Ei kokemuksia ole, mutta kyllä niillä tv:tä katsoo siinä missä tavallisellakin. Sulla vaan on sitten monta kanavaa auki samaan aikaan jos haluut jne jne. Videona pc:n käyttä vaatii todella ison kovalevyn.
0Äänestä
citku
Hyvin toimii ja lyhytä pätkiä voi tanllentaakin...ovat isoja tiedostoja. Viisitoista sekunttia ja n. 100 megaa. Minulla oli jonkin aikaa Hauppauge ja hyvin pelitti vaan huomasin etten ehdi teeveetä koneella ollessani katsella ja otin kortin pois. Yllättävän hyviä leikkeitä sillä sai nauhoitettua.
0Äänestä
paulivil
Tuulettimet pitävät aika kovaa meteliä eli mulla on kuulokkeet aina päässä jos leffaakin katson. Aika pieni kuva tulee 15" ruudulle - tekstityksistä ei parin metrin päästä saa mitään selvää. Äänentason säätimien kanssa saa painia sopivan tasapainon saamiseksi. Joskus tilttaa totaalisesti, jos yritän tehdä muutakin kuin pitää TV:ta auki. Mulla on matroxin systeemi - muita en ole kokeillut. Talletuksissa voi tulla lipsynkka-ongelmaa, kun ei ole mulla skasilevyjä - tiedä sitten auttaisiko. UDMA-66 levy on. Ajastuksen kanssa on ollut pari kertaa ongelmaa eli ei ole pysynyt viikkoajastus kuosissaan. Vuorokauden vaihteen yli jatkuvan ohjelman ajastus on aika vitsikästä, mutta harvoin tulee laitettua tuulettimien hurinan takia.
0Äänestä
MeMies
Mulla on tuo kortti ja on aika hyvä peli. Atissa voi säätää pakkaustasoa monipuolisesti joten jos tyytyy "kohtuulliseen" kuvanlaatuun niin tunti vie noin 700 megaa. Ajastuskin toimii hyvin ja onkin tullut käytettyä videonauhurina.
Ihan hyvä kakkos tv.
0Äänestä
Neºtem
ite ostin otsikon mukaisen telkkukortin v.'99. ei radiota. kortti on siitä jännä, että siinä oli alkuperäisenä monoplugi ulostulossa (siis äänelle), mutta dekoodaa raudalla stereona... eli kätevänä tuurijuottajana juotin stereoplugin tilalle, niin sain "samaan hintaan" stereokortin :) ei varmasti mikään nicam, mutta kuitenki :D Kuvaa voi nauhottaa 384x288x24bit resolla lennosta suoraan cd-rw:lle ilman että takkuilee tai että huulisynkka tulisi jäljessä. koodekkina on divx4.11/3.11 ja datarate taitaa olla 9600kbps/s. Salattuja elämiä imee yksi rw n. 8-10 kappaletta, riippuen laitanko stereolla vai en. ja salkkareissa (ja muissa vastaavissa) ei paljon musaa ole, eli ääni on tasaisesti 8Khz tasolla, niin ei ole järkeä pakata ääntä suuremmalla taajuudella :D eli kortti toimii kuin Unelma hetekalla. tyytyväinen olen, maksoi 580,- nyt varmaan saa jo alle neljän sadan.
0Äänestä
Hauppauge
Analogosossa TV-korteissa paras lienee Hauppauge. Toimii kivasti, mitään monen kanavan yhtäaikaa katselua tms. niissä ei kyllä ole, kuten eräät ehdottelevat. Useimmissa kylläkin Kaukosäätö, teksti-TV, Nicam stereo FM stereo radio jne., malleja paljon erilaisia n. 400-1000mk.
0Äänestä
Hauppauge
Paras analoginen TV-kortti (MB testivoittajakin) jos haluaa käyttää PC:tä videona, on ehdottomasti hardware MPEG-2 pakkauksella varustettu HAuppauge Win/TV PVR pci kortti. Hinta on tosin kova (n. 2000-2500mk), muttei sen kalliimpi kuin vastaavat kilpailijat.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei kokemuksia ole, mutta kyllä niillä tv:tä
katsoo siinä missä tavallisellakin. Sulla vaan on
sitten monta kanavaa auki samaan aikaan jos
haluut jne jne. Videona pc:n käyttä vaatii
todella ison kovalevyn.
Hyvin toimii ja lyhytä pätkiä voi
tanllentaakin...ovat isoja tiedostoja.
Viisitoista sekunttia ja n. 100 megaa. Minulla
oli jonkin aikaa Hauppauge ja hyvin pelitti vaan
huomasin etten ehdi teeveetä koneella ollessani
katsella ja otin kortin pois. Yllättävän hyviä
leikkeitä sillä sai nauhoitettua.
Tuulettimet pitävät aika kovaa meteliä eli mulla
on kuulokkeet aina päässä jos leffaakin katson.
Aika pieni kuva tulee 15" ruudulle -
tekstityksistä ei parin metrin päästä saa mitään
selvää. Äänentason säätimien kanssa saa painia
sopivan tasapainon saamiseksi. Joskus tilttaa
totaalisesti, jos yritän tehdä muutakin kuin
pitää TV:ta auki. Mulla on matroxin systeemi -
muita en ole kokeillut. Talletuksissa voi tulla
lipsynkka-ongelmaa, kun ei ole mulla skasilevyjä -
tiedä sitten auttaisiko. UDMA-66 levy on.
Ajastuksen kanssa on ollut pari kertaa ongelmaa
eli ei ole pysynyt viikkoajastus kuosissaan.
Vuorokauden vaihteen yli jatkuvan ohjelman
ajastus on aika vitsikästä, mutta harvoin tulee
laitettua tuulettimien hurinan takia.
Mulla on tuo kortti ja on aika hyvä peli.
Atissa voi säätää pakkaustasoa monipuolisesti
joten jos tyytyy "kohtuulliseen" kuvanlaatuun
niin tunti vie noin 700 megaa.
Ajastuskin toimii hyvin ja onkin tullut käytettyä
videonauhurina.
Ihan hyvä kakkos tv.
ite ostin otsikon mukaisen telkkukortin v.'99.
ei radiota. kortti on siitä jännä, että siinä oli
alkuperäisenä monoplugi ulostulossa (siis
äänelle), mutta dekoodaa raudalla stereona... eli
kätevänä tuurijuottajana juotin stereoplugin
tilalle, niin sain "samaan hintaan"
stereokortin :) ei varmasti mikään nicam, mutta
kuitenki :D
Kuvaa voi nauhottaa 384x288x24bit resolla
lennosta suoraan cd-rw:lle ilman että takkuilee
tai että huulisynkka tulisi jäljessä. koodekkina
on divx4.11/3.11 ja datarate taitaa olla
9600kbps/s. Salattuja elämiä imee yksi rw n. 8-10
kappaletta, riippuen laitanko stereolla vai en.
ja salkkareissa (ja muissa vastaavissa) ei paljon
musaa ole, eli ääni on tasaisesti 8Khz tasolla,
niin ei ole järkeä pakata ääntä suuremmalla
taajuudella :D
eli kortti toimii kuin Unelma hetekalla.
tyytyväinen olen, maksoi 580,- nyt varmaan saa jo
alle neljän sadan.
Analogosossa TV-korteissa paras lienee Hauppauge.
Toimii kivasti, mitään monen kanavan yhtäaikaa
katselua tms. niissä ei kyllä ole, kuten eräät
ehdottelevat. Useimmissa kylläkin Kaukosäätö,
teksti-TV, Nicam stereo FM stereo radio jne.,
malleja paljon erilaisia n. 400-1000mk.
Paras analoginen TV-kortti (MB testivoittajakin)
jos haluaa käyttää PC:tä videona, on ehdottomasti
hardware MPEG-2 pakkauksella varustettu HAuppauge
Win/TV PVR pci kortti. Hinta on tosin kova (n.
2000-2500mk), muttei sen kalliimpi kuin vastaavat
kilpailijat.