Tv-ohjelma naisesta, joka mullisti

lapsi-vanhempi -suhteesta adoptioiden yhteydessä. Mielenkiintoista ohjelmaa katselin tänään aamulla tv1:stä. Lähtötilanne oli se totuttu kaava, että adoptiota hakee pariskunta, he haluavat terveen lapsen, ja he eivät saa mitään yhteystietoja bio-vanhemmasta. Eikä biolle kerrota sanallakaan, mihin lapsi on adoptioitu. Mutta sitten tuo kyseinen tätsy muutti vuosien mittaan asenteita hakemalla adoptiota yksinhuoltajana ja hän halusi nimenomaan vammaisen lapsen. Ja koska hän oli viisas, niin ymmärsi omien vanhempien merkityksen myös adoptio-lapselle ja hänpä alkoikin vaatia, että yhteystiedot on annettava puolin ja toisin ja yhteyden on säilyttävä. Kokemukset vuosien mittaan olivat pelkästään myönteisiä, niin lasten vanhempien kuin viranomaistenkin mielestä. Ohjelmaa katsoessa ei voinut tulla mieleen, miten pieleen meillä on menty huostaanotoissa kaiken muun lisäksi vielä siinäkin, miten lapset monesti pyritään erottamaan ja vieraannuttamaan vanhemmistaan ehdoin tahdoin - vieläkin! Eivät pelkästään kuntapoliitikot ole tehneet järjettömiä päätöksiä, jotka ovat kasvattaneet turhia huostaanottolukuja, vaan koko suomalaisessa lastensuojelussa on vielä jotain niin pahasti pielessä, että kyllä korjattavaa löytyy ja paljon!
29387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

tajutaan suhteen merkitys omaan vanhempaan jopa adoption kohdalla, niin meillä tosiaan estetään huostaanotossa yhteydenpito täysin laittomasti, eikä se ole harvinaista ollenkaan. Tuntuu melkein, että se on Suomessa enemmän sääntö kuin poikkeus.

Äänestä

sadan vuoden vanhoilla asenteilla ja arvoilla. Se on kamalaa. Vaikka monta dokumenttia on tehty entisistä huostalapsista heidän itsensä jälkeenpäin kertomana, niin samaa silti jatketaan.

Äänestä
  • lastensuojelun väärät asenteet johtuvat? Onko kaikkeen syynä aina vain säästöt? Nyt sossuja on just ja just niin vähän, että pystyvät keskittymään huostaanottojen tekemiseen, mutta kaikki muu yhteydenpito ja asioiden hoitamimnen jää vähemmälle. Tilanteesta kärsivät huostaanotetut lapset monella tapaa. Kyllä henkilökuntaa pitäisi olla sen verran, että edes asiakassuunnitelmat saataisiin lainmukaisesti tehtyä, toisin kuin nyt. Sillä nuo em. suunnitelmat pitävät sisällään suunnitelmat myös tapaamisista, sekä kaikesta muusta yhteydenpidosta lapsen sijoituksen aikana. Mutta meillä EI OLE AIKAA niin jonninjoutavien asiakirjojen laadintaan... Onko yhteydenpitokin jonninjoutavaa... Tai kotiuttamissuunnitelma... Tai lapsen olojen valvonta sijaishuollossa? Suuria kyssäreitä ja päättäjät tietysti vastaavat pelkällä hiljaisuudella.

    Äänestä

  • mistä suomalaisen kirjoitti:

    lastensuojelun väärät asenteet johtuvat? Onko kaikkeen syynä aina vain säästöt? Nyt sossuja on just ja just niin vähän, että pystyvät keskittymään huostaanottojen tekemiseen, mutta kaikki muu yhteydenpito ja asioiden hoitamimnen jää vähemmälle. Tilanteesta kärsivät huostaanotetut lapset monella tapaa. Kyllä henkilökuntaa pitäisi olla sen verran, että edes asiakassuunnitelmat saataisiin lainmukaisesti tehtyä, toisin kuin nyt. Sillä nuo em. suunnitelmat pitävät sisällään suunnitelmat myös tapaamisista, sekä kaikesta muusta yhteydenpidosta lapsen sijoituksen aikana. Mutta meillä EI OLE AIKAA niin jonninjoutavien asiakirjojen laadintaan... Onko yhteydenpitokin jonninjoutavaa... Tai kotiuttamissuunnitelma... Tai lapsen olojen valvonta sijaishuollossa? Suuria kyssäreitä ja päättäjät tietysti vastaavat pelkällä hiljaisuudella.

    on ollut valtion tasausrahastojen (v. 1999 - 2006) aikaansaamaa huostatehtailua joka kuntien taholta tulkittiin valtion avoimeksi rahahanaksi. Riitti kun oli kunnassa riittävästi huostattu lapsia ja nuoria. Tasausrahasto ajasta alkoi ala-arvoinen toiminta lasten suojelun viranomaisissa. Mikä tahansa kävi huostan syyksi ja myös tätä "ennaltaehkäisyä" käytettiin laajastikin huostaanottojen syynä. Kuntien kuittitehtailu sai jo sellaisen mittakaavan ja häpeämättömyydenkin kuntatasolla että eduskunnassa asti piti kysellä tämän kuntien "kuittitehtailun" perään lasten huostaanottojen yhteydessä. Kuluiksi kun kunnissa kirjattiin kaikkea hallintoon ja hallinnon asiointiinkin liittyvää kulua, siis kaikkea mitä kunnissa vaan kehdattiin laittaa huostaanottoon liittyviksi kuluksi. Olipa joidenkin kuntien pöytäkirjoihin asti päätynyt tämä kunnan huostaanotoilla "tienaaminen" eli rahaa rajattomasti valtion kassasta. Samaan aikaan kunnissa työskentelevistä lasten suojelun viranomaisista aina vain suurempi ja suurempi joukko on hoitanut viranomaistehtäviään riittämättömällä ammattitaidolla ja -koulutuksella varustettuna. Kun lasten suojelussa työskentelevien koulutus on mitä on eikä mistään alalle kuuluvista perusasioistakaan puhumattakaan nyt oikeudellisista asioista ja seikoista ole virkaa hoitavalla tietoa eikä ymmärrystä ja virkaa on saanut vapaasti, kenenkään asiaa valvomatta hoitaa miten haluaa niin asiakkaiksi on otettu perheitä jotka lasten suojeluun eivät edes kuuluisi ja huostaanotto päätöksiä on tehty melkein vuosikymmenen ajan juuri valtion tasausrahaston kunnalle maksamia rahoja ajatellen varten. Tienattu lastensuojelulla rahaa kunnan kassaan ja hintana on ollut lasten suojeluun joutuneet asiakasperheet. Joita on siis bongailtu milloin mistäkin ja siirretty myös lastensuojeluun asiakasperheiksi erittäin sujuvasti myös muilta kunnan palvelutiskeiltä (sosiaalihuolto, vammaispalvelu jne jne) ja laittomasti! _______ http://yle.fi/uutiset/alueelliset_uutiset/uusimaa/2008/11/lapsiperheiden_kotipalvelua_parannetaan_loviisassa_394738.html Lapsiperheiden kotipalvelua parannetaan Loviisassa julkaistu 26.11.2008 klo 09:17 Lapsiperheiden kotipalvelut eivät nykyisellään toteudu kunnassa lain vaatimalla tavalla. Loviisa ryhtyy kohentamaan lapsiperheiden mahdollisuuksia saada kotipalvelua. Lapsiperheiden kotipalvelut eivät nykyisellään toteudu kunnassa lain vaatimalla tavalla. Kodinhoidon resurssit ovat vanhus- ja vammaistalouksien käytössä, kun taas ahtaalle joutuneet perheet on joko ohjattu lainvastaisesti lastensuojelun asiakkaiksi tai heiltä on evätty palvelu. Loviisa selvittää Etelä-Suomen lääninhallitukselle toimenpiteet, joilla se aikoo kohentaa kotihoidon tilannetta. Henkilökunnan työaikaa aiotaan muun muassa vapauttaa entistä enemmän hoivatyöhön. YLE Uusimaa

    Äänestä

meilläkin tarvitaan, joka pistää lastensuojelun asenteet aivan uusille urille.

Äänestä
  • "asiakkaiksi on otettu perheitä jotka lasten suojeluun eivät edes kuuluisi ja huostaanotto päätöksiä on tehty melkein vuosikymmenen ajan juuri valtion tasausrahaston kunnalle maksamia rahoja ajatellen varten. " Ja sitten joku typerys vielä täällä väittää, että "piip-piip-piip, ei turhia huostia tehdä, koska ne tulevat niin kalliiksi, huostat tehdään liian myöhään, pitäisi miettiä, mikä on huostan syy-yhyy-y-yyy". Joo, niin pitäisi ja vakavasti pitäisikin. Se syy kun viimeisen 15 vuoden ajalta on löytynyt yhä harvemmin meistä vanhemmista. Puhukoot päihde- ja mt-ongelmaisten perheiden huostaanotoista ne, jotka tuntevat siihen tarvetta. Mutta tämän palstan typeryydet ovat yksi syy siihen, että minä tunnen yhä vähemmän tarvetta puhua nimenomaan niistä.

    Äänestä

tällä hetkellä kuin Suomessa.

Eivät Ruotsi ja Norjakaan häävejä ole, mutta sentään niissä on maksettu jo suuria korvauksia lastensuojelun väärien toimien uhreille. Suomessa sellaisesta ei ole puhettakaan vielä näillä näkymin.

Äänestä
  • alkupuolella hienot rouvat tarjosivat porvariskodin mm. punaorvoille. Heidän päämääränään oli kitkeä huonot vaikutteet ja epäilemättä huonot geenit pois päiväjärjestyksestä. Se, että sijaisvanhemmat nykyisin kukkoilevat, juontuu siis ainakin sadan vuoden taakse. Kun on sijaisvanhempi, on niin kuin vähän parempi ihminen. Sossut ylläpitävät asetelmaa, antamalla lasten vanhemmille ja sukulaisille vain vähän tapaamismahdollisuuksia ja heti (jos heidän mielestään) tarve vaatii rajoituksia. Rajoitukset estävät lapsen sukulaisia menemästä "liian iholle" hienoja porvarisihmisiä.
    Käytännössä ko. asetelmaa tarvitaan mm. siksi, koska on olemassa ammatillisia sijaisperheitä (sijaisperheen ja perhekodin välimaastossa), joita itse olen alkanut nimittämään PIILOLAITOKSIKSI, joissa vallitsevat viidakon lait. Tällaisessa ammatillisessa sijaisperheessä voi olla esim. 7 eri suvun lapsia sijoitettuna. On silkka mahdolttomuus, että yksi perhe voi ylläpitää tällaista suhdeverkostoa. Joten ammatillisten sijaisperheiden eli PIILOLAITOSTEN lasten kohtalona on usein vieraantua sukulaisistaan. Minun läheiseni on tällaisessa piilolaitoksessa, mutta eivät ole ainakaan vielä - kovasta yrityksestään huolimatta onnistuneet karkoittamaan meitä sukulaisia.

    Äänestä

  • Viime vuosisadan kirjoitti:

    alkupuolella hienot rouvat tarjosivat porvariskodin mm. punaorvoille. Heidän päämääränään oli kitkeä huonot vaikutteet ja epäilemättä huonot geenit pois päiväjärjestyksestä. Se, että sijaisvanhemmat nykyisin kukkoilevat, juontuu siis ainakin sadan vuoden taakse. Kun on sijaisvanhempi, on niin kuin vähän parempi ihminen. Sossut ylläpitävät asetelmaa, antamalla lasten vanhemmille ja sukulaisille vain vähän tapaamismahdollisuuksia ja heti (jos heidän mielestään) tarve vaatii rajoituksia. Rajoitukset estävät lapsen sukulaisia menemästä "liian iholle" hienoja porvarisihmisiä.

    tuosta lain rikkomisesta, mitä sijari tapaamis- ja yhteydenpito-oikeuden osalta törkyilee.

    porvarisperheisiin kristinuskoa ja sivistyneitä tapoja oppimaan, niin punaleskiäiti sijoitettiin mielisairaalaan, tosin tietoni perustuu yhden tällaisen lapsen kertomukseen, miten yleistä sitten lienee ollut.
    Mutta onhan nytkin tällä palstalla ilmitulleissa tapauksissa äidit kiikutettu putkaan ja psykiatrille, ja toivottu siirrettäväksi mielisairaalaan sossuja ja lapsen uutta sijoittamista vaivaamasta, että samat taitaa olla tavat kuin historiassakin.

    Vielä 60-luvulta tiedän tapauksen, että parempi perhe otti köyhän perheen pikkupojan kasvattilapsekseen, mutta kun ilmeni, että kasteli öisin patjansa, niin lensi takaisin köyhään kotiinsa lukuisten sisarustensa pariin köyhäilemään, kun ei sijaisäiti viitsinyt pestä niin paljon pyykkiä.

    Sosiaalitoimisto kehottaa äitejä ostamaan vaatteet kirpparilta, mutta kirppari taas on tehnyt lastensuojeluilmoituksen kirpparilta vaatteita ostavasta äidistä.
    Ja eikös siinä yhdessä huostatapauksessa huostaanottosyihin kuulunut, että lapset on kuluneissa vaatteissa ja haisee navetalta, kirpparillahan myydään kuluneita vaatteita. Sosiaalitoimistossa toimitaan ristiriitaisesti.
    Iltapäivälehden mukaan kuumat kesät = ilmastonmuutos lisää huostaanottoja, mutta ilmastonmuutosta torjuvien = kulutusta vähentävien kirpparilta ostavien äitien lapset huostataan. Huostat lisääntyy siis vääjäämättä.

    Äänestä

  • sijoitettiin kirjoitti:

    lapselle jotain kirpparilta?

    Äänestä

  • että hankkii kirjoitti:

    lapselle jotain kirpparilta?

    hameen rumaksi. Lapsi oli kotilomalla käynyt äitinsä kanssa kirpparilla ja ostanut sieltä hameen. Hän meni tuo hame päällä takaisin sijaisperheeseen, jolloin sijaisäiti."Onpa ruma hame". Tuon jälkeen lapsi kuulemma suoritti täydellisen vaatteen vaihdon aina kotiin mentyään ja sieltä pois lähdössään. Samainen sijaisäiti on haukkunut meidän lapsen vanhemmaltaan saamat vaatteet.
    Sairasta.
    perua historiasta. Sijaisäiti varmasti tuntee, että toisten vaatteet saastuttavat hänen ERTINOMAISEN KOTINSA.

    Äänestä

  • lapsen kirjoitti:

    että kaikki se, mikä on kodin perua, on jotenkin huonoa, rumaa ja lapselle pahaksi. Menisi sijari itseensä ja miettisi, mikä kaikki lapsessa liittyy hänen kotiinsa? Koko lapsi itsessään jo liittyy omiin vanhempiinsa, mutta se nyt on huonon sijarin tietysti mahdoton tajuta ja ymmärtää.

    Jos mitenkään mollaa lapsen kotia tai vanhempia, on ihan sama kuin mollaisi lasta itseään. Sellaista hellää ja rakastavaa sijaishuoltoa meillä Suomessa...

    Äänestä

  • koska antaa ymmärtää kirjoitti:

    sijaisäidin tarkoituskin. Kun tapaamme jossain lapsi ei saa tuntea meitä, jos sijaisäiti on mukana. Hän on "määrännyt" tarkat reviirit, mitkä kuuluvat hänelle / heille ja mitkä meille. Lapsi kärsii siinä välissä suunnattomasti. Sossut eivät välitä mitään. Rouva on niin pelottava ja kova manipulaattori, että lapsilla ei ole mahdollisuuksia kapinoida (tai sitten kapinointi tapahtuu hengenvaarallisella tavalla).

    Äänestä

  • Se on tämän kirjoitti:

    kohtelusta! Voisiko hänen esimiehensä kanssa puhua tilanteesta? Tai sosiaaliasiamiehen, mitä hänen mielestään kannattaisi tehdä asioiden korjaamiseksi?

    Itse näin kyllä omin silmin, miten rikollisesti toimivan laitoksen edessä sossut olivat aika nyssyköitä, vaikka tyrmistyneitä olivatkin laitoksen tapahtumista ja johtajan asenteista. Ne olivat siis ihan suoraan lakeja rikkovia. Sen verran sossuilla sentään oli kanttia, että purkivat huostaanoton, vaikka laitoksen johtaja raivosi ja suorastaan uhkaili jopa sosiaalityöntekijöitäkin.

    Teidän tapauksessa sijarin käytös on vähintään outoa, hän vaatii lapsia käyttäytymään luonnottomasti, siis olemaan tuntemasta omia vanhempiaan! Periaatteen on oltava se, että sijari saa olla miten häiriintynyt tahansa, kunhan vaan toisten lapset eivät joudu siitä kärsimään!

    Äänestä

  • vahingoittavasta kirjoitti:

    jos sossu ei hoida velvollisuuksiaan. Muistaako joku, mitä ne ohjeet olivat, miten piti toimia?

    Monesti sossun käytös voi näyttää välinpitämättömälle, mutta todellisuudessa heillä ei ole aikaa perehtyä sijoitettujen lasten asioihin, vaikka he ovat valvontavastuussa heidän oloista ja lain mukaan heidän olisi pidettävä yhteyttä lapseen. Se on laitonta jo sinällään, mutta ei välttämättä johdu aina sossusta itsestään, vaan koska virkoja on liian vähän työmäärään nähden, he eivät yksinkertaisesti ehdi hoitaa kaikkia asioita, kuten pitäisi.

    Nyt viimeinen älytön asia on tuo ilmoitushysteria, joista suurin osa ei anna aihetta jatkotoimiin, mutta sossun pitäisi kuitenkin tarkistaa joka ilmoitus 7 päivän sisällä sen tulosta. Ihan älytöntä! Se ohjaa sossun vähät resurssit ihan turhaan työhön, koska sekin on jo todettu, että ilmoitushysteriallakaan ei löydetä niitä jäävuoren huippuja, jotka päätyvät lehtien lööppeihin.

    Äänestä

  • siitä, miten toimia, kirjoitti:

    väkivaltaa sijaisrouva on käyttänyt noin 7 - 8 vuotta, eikä siihen ole saatu rotia. Kaikki valitukset on käännetty meitä vastaan ja olemme saaneet paljon rajoituksia (kun siis olemme yrittäneet saada jonkun puuttumaan henkiseen väkivaltaan). Siksi aion liittyä tuohon kansalaisoikeusjärjestöön. Apua ei saa mistään.

    Äänestä

  • Henkistä kirjoitti:

    puuttumattomuus on silkkaa laiskuutta. Kun kerran olemme 7-8 vuotta pyytäneet eri instansseista apua, ei syynä voi olla muu, kuin välinpitämättömyys lasten asioista ja sijoitettujen lasten / sukujen halveksinta. Muu selitys ja lässytykset resurssipulasta eivät mene läpi. Nämä sossut ovat satoja tunteja kirjoitelleet vastineita valituksiimme. istuvat mielummin homeisissa toimistoissaan - kuin edes menevät tarkastuskäynneille henkistä väkivaltaa jatkuvasti käyttäviin taloihin. Ja lapsia antavat koko ajan lisää tällaisiin paikkoihin.
    Voisi auttaa, jos sossut sanoisivat, että lapsia ei enää tule, jos kohtelette huonosti lapsia / sukulaisia. Mutta eivät välitä! meillä on todella ollut painajaismaista tämä elämä.

