Kysyisin yh vanhempien mielipidettä. Onko parempi olla yksin suhteen jälkeen, missä on joutunut pettymään, vai onko mahdollisuus löytää uusi ihminen elämään yhdessä arkea. Itselleni on varmaankin vaikeaa luottaa toiseen, koska juoduin pettymään suhteessani, auttaisi eteenpäin kuulla muiden mielipiteitä asiasta. Ei ole sama asia etsiä toista ihmistä elämään arkea rinnalla, kuin nuoruus vuosina, koska nykyään täytyy ajatella lapsia, mutta silti tunnen itseni välillä yksinäiseksi. Erotessa päätin eläväni lopun elämääni yksin, mutta nykyään kaipaan valillä aikuista keskustelu seuraa jakamaan samoja ongelmia, kuin itselläni on. Näin on häilyväinen miehen mieli. Itse olen nelikymppinen, joten
on tässä vielä elämää edessäkin ainakin itsestä tuntuu siltä. Kertokaa omasta elämästänne yh äidit ja isät oletteko yksin, vai onko toinen parisuhde sujunut paremmin, kuin ensimmäinen.
mietin vaan
yh isä
21805
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kun luottamus ihmiseen on mennyt niin on helvetin vaikea yrittää luottaa keneenkään... On kuitenkin FAKTA että (onneksi) kaikki eivät ole samanlaisia ihmisiä vaan löytyy niitäkin jotka pystyvät ajattelemaan ja elämään parisuhteessa siten että ottavat huomioon myös sen kumppanin omine vikoineen ja entisine elämineen... Tuleva neuvoni ei missään nimessä ole mikään yleispätevä neuvo mutta ainakin itse livenä koin sen että noin on asia vaikka miten yrittäisi: Siis entiseen suhteeseen ei todellakaan kannata jäädä roikkumaan vaikka kuinka uskoisi että se ex oli se "oikea" eikä ketään vastaavaa voi tulla eteen. Itse kokeilin parisuhdetta ihan useammankin yh-äipän kanssa ja niin se vain oli että sieltä taustalta aina lopussa löytyi se miesviha lapsen isää kohtaan ja sellaisen ihmisen kanssa ei kertakaikkiaan voinut elää täysillä luottamuksella... En sano etteikö noissa yh-äipissä olisi ns. hyviäkin kumppaneita mutta kai se oli vissiin huonoa tuuria että lopulta ne kaikki yritykseni paljastivat lopulta sen luonteensa jossa eronnut mies on vihollinen!!! Tätä palstaa lukiessa saa sen käsityksen että tuollaiset miesvihaajat yh-äippäRESSUKAT ovat häviävän pieni ryhmä mutta ihmeesti juuri ne osasivat etsiytyä minun eteeni... Onhan ihan oikeasti olemassa hyviäkin lapsiensa parasta ajatteleviä yh-äippiä mutta kun vain ketään ei ole sattunut eteeni, ei tv-säteistä, ei netin treffipalstoilta, ei ravintoloista, ei urheilutapahtumista tms. joten voisin sanoa että on helvetin ihme että juuri ne hyvät yh-äipät ovat löytäneet juuri tämän palstan joissa ovat pätemässä... Toivosta sinunkaan ei todellakaan kannata luopua sillä ei ole olemassa sitä yhtä "oikeaa"... Niitä "oikeita" on on vaikka hyry mykket kunhan vain joku sattuu kohdalle... (jos joku uskoo että on olemassa vain se yksi oikea niin miten ihmeessä se yleensä löytyy siitä lähikunnasta tai omasta maasta muutamien tuhansien joukosta kun maailmassa on miljardeja ihmisiä???) Älä jää murehtimaan jotain lapsesi äitiä sillä se ei todellakaan kannata vaan anna palaa! (niin se tekee se lapsesi äitikin eikä jää murehtimaan teidän suhdettanne...)
"ketään ei ole sattunut eteeni, ei tv-säteistä, ei netin treffipalstoilta, ei ravintoloista, ei urheilutapahtumista tms." Siis oliko sulla uusi perhe vai ei. Eikös siellä kotosalla ollut sellainen upea donna, jolle meistä yh-äippäressukoista kukaan ei vedä vertoja *NAURAA*
naisista miesvihaajia, mitenkäs asia on miesten osalta? Eikö vain sinunkin kirjoituksissasi aina päädytä kommentteihi, jotka todistavat miten ero on kahlinnut siut naisvihaan. Mitenhän se uusi puoliso voisi elää täysin luottaen kun tuollainen naisviha tirsuu joka raosta? Olisiko syytä keskittyä oman vihan hallitaan, ja jättää muiden vihat heille. Useimmat naiset eivät vihaa miehiä, vaikka eäänsä vähän vihaisivatkin. Ei pitäisi sinunkaan vihata naisia jos ex onkin ikävä tapaus.
aitolähiyhäippäressukka taas poimii sen osan aito-isän tekstistä, minkä haluais olevan totta, mutta taas yksi itsensä nolaava pelle yhärireppana lisää tälle palstalle, hehheh. kiva katsoa ja seurata kun reppana toisensa jälkeen yrittää olla fiksua täällä mutta silti tyhmyytensä tuovat julki ja vielä nauraen kun eivät edes tajua missä meni TAAS VIKAAN. "Onhan ihan oikeasti olemassa hyviäkin lapsiensa parasta ajatteleviä yh-äippiä mutta kun vain ketään ei ole sattunut eteeni, ei tv-säteistä, ei netin treffipalstoilta, ei ravintoloista, ei urheilutapahtumista tms. joten voisin sanoa että on helvetin ihme että juuri ne hyvät yh-äipät ovat löytäneet juuri tämän palstan joissa ovat pätemässä..." siinä koko kappale aitoetäisän kirjoituksesta että saadaan tasapuolinen vertailu kohde tuolle nolaamis yrityksellesi, missä nyt kuitenkin kävi niin että nolasit vain itsesi EPÄAITO-YHREPPANALÄHIÄITI :D mutta eihän se meidän muiden syy ole jos et osaa ymmärtää lukemaasi kokonaan, vaan että osa sieltä osa täältä, on sinun ymmärryksellesi mahdollista mutta kokonaisuus ei tule ÄO:llasi ikinä selviämään sinulle.
heh heh heee... Sinäkin olet huomannut miten älyttömän ääliömäisesti nuo yh-äippäRESSUKAT yrittävät poimia teksteistä juuri niitä lauseita joilla luulevat saavansa nolattua kirjoittajan. Todellisuudessahan yleensä nuo reppanat nolaavat itsensä perinpohjin kun todellakin näyttää että heillä kengän numero on oikeasti isompi kuin ÄO... Olit huomannut että tuossa lainaamassasi kirjoituksen pätkässäni puhun yh-äipistä enkä suinkaan sinkkunaisista mutta tuo yh-äippäRESSUKKA ei tietenkään sellaista tajunnut vaan alkoi haukkumaan minua tyylii että olisin valehtelija... Minun vaomonihan ei ole yh-äippäRESSUKKA vaan ihan kunnollinen nainen!!! Tuo on niin helvetin hupaisaa kun yh-äippäRESSUKAT nolaavat itsensä tasaisen tappavaan tahtiin täällä joka ikinen päivä mut ei siinä mitään, ilohan on todellakin vain meidän puolella kun saa narauttaa aina nuo yh-äippäRESSUKAT ja sen jälkeenhän he turvautuvat helvetinmoiseen haukkumiseen kun ovat tajunneet mokanneensa jälleen kerran...
joka suhun kohta kyllästyy nostaa jo herjaus syytteen
Ei ketään, eikä se siitä miksikään muutu, vaikka kuinka paljon yrität sitä selitellä ;)))) Sä olet oikeesti niiiii-in naurettava, että ansaitset ehdottomasti palstan Pelle Hermanni - arvonimen.
vaikka Sudaniin hankkimaan oman Jet Lagisi. Tsemppaa hiukan niin pääset kisaamaan AITO_etäisä -tittelistä. Näillä osaamisilla olet tasolla kengän korossa roikkuva paskapaperi, koska osaat ilmaista itseäsi vain AITO_etäisän kopioilla, tylsimys. TEASER, ei jumalauta... mikä vatun TEASER, AITO_peräpukama sä olet ;))))))))))))) No kaipa sekin on kiusallista.
yhäippäreppana, kun meidän ei tarvitse aitoetän kanssa tasavertaisina kisailla keskenämme, kyllä se teillä on se kilpailu käynnissä kuka teistä ressukoista nyhtää exältään eniten, hehheheee. ja hyvin näköjään teidänkin ressukoiden linjat rakoilee kun alkaa solvauksia satelee kun ei enää äly riitä asialliseen vastustukseen hehheheeeee luuuuuuseriiiiiiiiiiit!
ei oikeasti uskoisi että tällä palstalla pyörii aikuisia ihmisiä ja että aikuisten suusta kuulisi tuollaista.
Nyhdän jokaisen lantin jonka exästä irti saan, haen kesällä korotusta elareihin koska etä ei ota lomalla lapsia luokseen ja tekee töitä koko kesän enkä saa yhtään lomaa (ehkä kannattaisi olla lasten kanssa mielummin, tulisi halvemmaksi). Lastenvalvoja syö kädestäni (mies) samoin sossun naiset, olenhan kiva, herttainen ja hyvässä asemessa oleva naapurikylän "sossu" itsekin. Erossa vein yli puolet omaisuudesta (kiitos hyvän asianajajan) vaikken ollut vuosiin töissä lasten synnyttyä. Lapset eivät tapaa etävanhempaa, koska ... katso peiliin, samasta syystä kuin ei sinunkaan lapset sinua =) Sanon lapsille, että pyytävät etää ostamaan kalliit muotivaatteet ja harrastusvälineet ja pyytävät rahaa aina kun tarvitsevat, koska minun elintasoni ei pidä laskea siksi, että hoidan lapsia johon hommaan exä ei kykene - eikä halua. Sinä olet viimeinen puhumaan älyn riittävyydestä asialliseen keskusteluun, koska lobotomia tuplaisi äo:si
nimettä ja naamatta lätistä ja haukkua toisia, mutta etpä saa minua vedettyä tohon touhuusi mukaan
turhaan, kertaan yhäippäreppanoiden toimintaa täällä. sehän on jo kaikille selvää että olette niin luusereita ettei tosikaan. vai että ylistät oman äo:si tossa tekstissäs että se on niin kovaa luokkaa kun osaat tehdä tuon mistä kirjoitat? olet sitten kuitenkin niin älyn hylkäämä, että jo tekstisi kertoo että itselläsi ei ole äo riittänyt noiden asioiden tekemiseen, vaan olet tarvinut siihen muita ihmisiä. HEHHEHEEEEEEEE
lasten kanssa elelen. Erosin reilu vuosi sitten pitkästä avioliitosta ja olen tässä todennut, että ei ole vielä aika uuden suhteen. Lapsistani 2 on teiniä ja nuorin menossa eskariin. Lapset ovat vain satunnaisesti lomilla isänsä luona, joten aikaa uuden suhteen luomiselle ei käytännössä juurikaan ole. Elämä on ihan hyvää näinkin, kun sille ei aseta mahdottomia odotuksia. Uusi parisuhde tässä tilanteessa ei olisi kahden kauppa, vaan siihen liittyisi myös ainakin hyvin erilaiset lapseni, joten tiedossa olisi melko varmasti jonkin asteisia "kemia-ongelmia". Olen ajellut niin, että kun teinit ovat itsenäistyneet, voisi olla aika uudelle parisuhteelle. Ikää on sitten tietysti jo enemmän kertynyt, kun olen nyt jo nelikymppinen, mutta toivottavasti rakkaus ei ole iästä kiinni tai voihan käydä niinkin, että sattuma sotkee suunnitelmat...
Sinulla on rohkeutta ja uskallusta! Uskallat kohdata sen totuuden mihin moni ei pysty: "ei ole vielä aika uuden suhteen". Ihmisen tarvitsee tarkastella itseään ja omaa tilannettaan, ymmärtää ettei mahdottomaan tilanteeseen voi väkisin rakentaa suhdetta. On kaikkien kannalta parempi ettei epävakaalla pohjalla lähdetä hosumaan. Hienoa että ajattelet myös lapsiasi! Yksinäisyys on myrkkyä mutta yksin oleminen on joskus välttämätöntä tulevaisuuden kannalta! Voimia sinulle!
Itse olen eronnut kaksi vuotta sitten lasteni isästä. Ero oli vaikea ja todella huonossa tilanteessa, odotin toista lastamme. Mutta se oli pakollinen tilanne, vaihtoehtoja ei ollu, nyt sen tajuan vaikken silloin halunnut sitä hyväksyä. Elämän, haaveiden ja unelmien murentuminen oli pysähdyttävä hetki ja niinhän se elämä pysähtyikin kuin seinään. Niitä tunteita ja pettymystä oli vaikea käsitellä tai rakentaa uskoa huomiseen. Oltuani pohjalla, tiesin että täältä oli vain yksi suunta, ylöspäin. Tein etappeja elämääni: lapsen syntymä, ristiäiset jne... Tein työtä ja työtä, ja niin elämä alkoi menemään eteenpäin. Tiesin etten koskaan voisi elää elämääni ellen käsittelisi kaikkia asioita ja tunteita lävitse. Tämä on se mihin moni yh-vanhempi jää ja siksi katkeroituu ja alkaa vihaamaan vastakkaista sukupuolta. Vihan ja katkeruuden taakse on helpompi piiloutua kuin oikeasti käsitellä niitä asioita, kävi se minunkin mielessä useasti mutta en antanut periksi. Kävin taisteluni ja nyt elän arkea lasten kanssa tasapainossa.Tiesin että niin kauan kuin menneisyys kummittelee ei ole valmis uuteen suhteeseen. Menneisyyden kanssa pitää olla sujut jotta voi rakentaa uutta parisuhdetta puhtaalta pöydältä. Olisihan se helpompi ottaa vierelle "laastari" ja elää teennäistä elämää, mutta siitä jatkuisi valheellisten ihmissuhteiden ketju, ja keskeneräiset asiat pilaisivat uuden suhteen. miksi loukata itseään valheellisuudella. Totuutta kun ei pääse karkuun. Toinen vastaaja oli ilmeisesti juuri törmännyt näihin yh-vanhempiin. Luottamuksen rakentaminen on vaikeaa, tiedän sen mutta minä haluan uskoa siihen että kun käsittelee kaikki menneisyyden tuottamat tunteet, pettymykset ja ilot kunnolla. Voi jonain päivänä aloittaa uuden suhteen ja pystyä luottamaan toiseen. Olet ihan oikeassa ettei enää ole sama asia etsiä kumppania kuin nuorena: lapset ja muuttunut elämä, se on vaikeampaa. Minun kohdalla meni kaksi vuotta työn tekemiseen, mutta nyt minusta tuntuu että jos sellainen ihminen tulisi vastaan, olisin valmis aloittamaan uuden elämän rakentamisen. En usko että kenenkään tarkoitus on olla täällä yksin. JOkainen tarvitsee rinnalleen ihmisen, sen ihmisen löytäminen ei ole helppoa ja varmasti etsinnässä törmää moniin pettymyksiin. Yksinäisyys on myrkkyä joka kalvaa sisältäpäin. Se tuhoaa hiljaa uskoa elämään ja itseensä. Mutta sitä vastaa on vain taisteltava, usko parempaan ja mahdollisuuksiin täytyy pitää jotenkin yllä. Etsimällä ei ihmistä vierelleen löydä, täytyy elää ja antaa mahdollisuuksia, sovitella ja tehdä ajattelutyötä. Kompromissejä ja uskallusta tarvitaan. Haarniska minullakin on ylläni, vallihaudan yli tuskin moni selviää. Aika ja tehty työ on puhdistanut menneisyyden ehkä tulevaisuus saa minut rakentamaan myös sillan suojamuurilleni.
Itse erosin kymmenen vuotta sitten. Kolme lasta ala-asteikäisistä lukioikäiseen jäi kanssani. Erotessä oli päälimmäisenä ja ykkösasiana selvitä lasten kanssa ja saada heidän elämänsä vakaaksi ja turvalliseksi. Ei tullut meileenkään alkaa uuteen suhteeseen. Siinä meni viisi vuotta ilman minkäänlaisia suhteita. Paria miestä sitten tapailin muutaman kerran, mutta lasten tietämättä. Halusin vähän tunnustella ensin, onko minusta edes uusiin suhteisiin. No, niistä suhteista ei tullut mitään, mutta huomasin, että kyllä vielä ehkä voin löytää kaverin itselleni. Ja niin sitten löysin. Neljä vuotta sitten tapasin ihanan miehen. Yksinhuoltaja hänkin. Tiesin, että tästä voisi tulla jotain ja niinpä tässä on seurusteltu rauhalliseen tahtiin. Kummallakin on lapsia, joten se asia määrää aika paljon suhteessamme. Mutta ei ole missään tapauksessa este, ei edes hidaste. Nyt alkavat molempien lapset olla lähes aikuisia, joten olemme alkaneet suunnitella enemmän ja enemmän yhteistä tulevaisuutta. Emme asu yhdessä ja ehkä siihen päästään parin vuoden päästä kun viimeinenkin nuori alkaa olla omillaan. Olemme molemmat tyytyväisiä tähän järjestelyyn ja minä ainakin olen onnellisempi kuin ikinä olisin voinut kuvitella. Kyllä sinäkin vielä kumppanin löydät. Älä ota asiasta paineita. Minunkin "löytöni" oli niin sattuman kauppaa, että lottovoittokin on ehkä suurempi mahdollisuus :) Asumme nimittäin monen sadan kilometrin päässä toisistamme :)
omaa itseä. Jos yksin olo ei enää toimi on tehtävä jotain. Toisaalta yksinkin voi olla, jos sen kokee hyväksi. Itse olen ollut yli10 vuotta yksin kahden karille ajautuneen liiton jälkeen. Toisessa liitossa isäpuoli satutti aiemman liiton lapsia liian pahasti, että olisin voinut enää riskeerata nuoremman sarjan tai kenenkään muunkaan elämää uusilla suhteilla. Elämä on ollut rikasta ja täynnä oikeaa elämää. Vasta nyt olen alkanut kaivata suhdetta kun lapset ovat kasvaneet. En kuitenkaan halua jakaa kotiani kenenkään kanssa ennen kuin kaikki lapset ovat omillaan. Haluan suhteen joka perustuu kahden kauppaan ja jolla on mahdollisuus onnistua, mutta myös oikeus epäonnistua ilman, että kenekään muun, ennen kaikkea lasteni elämä hajoaa.
Erosin 36-vuotiaana. Kaikki energia on mennyt voimakasluontoisten poikieni kasvattamiseen. lasten isä ei halunnut lainkaan vastuuta ja luovutti huoltajuuden pois. olisin halunnut jossain vaiheessa seurustelusuhteen, mutta julkisen, ja ilman yhdessä asumista. Lähinnä viikonloppujen tapaamisia. Sellaista miestä ei ole osunut kohdalle. En ole mikään viehko kaunotar joten sekin lienee vaikuttanut. Varatut miehet olen blokannut heti. Nyt en enää usko edes seurustelevani koskaan. Ikää kohta 50 ja tottumus omiin kuvioihin jo siihen malliin että ainakaan ketään "passattavaa" en haluaisi enää. Odotan aikaa kun lapset on omillaan, voin vähän matkustella ja tehdä omia juttujani kysymättä keneltäkään mitään. Lasteni ansiosta en kuitenkaan ole täysin perheetön. Hieno tunne. Varokaa miehet ryyppäämistä, siilä pilaatte muuten äkkiä elämänne kuten muutama tuttu eronnut mies on tehnyt.
Tässä näette ei kaikki yh äidit heti etsi isäpuolia lapsilleen. Lasten etu on aina ensin. Itse olen ollut lapseni kanssa kaksin jo 6vuotta ilman minkään valtakunnan seurustelua ja tottunut elämään näin. Tuskin koskaan enää edes seurustelen, ei kukaan tule kotoa hakemaan, kun en käy missään "viihteellä".No, onhan mulla jo ikääkin, kun lapseni sain aika vanhana.
olla ilman mitään suhdetta loppuelmäni,liikaa vaan rasitetta. Nyt olen suhteista vapaa kuin taivaan lintu. Lapset ovat perheeni ja se riittää. Yksin jo 3 vuotta ja haluan nauttia tästä vapaudesta lopunelämää...