Murhatulle muistolaatta Hollolaan. Tuollainen otsikko ei ole oikein. Hollolan Seutu lehti käytti sitä kuitenkin nettisivullaan. Olisi pitänyt olla teloitetulle. Tarkistin asian, väärin on, piäisi korjata www.hollolanseutu.fi
Murhatulle
muistolaatta
2501
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
murha.
Ellei kuolemantuomiosta ole oikeuden päätöstä, kyseessä oli rikosoikeudellisesti murha.
Sanottakoon vielä lisäksi, ettei 1918 Suomen lainsäädännössä ollut kuolemantuomiota, ja siitä olisi pitänyt päättää perustuslaillisesti. Näin ollen myös oikeuksien väärillä päätöksillä toteutetut kuolemantuomiot olivat murhia.
Onneksi Hollolassa nyt 89 vuoden jälkeen on kanttia kertoa balkanilaisella avomielisyydellä, millaisia murhaajia keskuudessamme on elänyt.
On jokseenkin kummallista, että kyläporvarit murhaavat kansainvälistä kauppaa harjoittaneen yrittäjäporvarin. Olisi luullut, että Hollolan Kokoomus ja Hollolan Keskusta olisivat kiinnittäneet yrittäjäveljen poismenoon huomion jo vuosikymmeniä aikaisemmin, viimeistään 1940-luvun lopulla.
Sotarikolliset pitäisi tuomita niin Suomessa kuin Balkanilla ja Afrikassakin.