Luin palstaa ja joku kertoi,että koira on ollut hänen tuki ja lohtu syöpään
sairastumisen jälkeen.
Kertokaa te,joilla on lemmikkieläin,mitä hän on teille antanut,iloa : mutta onko paljon myös vaivaa ja huolta?
Minulla ei ole lemmikkieläintä,olen syöpäpotilas,yksin omakotitaloa asuva lähes kuusikymppinen nainen.
Uskallanko ottaa lemmikin,tukena olisi lähistöllä asuvat lapseni lemmikin hoitajina sairaalassa olo aikoinani.
Lemmikkieläimet
ja syöpä..
692273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 69
Vanhimmat
paljon lohtua,niitä voi silitellä,ja niille jutella.Ovat kuin kavereita,ja uskollisia selaisia.
'arnika' omista lemmikeistäsi kokemuksia..:)
ja omaperäisiä,antavat ihanan märkiä pusuja. napittavat silmiin ja tökkivät kuonollaan kerjäten hyväilyjä
Valloittaa jokaisen ihmisen sydämen pelkällä olemuksellaan.Änkee syliin suurine ruhoineen,pieni tonnikeiju.
Se lohduttaa ja ilahduttaa
Kerjätessään niillä on telepaattinen katse,"lennä suuhun makkaranpala"
tai sitten tekevät sylkykuplat suupieliin,jotka mukavasti poksastavat.
Ne saattavat aamulla tekeytyä "aviosiipaksi" että pääsevät isäntäväen sänkyyn koisimaan
Hyvin hallitsevat "en se minä ollut" ilmeen,vaikka muita ei ole mailla halmeilla
Ne kuorsaavat ja röhkivät kuin oieni "sika"
Ja pitävät huolen ettei mikään pääse jääkaapissa vanhenemaan
Antavat suuren turvallisuuden tunteen olla yksin kotona
Auttavat mielellään astioiden esipesussa suurella kielellään
Ilmoittavat irtokarvoillaan,koska on aika taas siivota,ettei unohtuisi siivous
Osaavat järjestää muitakin yllätyksiä ettei elämä maistuisi tylsältä
että tänne on kirjoittaneet syöpäpäpotilaat lemmikki eläimistään ( ja sitten heitä on moitittu ettei pidä kirjoittaa eläimistä syöpäpotilaiden palstalle vaan mennä lemmikkieläinpalstalle ???:( Siitä varmasti johtuu ettet saa vastauksia näiltä syöpäpotilailta joilla on lemmikki.?
ihan älytöntä että ei saisi lemmikeistään täällä puhua...ne on osa syöpää sairastavien elämää, kuten jollain toisella joku muu asia. :)
voi kuvitella elämää ilman belgiä ,hän on perheen jäsen,tuki ja turva toisen ollessa sairaalassa.
..nimimerkki' mumsku',jos haluat kertoa?:)))
belgille ja sinulle, sekä perheellesi nyt? Näin joulun alla olisi kiva kuulla ystävistään, kuulumisia.
niistä on niin valtava apu tähän omaan huonoon oloon, voin kahden koiran kokemuksella sanoa. :) Itselläni se hyvä puoli että kun on oikeen paha olo itellä niin poika hoitaa koirat, niiden ulkoiluttamisen ja ruokkimisen, mie sitten rapsuttelen ja paijailen minkä jaksan. Sitten kun rupeaa oleen taas hoidon jälkee parempi olo niin se vastuu niistä vetää pihalle niitten kanssa, jos miulla ei ois koiria niin hautautuisin oikeesti sisälle enkä toipuisi hoidoista näin nopeasti kun toivun...tai ainakin itse uskon näin. :) Onhan eläimestä aina vaivaa, mutta se mitä ne tuo takaspäin on paaaaljon enempi..meilläkin huomasi taas tällä viikolla kun pari kolme päivää vain makasin sängyssä koko päivän niin uskollisesti koirat käy katsomassa että onko emännällä kaikki hyvin ja nukkuvat sitten rauhassa taas tovin. Ja voi sitä riemua kun tänään jaksoin niitten kanssa lähteä pihalle, häipyy pienet kolotukset ja öklötykset. Voin kyllä suositella koiraa taikka kissaa sinulle, varsinkin kun asut vielä omakotitalossa. Tiedän yhden tapauksen, syöpäpotilas hänkin, jolle lääkäri oli ihan suositellut koiranpennun ottamista ihan terapeuttisista syistä, koska kyllä silloin unohtuu hetkeksi se paha olo itseltä kun katselee koiran touhuamista ja sitä pyyteetöntä kiintymystä. :) Sori ku tuli vähä pitkä sepustus. :)
pienen koiran ottamista luettuani krjoituksesi, minullakin lapset asuvat niin lähellä että voivat ottaa koirasta osa - vastuun, ja jaksan kyllä vielä tehdä pitkänkin lenkin ja muutenkin ja jos koira seurana ja ulos houkuttelijana ja kodissani on iso piha koiran temmeltää.
saattaisi ollakki oiva sinulle :) Ja mikä ihaninta, päivinä jolloin et jaksa lähteä lenkille, voit mennä koirasi kanssa pihalle ja antaa sen temmeltää siellä...saat itsekkin siinä happea ja voimia. Isommat vaatii aina vähän enempi lenkkeilyä ja muuta toimintaa. Oletko ajatellut ihan rotukoiraa vai sekarotuista? Ihan uteliaisuuttani kyselen. :)
ajatellut,mutta minulle ei ole väliä,onko rotukoira vai sekarotuinen...Lapseni ovat vaan kovasti hommaamassa äiteelleen kaveria lenkkeilyyn ja muuten kotiin seuraksi.Luvanneet ottaa vastuun jos en itse jaksa hoitojen aikana. Ja pihalla olisi mukavampaa olla lemmikin kanssa,ainakin kesä iltoina.Miten lie talvella,viihtyneenkö koira välillä kotilieden lämmössäkin,minun kodissani puulämmitys,toki lapset auttavat puusouvissakin..Häkkilintua en halua ottaa,en pidä siitä,että lintu vangitaan häkkiin.
ottaisi häkkilintua,en jaksaisi katsoa sen ahdistusta vangittuna häkkiin :lentävää lintua. "Olin kiinni ,olin vanki,yhä muistan tuskan sen....."
eläimet.Marsut häkissä,tarhaeläime,siipikarja,lihakarja,turkiseläimet......
ihanasti lapsiltasi ajateltu :) ja hienoa että ovat lupautuneet auttamaan kun et itse jaksa. Nyt vain etsimään sopivaa pikkukoiraa. Sen verta sanon että älä ota sellaista koiraa (jos sekarotuiseen päädyt) jossa on jotain metsästyskoiraa, metsästysvietti saattaa olla niin suuri että ei sitten pihassa pysykkään. Jotenkin tulee sellainen intuitio että shetlanninlammaskoira voisi olla sinulle sopiva "kumppani" :) Ja kyllä uskon että viihtyy tuvan lämmössä, koiran ihollekkin puulämmitys on paljon parempi kuin keskuslämmitys, ei kuivata ihoa niin paljon. Kerrohan kuulumisia jos päätätte koiran hankkia sinulle. En malta odottaa :)
nyt mieleen ja puhun tästä huomenna lapsieni kanssa,kerron kyllä sinulle,miten jatkossa. Ja sinulle kiitos että jaksoit vastata ja olit tukenani. Luulen että lapseni hakevat tieto tästä shetlanninlammaskoirasta ja mietimme sitten yhdessä.Puolisoni kuoleman jälkeen tunnen pitkästä aikaa elämän halua ,kiitos sinulle että halusit antaa neuvoa ja kirjoitit.
kiittämistä..annetaan hyvän kiertää kuten sanotaan, isekkin olen täällä tukea saanut ja kannustusta. :)
muut paimenkoira rodut voisivat olla hyviä. Itellämme on bordercollien ja belgianpaimenkoiran sekoitus, kiltti on ja pysyy omassa pihassa, oppii helposti myös kaikenlaisa temppuja (bordercollieta kun on, mutta kyllä se jääräkin osaa olla! En suosittele belgianpaimenkoiraa, jos ei ole koulutusmetodit kohdallaan, voi tulla ongelmia sen itsepäisyyden kanssa, mutta kiva nähdä että niillä on vähän omaakin luonnetta eikä ole mitään "robotteja"
meillä on kotona siis akvaario ja kolme undulaattia jotka päästän aina (melkein joka päivä) mahdollisuuksien mukaan lentämään, ulos häkistään, ja usein iltaisin saavat he olla olohuoneen pöydällä häkin ovet auki ja lennellä niin paljon kuin haluavat, jos haluavat. Mutta sisäsiisteiksi niitä ei voi opettaa, joten on sen jälkeen mukava siivoominen. Sanotaan että linnuista tietää siitä että niillä on hyvät oltava kun laulauvat paljon. Ja voi hyvänen aika, olen monasti sanonut että ei voisi kyllä olla enään ilman noita pulisijoita, Kyllä ne sellaista meteliä pitävät! Olen lukenut että linnut ovat kaikkein parhampia terapia eläimiä ja että niillä on suuri rauhoittava vaikutus ihmisiin. Meillä ainakin on ollut sellaista draamaa ja puolison vaihtoa, että Salkkaritkin jää toiseksi! Itse olen suuri eläinten ystävä, ja en siedä sitä kun eläimiä sorretaan, ja hyväksyn niiden häkissä pidon, MUTTA vain jos/kun niilä on mahdollisimman hyvät oltavat, ja saavat toteuttaa luonnonmukaisia käyttäytymismallejansa. Tiedän että monet ovat häkkieläimiä vastaan ja otan mielelläni myös kritiikkiä vastaan tästä asiasta. Entäs mitä mieltä olette akvaarioista? Hyväksyttekö ne?
pitää mitään eläintä häkissä: ei ole luonnonmukaiset oltavat jos ei lintu pääse luontoon lentämään,, olohuone ei ole linnun luonnollinen paikka lentää:))
Ei todellakaan eläinystävällistä, en ottaisi mitään häkkieläintä.
Mitäs mieltä olet tuotantoeläinten suhteen, hyväksytkö vai oletko kasvissyöjä?
luonnossa,häkkikanaloita en hyväksy enkä muidenkaan eläinten pitämistä häkissä. Tässä ei ole kysymys lihan syönnistä :)
sitä että mikään eläin EI pärjää luonnossa, jonka ihminen on kesyttänyt aikojen saatossa. :) Häkkikanaloita en hyväksy itsekkään, mutta niiden elinolosuhteita ei voi samana päivän verrata lemmikkilintujen oloihin. En tiedä onko ihmisillä, joilla ei ole tietoa tarpeeksi esim. lemmikkilinnuista, edelleenkin käsitys että lemmikkilintu kahlitaan johonkin pieneen pyöreään häkkiin (on kielletty), joita ikäväkseni vieläkin näkee joskus joissain elokuvissa ja antavat näin vääristyneen kuvan. Lemmikkilinnuilla on maa- ja metsätalousministeriön toimesta häkkikoko suositukset joita pitää noudattaa ja jokainen vastuuntuntoinen omistaja näitä noudattaa. Asiat ei aina ole niin mustavalkoisia. :) Mutta kunnoitan jokaisen ihmisen vakaumusta asioitten suhteen...vaikka itsekkään en kaikkea hyväksy, mutta asioita voi oppia ymmärtämään. :)
piisaa isoista koirista jo liki 30 vuotta.Nyt kun kerroit syöpäsi ja ikäsi niin suosittelisin että kissa tai marsu tai joku pieni häkkieläin saattaisi olla iloa tuottava paras ratkaisu.Koira vaatii joskun ja aika useinkin yöllä ulos pääsyn on ripulia on oksetusta ja ties mitä,joten en suosittele koiraa ikäimmeiselle ellei ole aijempaa kokemusta ja syöpäläisenä meidän voimat hiipuu monella tavalla ennenaikojaan.Häkkilinnut on ihan vähätöisiä niinkuin undulaatit ynm,paitsi roskaavat jyvänkuoret on ympäri huonetta,mutta laulukonsetti on jatkuvaa ja niitä pitää ottaa kaksi uros ja naaras niin ne saavat seuraa toisistaan.
..vanhus vielä,itse 64.vuotias ja minulla on kaksi saksanpaimenkoiraa - ja hyvin jaksan mennä pitkät lenkit joka ikinen päivä:)))) Tosin jo kymmenien vuosien kokemuksella,nämä kaksi koiraani nyt kylläkin nuorempia,vasta 7 ja 5 vuotiaita:) Koirien kanssa pysyy nuorena itsekkin ja kunto sairastetusta syövästä huolimatta korkea kuin nuoremmilla,näin kehuvat lapset ja heidänkin jälkeläiset:)
alle kuusikymppinen ??
aloittaja sanoo olevansa alle kuusikympinen ja sinä sanot häntä "ikäihmiseksi",tai jotain sellaista? Hei,minun äitini on syntynyt v.27.ja hän jaksaa huolehtia koirastaan ja ulkoiluttaa monta kertaa päivässä.. Ja hänkin sairastanut syövän ja paljon muutakin,se on se koira joka pitää nuorena ja vie lenkille joka päivä ns." ikäihmisenkin"...ja pitää nuorena.
ajattelinkin että esm kovan sytökuurin aikana ei aina ole voimissaan viedä koiria pitkille lenkeille en todella tarkoittanut ikäasiaa vaan tätä mitä tämä tauti-hoito jakso vaatiikaan jo potilaalta ja siihen pitää varautua ennenkuin ottaa lemmikin huollettavakseen.
alle kuusikymppistä alottajaa - ikä -ihmiseksi- ?:)
vertaa,jos tuntee itsensä tuossa iässä ikäihmiseksi niin sitten..
Kissani on elokuussa täyttävä 14 v leikattu kollikissa. Asun ok-talossa, joten kissani saa mennä ja tulla vapaasti jos vaan huomaan. Syöpähoitojen aikana se huomioi hyvin minua, usein se nukkui pääni vieressä sängyssä ja makasi sohvalla vieressäni katselleni teeveeta, raapsutin usein ja raapsutus teki myös hyvää itselleni. Ei minun tarvitse ulkoiluttaa kissaa. Viisas kissa mielestäni. Hyvä aloittaja, kannattaa tutkia ajoissa mikä eläin sopisi sinun elämällesi, onnea sopivan kotieläimen etsimisessä!
vastauksestasi,olen miettinyt kissaa,mutta ehkä koira on siinä mielessä parempi että koira on kaveri lenkillä,harrastan kävelyä metsässä ja jos en jaksa hoitojen aikaan,lapseni asuvat lähellä ja auttavat.
On hyvä aika etsimään Sinulle sopiva koirarotu! Googlaamalla löydät varmaan ja tutustut hyvin haluamaasi koirarotuun ja luonteenpiirteeseen. Itse ottaisin pienen koiran kuin ison. Itse en tykkää, jos koira rupeaa roikkumaan tassuista olkapäilleni ja kuolaa kasvoilleni. Silti on mukavaa lukea syöpäpotilaiden omista eläimistä. Tsemppiä koirarodun etsimisessä ja valitsemisessa!
HÄKKIELÄIN jollekkin iloa? Katsella lintua vangittuna pieneen häkkiin? Pidempi elämä vangittuna ehkä kuin vapaalla linnulla,mutta se elämän laatu.:(
vastata tähän. :) Ihmisestä itsestä on kiinni kahlitseeko sen linnun häkkiin vaiko eikö...linnun voi opettaa olemaan irti ja menemään käskystä häkkiin yöksi nukkumaan, kuten useimmat tämän päivän lemmikkilinnuista luonnossakin villinä tekevät eli nukkuvat öiseen aikaan. Itse ajattelin myös noin että ei lintua voi pitää lemmikkinä, mutta mieli on muuttunut kun olen tutustunut lemmikkilintujen omistajiin ja olosuhteisiin missä linnut elävät ja kuinka niitä kohdellaan. :) Uskon että paljon enemmän on kaltoinkohtelua kissojen sekä koirien suhteen esim. jätetään yksin 12 tunniksikin päivässä ja toisinaan jätetään se koira vielä yhteen huoneeseen vangiksi koko päiväksi. Itse haaveilen kyllä papukaijasta lemmikkinä, liekkö se koskaan toteudu mutta haaveita pitää olla. :)
tämä mökin muija oikein sitte on, kun toisia jo tituleeraa ikäimmeisiksi??? sinä taiat olla vanahapiika...kuten ennen on sanottu..
etten ole yksin tuota mieltä asiasta! Minkä ikäinen mahdat olla, kun papukaijaa ajattelit? Undulaatti lasketaan papukaijaksi, itse en kyllä sitä ajatellut kun papukaijaa äidiltäni pyysi mutta kaija kun kaija. Jos sellaista isompaa papukaijaa olet ajatellut (niinkuin luulen) niin kannattaa ottaa selvää monista eri lajeista, ja yksi iso huomion kohde olisi se kuinka kauan kyseinen kaija voi elää, sillä ne kiintyvät usein vain yhteen ihmiseen ja voivat masentua pahastikin joutuessaan luopumaan tästä, sillä monet kaijat voivat elää jopa 50-80 vuotiaiksi. Undulaatit 15-20v. Huomioiden tietysti sen että linnuilla on hyvä elämän laatu! Jos joskus meinaat esim. tuon undulaatin tai muun kaijan hankkia, niin kysy ihmeessä lisää. Minun päiviini nuo ovat ainakin tuoneet kovasti iloa! ja saa muuta ajateltavaa kun omat vaivat ketuttavat!
Tänä päivänä ikäihmiset ovat yli 80-kymppisiä ja 90-vuotiaaksi. Mieheni on kohta 60-vuotias, ei tulisi mieleenikään sanoa häntä ikäihmiseksi. Mieti vähän, mitä kirjoitat.
tässä olen tiedonjanoani sammuttanut lintujen suhteen :) Tiedän isompien papukaijojen elävän todella pitkään hyvissä olosuhteissa, mutta se ei sinällään estä minua hankkimasta lintua, sillä sitoudun eläimeen täysin kun sellaisen otan. Muutamia viikkoja sitten minulle tarjottiin jo timneh jakoa, mutta elämäntilanteeni tämän sairauden kanssa estää nyt edes harkitsemasta uuden eläimen ottoa elämääni. :) Kukaanhan ei voi tietää milloin tämä maallinen elämämme loppuu ja sen pohjalta ei pysty päätöksiä tekemään, ainakaan itse en kykene niin ajattelemaan että "jos hankin tänään linnun, mitä sitten jos kuolen huomenna, kuinka linnun käy" :) Tottahan pitää tiedostaa eri eläinlajien elinkaari, kuinka kauan ne elävät ja pystynkö sitoutumaan niihin. :) Ei lintua voi hankkia, kuten ei mitään muutakaan eläinta tyyliin "soitellen sotaan", vaan tarkkaa harkintaa puolelta jos toiseltakin. Kolme vuotta harkitsin nykyisen vanhemman koirani hankintaa, rotu kuitenkin vaativa eli bordercollie, toisen koiran harkitsemiseen ei mennyt sitten kuin vuosi..eli hetken mielijohteesta en ole ikinä eläintä ottanut. :) Jaa meinas unohtuu, olen 43 vuotias tällä hetkellä :) ja kuten sanoin haaveita pitää olla, ne kantaa elämässä eteenpäin :)
alkaa kinasteleen tällaisena kauniina päivänä :) Kaikilta meiltä tulee sammakoita välillä suusta, ei niihin pidä takertua. :)
Tänä päivänä hieman yli 60-vuotias ei ole ikäihminen,kyllä mielipiteensä voi sanoa, vai pitääkö kuorossa toistaa joo,joo... Älä itse takerru muiden mielipiteisiin. JOOOOOOOOOOOOOOOOO
hernettä nenään vetää :) Ei tarvitse kuorossa toistaa yhtään mitään, eihän ikä ole mitään muuta kuin numeroita...ei tuota nyt niin vakavasti tarvitse ottaa. Täällä kun tuppaa aina menemään ketjut jossai vaiheessa täysin tyhmäksi kinasteluksi, sitä vain kritisoin :) Aurinkoa päivääsi! :)
On monella sellainen tapa, että "noille tyhmille" ei viitsi paljoa kommentoida niiden mielipiteitä. Sekään aina ole niin hyvä, että asiat jäävät kesken ja ollaan ylväästi "viisaampia ja hiljaa". Myös mökin muija on ottanut tällaisen yläpuolella-asenteen moneen muuhun nähden..
asuu se pieni piru, kuten allekirjoittaneessakin :D Jokaisessa meissä on vikamme, mut siltikään sitä ei pidä ottaa vakavasti :)
En sitä tarkoittanutkaan, ettei olisi... Mutta jos tulee päästettyä suustaan sammakon, niin yksi pieni sana korjaa paljon, js sitä sanaa nyt odotin. Ei minulle, sillä en ole ketjuun kirjoittanut kuin tuon edellisen viestin, mutta aloittajalle, häntä loukattiinkin... Anteeksi on se pieni sana. Mielestäni se kertoo ihmisestä paljon, käyttääkö sitä sanaa vai ei.
taito pyytää anteeksi,ja joskus niin vaikeaa.
kukaanhan meistä ei taida tietää loukkaantuko ketjun aloittaja vai ei? :) Hän voisi tähän ketjuun ilmaista tunteensa jos vain haluaa, ei tarvitsisi toisten "mutu" tuntumalla kirjoitella. :) Enkä nyt halua loukata tällä sinun kirjoitustasi, vain yleisesti ajattelen. Eihän se meidän tehtävä ole peräänkuuluttaa anteeksi -sanaa, vai onko?
Mökin muija ei taida noteerata meitä,jotka emme julista sanaa...
hakenut tietoa tästä shetlanninlammaskoirasta ja vaikuttaa hyvältä,ei kasva liian isoksi,6 - 7 kg Ja ei aseta liikaa haasteita koulutuksen suhteen tällaiselle ikäihmisellekään:) En tuota ikäasiaa eilen lukiessani noteerannut,kenen mielestä sitten 57v.on ikäihmisen ikä ja kenen ei. Tähän häkkilintu asiaan sanon vielä että minulla on paljon pikkulintu lemmikkejä pihassani talviruokinnassa ja ilo heitä katsellessani. Tästä suhtautumiseni häkkilemmikkeinä pidettäviin lintuihin. Kiitokset neuvoistanne lemmikin ottamiseen,kirjoitan kun asia on ajankohtainen.
shetlanninlammaskoira kestää turkkinsa ansiosta talvellakin ulkoilla kunnolla :) Hieno homma, olen onnellinen sinun puolestasi ja tsemppiä :) Jäämme odottamaan kuulumisiasi. :)
syötät koirallesi, kun sillä on oksetusta ja ripulia?
kun raikasta vettä?Mikäli ripuli jatkuu niin eläinlääkärille.
aikuisilla harvoin , eläin yleensä itse on silloin syömättä,tietenkin raikas vesi tarjolla koko ajan. Kovin pian ei tarvii huolestua,en ole tarvinnut viedä ripulin tai oksentamisen takia koiriani koskaan eläinlääkäriin,aina on mennyt ohi:) nimim.kolme koiraa ja kaksi kissaa:)
Hyvä jos olet löytänyt itsellesi sopivan vaihtoehdon, itsehän sinä sen kaikkein parhaiten tiedät ja tunnet että mikä sinulle sopii!
Mun mielestä tuo ikä asia ei ole kinastelemisen arvoinen asia. Se taitaa riippua vähän jokaisen omasta näkökulmasta ja ihmisen terveydentilasta. Itse kun olen 17, niin taitaa esim. tuo luku 60 vaikuttaa vähän suuremmalta kuin jos olisin vaikka 50 vuoias. Itse henkilökohtaisesti en mieti ihmisten ikää, oma isomummuni on siinä 90 paikkeilla, ja nyt vasta on vanhain kotiin muuttanut, hyvn on kotona selvinnyt, ja olisi vieläkin jos ei olisi dementtia iskenyt. Voihan sen jo sanoa että se on "vanha" mutta mieleltänsä ja touhuiltansa nuori, ei varmaan kovinkaan monet yli 60 puuhun kiipeisi, esim. lemmikkinsä perässä?
Linnuista olen samaa mieltä kuin muistakin eläimistä ettei niitä kuulu häkissä pitää. En kuitenkaan kiellä asiaa: Niinkuin sanoin jos olosuhteet ovat mahd. hyvät. Itsekin pahoitan helposti mieleni jos en ole vaikka ehtinyt meidän unduja päästää kahteen päivään vapaaksi, olen juuri suunnitellut tekeväni niille isomman häkinkin, jotta niillä olisi mukavempi olla, vaikka eihän se ole koskaan sama asia kuin luonnossa, mutta ei niitä vapaaksikaan voi päästää, kun ei ne siellä enään selviäisi.
Mutta sen haluan vielä sanoa että jos tuota häkkissä pitämistä pieneläimillä paheksutaan, niin entäs miten siihen asiaan pitäisi suhtautua kun: koirathan on polveutunut sudesta, miten paljon ihmiset ovat niitä muuttaneet, hyvässä kuin huonossakin, eivätkä nekään vapaana saa olla, voihan kotia pitää niiden hkkinäkin, kun luonnossa ne taas vaeltaisivat monia kymmeniä kilometrejä päiväsä, mutta tämäkin on niitä asioita, että riippuu ihan siittä miten suhtautuu! Jokainen saa minun puolestani ajatella miten haluaa (HUOM!rääkkääminen on sitten eri asia!) Joo mutta näistä asioista on aina kiistelty ja varmaan kiistelläänkin maailman loppuun asti...
Toivotan Sinulle vielä paljon jaksamista, ja onnea lemmikin etsinnässä.
pienen pieni kisuli.
tyttäreni täysin,samoin kun meidätkin.
kuuluu ketjun aloittajan koiranhankintaan?
Olen vissiin kärsimätön kun en malttaisi odottaa kuulumisia :D
haistelevat syöpä kohtaa.Meillä ainakin kissa halusi nuolla leikattua kättä,ja
vieläkin leikkauksen jälkeen,ja ennen leikkaustakin.Samoin toimii toiset koirat.
Rattosia aikoja koirasi kanssa.
itsellä kokemusta 2 tapauksesta
leikattua kättä.
Onko missä vaiheessa lemmikin hankinta----kuulumisia odotellaan
hei minulla oli koira melkein 13v.erittäin rakas meni parivuotta koiran kuolema jälkee n kun sairastuin rintasyöpään APUA KUN OLI YKSINÄISTÄ. ei ollut kavaria jolle puhua ja lähteä ulkoilemaan ja SUURINTA OLI ETTÄ SAI N PAIJATA RAKASTA TOVERIANI ps OTA IHMEESSÄ KOIRA ANTAA TURVAA JA MIELIHYVÄÄ.
jotta,jos koiraa,tai kissaa silittää verenpaine laskee,ja on mielenterveydellisestikkin
hyvä jos on lemmikki.On joku josta pitää huolta,ja lemmikki kiittää omalla tavallaan jotta sillä on hyvä olla.Koiralle,ja kissalle voi kertoa murheensa,ja se lohduttaa,sekä vaistoaa ihmisen mielialan.
tulee mieleeni "muumi - äiti" nimimerkillä kirjoittanut syöpäpotilas ja hän kertoi aina lenkkeilystään
koiransa kanssa niin mietin
mitä hänenkin elämäänsä nyt kuuluu..?
Toivottavasti hän vielä ulkoiluttaa koiraansa ja voi hyvin
Hän toi lemmikkieläimet palstalle:)))
koira, molemmat todellisia syöpäterapeutteja! Kuuntelevat kaikki surut ja murheet, eivätkä juorua ja levitä asioita eteenpäin. Todellisia YSTÄVIÄ! Lenkki- ja marjastuskaverina toimii koira ja kissa sitten kotona muuten vaan pilalle lellittynä, kissa osaa lohduttamisen jalon taidon, tulee siis viereen istumaan jos olen allapäin.
Koira vartioi minua aivan selvästi marjastusreissuilla ja varoittaa jos jokin eläin tai vieras ihminen on lähettyvillä. Kerran puolusti raivokkaasti päällekarkaajan takia, päällekarkaaja sai muistoksi rikkirevityt housut ja äkäisen pureman persauksien seudulle, lisäksi vielä minun lyönnit, oli tosi helppo näyttää poliiseille se tyyppi.
moni ei sitä uskokaan miten paljon yksinäiselle ihmiselle voi merkitä lemmikki.
Sanoisin ettei kuitenkaan koiraa kannata ottaa jos on paljon kipeänä, koira vaatii kuitenkin paljon liikuntaa ja muutakin aktivointia, se ei juuri osaa leikkiä yksin kuten kissa.
Koira tulee myös kouluttaa yhteiskuntakelpoiseksi, mikä on kovaa työtä.
Kissaa ei tarvitse kouluttaa muualle kuin hiekkalaatikolle ja senkin ne osaa jo luovutusikäisenä.
Itselläni oli aijemmin koiria, mutta nykyään vain kissa koska en voi sairauteni takia liikkua paljon. Kyllä se on niin uskomaton päivän piriste, että en tiedä missä olisin ilman sitä..
Se on syy nousta aamulla ylös ja sen voi viedä valjaissa ulos silloin kun itse tykkää.
Se nukkuu vieressäni joka yö, katsoo silmiin ja kehrää kun puhun sille.
Moni pikkuvaiva on jopa jäänyt pois kun oloni ei ole enää murheellinen aina.
Ainut huono puoli lemmikeissä on, että sairastuessaan ne maksaa ihan älyttömästi eikä hoidoista/lääkkeistä saa mitään kelavähennyksiä vaan kaikki on maksettava itse.
Kysy siis itseltäsi, onko sinulla yhtäkkiä varaa pistää 500e eläinlääkäriin?
Jos vielä käy niin huono tuuri että saa sairaan yksilön, jonka kanssa saa juosta lääkärillä alvariinsa, niin siinä ei enää normaalituloilla pärjätä.
Terveenkin eläimen pelkkä rokotuskäynti maksaa n.300e madottaminen joka kevät ja syksy, sekä sterilointi muutaman satasen.
Siihen vielä ruoat, hiekat.. terveen eläimen hoitaminen maksaa satoja euroja vuodessa, sairaan tuhansia.
Itse olen sitä mieltä, että se on sen väärti. Mutta kaikki eivät ole.
Olen sairastanut imusolmukesyövän heinäkuu 2007-huhtikuu 2008 välillä. Otimme entisen poikakaverini kanssa 2 kesyrottanaarasta lemmikeiksi syöpähoitojeni loppupuolella. Vaikka hoidot olivat alkaneet jo käydä rutiiniksi, niihin lähtö oli silti aina yhtä inhottavaa. Lemmikit antoivat uutta ajatteluemisenaihetta, niiden menoa oli ja on edelleen ihana seurata. Rotat ovat paitsi älykkäitä myös sosiaalisia ja kokonsa puolesta niitä pystyy myös käsittelemään ja paijaamaan paremmin kuin esim. hamstereita tai hiiriä. Hyviä koiran- ja kissankorvikkeitakin ovat, jos jyrsijää isompaa eläintä ei ole mahdollista ottaa.
sairasaikana,ja onhan heistä paljon iloa muutenkin.