Onko täällä ketään muuta,jolla ei ole tyttö/poikaystävää? mulla alkaa kohta ottaa päähän,kun kaikki kaverini ovat löytäneet sen oikean,mutta minä en. Olen siis edelleen sinkkuna. Minä olisin valmis seurustelemaan ja ehkä jossain vaiheessa perustamaan perheenkin. Minua on kehuttu kauniiksi naiseksi,mutta silti kukaan ei huoli minua. Missä vika?
se oikea
sinkku
4712
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niinpä niin, on muakin kehuttu söpöksi ja vaikka miksikä, silti juoksen vapaana, haluamattani.
Ai että ihan kaunis olet, mutta et silti ole löytänyt seuraa? Voi kuule, ei se ole kiinni ulkonäöstä, vaan luonteesta, ainakin jos puhutaan vakituisesta seurustelemisesta. Yhden yön hoitoja löytää kauniilla naamalla, vakituisen kumppanin olemalla miellyttävä ihminen.
Älä huoli, elä nuoruuttasi täysillä ja etsi vasta myöhemmin sitä vakituisempaa. Se tulee kohdalle kyllä jossakin vaiheessa. Älä tee niinkuin minä; 16-v. aloitin seurustelun, olin tämän miehen kanssa 5 vuotta, kunnes.. Tajusin, että nuoruus on jäänyt elämättä ja nyt tuli ero. Parempi kun tekee toisinpäin.. Eli vakiintuu vasta kun 20 on ohittu.. :)
että niiden niiiiiiiiiiin upeiden ja kauniiden silmien takana näkyy kuplivan vaikka hernekeitto... Eli mitä jos syyttäisit asenneongelmaa ja identiteettikriisiä ja sitte koittaisit parantua niistä...