerran tästä lukunautinnosta, kyllä näitä runojasi lukee aina ihan mielellään, mukava tapa sinulla kirjoittaa!
..olipa sinulta kaunis palaute. Mukava kuulla lukijalta noin suopea kommnetti näihin tekeleisiini. Oikein mukavaa päivänjatkoa sinulle : )
Toivotaan parasta kaikesta huolesta huolimatta... Ei ole kiva kun ylimääräiset huolet huolettaa taustalla...
..suuri huoli Kopittelija : ) Hiukan lohduttaa ajatus, että kenellekään ei anneta kannettavaksi huolia enempää kuin kestää : ) Hartaita ajatuksia lentelee taivaalle iltarukouksen tiimoilla. Nyt on kaksinkertainen syy hiljentyä ilta-aneluihin : ) Kiitokset myötätuntoisesta palautteestasi ja oikein hyvää illanjatkoa sinulle : )
♥ Sinä olet minun akilleen kantapääni minun heikko kohtani piikki lihassani malka silmässäni mutta ah niin suloinen sellainen vastustelematta antaudun helliin iltasuukkosiin tänäkin iltana rakastan Sinua ♥