Nykyajan vanhemmilta jälkikasvunsa käytöksestä??
Kakarat tuupataan ovesta ulos leikkipihoille ja nurmikoille `terrorisoimaan` alueen muita asukkaita.
Huuto ja meteli on korvia lamauttavaa.
Siinä kai pääsee mami ja isukki helpommalla ku ei tarvitse kuunnella sisällä rääkymistä ja tappelua?? Naapureille vain riesaksi.
Jos perheessäsi on 4 - 7 vuotiaita, niin mene itse mukaan puistoihin ja valvo leikkejä!
Naapurissasi saattaa asua vanhus joka tarvitsee lepoa tai yötyötä tekevä asukas, jonka on päivällä pystyttävä nukkumaan. Myös meitä nuoria, jokka emme koskaan halua kakaroita, on paljon.
Kunnon kurituskeinot käyttöön. Jos puhe ei tehoa niin vitsaa kehiin!
Syy ei välttämättä löydy kakaroista vaan kasvatuskyvyttömistä, kaiken periksi antavista vanhemmista!!
Mihin kadonnut
vastuu?
13517
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mitäs tehdään niille ympäristöterroristeille, jotka kyttää kaiken aikaa kaikkien tekemisiä ja sitten itkevät Suomi24:lla tai lehtien "minun mielestäni" -palstoilla? Lapsi on lapsi ja lapsistä lähtee ääntä. Jos ei lähde, eivät leiki ja mesoa vaan käyttäytyvät kuin aikuiset, niin silloin on jotain vialla. Ehkä niistä tulee sitten aikuisena juuri niitä kyttääjiä, joiden mielestä kenenkään ei pidä saada nauttia elämästä, kun eivät ole itsekään saaneet elää, iloita, kokea, pelata, huutaa ja itkeä tai riemuita. Osta korvatulpat tai muuta vaikka jonnekin Kuusaan korpeen. Ei ole meteliä siellä.
täällä kokoajan tuntuu olevan valitus päällä millon lapsista millon nuorista, taas huomaa että kun itellä ei oo ollut napsuutta/nuoruutta nii heti pitää viedä muiden ilo ja kieltää samat asiat muilta!
se muuttaa pois joka häiriötä tuottaa. Siis tässä tapauksessa tenavan huoltajat. Kyttääjiksikö sinä tuomitset ihmiset, jotka kärsivät melusta? Ei kai sieltä sängynpohjalta yövuorolainen jaksa nousta kyttäämään, enkä usko kenenkään toisia ihmisiä kytsivän? Miksi? Et sinä niin kiinnostava ja kaunis ole että sinua kantsii kytätä. Mitä korvatulppiin tulee ne valitettavasti rivitaloissa tai omakotialueella päästävät kiljunnan läpi. Kiljujat sisälle tai volyymia vähemmäksi.
Eiköhän anneta lasten leikkiä, se on heidän työtänsä. Mielestäni on täysin vastuutonta vaatia pitämään näin pieniä pysymään sisällä ajatellen heidän kehitystään ja luonnollisia tarpeitaan. Muutenkin lapset viettävät aikaansa paljon tietokoneen ääressä sisällä, joten mielummin pitäisi kannustaa heitä ulos toistensa seuraan.
... se lastaan vihaa! Kyllä jämpti on näin.
Tällä vuosituhannella ja nykyisen lastensuojelulain mukaan joka ei remmiä säästä menettää lapsensa ja joutuu vankilaan!
Nykyään ei ole enää normaaleja perheitä, on kaiken maailman uusioperheitä ja yksinhuoltajia..ja kasvatus sen mukaista, ikävä kyllä.
Määrittele mielestäsi normaali perhe.
..hieman samaa..mutta kyseessä vaan nämä teini-ikäiset, jotta valoittavat koko keskustan ja ostoskeskusten sisätilat.. Ei siinä muuten mitään..mutta se törkeä käytös...Saattaisi vanhempia hävettää, kun kävisivät seurailemassa mitä jälkikasvu puuhaa..mutta eipä taida kiinnostaa.
Sama itkijä aloittanut taas uuden viestin,ei riittänyt yläkaupungin yöstä itkeminen.Nyt piti haukkua jo lapsiakin.
Yhteiset lapset ovat yhdessä nussittuja ja jos puolisoilla lapsia edellisten kanssa, he ovat valmiiksi nussittuja.
anteeksi vaan mutta päivällä ihmisen on saatava elää normaalisti ei pitäisi häiritä ketään. yöllä on eri asia kun on hiljaisuus.´Luulis että on niin väsynyt yövuorojen jälkeen että sais varmasti unta. minä saan nukuttua vaikka pommi räjähtäs vieressä. sellaset ihmiset saa painua kuusen asumaan mitä eivät edes päivällä kestä ääntä
Tai sitten on niin kova krapula ettei kestä ääntä hehheheheheh
ku löysin jotain niin paljon arvokkaampaa elämääni! Yövuoron jälkeen on väsynyt, mutta kaikki eivät nuku kuten sinä pommien paukkeessa?
Ihminen, jolle on tehty paljon pahaa herää pieneen ripsahdukseen tarkistaakseen että on turvassa. Se sun pitäs tietää yövuorolaisena, jos ollaan samalla alalla?
Mä herään vapaapäivinä ku alakerran KISSA hyppää korkealta lattialle. Se siittä sitten.