Iltapäivälehdet ovat siitä nyt paljon kirjoittaneet ja jotkut veikkailevat jopa noottikriisiä maiden välillä.
MInusta oli uskomattoman rohkea kannanotto Stubbilta, kun hän rohkeasti väitti, että poika kuuluu ilman muuta suomalaisisänsä huoltajuuteen. Yleensähän Suomen viranomaiset vain polkevat kansalaisiaan maanrakoon, niin on se nyt hienoa, jos kerrankin seisovat tuon kannanoton takana viimeiseen asti.
Mitä mieltä olette
Antonin tapauksesta?
7216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
riitoihin. Risuja ja paljon molemmille vanhemmille.
Suomesta aikanaan ihan tavallisen oloisen elämän keskeltä. Minusta isä ansaitsee kunniamaininnan siitä, että taisteli lapsen takaisin itselleen. Mutta voivatko he koskaan rentoutua missään, missä ovat tästä eteenpäin. Minä ainakin pelkäisin jatkuvati uutta kaappausta, jos olisin tuossa tilanteessa. Ja mikä se Norjan juttu aikanaan oli? Äiti vei huostaanotetun lapsen Norjan puolelle, eivätkä Suomen sossut perään huudelleet, vaikka narkkariäiti jatkoi siellä tietysti samanlaista elämää kuin oli elänyt täällä Suomessakin. Isä yritti uuden vaimonsa kanssa saada lapsen takaisin Suomeen, mutta meidän viranomaisemme olivat hyvin haluttomia puuttumaan asiaan millään tavalla. Vaikka lapsi oli täällä siis huostassa! Käsittämätöntä välinpitämättömyyttä sossuilta. Kai he ovat vaan tyytyväisiä, että lapsi on nyt Norjassa huostaanotettuna, niin Suomi ei joudu maksamaan suuria sijaishuollon ylläpitokustannuksia ainakaan yhdessä lapsesta. Siinä se taas nähtiin, paljonko Suomi välittää omista kansalaisistaan! Raha se Suomessa ratkaisee, ei lapsen etu. Siksi toivoisin, että tässä Antonin tapauksessa myös viranomaisilta jotain selkärankaa löytyisi.
ei toteudu. Lapsi rukka kärsii. Äitiään alkaa kaivata hyvin pian. Kuvassa olevan miehen ikäkin näyttäisi lähentelevän vanhuusiän eläke ikää. Pitäisi julkaista äidinkin näkemys asiaan, ennen kuin johtopäätöksiä pitäisi vetää. Ihmetyttää miehelle annettu huoltajuuskin. Kuvissa oleva lapsi on hyvin voivan näköinen, se kuva mitä katsoin ei katsekontaktia lapsella isään. Olisiko huostaanotto tuossa nyt paikallaan, varsinkin kun vanhemmilla on toisistaan poikkeavat näkemykset lapsen parhaaksi.
hakee naapurista tai Virosta kaverin itselleen ja tehdään lapsi, pari ja kun tämä nainen on saanut suomalaisuuden, ja naimisissa, varakkuuttakin, hän ottaa ja lähtee nuorempana lapsensa kanssa kotimaahansa! Tietäen saavansa puolet miehen omaisuudesta, yleensä Suomipoika ei varmaan tee avioehtoa, koska niin "rakastaa" tätä nuorta naistaan ja uskoo kaikkeen lirkutteluun! Voi voi, ei tosiaan eka juttu tuo. Moni vain ei viitsi ilmituoda noita asioitaan lehtien tai TV:n palstoille! Onnelliselta pikku Anttoni vaikuttaa, ainaskin kuvissa, ja kertoo, että isi rakastaa häntä, samoin mies on ottanut huostaansa vaimonsa pojan, joka oli kiitollinen Anttonin isälle ja sai pikkuveljensä (velipuolen) kanssaan asumaan!
päättämässä,miesvihaaja
eli missä suhteessa tuosta päättelet?
eli tuskinpa vaikka olisinkin joissain asioissa päättämässä/päättelemässä, turhaa kirjoitella tyhmyyksiään.... saahan se suu suoltaa ulos tietämättömiä asioitaan, ei sitä kukaan kiellä.... eri juttu on, luetun ymmärtäminen...ja vastaaminen...