Ehdotus

Olen itse syntynyt ja asunut suomussalmella lapsuusikäni ja nuoruuteni. Olen saanut kunnian tutustua erittäin älykkäisiin persoonallisiin paikkakuntalaisiin miehiin ja naisiin, joista liiankin monesta on aika jo jättänyt. Olen aika ajoin piipahtanut näillä sivuilla ja surukseni olen huomannut ettei polvi ole ainakaan pojasta parantunut.Ymmärtääkseni tämä palsta on tarkoitettu kuntalaisten "henkireiäksi" kertoa OMAN kunnan asioista, mutta on muuttunut aivan käsittämättömäksi huuhaaksi... Aion kuitenkin muuttaa takaisin, koska kotini on kuitenkin siellä.
2537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on miltei pelkästään työtävieroksuvien kloaakki.

Äänestä

Ja vielä kehtaat lukea ja osallistua keskusteluun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äijö kirjoitti:

Olen itse syntynyt ja asunut suomussalmella lapsuusikäni ja nuoruuteni. Olen saanut kunnian tutustua erittäin älykkäisiin persoonallisiin paikkakuntalaisiin miehiin ja naisiin, joista liiankin monesta on aika jo jättänyt. Olen aika ajoin piipahtanut näillä sivuilla ja surukseni olen huomannut ettei polvi ole ainakaan pojasta parantunut.Ymmärtääkseni tämä palsta on tarkoitettu kuntalaisten "henkireiäksi" kertoa OMAN kunnan asioista, mutta on muuttunut aivan käsittämättömäksi huuhaaksi... Aion kuitenkin muuttaa takaisin, koska kotini on kuitenkin siellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu