pentu lenkille??

Minkä pituisia lenkkejä voi tehdä 3kk:n pennun kanssa? Tiedän ettei pentukoiraa yleisesti ottaen saa lenkittää pitkiä matkoja mutta mikä olisi ajallisesti max. lenkin pituus tässä iässä.
7448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

3-4 kk:n ikäistä koiraa voi jo talutella leikkimielessä pieniä matkoja. Puolivuotiaan pennun kanssa voi tehdä jo muutaman kilometrin lenkkejä ja 8-9 kk:n ikäisen kanssa kilometrejä voi lisätä edelleen.

Pienenä liikuntaa sen mukaan, mitä pentu itse tahtoo liikkua.

Äänestä

myös!Pienet rodut eivät kyllä pitkästi jaksa.Älä kuitenkaan liian pitkiä lenkkejä tee.Huomaat kyllä kun pentu alkaa istuskelemaan,joudut sitten kantamaan...

Äänestä
  • Anna koiran mennä niin kauan kuin jaksaa. Huomioi, että suuren koiran lonkille ei sovi suuri rasitus pienenä. Meillä kääpiöpentu sai liikkua niin kauan kuin jaksoi. Lepo on kuitenkin muistettava.

    Äänestä

  • Meidän "vauva" kyllä jaksais olla ulkona vaikka koko päivän jos vain saisi. Yhden kerran olen käynyt heittämässä pitkän noin 2-3 kilometrin mittaisen lenkin ja hyvin jaksoi. Tosin tuo lenkki oli poikkeuksellinen koska koirasta kasvaa toiv. noutajan kokoinen (isompi parempi). Onko 1 kilsan lenkki päivässä liikaa 13 viikkoiselle koiralle? Hyvin kun jaksaa mennä ja intoa riittää niin ei tekisi mieli pidätellä koiraa liikaa.

    Äänestä

  • MiG kirjoitti:

    Meidän "vauva" kyllä jaksais olla ulkona vaikka koko päivän jos vain saisi. Yhden kerran olen käynyt heittämässä pitkän noin 2-3 kilometrin mittaisen lenkin ja hyvin jaksoi. Tosin tuo lenkki oli poikkeuksellinen koska koirasta kasvaa toiv. noutajan kokoinen (isompi parempi). Onko 1 kilsan lenkki päivässä liikaa 13 viikkoiselle koiralle? Hyvin kun jaksaa mennä ja intoa riittää niin ei tekisi mieli pidätellä koiraa liikaa.

    Meillä on sama juttu. Neiti jaksais mennä jolkottaa vaikka kuinka kauan. Ja sitten se tykkää tehdä kaikkea niitä asioita, mitä ei perjaatteessa saisi, kuten kahlata lumihangessa, vaikka vieressä olisi aurattu tie. Sinne lumihankeen on ihan pakko päästä temmeltämään. Tuntuu jotenkin hölmöltä alkaa sitä sieltä poiskaan repimään... Koskaan ei ole tarvinnut perässä raahata, tai takapuolta ei ole laitettu maahan. Jos me käydään toi 2-3 km lenkki, niin sen jälkeen neiti haluaa vielä ihan välttämättä päästä koirapuistoon riehuun muiden kanssa ku kaistapäinen. Ja jos se ei pääse kunnon lenkeille päivittäin, ni sitten ollaan kotona pahoja tekemässä, että emäntä varmasti veis hänet lenkille. Paljonko sitä voi olettaa, että koira tietää, että mitä se haluaa?

    Äänestä

  • Noutaja kirjoitti:

    Kerroit että koiraa ei saisi päästää hankeen kahlaamaan. Miksi? Eikö ole hyvää nivelille vai kuinka. Meilläkin sama asia että ovesta ulos ja ekana hankeen. Pitänee vissii alkaa rajoittaamaan sitä.

    pompitaan hangessa :)Ei tietenkään koka aikaa, mutta välillä poikkeaa hankeen meuhkaamaan ja loikkimaan. Pentu on nyt reilun 4 kk:n ikäinen ja ei ole tietoa kuinka isoksi kasvaa.. Arvioisin, että ei ihan labbiksen kokoista kuitenkaan (pennun isä labbis/kultainen noutaja ja emä suomenpystykorva/mäyräkoiran risteytys). Energiaa riittää aivan tuhottomasti ja olenkin tehnyt välillä jo varmaankin 3 kilometrin kävelylenkkejä. Silti jaksaa lenkin jälkeen riehua sisällä ja juosta pitkin huushollia kuin heikkopäinen.. Ja tietysti kiusata vanhempaa koiraani, joka on jo 12 vuotias. On kyllä uhmaikäinen juuri nyt ja kokeilee rajojaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MiG kirjoitti:

Minkä pituisia lenkkejä voi tehdä 3kk:n pennun kanssa? Tiedän ettei pentukoiraa yleisesti ottaen saa lenkittää pitkiä matkoja mutta mikä olisi ajallisesti max. lenkin pituus tässä iässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu