Liguria, Toscana - minne elokuussa?

Lilli.....

Olemme kolmekymppinen, paljon itsenäisesti matkustanut pariskunta, ja kovasti kutkuttaisi lähteä elokuun lomalla Italiaan. Kohde/alue vielä hakusessa, sillä upeiden kohteiden välillä on vaikea tehdä ratkaisua. Tavoitteena olisi noin viikon - 10 päivän reissu. Yhdistelmä kaupunkilomaa ja rentoutumista rannalla. Omatoimimatka, sillä rakennamme mielellämme lennot ja hotellit itse, ja nautimme omien reittien/paikkojen löytämisestä. Kiertäisimme Italiassa joko vuokra-autolla tai julkisilla. Roomassa ollaan juuri oltu, joten kaupunkikohteista kiinnostaisivat erityisesti Firenze tai itse asiassa mikä tahansa kaunis, suurempi kaupunki, jossa olisi nähtävää useammaksi päiväksi. Rantalomailisimme mieluusti kauniissa rantakaupungissa, joka ei olisi pahin tai ruuhkaisin turistirysä ja jossa olisi pienimuotoista nähtävääkin. Adrian rannikko kiinnostaa vähemmän. Sujuvat liikenneyhteydet ovat myös must. Lähdemme rentoutumaan, joten mielellään emme kuluttaisi välimatkoihin muutamaa tuntia enempää kerrallaan. Tiedämme myös, että elokuussa varsinkin rantapaikat ovat kovin täynnä ja hotellit hinnoissaan. Rimini/Riccione -tyyppisistä paikoista emme ole järin kiinnostuneita. Suosituksia sopivasta yhdistelmästä? Onko kokemuksia esim. Genovasta kiinnekohtana? Suora lento Milanoon ja bussi/juna kentältä Genovaan. Genovan kaupungista saisi hieman rannikkoa huokeammin asunnon/hotellin viikoksi, ja voisimme tehdä päiväretkiä Cinque Terreen ja muualle Liguriaan. Mahdollisesti myös Torinoon. Ilmeisesti Firenzeen, Sienaan, Luccaan liian pitkä matka? Vai onko parempi majoittua viikoksi esim. Alassioon, Finale Ligureen, Camogliin tai Rapalloon ja tehdä retkiä sieltä käsin Genovaan, Cinque Terreen ja mahdollisesti Toscanaan? Tai onko Cinque terren - Toscanan välisellä rannikkoalueella kivaa rantakaupunkia, jossa olisimme lähempänä Toscanan päiväretkikohteita? Toinen mahdollisuus olisi lentää Pisaan/Firenzeen. Muutama yö Firenzessä. Sen jälkeen lähemmäs rannikkoa. Onko Lucca kuinka kaukana sopivasta rannikkokaupungista? Ajatus olisi majailla siellä ja tehdä päiväretkiä rannoille. Vai onko Toscanan rannikolla rantapaikkaa, jossa olisi hyvä majoittua? Kuulemma Viareggio ei ole niin viihtyisä rantaa lukuunottamatta, ja hotellien hinnat ja rantamaksut kovia elokuussa. Ennen kaikkea rantaelämä noin kansoitetulla rannalla elokuussa ei olisi ykkösvalinta. Maremman alueella ilmeisesti olisi rauhallisempia alueita, mutta matka vastaavasti pidempi Firenzestä. Pakka on sen verran vielä sekaisin, että kysyisin vielä Venetsian alueesta. Onko lähellä kivaa rantakaupunkia, jossa olisi puhtaat rannat ja kaunis ympäristö? Kokemusta Bibionesta? Onko kaupunki täysin massaturismikohde? Kiitokset vinkeistänne! Kuulostamme varmaan kovin valikoivilta ja nirsoilta, vaikka sitä emme ole. Varmasti viihdymme hyvin mihin tahansa Italian kohteeseen sitten päädymmekin.

9

3602

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • R.A.Pallo

      Kukapa tuohon osaisi vastata - no, tuskin yksiselitteistä vastausta odotitkaan. Koko lähtökohta on ongelmallinen: 7-10pv, jossa sekä mielenkiintoista kaupunkia että rantalomaa. Kaunis rantakaupunki, joka ei ole turistipaikka. Genovasta päiväretkiä Cinque Terreen, Torinoon, ehkä Toscanaankin? Minun mielipiteeni - siis vain minun, ja se perustuu kymmeniin vuosiin Italian matkailua, on se, että itse on päätettävä mihin menee ja liikaa ei pidä ahnehtia. Jos vain runsas viikko on aikaa, joko mielenkiintoinen kaupunki tai Toscanan maaseutua tai rantalomaa, mutta ei kaikkia näitä yhdellä kertaa. Kannattaako muuten ollenkaan mennä rantalomalle Italiaan, mitäs Italiaa se semmoinen loppujen lopuksi on? Mutta jos, niin Rapallo-Bordighera -akseli voisi toimia. Toscanaa en näe minään rantalomaseutuna; upeimmat maisemat ja pikkukaupungit ovat maakunnan kakkoisosassa, Chianan ja Orcian laaksoissa. Firenzeen varaisin vähintään viisi-kuusi päivää. Mutta nämä ovat vain minun mielipiteitäni. Tiedän ihmisiä, jotka ovat viikossa mielestään kiertäneet sekä Toscanan että Rooman. Itse en haluaisi olla mukana sellaisella matkalla.

    • ...on loistovalinta!

      Useampaan kertaan lähes koko Ligurian rannikkoalueella vierailleena suosittelen kovasti tuota Ligurian suuntaa, tosin Toscanaa yhtään väheksymättä. Maisemat ovat upeat, kauniita rantakaupunkeja riittää ja Genova suurena 700.000 asukkaan pääkaupunkina tarjoaa nähtävää ja palveluja joka makuun. Junalla on helppo liikkua pitkin rannikkoa, Firenzeen Genovasta kestää nopeilla junilla 3 - 4 tuntia suunta. Milanosta Genovaan pääsee junalla näppärästi, matka kestää n. 1,5 h. Tosin autonvuokraus voisi olla aiheellista, silloin pääsette liikkumaan myös vuorille, pikkukyliin jne. halutessanne. Tarkistakaa vain, että majoituksen yhteydessä on pysäköintimahdollisuus jos auton vuokraatte. Itse olen asustellut kerran n. viikon Lavagnan/Chiavarin yläpuolella huoneistossa, vaihtoehtojahan majoitukseen tuolta alueelta löytyy runsaasti niin hotelleissa, b&b paikoissa kuin huoneistoissakin. Välimatkat ovat melko lyhyet, joten ainakin auton kanssa ehtii nähdä tuon viikon - 10 päivän aikana jo paljon ilman suurempaa hätäilyäkin. Ja ainahan voi tehdä uusia matkoja... :-)

      • tietenkin

        Entäs tällainen simppelimpi juttu; Ensin ihanassa, tosin kuumassa, Firenzessä 5 päivää. Loppuloma n.1,5 tunnin junamatkan päässä vaikka Pessarossa, rantaa mutta myös paikallisasutusta aika tavalla, viehättävä vanhakaupunki.Ei siis Riminin tyyppinen ollenkaan. Lennot ottaisin suoraan Firenzeen, vaikka LH:lla, kiertäisin kyllä Pisan.


      • Astilbe

        Tulimme juuri (16.10 09) Ligurian reissusta, joka oli aivan upea! Useampi päivä vierähti patikoiden Cinque Terren maisemissa ja kylissä. Ehdottomasti kannatti vierailla myös vauraassa Rapallossa ja Portofinossa. Yksi päivä kului ajellen vuorilla. Sieltä löytyi paras ruokapaikka, joka hinta/laatu olivat kohdallaan. Yöt olivat kylmiä. Päivisin parhaimmillaan lämpötila oli 26 astetta. Sää oli patikoijalle passeli. Junilla pääsi liikkumaan Chiavarin asemalta Cinque Terren kyliin kätevästi. Auton vuokraus sujui netin kautta kätevästi ja se löytyi hyvin Malpensan kentältä.


    • lomaileva

      Bibione on lähinnä automatkailijoiden rantalomakohde, jossa suurin osa lomailijoista on italialaisia, saksalaisia ja itävaltalaisia. Nykyisin halvemmilla kausilla on myös bussimatkailijoita pääasiassa Sloveniasta, Slovakiasta, Tsekistä ja Kroatiasta. Ilman autoa liikkuminen Bibionesta on aika työlästä.

    • Castellareso

      Deiva Marina on mukava, rauhallinen rantapaikka lähellä Cinque Terreä. Esim Lufthansa lentää Helsingistä vaihdolla Genovaan, josta n. tunnin junamatka.siellä on mukavan perheen pitämä huoneistohotelli: http://www.residencekriss.it/ (maastopyöriä vapaasti käytettävissä, kiva retkeille lähikyliin!) tulevat vastaan juna-asemalle(kävellen n. 15min) Yhteydet pitkin Ligurian rannikkoa loistavat, samoin sisämaahan päin. Asumme itse läntisellä Rivieralla, jossa on vierivieressä kauniita rantakaupunkeja, lähin kenttä on silloin Nizza

    • sikakuumaa!

      Itse välttäisin kaupunkeja viimeiseen asti mutta jos sellainen pitäisi mukana olla niin tekisin esim näin: Lennot Firenze tai Pisa ja pari päivää siellä. Siitä autolla Piombinoon ja yli Elban saarelle. Siellä viihtyy hyvin nautiskelemassa ihanista rannoista ja pikkukylien hyvistä ruokapaikoista useammankin päivän eikä ole sellainen kohde missä jokainen suomituristi on käynyt. Meno tai paluumatkan voi tehdä hyvin Sienan ja Chiantin viinialueen kautta...

      Bibionesta on kokemusta vuodelta -91, eli aikas kaukaa. Viihtyisä pieni turistikylä, mutta paljon saksalaisia. Lähinnä kuten Riccione mutta pienempi. Hyvät yhteydet Venetsiaan ja pieniin ihaniin rantakaupunkeihin kuten Caorle.

      Oma reitti tälle vuodelle on Milano, siitä rannikolle lähelle La Speziaa ja tarkoitus on oleskella Cinque Terren alueella muutama päivä. Sitten Genovan kautta Italian Rivieralle (lapsen toive - hotelli, ranta ja uima-allas:D) Sitten viimeiset päivät Alban tryffeleitä, Astin spumantea ja Torinon suklaita maistellen. Pari viikkoa tarkoitus reissata.

      • Lilli.........

        Nyt suunnitelmat jo sen verran selvinneet, että lennämme heinäkuun lopulla suoralla Finskin lennolla (3h15min!) Pisaan, josta junalla La Spezian kautta Rapalloon. Rapallossa 3 yötä ja sieltä retkiä Cinque Terren kyliin. Neljä yötä on vielä bookkaamatta. Todennäköisesti Firenzeen, jonka kuitenkin olen aina halunnut nähdä. Emme pelkää kuumuutta: Viime elokuussa olin Sevillassa, joka on tilastollisesti kuumimpia pätsejä Euroopassa. Alle 39 asteen lämpötilassa siis pärjäämme mainiosti ;).

        Onko kukaan muuten käynyt Trasimeno-järvellä lähellä Cortonaa/Perugiaa? Mietimme, että jos Firenzessä oikein kuuma tulee, niin voisimme tehdä pari päiväretkeä läheisille kukkuloille tai juuri tuonne Trasimenolle. Onko Firenzestä suoraa bussiyhteyttä Adrianrannikolle? Joku väitti, että Pesaroon pääsee 1,5 tunnissa, mutta Italian rautateiden junahakujen mukaan junalla matka on 3,5-4 tuntia.


      • ????
        Lilli......... kirjoitti:

        Nyt suunnitelmat jo sen verran selvinneet, että lennämme heinäkuun lopulla suoralla Finskin lennolla (3h15min!) Pisaan, josta junalla La Spezian kautta Rapalloon. Rapallossa 3 yötä ja sieltä retkiä Cinque Terren kyliin. Neljä yötä on vielä bookkaamatta. Todennäköisesti Firenzeen, jonka kuitenkin olen aina halunnut nähdä. Emme pelkää kuumuutta: Viime elokuussa olin Sevillassa, joka on tilastollisesti kuumimpia pätsejä Euroopassa. Alle 39 asteen lämpötilassa siis pärjäämme mainiosti ;).

        Onko kukaan muuten käynyt Trasimeno-järvellä lähellä Cortonaa/Perugiaa? Mietimme, että jos Firenzessä oikein kuuma tulee, niin voisimme tehdä pari päiväretkeä läheisille kukkuloille tai juuri tuonne Trasimenolle. Onko Firenzestä suoraa bussiyhteyttä Adrianrannikolle? Joku väitti, että Pesaroon pääsee 1,5 tunnissa, mutta Italian rautateiden junahakujen mukaan junalla matka on 3,5-4 tuntia.

        pisasta pääsee alle 1h luccaan junalla - en muista tarkkaa aikaa, mutta matka oli lyhyt.
        Pisassa ei ole nähtävää kuin pisan torni. Italia on kadonnut pisasta, maahanmuuttajia paljon ei hyvä.
        viikossa en suosittele koko italiaa.
        viikossa valitsin ligurian rannikon jos haluaa kaupunkia / rantaa.
        tosckanassa menee viikko jos alkaa kiertää paikkaa enempi siihen voisi yhdistää firenzen- rantoja ei lähellä .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      140
      7741
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      30
      3007
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      343
      1932
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      275
      1587
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      127
      1371
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1189
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1102
    8. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      1026
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      21
      992
    10. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      82
      951
    Aihe