Asennevikako?

Yhteiskunnassa vallitseva välinpitämätön asenne sallii poliisille väkivallan käytön. Se tekee väkivallan ja puuttumisen kierteestä poistumisen yhä vaikeammaksi. Osattomuudelle on monia syitä. Silti oikeusviranomaiset eivät saisi vasta valehtemalla ja/tai pahoinpitelemällä itse, kun tietävät yleensä olevansa vahvoilla. Erityisen vaikee moisen käytöksen oikeuttamisen perusteleminen on niille, joita on vaadittu toteennäyttämään ettei itsestä tehty väite pidä paikkaansa..... Ihmisiä ei kuulu jakaa periaatteella nämä käyvät töissä ja nuo eivät. Ne ihmiset, jotka eivät ole kokeneet vääryyttä eivät saisi arvostella niitä, jotka niin kertovat kokeneensa. Ihmisoikeusloukkaukset rajoittavat ja haavoittavat ja lisäävät väkivaltaa. Al Qaida on nykyään vahvempi kuin ennen USA:n harjoittamaa kidutusta. En hyväksy sen toimintaa, mutta totean että se lopulta hyötyi marttyyrien verestä ja niiden johtajiensa esimerkistä, jotka kestivät kidutusta kerta kerran jälkeen. Sama pätee täälläkin....emme voi olettaa niiden kunnioittavan ihmisoikeuksia, joiden omia ihmisoikeuksia ei ole kunnioitettu. (Varmuuden vuoksi olen työssäkäyvä, itsensä elättävä ja täysjärkinen)
191102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Nyt sinulla heittää ja vieläpä aika pahasti. Sekavuus tuntuu lisääntyvän viesti viestiltä. "Yhteiskunnassa vallitseva välinpitämätön asenne sallii poliisille väkivallan käytön." Ei, vaan laki sallii poliisin käyttää väkivaltaa tarvittaessa. Jos joku yksittäinen hullu lehmä on joutunut voimakeinojen kohteeksi, niin voi voi. Näyttää jääneen paha trauma. "Silti oikeusviranomaiset eivät saisi vasta valehtemalla ja/tai pahoinpitelemällä itse, kun tietävät yleensä olevansa vahvoilla." Se lääkitys pitäisi saada aloitettua. "Ihmisiä ei kuulu jakaa periaatteella nämä käyvät töissä ja nuo eivät." Ihmisiä jaotellaan monien eri tekijöiden perusteella. Työllistyminen on yksi niistä. Miksi siitä pitäisi vaieta? "Al Qaida on nykyään vahvempi kuin ennen USA:n harjoittamaa kidutusta...." Jeps. Sieltähän se meidän Al Qaida -asiantuntija tuli kolostaan. Mukanaan purkki, gosaani ja kaulaote. Koittaisit löytää uusia mielenkiinnon aiheita. "emme voi olettaa niiden kunnioittavan ihmisoikeuksia, joiden omia ihmisoikeuksia ei ole kunnioitettu." Miksi ei? Sinullapa on paha asennevamma. Eroaisit Amnestystä, jos olet noin rajoittunut. "Varmuuden vuoksi olen työssäkäyvä, itsensä elättävä ja täysjärkinen." Säästit vitsin sitten loppuun. Tietenkään mielenterveydestäsi meillä ei ole muuta todistusaineistoa kuin kirjoittamasi viestit, mutta niiden perusteella olet ns. umpihullu.

Äänestä
  • siitä, että premiata ei ole TÄYSJÄRKINEN. Mutta ilmeisesti sinulla puutteet ovat vielä huomattavasti vaikeampia. Kukaan ei ole täysjärkinen, vaan kaikilla on omat järjenköyhyytensä. Sinunkaan järkesi ei riitä muuta kuin henkilökohtaiseen vittuiluun. Premi kirjoittaa sentään ihan fiksua asiaa, toisin kuin sinä.

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    siitä, että premiata ei ole TÄYSJÄRKINEN. Mutta ilmeisesti sinulla puutteet ovat vielä huomattavasti vaikeampia. Kukaan ei ole täysjärkinen, vaan kaikilla on omat järjenköyhyytensä. Sinunkaan järkesi ei riitä muuta kuin henkilökohtaiseen vittuiluun. Premi kirjoittaa sentään ihan fiksua asiaa, toisin kuin sinä.

