Piipahti Runonurkka taas
taakse ketjujen kulman.
Ei ollut ovi haas
ylös nostelu poisti pulman.
Nyt kaikesta runoilemaan
niille tilaa riittää aina.
Kirjoitamaan ja lukemaan
arkena myös sunnuntaina.
Yksin olo jos mieltä rassaa
ja tuntuu haikealta
suotta päivää siihen hassaa
yhdesolo tuntuu makealta.
Viihdytään parissa runojen
iloitaan hetkistä elon.
Mielessä ajatuksia punojen
poistaen kirjoittaen kaiken pelon.
Runoratsulle tarjotaan työtä
aatoksille ja tunteille.
Ratsu voi laukkailla kaiken yötä
aamulla,päivällä tai pikkutunneille.
Hyvä on polkuja tallailla
kaikissa runon maisemissa.
Uudestaankin niihin palailla,
kun uutta löytyy selaillessa.
Mukavaa päivää kaikille, toivottelen,
no, mitäs täs nyt voivottelen.
Kirjoitellaan,t: Tulenlieskat
Runonurkkassa
tulenlieskat
37658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
taivutat sanan "runonurkka" noin hullusti? Kyllä sen kuuluu olla "runonurkassa", yhdellä koolla.
Enpä huomannut tuota painovirhepaholaista. Sitä sattuu kaikenlaista. Kiitos kun huomautit, hyvää päivänjatkoa.
Aika taaksepäin meni mukana Ekin ja Pasin porukan. Kuvat menneestä, ajalta nuoruuden, tahdissa musiikin. Nostalgia päätään pyöritti, nosti. kadonnut maailma palasi... Hetken ajassa siinä, elin.
Kaverin kanssa kimpassa pyörälenkin teimme itsemme tuttuun paikkaan eväsretkelle veimme valkovuokot kukkivat lintusetkin lauloivat purjeveneitä järvellä tuulimylly mäellä siellä rannalla khvit maistui makkaratkin iloisesti paistui valokuvia otimme aurinkopäivästä nautimme.
Koivuun puhjenneet on lehdet kauniit, aurinko hellii meitä. Metsään kulkiessa tuoksuu keväälle, linnut konsertoivat meille. Metsässä soi metsien hienot urut, nyt vielä on kuusen soitto. Kuulen korpinkin synkän syvän huudon, myös peipon kertaussäkeen hennon. Vapaa on taivas, pilvet pysyy poissa kirkas on taivaan kansi. Sää lämpenevää ja kesää kohti käymme, vihreyttä yllin kyllin. Syvällä metsässä auringon valokiila, maastossa kukkivat marjanvarvut. Tämä näkymä kaikki tässä tänään nyt, katson, nautin ja ihailen. Painan silmät kiinni talletan muistiini tämä ei koskaan toistu näin!
muinoin opetti lasna mulle lauleli älä liian paljon tee jos jotain teet tee se kunnolla ja myöskin huolella
Ikkunasta katselen, heräävän päivään katseen luon. Näen kauniin koivikon, pellon kynnetyn. Hakuuaukko odottaa taimiaan, kynnös karhintaa. Kirjosieppo pesällään, tekee työtä ahkeraan. Kodin valmiiksi poikasilleen, josta maailmaan ponnistaa. Pöllöemo poikasiaan, ulos pesästä houkuttaa, sekin halua näyttää niille, miltä maailma ulkona näyttää. Lämpöä, sadetta vuoron, kohta vastoja taitella saan Saunan lauteilla sitten kylven, itseni vetreäks saan. Näen silmissä heiluvan viljapellon, kukat kauniit kuvassa nään. Päivänkakkarat valkeat kauniit, niittyleinikat keltaisenaan. Tämän kaiken tässä näen ja tulevan nähdä voin. Oi ihana kesä, mi voimia annat, mieleni virkeäks saat.
Olettekos kuulleet nyt pensaikot soi, tuuli kun korviini sävelet toi. Siepot ja sirkut puskissa pesii, vaan harvoin ne näät ei tule ne esiin. Peiteväri heillä suojaava kovin, erota niitä en vaikka katselen tovin. Hyiii, hyiii kuului läheltä niin, tip,tip, joku tirskutti vettä tipuksiin. Tsak Tsak, sanoi orava portin pielessä, mitä Kurrella mahtoikaan liikkua mielessä. Kun liikut luonnossa et ole yksin, aina eläimet kanssasi niin kuin nytkin.
Saattelin ystävän päähän viiden kilometrin sainpahan näin minäkin mukavan pyörälenkin aurinko se paistoi niin päästiin ihan kesätunnelmiin perhosetkin lentelivät lintuset livertelivät mukava nyt on olo.
Voi teitä voikukat ! Miten pörheät mykeröt kesävoin keltaiset elämän ja auringonhehkuiset. Lehtiruusuke vehreä syötävän muhevanmehevä sormet tahriva maito. Taittelen sylillisen punon uhkean seppeleen hiuksilleni loistamaan. Leikin kesän kuningatarta!
oliskin hyvä ja sopiva runoketjun avaajaksi, sillä hänen kirjoittamansa runot ainakin ennen olivat kauniita ja sointuvia. Avaa runoketju, ruuneberi
Rentukka se on keltanen kukka siitä tykkää Matti ja Jukka Matti eukolleen rentukat tuo ja eukko se suukon Matilleen suo.
Runoratsun laukkaavan toivotaan myös runonurkan tuntumaan. Mukava on täällä tavata ja antaa ratsun ravata. Kirjoitella sanoiksi laulun, sanoin maalata taulun. Runoja Ruuneperin haikaillen, kysyy, ihmettelevä kaipaillen. Tännekkin kirjoitella voisi kunpa posti niitä toisi. Mukaan vaan kaipailtu runojasi on toivottu. Kaikille on tilaa täällä ollaan näin hyvällä päällä. On nurkka ollut monta vuotta kiittäen runoista, ei suotta. Jatkamme iloisin mielin lintuin laulun kielin. Kevät, kesää kutsuilee västäräkit jo huhuilee.
Tulenlieskat on ollut runonurkan toimittajana kuin SkillaN Kahvipirtissä. En koe itseäni pätevemmäksi.
Minäkin hiukan kirjoitan
mielipiteestäin ilmoitan.
On päivä kuin keväinen morsian ihan
joka kukkahameessa kulkee yli pihan.
mielensä vapaa mietti; kuka hän on joka tulee hiekassa jäljet vain jäljellä saapumisen..lähtemisen harhaa katoaa vaeltaja jäljellä tyhjyys.
Yössä sataa sade kutsuu tanssin taas ojennan käteni kastuvat kasvot kastuvat käteni me tanssimme taas kuten ennenkin toukokuun hiljaisessa sateessa ei tämä satua ole tämä on aivan totta sade on hyvä tanssittaja sade on hyvä tahdittaja toukokuun valoisassa, hiljaisessa yössä.
Vaellan ilman päämäärää ilman karttaa kompassia teiden risteyksiä risteilee kelopuiden oksia ajatuksia kaikki niin sattumanvaraista vastaantulijatkin koira, kettu, ihminen reppu on kevyt kulkijan kantaa kenkä ei hierrä palaset kohdallaan tässä palapelissä tällä hetkellä tässä.
mutta en voikaan raikkaus sateen sai loistamaan silmäni jotka jo hieman kastui hiljainen yö on rauhaa täynnä ja kiharat sateessa vain elpyy.
Taas nainen sinne vaeltaa autiomökkiin uudestaan saakohan tulen palamaan vai savustaako pirtin kokonaan varmaan lintu pesän tehnyt piippuun on kun on löytänyt tuvan aution väsyneenä nainen nukahtaa pirtin sänkyyn uinahtaa huomenna hän joka nurkan siivoaa ja kodin itselleen taas valloittaa hän siellä viettää päivät kesäiset ei siellä kuulu kadun melskehet hän esiin ruohikosta ruusupensaat raivaa ja monet vanhat perennat taas kaivaa ne jotka jäljellä on vuotten mennen on piha kesän jälkeen kuin oli ennen. Haave, unikuva vain on tää ja luulen , unelmaksi varmaan taaskin jää.
Viimeinkin on ovi auennut
pitkä piina viimein rauennut
koko sateisen päivän odotin tuota
en kauaksi poistunut oven luota.
On taaskin meillä aika runon.
Kuuntelen sateen ropinaa
ukkostakin luvataan
pitkään on kuivaa ollutkin
nyt saavat vettä kasvitkin
sadevedestä ne paremmin pitää
pienet taimetkin nyt paremmin itää
puutarhan porttikin viimein auki on
taas saamme kirjoittamisen nautinnon.
Ovella seison ihmetellen
lukkoon ei avain sovi enää.
Tässä silmiäni pyöritellen
saranat tekee tenää.
Salasana täytys antaa
joku syönyt kai sen on.
Kyselenkö kautta rantaa
takaisinko saada mahdoton.
Ovenraosta vielä mahduin
kun oikein päätä pinnistin .
Runonurkassa heti ilahduin
Kirvelinkin ja toisetkin huomasin.
Kevät, nurmikot vähän vihertää
kevään kukat loistaa.
Talitintti oksallansa viheltää
ikävän näin poistaa.
Aivan minä pelästyin
hirveästi hämmästyin
mihin ihmeen paikkaan olen joutunut
ihan vieraille sivuille oudoille kulkenut
mutta tuttujahan täällä
vaikka pilvisellä säällä
Tulenlieskat ,Kirvelit
kaikki tutut löytyykin
eipä hätää sitten liene
vailkka mihin tieni vienee.
Kuka kumma saikaan
tämän jutun aikaan.
Uudet tuulet puhaltavat,
kaiken täällä muuttavat.
Silmät ymmyrkäisenä,
aivan ihmettelevänä.
Täytyy tähän tottua,
eikä vanhaan juuttua.
Musta pilvi taivaalla,
taitaa tuoda sadetta.
Luonto sitä odottaa,
kasvu uutta voimaa saa.
Taksimies tuttu
joka kanssa oli juttu
etttä talonmiestä tarvitsen
ja autokuskin varman
tuli kylään kera viinipullon
minä esiin otin kinkun Parman
vaan minne tämän kokemuksen sullon
kun avasimme tuodun viinipullon
ja yhtään tuntenut mä miestä
kohtelias olin enhän piestä
mä leskimiestä voinut
mutta mikään kello ei nyt soinut
mä kiitin sanoin löytäneeni
jo uuden suunnan eloon tähän
hän vielä utelias oli vähän
kiitin ja jätetään jo tämä tähän
mutta ei hän vielä usko
kai paistaa hälle aamuruskot
mut kun tunne en mä miestä lain
miks kiusakseni hänet sain
on toki monet kerrat tuonut
mökillemme kahvit juonut
mut siippain kanssa jutellut
mä tuskin olen kuunnellut
No uskon miehen tajunneen
kun menin ihan hämilleen
ja annoin hänen ymmärtää
et selvä on mun määränpää
nyt tahdon elää näin
miten tuntuu omasta mielestäin.
Aamu-unessani uneksin minäkin
herääväni lapsuusmökissä
koiran kippurahännän haukahdukseen
valkoisen kissani naukahdukseen
käki jossain kaukana kukkui
hevonen haassa jo hieman hirnui
tuoksui kukat sireenien
ja ruusujen aamuun heräävien.
Hämäräksi ilta käy
ilmaan viileys laskeutuu.
Lintuja oksilla ei näy
taivas pilveen pukeutuu.
Leikkiä lyövät sadepisarat
ja tanssivat iloissaan.
Kasvulle vauhtia antavat
kastellessa kuivan maan.
Tuomi tuoksuu huumaavasti
sulo tuoksuaan.
Kevät jatkuu ihanasti
pisarat tekee purojaan.
Yön varjot peittää maan,vain yksinäisen linnun laulu
hieman lohduttaa,en uskoa nyt jaksa, mä olen lohduton.
Sataa yön
pölyt sitoo
lentämättömäksi.
Virkistää kasvun
uudeksi kauneudeksi.
Linnunlaulu aurinkoiseksi
harmaan päivän
valostaa.
Lohtua antaa
kevään kasvu
kantain parempaan
säteilevään kesään.
Rakkaus on
tulevassa, menneessä
yhä sydämessä.
Älä ole lohduton
sinä tuntematon.
Ystäviä täällä
näillä käytävillä
sinullakin on
sinä tuntematon.
Lähde lenkille
polulle aurinkoiselle.
Kenties tapaat toisen
yhtä yksinäisen.
Suremaan älä jää,
etsi ystävää.
Lohtua yritän antaa,
mutta kovin vaikeaa
on toista lohduttaa.
Tahdon sulle toivottaa
voimia aikaan tulevaan.
Harmaankin pilven takaa
valoa pilkottaa.
On lämmin sydän sulla niin
se sai mun mielein kiitoksiin.
Se lohtuakin toi nyt mulle
ja sijaa antoi ajattelulle.
En yksin ole lainkaan nyt
on valo elämään syttynyt.
Pyöräilin tänään satumetsässä
joka ei enää olekaan mikään satumetsä
ennen siellä asuivat peikot
ja varmaan monenlaiset veikot
nyt on sinne rakennettu uusia taloja
vilkkuu siellä iltaisin vain sähkövaloja
Lemmenlaaksoon sitten johti tie
kauas pitkin joenrantaa polku vie
ei jaksettu nyt kävellen me vaeltaa
toista kertaa odottaa se retki saa.
Tuomet kovasti tuoksui siellä
ja rentukat kukki melkein tiellä
hevoset laitumella kirmailivat
ja kuljkijoille hirnahtelivat.
jos antaa sieluunsa sävelten soida
niin kaskaina kimaltaa tähdet
ja vaikka joskus sä lähdet
niin elos on ollut myös antoisaa
siis aarteistas voit aina jakaa
se onnen silloin sulle takaa
tee silta luokse ihmisten
jaettu onni on yhteinen
ja kaunis on silloin elon tie
kun yhdessä käymme minne lie
kukin etsii itse määränpään
mutta saattaen toistamme
loistetta saamme me elämään.
Olit lohduton
sinä tuntematon.
Keskiyön ohitit,
tuon huomasit,
että et ole yksin.
Täällä me käsityksin
Yhdessä kuljemme,
yhdessä suremme.
Yhdessä iloitsemme
niistä pienistä
onnenmurusista
mitä elämä suo,
myötänsä tuo.
Anna valon palaa,
sammua se ei saa.
Ei sammua se voi,
kuin uusi aamun koi
se sydämessä soi
ja sinua nyt kiitän
ja kädet yhteen liitän
Sua Luoja palkitkoot
ihminen toiselle oot
toivotan hyvää yötä
onni olkoon myötä.
Ei runon lieskat sammua voi
ne uusi kevät taas luoksemme toi
laulaa saamme
ilot jaamme
surutkin
pienet murutkin
yhteiseen liekkiin kannamme
runomme toisillemme annamme.
Yötä kohti vaellamme,
ystäviä kohtaamme.
Näin meitä monta on,
ei kukaan yksin, lohduton.
Tuttuja ovat kulkijat,
jotka täällä vaeltavat.
Pakko on tulla katsomaan,
kenet tänään kohtaankaan.
Joka ilta joku kirjoittaa,
aina uutta ajateltavaa
täältä löydän minäkin,
toivon, että sinäkin.
Hyvää Yötä vaeltajat,
Te yön kukkujat.
Lämpimin ajatuksin
pois täältä läksin.