    Äänestä

  • että tuo viranomaisten kirjoitti:

    että kukaan ei puutu ja että hän saa meille rajoituksia omalla huonolla käytöksellään, hän jatkaa vaan. Loputtomasti.

    Äänestä

  • on huomannut, kirjoitti:

    että kukaan ei puutu ja että hän saa meille rajoituksia omalla huonolla käytöksellään, hän jatkaa vaan. Loputtomasti.

    sillä, että sijoitettuihin ei pidetä yhteyttä. Selasin tällä viikolla kirjastossa jotain last.suojelujärjestön lehteä, jossa nuoret sijoitetut kertoivat mm. juuri tästä ongelmasta, miten heitä ei kuunneltu, ei pidetty mitään yhteyttä, eikä välitetty pätkääkään, mitä sijoituksessa tapahtui.

    Eräskin sijoitettu tyttö kertoi, miten sossu ei ottanut häneen mitään yhteyttä KYMMENEEN vuoteen!

    Äänestä

  • kirjainta pelkästään kirjoitti:

    vaan välinpitämättömyydeksi ja laiskuudeksi.

    Äänestä

  • resurssipulaksi kirjoitti:

    vaan välinpitämättömyydeksi ja laiskuudeksi.

    Ihan varmasti on välinpitämättömyyttä lapsia kohtaan ja omaa työtään kohtaan, mutta on myös sossuja, jotka haluaisivat hoitaa tehtävänsä paremmin kun vain suinkin ehtisivät. Tätä tarkoitin, en teidän tapaustanne.

    Äänestä

  • meitä muitakin ihmisiä kirjoitti:

    Ihan varmasti on välinpitämättömyyttä lapsia kohtaan ja omaa työtään kohtaan, mutta on myös sossuja, jotka haluaisivat hoitaa tehtävänsä paremmin kun vain suinkin ehtisivät. Tätä tarkoitin, en teidän tapaustanne.

    lässytystä niin paljon tuon 7-8 vuoden aikana, että alkaa jo korviin sattua. Elämä on raskasta ja tukalaa!

    Äänestä

  • tuollaista kirjoitti:

    lässytystä niin paljon tuon 7-8 vuoden aikana, että alkaa jo korviin sattua. Elämä on raskasta ja tukalaa!

    töppäilyille?

    Äänestä

  • osoite sossujen kirjoitti:

    töppäilyille?

    tekevät valitukseen vastineen. Jos sossut kertovat asioiden olevan eri tavalla, mitä valittaja on kertonut (sanovat, etteivät ole kohdelleet huonosti eivätkä kyykyttäneet), lääninhallitus ratkaisee asian sossujen hyväksi. He lähtevät siitä, että sossu ei valehtele - mutta asiakas valehtelee.

    Äänestä

  • koska antaa ymmärtää kirjoitti:

    että kaikki se, mikä on kodin perua, on jotenkin huonoa, rumaa ja lapselle pahaksi. Menisi sijari itseensä ja miettisi, mikä kaikki lapsessa liittyy hänen kotiinsa? Koko lapsi itsessään jo liittyy omiin vanhempiinsa, mutta se nyt on huonon sijarin tietysti mahdoton tajuta ja ymmärtää.

    Jos mitenkään mollaa lapsen kotia tai vanhempia, on ihan sama kuin mollaisi lasta itseään. Sellaista hellää ja rakastavaa sijaishuoltoa meillä Suomessa...

    halu ole muuttaa ja muokata lapsi mieleisekseen ja sijarin omaan kotiin ja mieleen sopivaksi, viis hän lapsen omasta olemuksesta, joka muistuttaa lapsen omista vanhemmista ja taustoista, ne kuuluu kitkeä pois. Jos tätä ei ole käytännössä, jota epäilen, niin ainakin se on niin vahvana alitajunnassa, ettei varmasti piilossa pysy.
    Sama on adoptiolasten kohtalo.

    Äänestä

  • perimmäinen kirjoitti:

    eroa. Ja jos mainitsemasi "lapsen muokkaaminen mieleiseksi" on henkistä väkivaltaa vuosi vuoden jälkeen, tulisi siihen jonkin instanssin puuttua. Mutta kun ei puutu!

