Hotelli Cactus

Ollaan pari vuotta sitten oltu kesäkuun alussa Rodoksen kaupungissa hotelli Cactuksessa. Lämmintä vettä ei tullut suihkusta kuin muutaman kerran viikon aikana, aurinkorasvat putsattiinkin sitten vasta kotona lämpimässä suihkussa Mites nykyään? Tuleeko lämmintä vettä? Entäs Cactuksen aamupala? Hyvältä maistui, mutta jotenkin alkoi tökkimään viikon loppupuolella, kun vaihtelua ruuissa ei juurikaan ollut. Mitäs muita plussia ja miinuksia?
113718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Oltiin viime vuonna Finnmatkojen kautta kyseisessä hotellissa kesäkuun alussa ja meillä kyllä tuli lämmintä vettä koko viikon. Ruoka ihan OK, samaahan se oli koko viikon, mutta eipähän itte tarvinnu kyhätä huoneessa aamiaista. Ainut mikä meillä ei toiminu oli että ilmastointi ei toiminu viimeisenä kolmena päivänä... en tiedä sitten miksi, olis voinu tietysti mainita asiasta muttei jaksanu =)

Äänestä

Olin 2007 syyskuussa kyseisessä hotellissa ja kyllä meillä ainakin tuli lämpimää vettä aina kun halusi.
Aamupala oli mun mieleen, erityisesti croissantit oli herkullisia. Aika yksitoikkoistahan se kyllä oli, mutta minä en ainakaan viikossa ehtinyt kyllästymään.
Ainoa miinus, minkä tähän hätään keksin, on se, että sängyt oli aika kovia. Mutta ei sitä illalla nukkumaan mennessä paljoa miettinyt vuoteen pehmeyttä, pääasia oli päästä nukkumaan :)

Äänestä

Olen minäkin muutaman kerran Rhodoksen matkoilla viettänyt viikkoa Cactus-
hotellissa. Ei ole tökkinyt! Sellaista se ravintolaruoka ja sen aamuateriat yleensä ovat - Suomessakin. Melkoisen hyvä valikoima siellä oli viimeksi vieraillessamme, jopa kaurapuuroa suomalaisturistien toivomana!
Hotelli Mitsis Petit Palaisen aamuateriapöytä on astetta täydellisempi, samoin iltabuffee siellä, miltei täydellinen! Ei tökkinyt tai tökki, kun tuli syötyä ihan liikaakin!
Matkalle pitää lähteä oikealla asenteella! Ei rutisemaan ihan pienistä.

Äänestä
  • Olin viime vuonna 4 viikkoo Cactuksessa ja aamiaiset oli mielestäni mainiot. Ensin heti seisemältä aamiaiselle ja sitten huoneeseen pariks tunniks makoilemaan ja sonnalle. Sitten uudestaan aamiaiselle. Se kokki teki myös pyydettäessä ihan omia ruokia, tietysti sen mukaan mitä kaapista löytyi! Aamiaisella oli pöytien siivoojina pari suomalaista muijaa, niiltä voi kysyä. Cactussessa ollessani koin myös sen maanjäristyksen, joka oli mukava kokemus. Tosin se Mitsis hotelli meni keskeltä halki ja työmiehet korjas sen uretaanilla ja laastilla. Kuvia löytyy mun kotisivujen kuvalinkistä. http://www.simplesite.com/ouzoakitaan

    Äänestä

Rodoksen Kolymbiassa oltiin vuosi sitten, ja nyt halusimme vaihteeksi Rodoksen kaupunkiin, Cactus hotelliin. Vaihdettiin kuitenkin Ibiscukseen, kun kuulimme että Cactus on meluisampi ja aamiainenkaan ei ole kovin hääppöinen. No, senhän näkee sitten pääsiäisenä, oliko ratkaisu oikea. Vähän "pelottaa" kun ollaan siellä kärjessä, siellä kun voi olla aika vilpoinen tuuli näin keväällä...Saaren itärannikko on kyllä keväällä parempi vaihtoehto (lämpimämpi) kun taas heinä-elokuussa länsirannikko (tuulinen puoli).

Äänestä
  • Ibiscus hyvä hotelli! Mielestäni hiukan parempitasoinen kuin Cactus, jossa on myös lomailtu.
    Ibiscuksessa todella runsas aamupala, kokki paistamassa erilaisia munakkaita joka aamu. Ibiscuksessa on myös hinta-laatu suhteeltaan hyvätasoinen puolihoito, jos ei halua syödä hotellin ulkopuolella. Monet taas haluavat syödä joka päivä eri paikoissa. Makuasia!

    Äänestä

vähän ohi aiheen, mutta minua vähän huvittaa nämä jotka valittaa että aamupala alkaa tökkiä kun viikon syö samaa. Monellakohan kotioloissa on niinkään paljon vaihtelevuutta aamupalassa kuin mitä on hotellien aamupalapöydissä?

Äänestä

entäs cactuksen sänkyjen kunto?
ja mites oliko altaalla hyvää suomi palvelua?

Äänestä
  • Mielestämme sängyt ovat ihan hyvät ja allasbaarissa on suomalainen myyjä,niinkuin myös respassa ja aamupalalla oli suomalaiset työntekijät.Viikon päästä mennään taas cactukseen kahdeksi viikoksi.

    Äänestä

  • jt-24 kirjoitti:

    Mielestämme sängyt ovat ihan hyvät ja allasbaarissa on suomalainen myyjä,niinkuin myös respassa ja aamupalalla oli suomalaiset työntekijät.Viikon päästä mennään taas cactukseen kahdeksi viikoksi.

    hei,

    Kuinka ruuhkainen allasalue on ? Kuvissa näytti olevan melko vähän aurinkotuoleja.
    Itse menossa kesäkuun alussa ko. hotelliin, joten kaikki tieto / vinkit tervetulleita. Onko lähistöllä ravintolot ajoissa hyvä hinta-laatusuhde?

    Äänestä

Cactuksen huonoimpiin puoliin kuuluu, että käytävien päissä ei ole paloportaita eikä muutakaan tapaa päästä alas. Hotelli on tämän vuoksi hengenvaarallinen tulipalon sattuessa. Jos palo estää pääsyn ainoille käytävien keskiosassa oleville portaille, asukkaat joko palavat huoneisiinsa tai hyppäävät alas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lämmintä vettä? kirjoitti:

Ollaan pari vuotta sitten oltu kesäkuun alussa Rodoksen kaupungissa hotelli Cactuksessa. Lämmintä vettä ei tullut suihkusta kuin muutaman kerran viikon aikana, aurinkorasvat putsattiinkin sitten vasta kotona lämpimässä suihkussa Mites nykyään? Tuleeko lämmintä vettä? Entäs Cactuksen aamupala? Hyvältä maistui, mutta jotenkin alkoi tökkimään viikon loppupuolella, kun vaihtelua ruuissa ei juurikaan ollut. Mitäs muita plussia ja miinuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu