Heräsin aamulla siihen että yksi kissoistani käyttäytyi omituisesti. Ei tullut syömään ja kun kävin sen hakemassa totesin että jokin on vialla. Kissa kaartui voimakkaasti oikealle ja kulki melkein ympyrää. Kun yritti syödä niin pää nyki jatkuvasti oikealle. "Kohtaus" jatkui heräämiseni jälkeen ehkä puoli tuntia. Mitään ulkoista vikaa en löytänyt ja kissa vaikutti muuten terveeltä ja oli ns. oma itsensä.
Onko kukaan kokenut vastaavaa? Epilepsiakohtaukseksi tuntuu aika pitkältä varsinkin kun en edes tiedä milloin kohtaus on alkanut. Illalla kissa oli normaali. En saanut eläinlääkäriä kiinni ja kun kohtaus meni ohi päätin toistaiseksi seurata tilannetta.
Kyseessä on 4-vuotias leikattu uros. Muuten terve satunnaisia virtsatieongelmia lukuunottamatta.
Kissani sai "kohtauksen"...?
Chaber
9388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
oman kuntasi päivytäjää kiinni niin kokeile naapurikunnan samanlaista! Epilepisiakohtaukselta tuo kuulostaa ja itse en ainakaan jäisi seuraavaa odottelemaan vaan veisin kattini lääkäriin tutkimuksiin. Ja mitä ovat satunnaiset virtsatieongelmat? Ne ovat hoidettava AINA!! Oikeesti nyt..!
Osaan kyllä hoitaa kissani ja takuulla vien eläinlääkäriin jos tilanne sitä vaatii. Eläinlääkäriin olen ollut yhteydessä ja tilannetta seurataan. Ja missä kohtaa väitin että kissani virtsatieongelmia ei ole hoidettu?
"en saanut eläinlääkäriä kiinni" Eli et ole ollut yhteydessä eläinlääkäriin. Ja minuakin kiinnostaa että mitä ovat satunnaiset virtsatieongelmat ja kuinka OSAAT niitä hoitaa? Hellanlettas kun taas ollaan kiukkusia kun vastaus ei miellytäkkään..
Tuo oli EPILEPSIAKOHTAUS. voi hoitaa OIKEIN HYVIN , lääkkeillä. ei saa jäädä seuraamaan tilanetta, vie vaikka toiselle lääkärille vaikka toisella paikkakunnalla!
kirjoittaja sanoi: "kissa on ollut terve muutamia virtsatieongelmia lukuunottamatta". Kertokaa minulle missä kohtaa edellä mainitussa lausessa sanottiin että HÄN EI OLISI HOIDATTANUT VIRTSATIEONGELMIA ESIM. ELÄINLÄÄKÄRILTÄ SAAMILLAAN LÄÄKKEILLÄ??? tsiisus että ei osata tulkita lukemiaan asioita!! kirjoittaja vain halusi kertoa että kissa on ollut muutoin terve!!
on väittänyt ettei aloittaja ole hoidattanut virtsatieongelmia? On vain kyselty että miten niitä on hoidettu!
siinä on seuraavanlainen lause: "Ja mitä ovat satunnaiset virtsatieongelmat? Ne ovat hoidettava AINA!!" mielestäni siinä viitataan siihen ettei aloittaja olisi hoidattanut ongelmia!
tuon tapaisen kohtauksen veisin kyllä välittömästi lääkäriin, vaikkapa lähikuntaan jos oman kunnan päivystävälle ei pääse. Millaisia ovat satunnaiset virtsatieongelmat? Jos tuon kaltaisia ongelmia tulee. niitähän hoidetaan yleensä koko kisun loppuelämä ruokavaliollla.
tavallisia virtsatietulehduksia hoideta koko loppuelämää ruokavaliolla! älkää tulko tänne jauhamaan scheissea jos ette tiedä! virtsakiviä hoidetaan kyllä ruokavaliolla!