    "Premi kirjoittaa sentään ihan fiksua asiaa, toisin kuin sinä." Se on aivan totta, että premi kirjoittaa aina VÄLILLÄ ihan fiksua asiaa. Valitettavasti kuitenkin väliin mahtuu todella sekavia ja harhaisia kirjoituksia, jotka indikoivat jonkinasteisesta mielenterveysongelmasta.

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    siitä, että premiata ei ole TÄYSJÄRKINEN. Mutta ilmeisesti sinulla puutteet ovat vielä huomattavasti vaikeampia. Kukaan ei ole täysjärkinen, vaan kaikilla on omat järjenköyhyytensä. Sinunkaan järkesi ei riitä muuta kuin henkilökohtaiseen vittuiluun. Premi kirjoittaa sentään ihan fiksua asiaa, toisin kuin sinä.

    Jos jossain kirjoituksen rivissä on jotain järkeä, se ei todista sitä, että kyseinen kirjoittaja on mielenterveydeltään täysin terve. Mielenterveysalan ihmisille ja opiskelijoille on sopivaa "täydennyskoulutusta" nuo p:n kirjoitukset. Jos niissä nyt loppujen lopuksi mitään uutta on heillekään. Ilmeisesti hänen työpaikallaan ei työterveyshuolto tai hoitoonohjaus toimi, jos sitä työpaikkaa nyt yleensä on.

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    siitä, että premiata ei ole TÄYSJÄRKINEN. Mutta ilmeisesti sinulla puutteet ovat vielä huomattavasti vaikeampia. Kukaan ei ole täysjärkinen, vaan kaikilla on omat järjenköyhyytensä. Sinunkaan järkesi ei riitä muuta kuin henkilökohtaiseen vittuiluun. Premi kirjoittaa sentään ihan fiksua asiaa, toisin kuin sinä.

    Tuossa ryöstöt-palstalla premi on myös kirjoitellut tällaista: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000239&posting=22000000043966289 Jos tuo on jonkun mielestä "fiksua asiaa", niin hakeutukoon hoitoon ja kipi kipi -tahtia. Kuka uskoo, että premi "tuhosi valtion ohjuskaupat"... Tässä myös siltä varalta, että linkki ei toimi: En tiedä mitä kertoisin Kirjoittanut: premiata 14.5.2009 klo 21.54    Avasin käsilaukkuni alusasuliikkeen kassalla ja myyjät eivät ilmoittaneet ainakaan nähneensä mitään outoa. Olisin pyytänyt kuulustelemaan heitä loppulausunnossa, johon en koskaan arvattavasta syystä saanut tilaisuutta. Olen siis sanonut kuulustelussa asianomistajana en kommentoi. Asianomistajana kiistin rikosilmoituksen 3 ensimmäistä kappaletta ja 4 olen sanonut että en voi ottaa siihen kantaa...siksi siis pääsääntöisesti sana. Minut kuulusteltiin rikoksesta epäiltynä kertomatta sanaakaan rikosilmoituksen sisällöstä. Minulle ei myöskään kerrottu mitä haetaan, mutta poliisit ovat väittäneet oikeudelle toista. Nauhoite voi olla laitoksen arkistoissa kuulustelustani asianomistajana. Syyttämättäjättämispäätökseni mukaan rikosilmoituksessa on 2 dl purkki ja vastapuolen syyttämättäjättämispäätöksen mukaan siinä on 1 litran purkki ja väitteen tekijän kertomuksessa on 2dl purkki. Tuhosin valtion ohjuskaupat väittämällä nimeltä mainitsemattomalle henkilölle pitäneeni hallussa supersalaista räjähdettä, ja jättäneeni sen matkalle muutettuani päätksen itsemurhasta istuttuani tovin kuusen alla. Oikeuskanslerin virasto oli sitä mieltä että poliisin olisi pitänyt lukea minulle lausuntoni, jotta olisin kuullut miltä se kuulostaa. Niin on myös käytännössä eli en huomannut sen olevan jos asenteellisesti katsoo kahdella tavalla tulkittavissa. Vastapuoleni väitteistä vääriksi todistettavia on valmistumisvuoteni, työnhakua ei asiassani ollut ja päättötyössäni ei ole virhettä.... Jutun kriittinen todistaja on myyjien kuulustelematta jättämisen tähden tuleva aviopuolisoni, joka antaa minun testata onnistuuko sairaalan räjäyttäminen antamalla muille tilaisuuden käyttää tapaustani hyväksi eli ei todista.

    Äänestä

  • Olen eri mieltä kirjoitti:

    ja vastaus pitää paikkansa...kaikki mitä siitä purkista/pullosta oikeasti tiedetään on fiktiota: - poliisi ei löytänyt mitään - vastapuoleni kertoi ensin litran purkki ja sitten 2 dl purkki Koska sitä ei konkreettisesti ole vastapuoleni voi kuka tahansa räjäyttää....syyttäjä voi tuoda oikeuteen vain väitteen tekijän...jota väittää todistajaksi....vastapuoleni on tuomittu odottamaan haluaako joku jättää alueelle räjähteen......kiinni jäädessä voi aina vedota tapaukseeni ja väittää palauttaneensa vuosia sitten alueelta löytäneensä purkin. Minä olen aina oikeutettu olemaan todistamatta. Myyjät eivät minua enää voi muistaa. Ainoa ulkopuolinen todistaja on oikeutettu olemaan todistamatta tulevana aviopuolisonani. Juridista faktaa...ei harhaa.

    Äänestä

  • old_profile_30625 kirjoitti:

    Voi sua Premiata parka...etkö itse koskaan ihmettele, miksi kaikki sinun kirjoitelmasí johtavat spekulointiin mielenterveyteen liittyen??? Etkö siis itse huomaa ongelmaasi? Sinulla on ihan todellinen vaikea asteinen mielenterveysongelma. Jos sen kaikki huomaavat, niin etkö mitenkään ole utelias kuulemaan asiantuntijan lausuntoa asiasta? Itse ainakin hauaisin tietää, miksi en saa töitä ja miksi kukaan ei halua olla tekemisissä kanssani ja miksi ne pienet ukot häiritsevät öisin. Hae ihan oikeasti apua, et enää kykene selvästikään selviämään enää edes perusasioista.

    Äänestä

Jos lähdettäsi siitä, että sä selität ollees yhteydessä Matti Saareen ja siihen toiseen paskaisiseen jokelassa ja sitten vielä selität todella sekavaa skeidaa jauhopurkista, unohtamatta sitä että sut on yritetty saada useasti pakkohoitoon niin miten selität että olet täysjärkinen??? Tai miten sen, että sulla ei ole työpaikkaa ja kerrot olevasi työssäkäyvä???? Eli jätettäköön siis sun kirjoitelmasi ihan omaan arvoonsa, vai mitä?

Äänestä
  • Mutta eikö sinua itseäsi huoleta yhtään, että kun kirjoitat mitä hyvänsä, niin aletaan heti spekuloimaan mielenterveytesi tilasta? Ilmeisestikään yleinen käsitys "terveestä" ei sovi sinun oireisiisi. Ja et kai oikeasti ajattele, että ketään huvikseen yritettäisiin saada hoitoon? Ainakaan poliisilla ei takuuvarmasti ole resursseja tai aikaa "pelleillä" yhtään kenenkään kanssa, oli ongelmainen tai ei. Siis yritän vielä kerran: Hae hyvä ihminen apua, tilanteesi on todella huolestuttava. Yleensä laisiasi ei missään nimessä saisi päästää edes avohoitoon, kuten on nähty saaren ja auvisen tapauksissa. Et todellakaan voi väittää, että eikö heillä ollut erittäin vaikea-asteisia mielenterveys ongelmia...

    Äänestä

  • arvasin... kirjoitti:

    Mutta eikö sinua itseäsi huoleta yhtään, että kun kirjoitat mitä hyvänsä, niin aletaan heti spekuloimaan mielenterveytesi tilasta? Ilmeisestikään yleinen käsitys "terveestä" ei sovi sinun oireisiisi. Ja et kai oikeasti ajattele, että ketään huvikseen yritettäisiin saada hoitoon? Ainakaan poliisilla ei takuuvarmasti ole resursseja tai aikaa "pelleillä" yhtään kenenkään kanssa, oli ongelmainen tai ei. Siis yritän vielä kerran: Hae hyvä ihminen apua, tilanteesi on todella huolestuttava. Yleensä laisiasi ei missään nimessä saisi päästää edes avohoitoon, kuten on nähty saaren ja auvisen tapauksissa. Et todellakaan voi väittää, että eikö heillä ollut erittäin vaikea-asteisia mielenterveys ongelmia...

    mielenterveys kyllä huolestuttaa Pystyn todistamaan todeksi väitteen siitä että poliisi soitti terveyskeskukseen väittäen minun suunnittelevan massamurhaa. Tk:hon, jossa en olet käynyt aikoihin edes muissa asioissa minua ikinä tuntematon lääkäri veti nimensä paperiin....eikä kukaan voi olla niin typerä että luulee väitettä massamurhasta todeksi. Mutta olet osoittanut todeksi sen väitteen että kiusaaja pyskii aina väittämään muille uhriaan hulluksi....siksipä ymmärrän miksi niin moni nuori sanoo ettei kiusaamisesta kertomisesta ole hyötyä. Lääkärit ja poliisit puolustavat kiusaajia saaden aina välillä lopulta aikaan tilanteen, jossa joku uhreista tulee ja tekee massamurhan. Elät harhassa, jos uskot poliisien rehellisyyteen asiassansa. Toivottavasti kannatti antaa Saaren lukea mitä seuraa, jos jää viesteistä tyttönsä kanssa kiinni....minusta tuntuu että surullista kuin onkin en voi olla nauramatta teille.

    "Pystyn todistamaan todeksi väitteen siitä että poliisi soitti terveyskeskukseen väittäen minun suunnittelevan massamurhaa." Mistähän poliisille oli moinen käsitys muodostunut? "eikä kukaan voi olla niin typerä että luulee väitettä massamurhasta todeksi." Niin. Eihän sellaista ole koskaan tapahtunut. Vai onko? "minua ikinä tuntematon lääkäri veti nimensä paperiin" Jos olet hoitoalalla, niin tiedät kyllä, että M1-lähetteen voi tuollaisessa tilanteessa hyvin tehdä sinua tapaamatta.

    Äänestä

  • Suuri kysymys edelleen kuuluu, että mistä poliisille oli muodostunut sellainen käsitys, että sinä haudoit massamurhaa? Vastasit, että et tiedä, mistä moista olivat päähänsä saaneet. Nyt täytyy sanoa, että et ole uskottava. Varmasti tiedät, miksi sinua moisesta epäiltiin. Jostain syystä et vaan halua sitä kertoa. Miksi?

    Äänestä

  • mutta et kerro. kirjoitti:

    Suuri kysymys edelleen kuuluu, että mistä poliisille oli muodostunut sellainen käsitys, että sinä haudoit massamurhaa? Vastasit, että et tiedä, mistä moista olivat päähänsä saaneet. Nyt täytyy sanoa, että et ole uskottava. Varmasti tiedät, miksi sinua moisesta epäiltiin. Jostain syystä et vaan halua sitä kertoa. Miksi?

    yhtäkään järkevää syytä väittää niin ei ole, mutta nytpä minulla on pätevä syy siihen miksi lopetin eikä kukaan voi syyttää minua psykiatrisen ensiavun keskeyttämisestä. Sen sijaan heitä voisi syyttää sen estämisestä. Oikeastaan olen iloinen että lopetetin kesken kaiken enkä tunne enää syyllisyyttä....ei pidä olla niin typerä että estää sitä, joka uskottavasti voi jakaa massamurhaa hautovien tunnetta ellei halua aiheuttaa sellaista...

    Äänestä

  • Jostain teosta, kirjoituksesta tai vastaavastahan epäilyn on ollut lähdettävä. Jotain mitä et halua tuoda julki on tapahtunut, koska tiesivät sinut ja tiesivät ketä epäillä. Toistan; epäillä. Samalla tavallahan on estetty jo näiden kahden koulusurman jälkeen vastaavia suunnitelmia tehneitä henkilöitä, niistä vain ei ole suurin otsikoin kirjoiteltu, koska se ei myy lehdessä, kun mitään ei kerennyt tapahtumaan. Eli mistä poliisi sai ajatuksen, että M1-arvio olisi paikallaan. Tiedät, mutta et sitä tuo julki.

    Äänestä

  • lähteä kirjoitti:

    Jostain teosta, kirjoituksesta tai vastaavastahan epäilyn on ollut lähdettävä. Jotain mitä et halua tuoda julki on tapahtunut, koska tiesivät sinut ja tiesivät ketä epäillä. Toistan; epäillä. Samalla tavallahan on estetty jo näiden kahden koulusurman jälkeen vastaavia suunnitelmia tehneitä henkilöitä, niistä vain ei ole suurin otsikoin kirjoiteltu, koska se ei myy lehdessä, kun mitään ei kerennyt tapahtumaan. Eli mistä poliisi sai ajatuksen, että M1-arvio olisi paikallaan. Tiedät, mutta et sitä tuo julki.

    tulkitsi kristallipallosta näkemänsä viestin hieman pieleen. Vaikka täällä kuinka muuksi yritetään väittää, niin myös poliisi tekee virheellisiä päätelmiä asioista. Poliisi vain kuvittelee olevansa aina oikeassa, kun ego ei kestä väärässä olemista. Toki myös joku sekopää tai muuten vain pahantahtoinen ihminen voi syöttää poliislle paskaa ja hyväuskoinen holmö poliisi uskoo ja oikein "riemastuu" asiasta.

    Äänestä

  • "Ilmoitin sinusta kirjoittajana, vaikka tiedänkin että voit kiistää kirjoittaneesi ylläolevan." Miksi kukaan mitään edes haluaisi kiistää? Nimimerkillä ei ole kunniaa, jota loukata. "yhdestä kerrasta, jossa ilman oikeutta poliisi meni vaatimaan mielenterveyden arviota." Ihan varmasti ilman oikeutta, just joo. Sinulta on monta kertaa kysytty syytä tuohon poliisin vaatimukseen. Et ole suostunut kertomaan, vaikka varmasti syyn tiedätkin. Ei taitaisi olla kannaltasi kovinkaan mairittelevaa. "Minut koskaan tapaamaton lääkäri meni pistämään nimensä paperiin." Ja mikäs virhe siinä tapahtui? M1-lähetteen voi tehdä esim. poliisin antamien tietojen pohjalta potilasta tapaamatta. "seuraavana päivänä kävin haukkumassa lääkärin." Miksi? Vaikka vika oli varmasti muualla. Joko poliisissa tai kaikkein todennäköisemmin itsessäsi.

    Äänestä

  • "heillä ei ole koskaan ollut yhtäkään oikeaa perustetta" Kerro nyt meille uteliaille, mitä vääriä perusteita sitten käytettiin tai yritettiin käyttää! "...jolla voisi palauttaa teille muille.." "...miksi halusitte antaa ihmisten..." Miksi kommentoit usein te-muodossa? Etkä edes teititellen, vaan isommalle ryhmälle kohdistaen. Koetko useinkin olevasi yksin muuta maailmaa vastaan?

    Äänestä

  • Kiitos vastauksistasi. Jokainen vetäköön keskustelusta omaan elämänkokemukseensa perustuvat johtopäätöksensä. Tässä vaiheessa en muuta voi kuin toivottaa sinulle hyvää alkavaa kesää.

    Äänestä

ihmisoikeudet sorretuille

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

premiata kirjoitti:

Yhteiskunnassa vallitseva välinpitämätön asenne sallii poliisille väkivallan käytön. Se tekee väkivallan ja puuttumisen kierteestä poistumisen yhä vaikeammaksi. Osattomuudelle on monia syitä. Silti oikeusviranomaiset eivät saisi vasta valehtemalla ja/tai pahoinpitelemällä itse, kun tietävät yleensä olevansa vahvoilla. Erityisen vaikee moisen käytöksen oikeuttamisen perusteleminen on niille, joita on vaadittu toteennäyttämään ettei itsestä tehty väite pidä paikkaansa..... Ihmisiä ei kuulu jakaa periaatteella nämä käyvät töissä ja nuo eivät. Ne ihmiset, jotka eivät ole kokeneet vääryyttä eivät saisi arvostella niitä, jotka niin kertovat kokeneensa. Ihmisoikeusloukkaukset rajoittavat ja haavoittavat ja lisäävät väkivaltaa. Al Qaida on nykyään vahvempi kuin ennen USA:n harjoittamaa kidutusta. En hyväksy sen toimintaa, mutta totean että se lopulta hyötyi marttyyrien verestä ja niiden johtajiensa esimerkistä, jotka kestivät kidutusta kerta kerran jälkeen. Sama pätee täälläkin....emme voi olettaa niiden kunnioittavan ihmisoikeuksia, joiden omia ihmisoikeuksia ei ole kunnioitettu. (Varmuuden vuoksi olen työssäkäyvä, itsensä elättävä ja täysjärkinen)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu