Odotimme vaitonaisina.
Henry seisoi minuun selin ja raapi niskaansa.
Mira ja Juliet piileskelivät roskiksien takana ja Jari istui hiljaa seinän vierustalla.
Kuja oli autio ja juuri sopiva paikka vaihtaa huumeet seteleihin ja auto tietoihin.
Henry rapisteli seteleitä käsissään ja yritti rentoutua. Mikä tahansa saattaisi nyt mennä pieleen...
Pakettiauton valokeilat valaisivat pimeän kujan ja näin sivusilmällä kuinka Jari korjasi asentonsa hyökkäysvalmiiksi.
Ovet paukahtelivat, kun kaksi mustiin nahkatakkeihin, lökäreihin ja suuriin maihinnousu kenkiin pukeutunutta miestä nousi autosta ja tuli Henryn eteen. Toinen oli vanttera ja karskin näköinen, toinen lyhyt ja pyöreä kasvoinen.
"No, onkos tuohet?" toinen kysyi hiljaa.
Henry rapisutti rahoja taskussaan.
"Hyvä! Me tästä..." lyhyempi aloitti, mutta keskeytin hänet epäröimättä:
"Tarkistamme ensin lastin. Täällä kun liikkuu kaiken laisia huijareita."
"Siittä vaan!" miehet murahtivat ja aukaisivat takaovet.
Sisällä oli jos jonkin laisia laatikoita ja pusseja, täynnä kaikkea mihin huumekauppiaat rahojaan käyttivät.
Meillä olikin muita suunnitelmia.
Nyökkäsin Miralle ja Julietille, jotka hiipivät hiljaa pakettiauton seinustoille.
Henry nousi autoon ja tutki laatikoita.
"Näkyy olevan vaan jauheita." Henry tokaisi.
"Mitäs luulit, poju?" karski mies äyskähti.
"No, vaikka kiviä." Henry virnisti.
"Okei, rahat ensin, lasti sitten." lyhyt mies tivasi ja alkoi nostella laatikoita autosta.
Henry vilkaisi minua ja kysyi:
"Nytkö vai heti, Sharon?"
"Heti." vastasin kuivasti.
Yhtä hyvin Henry olisi voinut kysyä:
"Annetaanko jo ilmi, vai odotetaanko?"
Ja minä olisin vastannut:
"Ilmi."
Henry kuitenkin halusi pelata varman päälle ja koodikieli kun oli jo hallussa, niin mikäs siinä.
Henry nosti setelit taskustaan ja siveli niitä pari kertaa.
Se oli sovittu merkki.
Ennen kuin kukaan ehti "kissaa" sanoa loikkasi Jari seisomaan ja nappasi vantteraa miestä rinnuksista.
Mira ja Juliet tarttuivat pakoon yrittävää lyhyttä miestä harteista ja raahasivat tämän takaisin auton taakse.
"Ai, ai! Ettekö tiedä että on tuhmaa myydä luvatonta kamaa." Henry sätti leikkisästi.
Jari, joka oli pojista kärsimättömämpi taas nosti vantteran miehen autoa vasten ja ärähti:
"Kuka myi? Kenelle loput piti toimittaa?"
"Rauhoitu!" Mira naurahti. "Ei me mitään poliiseja olla. Antaa Lassen hoitaa loput."
Henry seisoi minuun selin ja raapi niskaansa.
Mira ja Juliet piileskelivät roskiksien takana ja Jari istui hiljaa seinän vierustalla.
Kuja oli autio ja juuri sopiva paikka vaihtaa huumeet seteleihin ja auto tietoihin.
Henry rapisteli seteleitä käsissään ja yritti rentoutua. Mikä tahansa saattaisi nyt mennä pieleen...
Pakettiauton valokeilat valaisivat pimeän kujan ja näin sivusilmällä kuinka Jari korjasi asentonsa hyökkäysvalmiiksi.
Ovet paukahtelivat, kun kaksi mustiin nahkatakkeihin, lökäreihin ja suuriin maihinnousu kenkiin pukeutunutta miestä nousi autosta ja tuli Henryn eteen. Toinen oli vanttera ja karskin näköinen, toinen lyhyt ja pyöreä kasvoinen.
"No, onkos tuohet?" toinen kysyi hiljaa.
Henry rapisutti rahoja taskussaan.
"Hyvä! Me tästä..." lyhyempi aloitti, mutta keskeytin hänet epäröimättä:
"Tarkistamme ensin lastin. Täällä kun liikkuu kaiken laisia huijareita."
"Siittä vaan!" miehet murahtivat ja aukaisivat takaovet.
Sisällä oli jos jonkin laisia laatikoita ja pusseja, täynnä kaikkea mihin huumekauppiaat rahojaan käyttivät.
Meillä olikin muita suunnitelmia.
Nyökkäsin Miralle ja Julietille, jotka hiipivät hiljaa pakettiauton seinustoille.
Henry nousi autoon ja tutki laatikoita.
"Näkyy olevan vaan jauheita." Henry tokaisi.
"Mitäs luulit, poju?" karski mies äyskähti.
"No, vaikka kiviä." Henry virnisti.
"Okei, rahat ensin, lasti sitten." lyhyt mies tivasi ja alkoi nostella laatikoita autosta.
Henry vilkaisi minua ja kysyi:
"Nytkö vai heti, Sharon?"
"Heti." vastasin kuivasti.
Yhtä hyvin Henry olisi voinut kysyä:
"Annetaanko jo ilmi, vai odotetaanko?"
Ja minä olisin vastannut:
"Ilmi."
Henry kuitenkin halusi pelata varman päälle ja koodikieli kun oli jo hallussa, niin mikäs siinä.
Henry nosti setelit taskustaan ja siveli niitä pari kertaa.
Se oli sovittu merkki.
Ennen kuin kukaan ehti "kissaa" sanoa loikkasi Jari seisomaan ja nappasi vantteraa miestä rinnuksista.
Mira ja Juliet tarttuivat pakoon yrittävää lyhyttä miestä harteista ja raahasivat tämän takaisin auton taakse.
"Ai, ai! Ettekö tiedä että on tuhmaa myydä luvatonta kamaa." Henry sätti leikkisästi.
Jari, joka oli pojista kärsimättömämpi taas nosti vantteran miehen autoa vasten ja ärähti:
"Kuka myi? Kenelle loput piti toimittaa?"
"Rauhoitu!" Mira naurahti. "Ei me mitään poliiseja olla. Antaa Lassen hoitaa loput."
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lasse-serkkuni oli eteläisen poliisipiirin päälikkö. Hän oli ainoa siteemme poliiseihin, mutta ilman häntä tehtävät olisivat olleet vielä hankalampia.
"Mitäs tänään?" Lasse kysyi astuessamme hänen työhuoneeseensa.
Mira ja Juliet raahasivat käsirautoihin laitetut miehet pienille sohvatuoleille ja Lasse katsoi meitä kysyvästi.
Hän katsoi meitä aina niin. Aina, kun olimme tuomassa hänelle lisää töitä.
Olimme niin sanottuja supersankareita, joilla ei ollut paljoakaan supervoimia, mutta "suhteita" piisasi.
"Kaksi kapakalaa." Henry huokaisi "Ja monta kiloa jauhoja."
Lasse laski käsistään kansion ja nojautui miehiin päin. Sitten hän maiskautti ja lausui hitaasti:
"Kenelle loput piti toimittaa?"
"Mä en lisää linnaa ota, sen Kobran takia, mä kerron suosista." lyhyt mies äyskähti. "Ne oli Kobran kamoja ja ne piti toimittaa tänne."
Mies nosti taskustaan lapun, jossa oli tuntematon osoite ja toiminta ohjeet.
"Kiitos." Lasse tokaisi. "Ja te kun ette voi viedä toimistuta perille...Tarvitsemme sijaiset."
Henry virnisti:
"Eiköhän meiltä löydy."
"Sitä toivoinkin." Lasse hymyili. "Tässä osoite. Ja muistakaa olla varovaisia. Vanhempanne nirhaavat minut jos saavat tietää."
Jari tuhahti ja sanoi:
"Isäni vääntää sinut umpisolmuun, jos saa tietää."
Pakettiauto heittelehti tiellä.
Henry vain kiihdytti kurvissa niin, että tipahdin laatikoiden päältä.
"Hidasta, hullu!" Mira kirkui.
Matka olikin osoittautunut odotettua pidemmäksi ja aamulla lähtenyt joukkomme oli vasta illalla loppusuoralla.
Henryn ja Jarin oli tarkoitus hoitaa kaupat ja meidän muiden pysyä piilossa ja hyökätä, jos jotain sattuisi.
Henry painoi jarrut pohjaan ja putosin päälleni auton lattiaan. Henry katseli ympärilleen ja mutisi noustessaan ulos:
"Vanha tehdasko tämä onkin?"
Jarikin avasi oven ja hivuttautui ulos.
Aloin tiirikoida takaovia auki.
Mira potkaisi varoen ovet auki ja hiivimme ulos.
"Nyt sitten kieli keskellä suuta." Juliet supisi.
"Hyst! Tuolta tulee joku." Mira sähähti.
Tehtaan varjoista todella käveli joku lyhtyjen valoon.
Aluksi näin vain hopeisen välähdyksen paljeteilla koristellusta liivistä. Sitten vaaleat, geelillä taakse vedetyt hiukset ja valkoiset nahkahousut.
Mies väläytti hymyn ja kysyi naivisti:
"Tervehdys! Viimeinkö postipakettini on tullut?"
"Joo, tässähän tämä." Jari vastasi varoen.
"Mut, eikös ollut puhe maksusta." Henry sanoi vauhdilla, ehkä liiankin nopeasti.
Mies napsautti sormiaan ja tehtaan varjoista saapui lisää väkeä.
"Tottatahan toki! Kukaan ei voi väittää etteikö Kobra maksaisi laskuaan." mies myhäili.
"Kobra?" Jari kysyi hämmentyneenä.
Mies nosti kulmakarvojaan kysyvästi.
Jokin oli nyt pielessä.
"Kaverilla on muisti menny. Yritin selittää sille, mut ehkä sä..." Henry valehteli.
"Niin. Mehän sovimme, että menetätte muistinne vasta puheidemme jälkeen." mies nauroi. "No, olkoon. Selitän uudestaan. Sopimuksenamme oli, että te tuotte kamat, jotta voin aloittaa oikean tuotannon tehtaassa kuten tein ennen Amerikan kaudulla, mutta vankilan seinät ovat olleet liiankin tutut viime vuosina. Nyt, vanhan Kobran on aika aloittaa alusta ja voittaa vanhat vihollisensa. Kobra, huumepomojen valtias on silloin palannut!"
Jari nyökytteli hitaasti.
Painauduin auton kylkeen, sillä yhä jokin oli pielessä. Muut paikalle tulleet miehet heittivät ison muovipussin poikien eteen ja suuntasivat pakettiautoamme kohti.
"Siinä palkkanne. Ja nyt, olkaa hyvä ja poistukaa." Kobra jatkoi ja kääntyi pois.
Vetäydyin vauhdilla auton taakse ja kuiskasin:
"He ovat tulossa tänne!" Ajatukseni eivät pysyneet kasassa, joten ennen kuin huomasimme kommandipipojen peittämät kasvot hämmästelivät meitä.
"Pomo! Täällä taitaa olla jotakin sinua kiinnostavaa..."
Näin kuinka Kobran silmät leimahtivat.
"Anteeksi kuinka?" Kobra kysyi ystävällisesti.
"Täällä on pari tyttöä." muuan lihaskimppu sanoi ja hieroi varoittavasti käsiään.
Mira vetäytyi taakseni ja uikutti hiljaa.
Itsekin teki mieli juosta pakoon, mutta minne siitä nyt olisi juossut?
"Teillä taitaa olla selitettävää." Kobra sanoi ja tuijotti pistävästi poikia.
He vilkuilivat ympärilleen etsien pakoreittiä tilanteesta.
"Jääkää kiltisti kiinni, niin ei satu." yksi mies sanoi ja ojensi kätensä Julietia kohti.
Julietin äkkipikaisuuden tuntien, suljin silmäni ja kolme paukahdusta kielivät käsirysystä.
"Satu mitä?" Juliet kysyi nauraen.
"Oliko ihan pakko?" Mira nurisi. "Nyt ollaan pulassa!"
Kaksi miehistä nappasi kiinni Miran käsiin, mutta vaistomaisesti Mira riuhtaisi itsensä irti ja otti kunnon voiman vasempaan käteensä ja iski.
"Okei, ehkei me ollakaan NIIN pahassa pulassa." Mira myönsi hieroessaan käsiään.
Juliet kipusi auton kahvoja pitkin katolle ja suosiollisella avustuksellani Mira ja minä nousimme mukana.
Miehet jäivät huitomaan tavoittamattomia jalkojamme, mutta meillä oli pakomahdollisuudet myös nollassa.
"Teinä tytöt tulisin alas!" Kobran tutuksi tullut ääni huusi.
Mira kohotti kädet suulleen ja huusi:
"Ei oikein kuulu! Mitä arvon Kobra pihisikään?"
"Ei se pihise. Se sihisee." Juliet korjasi.
"Eipäs! Se lirisee!" nauroin kippurassa.
Juliet vilkaisi minua ja hihitti hillitysti.
Mira taas putosi polvilleen käkättäessään.
"Hyvin hauskaa." Kobra tuhahti. "Pojillanne tuskin on yhtä huvittavaa."
Vasta silloin muistimme Jarin ja Henryn.
Nopea vilkaisu Kobran lähistölle vastasi äänettömään kysymykseemme.
"Jari! Henry!" Juliet kirkaisi.
Pojat pyristelivät isojen miesten otteissa Kobran virnuillessa vieressä.
"No, miten on? Tuletteko alas?" Kobra irvaili.
Betoninen ovi paiskautui kiinni ja lukko napsahti.
Henry paukutti päätään kiviseinään ja hoki:
"Täältä pääsee pois... Täältä pääsee pois..."
"Eikä pääse!" Mira nyyhkytti.
Silitin Miran sileitä hiuksia. Mira oli aina ollut heikoin meistä.
Aina. Alusta asti. Siitä ensimmäisestä kauppa ryöstöstä, jonka jälkeen Lasse otti meidät siipiensä suojiin. Meistä olisi tullut poliiseja, mutta ei alaikäisiä töihin oteta.
"Ollaan me pahemmistakin selvitty." Jari tuumasi ja koputteli seiniä.
"Kobra on ollut tarkka. Tuskin seinistä ainakaan reikiä löytyy." Juliet sanoin ilmeettömänä.
"Ehkäpä ikkunasta pääsisi." Henry ehdotti ja osoiti pientä ikkunaa korkealla seinässä.
"Kuka tuonne kiipeäisi? Saatika kuka tuosta mahtuisi?" tyrmäsin ehdotuksen. "Ehkä ovi olisi kätevämpi."
Henry pudisti päätään. Kaikki katselivat ympärilleen, mittailivat lattiaa tai istuivat syventyneinä nurkissa.
Tunnit kuluivat hitaasti. Auringon nouseva valo kertoi, että aamu alkoi valjeta.
"Lasse tuskin huomaa mitään. Ajattelee meidän nukkuvan kotona." Henry huokaisi.
Mira nukkui täyttä päätä Julietin ja Jarin kanssa.
Itse en ollut nukkunut silmän täyttäkään.
Pölyinen lattia hohti valossa.
Istuin keskellä lattiaa ja piirtelin pölyyn viivoja. Silloin sormeni osui johonkin.
Lattia oli sileää kiveä, joten tutkin löytöäni tarkemmin.
Lattia nousi muutamissa kohdissa ja muodosti pienen neliön. Hivutin sormiani yhä lähemmäksi reunoja ja nostin kaikin voimin.
Henry kirjaimellisesti loikkasi ilmaan luukun paiskautuessa kivi lattiaan.
Mira, Juliet ja Jarikin nousivat hämmästyksestä ylös ja tulivat aukon ympärille.
"Jaha. Tämähän kävi odotettua helpommin." Jari sanoi ja raapi niskaansa.
"Minneköhän se vie?" Juliet kysyi ja laskeutui aukon reunalle istumaan.
"Toivottavasti ulos." Mira sanoi toiveikkaana.
"Otetaan selvää!" Henry hihkaisi ja sukelsi aukkoon.
"Ei tässä ole paljoa vaihtoehtoja." sanoin ja hyppäsin Henryn perään.
Aukon seinät olivat nahkeat ja nenääni tunkeutui mädäntynyt haju.
Tipahdin jaloilleni Henryn viereen. Hän katseli valtavaa putkea, joka jatkui kauas kauas, aina silmänkantamattomiin. Toisella puolella oli rautaovi, joka oli ruostunut pahasti.
"Tämä on vanha viemäri." Henry kertoi.
Väistin viime hetkellä, kun Jari putosi selälleen maahan ja Mira ja Juliet tipahtivat hänen mahansa päälle.
Henry alkoi nauraa huvittuneena. He olivatkin oikeastikin aika hölmön näköisiä. Jari manaili Miran ja Julietin katsoessa pöllämystyneinä meitä.
"Hahhah! Olipa hauskaa!" Jari kivahti ja nousi takaisin jaloilleen.
Juliet siveli pölyt housuiltaan ja keskittyi oveen. Hän raapi ruostetta sen reunoista ja kokeili aukeaisiko ovi.
"Lukossa. Salvattu ja lukittu." Juliet antoi tuloksensa. "Saamme sen auki kovalla potkulla."
Pojat kohottelivat kulmiaan toistensa suuntaan ja katseet kielivät erimielisyyksistä.
En kuitenkaan aikonut jäädä odottamaan, että pojat olisivat selvittäneet "sivistyneesti" keskenään kuka oven potkaisee saranoiltaan, joten otin kunnon vauhdin ja hyppäsin voimalla ovea päin.
Se teki kipeää. Jalkani painautui oveen voimalla ja hiljaa narahtaen ovi antoi periksi.
Mätkähdin oven mukana alas kovaan maahan käteni päälle ja manasin hiljaa.
"Portaat?" Henry innostui. "Vie takuulla ulos!"
Henry aikoi jo nousta ensimmäiselle askelmalle, kun Juliet tarttui häntä paidasta ja kuskasi:
"Kuunnellaan ensin. Jos tämä todella vie ulos pitäisi kuulua jotakin." Nousin lattialta kättäni hieroen ja aloin muiden mukana kuulostella.
Voimakas surina kuin sirkkeli kaikui portaiden päästä. Se sekoittui vahvaan koneen ärinään.
"Luultavasti ajotien vieressä." Henry epäili ja nousi ylös portaita.
Jari viittoi meidät mukaansa ja lähdimme kipuamaan portaita. Keskivälissä Mira nyki minua hihasta ja kuiskasi:
"Kuvittelen vain, vai kuulostaako tuo helikopterilta?"
Aluksi olin hämmästynyt, mutta kun oikein kuuntelin, niin helikopteri se oli.
Tuskin ajotiellä lenteli koptereita, mutta Kobran maineen tuntien olisi ilmeistä, että hänellä olisi yksityinen kone.
"Henry!" huusin, mutta muut olivat jo portaiden yläpäässä ja Henry pukkasi toisen rautaoven saranoiltaan.
Kirkas auringon valo valaisi portaikon.
Henryn ilmettä oli mahdoton kuvata. Hän oli tyrmistynyt, hämmästynyt ja kauhuissaan.
"Kaikki takaisin!" hän karjahti ja vedin käskystä Miran mukanani alas.
Käännyin katsomaan yläpään ovelle, mutta siellä ei ollut enää ketään.
Seisoin keskellä portaikkoa.
Kylmä henkäys viilensi kasvojani, mutten saattanut kääntää katsettani pois.
Mira seisoi portaiden päässä ja pihisi hiljaa.
Olin varautuneempi kuin koskaan.
En kuullut ääntäkään ja hermostuin.
Tiesin, että jos näyttäisin kasvoni ovella olisin joko kiikissä tai pahassa pulassa.
Hitaasti, mutta varmemmin kuin koskaan otin ensimmäisen askeleen ja nousin yhden askelman ylemmäs.
Kuulin Miran vinkaisevan.
Nieleksin ja nousin kolme askelmaa.
Ovesta tuli vetoa. Kylmää vetoa ja käärin käteni tiukasti ympärilleni.Nousin hitaasti ylöspäin ja kuuntelin koko ajan.
Ei pihaustakaan.
Seisoin jo viimeisellä askelmalla. Enää oli tasanne, jolle minun piti nousta. Kuitenkin tunsin olevani kuin liimattu.
Hengitin tiheästi ja odotin jotakin. Odotin jonkun hyökkäävän ovesta enkä uskaltanut liikahtaakaan.
Lopulta vedin syvään henkeä nostin vasemman jalkani ja nousin tasanteelle. Irrotin kädet ympäriltäni ja asetuin oven eteen. Ovi oli työntynyt hieman kiinni, joten työnsin sitä varovasti sormillani.
Se nitisi hiljaa ja aukeni. Valoa tulvi yhä enemmän sisään ja tunsin kylmän henkäyksen.
Konehalli.
En ollut koskaan aiemmin ollut sellaisessa, mutta kaikissa kuvitelmissani sen kuului näyttää juuri tältä.
Kaikkialla oli vain hopean hohtoisia raudasta tai muista metalleista tehtyjä ruuveja, muttereita ja työkaluja, ylhäältä valtavista ikkunoista tulvi harmaata valoa ja katossa oli luukuilla peitetty aukko, josta mahtui helikopteri ja aivan hallin päässä oli ovet, jotka olivat hieman raollaan.
Työnsin oven kokonaan auki.
Hallissa ei näkynyt jälkeäkään Henrystä, Jarista tai Julietista. Ei merkkiä mistään.
Hiivin hopeisten autojen välissä ja etsin katseellani elävää elämää.
Viimein saavuin mustan limusiinin taakse.
Painauduin häsissäni alas kun kuulin äänen:
"Te tolvanat! Päästää nyt heidät pakenemaan."
Kobra!
"Ei me tajuta! Ne vaan ilmesty. Tulivat jostakin, muttei me nähty mistä, kun ne liikku niin vauhdilla." kumea mies ääni sanoi.
"Ettepä tietenkään." Kobra nauroi pelottavasti. "He vain tulivat, pakenivat ja veivät ulkolaisen urheiluauton!"
Kobra sähisi.
Kyyristyin auton taakse ja aloin ajatella.
Kobran puheiden perusteella Henry, Jari ja Juliet olivat paenneet. He olivat hämänneet joukkoja ja sulkeneet oven niin kiinni kuin ehtivät, ettei Miraa ja minua olisi huomattu.
Sitten he olivat ottaneet jalat alleen ja vieneet yhden auton, jotta pääsivät pakoon.
Kaikki vaikutti selkeältä, mutta yksi kysymys vaivasi:
Missä he nyt olivat?
"Laittakaa kopteri kuntoon. Ne kakarat ovat matkalla poliisille ja nyt on oltava nopea!" Kobra sähähti ja häipyi hallista manaillen.
Miehet kohauttivat olkiaan ja alkoivat pyöriä helikopterin ympärillä kiristelemässä ruuveja.
Peräännyin seinän vierelle.
Aioin ottaa tukea seinästä, mutta sainkin käteeni paidan helman ja korvaani kuiskauksen:
"Missä Mira on?"
Käännähdin vauhdilla ympäri ja meinasin kaatua lattialla istuvan Henryn syliin.
"Hei, ihan rauhassa." Henry supatti. "Juliet ja Jari lähti Lassen luo ja minä jäin tänne vahtimaan sinua ja Miraa."
Huokaisin ja kuiskasin:
"Onneksi täällä on edes joku. Mira oli saada sydänkohtauksen, kun häivyitte."
"Missä hän on?" Henry tivasi uudelleen.
"Käytävässä portaiden päässä." vastasin.
Henry katsoi avoinaiselle ovelle ja lähti hiipimään autojen takana.
Hän vilkuili miehiä varautuneena ja seurasin häntä hiljaa ovelle. Henry työnsi minut tasanteelle ja veti oven kiinni narahdusta päästämättä.
"Okei! Jari käski vahtia kopteria. Kobra aikoo livistää ja niin ei saa käydä." Henry selitti.
"Sehän on selvä." sanoin.
Kapusin portaat alas ja huomasin Miran portaiden alla istumassa. Hän näytti aluksi pelokkaalta, mutta sanoi vakaalla äänellä:
"Pitääkö meidän napata Kobra?"
"Pitää." Henry vastasi. "Mutta vain siten, ettei hän pääse pakoon. Poliisi hoitaa loput."
Kurtistin kulmiani ja aprikoin hetken.
Henry katsoi minua odottavasti ja kysyi:
"Onko sinulla idea, Shantia?"
"On, heikolla pohjalla vielä, mutta onnistuisimme varmasti. Ajoitus on nyt tärkein." vastasin. "Oliko hallissa köyttä, ruuvimeisseli ja pitkä rautatanko?"
"Juu..." Henry vastasi mietittyään hetken.
"Hyvä. Oikein hyvä!" kuiskasin ja virnistin.
Portaiden yläpää.
Kello oli jotain seitsemän illalla, kun operaatiomme lähti käyntiin.
"Okei! Nyt ne juttelee Kobran kanssa. Juokse Mira!" Henry kuiskaili ja Mira lähti juoksemaan hallin oikealle viettävää seinää suurten hyllyjen väliin aina välillä piiloutuen.
Nopealla käden liikkeellä Mira nappasi yhdestä hyllystä ruuvimeisselin ja kipitti aivan helikopterin tuntumassa olleen hyllyn viereen.
Mira varmisti selustansa ja nosti peukalonsa pystyyn.
Nyt oli Henryn vuoro lähteä piilostamme.
Hän kyyristyi alas ja niin varovasti kuin pystyi otti seinään nojanneen rautatangon mukaansa ja konttasi limusiinin taakse ja jäi istumaan sinne tanko hieman kohollaan vaakatasossa.
Katsoin vielä kaihoisasti portaita ja lähdin suorittamaan omaa osuuttani.
Kobra oli nähtävästi antanut uudet ohjeensa ja kohta olisi liian myöhäistä.
Kobra lampsi ovista ulos ja miehet jäivät jälleen kolmisteen kopterin luo.
Vedin henkeä ja juoksin keskelle hallia.
"Ottakaa kiinni jos saatte!!!" huusin lujempaa kuin koskaan aiemmin.
"Hei! Tuossa on yksi niistä!" valtava mies murahti ja lähti juoksemaan kohti.
Hän ojensi valtavat kouransa, mutta väistin ja huusin uudelleen:
"Edes te kaikki yhdessä ette saisi minua kiinni!"
Nyt sainkin kaikki kolme perääni.
Juoksin hallin keskeltä kohti limusiinia ja väistin sivulta tulleen miehen kädet.
Enää muutama metri ja olisi syöksyn vuoro.
Minun osuuteni vaikein kohta.
Kiihdytin vauhtiani ja nojauduin eteen.
Pyörähdin vauhdilla limusiinin alle ja kierin sen toiselle puolelle.
Kuulin kolahduksen ja nousin seisomaan.
Henry huohotti ja piteli tankoa pystyssä.
Maassa makasi kolme körilästä ja jokaisella oli nousemassa otsaan komea kuhmu.
"Tämähän sujuu kuin valssi!" Henry riemuitsi.
Nyökkäsin ja silloin Kobra astui halliin.
"Ette sitten kaikki paenneetkaan?" Kobra nieleksi. "No, hyvää työtä, mutta minua ette kiinni saa!"
Kurottauduin Kobraa kohti, mutta vikkelänä miehenä hän ohitti ja mätkähdin mahalleni.
Henry nosti tangon isku asentoon ja löi sen voimalla betoni lattiaan, joka murtui.
Kobra naureskeli mielessään.
Hänen pakotiensä olisi pitänyt olla aukoton, mutta... No, näette kohta.
Kobra juoksi vauhdilla helikopterille ja hyppäsi istuimelle. Avaimet olivat lukossa, Kobra väänsä avainta ja odotti nousua.
No, kopteri ei koskaan enää noussut.
Mira seisoi kopterin vieressä ja heitteli suurta mutteria käsissään.
"Tätäkö etsit?" Mira kikatti ja naputteli seinää ruuvimeisselillä.
Kobran silmät laajenivat ja hän katsoi kopterin katolle. Siivekkeet olivat pudonneet lattialle, sillä pienet näppärät sormet olivat löysänneet mutteria, joka piti siivekkeet paikoillaan.
"Te..." Kobra sähisi hullun kiilto silmissään.
Henry nousi kopteriin ja köytti näppärästi Kobran istuimeen.
"Tsot, tsot. Ei ole oikein aloittaa maailman valloitusta ilman lupaa." Henry virnuili.
Kuulimme voimakasta koputusta hallien ovelta.
Sisään ryntäsivät etunenässä Jari ja Juliet, sitten Lasse ja lopuksi tusinan verran poliiseja.
"Tässä teille arvon herrat, roistoja lahjapaperissa!" Henry julisti ja koppasi minut ja Miran kainaloonsa.
Ilta saapui jälleen.
Olimme koko päivän selittäneet poliiseille tapahtumia ja nyt istuin Henryn, Jarin, Julietin ja Miran kanssa lempikahvilassamme.
"Ah, kahvi tekee terää." Jari huokaisi.
"Harmi, että heitin oman kahvinkeittimemme ulos ikkunasta." Henry muisteli hymy huulillaan.
"Huoh! Minua väsyttää." Mira voihkaisi ja nousi seisomaan. "Menen nukkumaan, tuleeko joku muukin?"
"Joo, minä ainakin." Juliet sanoi ja nousi.
"Samoin." Jari vastasi. "Tuletteko te?"
"Minä istun tässä hetken." sanoin ja hörppäsin kahvia. "Entäs sinä, Henry?"
Henry pudisti päätään.
Jari kohautti olkapäitään ja lähti tyttöjen kanssa kotiin, mutta minä jäin kahden Henryn kanssa.
"Kuule, se sinun ideasi oli aika hyvä." Henry sanoi ja katsoi minua syvälle silmiin.
Hymyilin väkinäisesti ja vastasin:
"En olisi pärjännyt ilman teitä."
"Et kai." Henry sanoi hiljaa. "Mutta ilman sinua olisi Kobra ties missä."
Henry nojautui pöydän yli ja kuiskasi:
"Lisäksi, ilman sinua minä en istuisi tässä."
Katsoin Henryä pitkään.
Hän harkitsi hetken ja sitten hän suuteli minua hitaasti mutta varmasti.
Ja siten oli yksi yö taas saapunut uusine kujeineen, ryöstöineen ja kauppoineen...
Tämä vaikuttaa avan loistavalta tarinalta, haluan kúulla äkkiä lisää=)