    Äänestä

  • adoptiolapsella kirjoitti:

    eroa. Ja jos mainitsemasi "lapsen muokkaaminen mieleiseksi" on henkistä väkivaltaa vuosi vuoden jälkeen, tulisi siihen jonkin instanssin puuttua. Mutta kun ei puutu!

    mielletty lapsen vääjäämättömäksi kohtaloksi jo sijoitettaessa ja sijaisäiti tietää saaneensa nyt onnen vallita ja hallita lasta, jota juuri tahtoikin.
    Sama lapsi on sisällä sekä sijoitetussa lapsessa, että adoptiolapsessa, eivät ne mitään eri olioita ole. Erilaisuus on ainoastaan aikuisten tietävässä(?) päässä.
    Adoptiopalstalla kirjoitti pitkään ahdistuneena nuori adoptoitu poika/mies, hän sai suunnattomat haukkumiset kirjoituksistaan meiltä aikuisilta, vaikka oli todellinen asiantuntija asiassaan. Hän ei ollut pystynyt muuttumaan adoptiovanhempiensa kaltaiseksi ja siten hyväksymäksi yksinkertaisesti siitä syystä, ettei hän ollut kykenevä muuttamaan ihonväriään. Siinä on todellinen esimerkki siitä, miten lapsen pitää samankaltaistua sijais/adoptiovanhempiinsa, sitä he vaativat tietoisesti tai alitajuisesti, mutta lapselle se on täyttä totta joka tapauksessa, lapsi vaistoaa kaiken, piilotetunkin.

    Äänestä

  • koska se on kirjoitti:

    Adoptiolapsi on "otettu omaksi" ja hän mm. perii vanhempansa. Sijoitettu lapsi on rahasta jonkun hoidossa, ja ajatuksena on, että lapsi säilyttää suhteensa omaan sukuunsa ja vanhempiinsa. Ja jos sijaisvanhemmat pakottavat lapsen tilanteeseen, missä ei saa tuttuja tervehtiä - on siihen jumankeuta jonkun alettava puuttua. Tulen näet pitämään huolen siitä, että tulee. Oli sitten miten korkea-arvoinen rouva tahansa, hän ei harjoita loputtomiin henkistä väkivaltaa läheiselleni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Britanniassa käsitystä kirjoitti:

lapsi-vanhempi -suhteesta adoptioiden yhteydessä. Mielenkiintoista ohjelmaa katselin tänään aamulla tv1:stä. Lähtötilanne oli se totuttu kaava, että adoptiota hakee pariskunta, he haluavat terveen lapsen, ja he eivät saa mitään yhteystietoja bio-vanhemmasta. Eikä biolle kerrota sanallakaan, mihin lapsi on adoptioitu. Mutta sitten tuo kyseinen tätsy muutti vuosien mittaan asenteita hakemalla adoptiota yksinhuoltajana ja hän halusi nimenomaan vammaisen lapsen. Ja koska hän oli viisas, niin ymmärsi omien vanhempien merkityksen myös adoptio-lapselle ja hänpä alkoikin vaatia, että yhteystiedot on annettava puolin ja toisin ja yhteyden on säilyttävä. Kokemukset vuosien mittaan olivat pelkästään myönteisiä, niin lasten vanhempien kuin viranomaistenkin mielestä. Ohjelmaa katsoessa ei voinut tulla mieleen, miten pieleen meillä on menty huostaanotoissa kaiken muun lisäksi vielä siinäkin, miten lapset monesti pyritään erottamaan ja vieraannuttamaan vanhemmistaan ehdoin tahdoin - vieläkin! Eivät pelkästään kuntapoliitikot ole tehneet järjettömiä päätöksiä, jotka ovat kasvattaneet turhia huostaanottolukuja, vaan koko suomalaisessa lastensuojelussa on vielä jotain niin pahasti pielessä, että kyllä korjattavaa löytyy ja paljon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu