Applessa 67

perjantaina 15.5.2009 klo 13:38 Neljän kuukauden turvapäivitykset Apple korjasi 67 turva-aukkoa kerralla Windows on rikollishyökkäysten ykköskohde, mutta se ei johdu turva-aukkojen määrästä. Esimerkiksi tässä kuussa Microsoft korjasi 13 aukkoa yhdestä ohjelmasta, mutta Applen tuotteista korjataan kerralla hurjat 67 turva-aukkoa. Tietoturvatalotkin ovat huomioineet riskin kasvamisen, ja Applelle tehdään taas virusturvaa. Apple on julkaissut turvapäivityksiä, jotka on korjattu tammikuun 15. päivän jälkeen. Noin neljän kuukauden jaksolle korjauksia mahtuu yhteensä 67 kappaletta. Cert-fi kertoo, että Applen korjauspaketti 2009-002 korjaa lukuisia haavoittuvuuksia Mac OS X -käyttöjärjestelmän kirjastoista ja ohjelmistoista. Haavoittuvuudet liittyvät muun muassa kryptografia-, verkko- ja grafiikkapalveluihin sekä ohjelmointikieliin. Osa haavoittuvuuksista on kriittisiä, eli ne mahdollistavat hyökkääjän ohjelmakoodin ajamisen uhrikoneessa. Mac-uhkat kasvavat – ja turvatarjonta Apple on perinteisesti saanut olla melko rauhassa viruksilta ja rikollisten hyökkäyksiltä. Tilanne näyttää kuitenkin jossain määrin muuttuvan. Mac-koneiden suosion kasvettua myös rikolliset ovat tehneet enemmän hyökkäyksiä Mac-koneisiin. Myös tietoturvayhtiöt ovat huomioineet tämän, ja Mac-koneiden turvaohjelmiin panostetaan enemmän. Tällä viikolla Trend Micro julkaisi turvapaketistaan Mac-version. Samuli Kotilainen http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=37881
15490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Voisitko kertoa todennetun esimerkin, jossa jotain noista 67 aukosta käyttäen on hyökätty. Siis sellainen tapaus, joka ei tapahtunut turvalabrassa tai vastaavassa. Minä kun en ole törmännyt yhteenkään. Windows-aukkoihin hyökkäyksistähän lukee tämän tästä, joten luulis nyt yli 35 miljoonan Macin joukosta joku löytyvän.

Äänestä
  • Ihan vain hyvin vuoksi tekivät "täysin turvalliseen" macciin 67 aukon tukkivan tietoturvapäivityksen, eikös vaan. Hallelujaa !

    Äänestä

löytyy windowsista. Kerro miten paljon niitä hyödynnetään. Kerro myös kuinka monta vapaana leviävää haittaohjelmaa löytyy Macille ja windowsille.

Äänestä

kertomassa, että nyt lähti macci koneelta?

Äänestä
  • >kukas on ensimmäisenäkertomassa, että nyt lähti macci koneelta? < Mac koneet saavat olla edelleenkin niiden harvojen kaupojen hyllyillä jotka maccia myyvät.

    Äänestä

  • minä kerron kirjoitti:

    >kukas on ensimmäisenäkertomassa, että nyt lähti macci koneelta? < Mac koneet saavat olla edelleenkin niiden harvojen kaupojen hyllyillä jotka maccia myyvät.

    Yritin monta kertaa ostaa edellisen mallin iimaccia verkkokaupasta mutta perkele kaikki menee sitämukaa kun niitä tulee hyllyyn. Kyrsii vähän, saatana wintoosaan en enää koske kotonani jumalauta.

    Äänestä

Alkavat esittämään kysymyksiä ja vaatimuksia sinulle, ikäänkuin syylliselle, kun julkesit asian laittaa esille. Yrittävät vielä väääntää asian niin, että Microsoft on aiheuttanut Mac:in viat. Vielä isompi parku ja huuto olisi noussut, jos vastaava asia olisi koskenut Linuxin jakeluja.

Äänestä
  • noussut suurempi poru. Ainoa seikka on, että wintoysin kohdalla kukaan enään jaksa nostaa meteliä paikatuista tietoturva aukoista. wintoysin kohdalla ne ovat jo enemmänkin ominaisuuksia kuin vikoja. Ja jokapäiväisiä juttuja.

    Äänestä

  • Tällä palstalla kirjoittelevia mac ja linux käyttöjärjestelmiä ylistäviä kirjoittajia voidaan hyvällä syyllä kustua mac/linux uskoon hurahtaneiksi. He eivät yksinkertaisesti pysty käsittämään jotta myös mac ja linux käyttöjärjestelmissä on tietoturvaukkoja ja vieläpä nykyisin enemmän kuin muissa käyttöjärjestelmissä. He uskottelevat itselleen jotta esim. nyt macciin nyt julkaistut korjaukset 64 tietoturva aukkoon ovat täysin tarpeettomia ja vain hyvin vuoksi tehty.

    Äänestä

  • mooses olisi kirjoitti:

    noussut suurempi poru. Ainoa seikka on, että wintoysin kohdalla kukaan enään jaksa nostaa meteliä paikatuista tietoturva aukoista. wintoysin kohdalla ne ovat jo enemmänkin ominaisuuksia kuin vikoja. Ja jokapäiväisiä juttuja.

    Juuri sinäkin hurmoksessasi alkuperäisen kuvaukseni mukaisesti vedit Windowsin Mac:in vikoihin mukaan.

    Äänestä

  • Heh. kirjoitti:

    Juuri sinäkin hurmoksessasi alkuperäisen kuvaukseni mukaisesti vedit Windowsin Mac:in vikoihin mukaan.

    sinulta yhtään viestiä ennen tätä, joten mistä se alkuperäinen kuvaus löytyy?

    Äänestä

  • sanos muuta kirjoitti:

    Tällä palstalla kirjoittelevia mac ja linux käyttöjärjestelmiä ylistäviä kirjoittajia voidaan hyvällä syyllä kustua mac/linux uskoon hurahtaneiksi. He eivät yksinkertaisesti pysty käsittämään jotta myös mac ja linux käyttöjärjestelmissä on tietoturvaukkoja ja vieläpä nykyisin enemmän kuin muissa käyttöjärjestelmissä. He uskottelevat itselleen jotta esim. nyt macciin nyt julkaistut korjaukset 64 tietoturva aukkoon ovat täysin tarpeettomia ja vain hyvin vuoksi tehty.

    Windowskäyttäjät taas eivät pysty käsittämään ettei Mäkillä ja Linuxilla ole viruksia ja muita örkkejä. Lisäksi Linuxin ohjelmavirheet korjataan nopeasti. Tänä aamunakin koneeseen tuli uusi kerneli. linux-2.6 (2.6.26-15lenny2) stable-security; urgency=high * mips: implement is_compat_task macro, fixing FTBFS introduced by CVE-2009-0835 fix.

    Äänestä


  • mooses olisi kirjoitti:

    noussut suurempi poru. Ainoa seikka on, että wintoysin kohdalla kukaan enään jaksa nostaa meteliä paikatuista tietoturva aukoista. wintoysin kohdalla ne ovat jo enemmänkin ominaisuuksia kuin vikoja. Ja jokapäiväisiä juttuja.

    "ne ovat jo enemmänkin ominaisuuksia kuin vikoja" ????????????????????????????????????????????? Tietoturvan haavoittuvuuksien paikkaaminen on suuri virhe ja vika? Turvallisin käyttis on sellainen jolle ei ole tietoturvapäivityksiä? Täh?

    Äänestä

Jälleen turva-aukot tukittiin ennenkuin kukaan tosielämässä ehti hyödyntää niitä pahantekoon. Joillakin ei taida olla näin hyvä tuuri, joten kateus on ymmärrettävää. Koittakaa kestää - itsehän olette vaivanne valinneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turva-aukkoa kirjoitti:

perjantaina 15.5.2009 klo 13:38 Neljän kuukauden turvapäivitykset Apple korjasi 67 turva-aukkoa kerralla Windows on rikollishyökkäysten ykköskohde, mutta se ei johdu turva-aukkojen määrästä. Esimerkiksi tässä kuussa Microsoft korjasi 13 aukkoa yhdestä ohjelmasta, mutta Applen tuotteista korjataan kerralla hurjat 67 turva-aukkoa. Tietoturvatalotkin ovat huomioineet riskin kasvamisen, ja Applelle tehdään taas virusturvaa. Apple on julkaissut turvapäivityksiä, jotka on korjattu tammikuun 15. päivän jälkeen. Noin neljän kuukauden jaksolle korjauksia mahtuu yhteensä 67 kappaletta. Cert-fi kertoo, että Applen korjauspaketti 2009-002 korjaa lukuisia haavoittuvuuksia Mac OS X -käyttöjärjestelmän kirjastoista ja ohjelmistoista. Haavoittuvuudet liittyvät muun muassa kryptografia-, verkko- ja grafiikkapalveluihin sekä ohjelmointikieliin. Osa haavoittuvuuksista on kriittisiä, eli ne mahdollistavat hyökkääjän ohjelmakoodin ajamisen uhrikoneessa. Mac-uhkat kasvavat – ja turvatarjonta Apple on perinteisesti saanut olla melko rauhassa viruksilta ja rikollisten hyökkäyksiltä. Tilanne näyttää kuitenkin jossain määrin muuttuvan. Mac-koneiden suosion kasvettua myös rikolliset ovat tehneet enemmän hyökkäyksiä Mac-koneisiin. Myös tietoturvayhtiöt ovat huomioineet tämän, ja Mac-koneiden turvaohjelmiin panostetaan enemmän. Tällä viikolla Trend Micro julkaisi turvapaketistaan Mac-version. Samuli Kotilainen http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=37881

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu