Sanomat: kaikkia oikeuksia vaaditaan edelleen

Sanomilta uusitut sopimusehdot - kaikkia oikeuksia vaaditaan edelleen 20.5.2009

Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat on eilen lähettänyt kirjeitse freelancereilleen uudet sopimusehdot.

Ehdot oli lähetetty ennen loppuiltapäivään järjestynyttä neuvottelua Journalistiliiton edustajan kanssa.

Kuukausi sitten esitettyjä ja silloin voimakkaan myrskyn nostaneita ehtoja on nyt muutettu kolmessa kohtaa.

Pääsäännön mukaan palkkioiden maksuaika on lyhennetty 14 päivään siitä, kun aineisto on hyväksytty julkaistavaksi. Jos free ei laskuta (esim. juttu maalataan) tai maksuliikenteen hallinnoimisesta johtuvista syistä maksaminen kahdessa viikossa ei ole käytännössä mahdollista, on Sanomilla mahdollisuus maksaa palkkio 21 päivän sisällä julkaistavaksi hyväksymisestä.
Tämä muutos vastaa tekijöiden esittämää.

Toinen muutos koskee haastateltavia ja kuvattavia. Uusien kirjausten mukaan freen tulee informoida etukäteen haastateltavaa tai kuvattavaa siitä, että aineistoa voidaan ehtojen mukaisesti käyttää Sanoma-konsernin laajuisesti sekä myös luovuttaa edelleen. Mikäli haastateltava tai valokuvattava haluaa rajoittaa haastattelun tai kuvien käyttöä, tulee freen informoida tästä lehteä ennen aineiston luovuttamista.
Haastateltavien ja kuvattavien asema on nyt nostettu esiin. Kuitenkin Sanomat edelleen lähtee siitä, että tekijä korvaa kolmannelle aiheutuvat oikeudenkäyntikulut ja kustannukset.
Tekijöiden mielestä vastuuta ei voida ulottaa sananvapauden käyttämiseen, vaan sananvapauslain 14 §:n mukaan julkaisijan pitäisi vastata myös freen mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta.
Vastuuehdon juridinen laajuus jäi vielä Sanomien puolen selvitettäväksi.

Kolmas muutos koskee tekijänoikeuksia, mutta vain valokuvaajien osalta. Valokuvaajien sopimusta on muutettu niin, että valokuvaajalle jäävät oikeudet rinnakkaisten kuvien käyttöön. Muuten kaikki oikeudet ilman lisäkorvausta on edelleen linjana. Päivän tapaamisessa iso osa ajasta käytettiin juuri tekijänoikeusehdon perkaamiseen.
Tekijöiden puolelta korostin, että käyttöoikeuksien pitäisi riittää - kaikkia taloudellisia saatikka omistusoikeuksia ei tarvita. Lisäksi alan kauppatavan mukaan laajemmat oikeudet pitää ottaa huomioon maksettavissa palkkioissa. Tässä talon perustelu on, ettei samaan aikaan voida maksaa freelle lisää, kun työsuhteisilta leikataan erilaisia etuuksia.

Yhteenvetona päivän tapaamisesta voi sanoa, että neuvottelupöytään vihdoin päästiin. Sopimukseen on tehty muutoksia parempaan suuntaan ja myös selvitettäviä asioita jäi jatkoon, erityisesti vastuiden osalta. Suurin erimielisyys koskee edelleen tekijänoikeuksia ja niistä maksettavia korvauksia. Tekijöiden puolelta totesin, ettei freelancereita voida suosittaa tämän uudenkaan sopimuksen allekirjoittamiseen.

Lehdet pyytävät freelancereitaan allekirjoittamaan uudet ehdot 15.6. mennessä. Kysymykseen, voiko töitä tehdä muilla ehdoilla, vastattiin ensisijassa näillä ehdoilla. Kuitenkin järjen käyttö on kuulemma sallittua. Myöskään minkäänlaista painostusta uusien ehtojen allekirjoittamiseen ei saisi esiintyä.

Tekijäjärjestöt arvioivat uusia ehtoja ensi viikolla. Kommentit voi lähettää tämän viikon aikana oheisen vastauslinkin kautta: www.webropol.com/P.aspx?.
2142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Missään tapauksessa näitä uusia ehtoja ei saa mennä hyväksymään! Sillä olisi hyvin kauaskantoiset ja negatiiviset seuraukset. Tulevaisuudessa tultaisiin ehtoja pikkuhiljaa kuitenkin kiristämään. Jos antaa pirulle pikkusormen...

Äänestä

"Tekijöiden puolelta korostin, että käyttöoikeuksien pitäisi riittää - kaikkia taloudellisia saatikka omistusoikeuksia ei tarvita."

Hyvä pointti.



" Lisäksi alan kauppatavan mukaan laajemmat oikeudet pitää ottaa huomioon maksettavissa palkkioissa."

Tietenkin.

Ei kahta kiloa perunoitakaan saa yhden hinnalla.


" Tässä talon perustelu on, ettei samaan aikaan voida maksaa freelle lisää, kun työsuhteisilta leikataan erilaisia etuuksia"

Pitäisivät työsuhteiset asioistaan huolta.
Sitäpaitsi freet ovat jo alkutekijöissään alakynnessä, sillä työt pyritään aina teettämään vakkareilla.
Jos freeelle riittää töitä, ovat ne satunnaisia ja ennalta arvaamattomia sieltä täältä valuvia murusia, joten tälläisestä työstentelytyylistä tuleekin maksaa pikkusen enemmän sen arvaamattomuuden takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sadoma kirjoitti:

Sanomilta uusitut sopimusehdot - kaikkia oikeuksia vaaditaan edelleen 20.5.2009

Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat on eilen lähettänyt kirjeitse freelancereilleen uudet sopimusehdot.

Ehdot oli lähetetty ennen loppuiltapäivään järjestynyttä neuvottelua Journalistiliiton edustajan kanssa.

Kuukausi sitten esitettyjä ja silloin voimakkaan myrskyn nostaneita ehtoja on nyt muutettu kolmessa kohtaa.

Pääsäännön mukaan palkkioiden maksuaika on lyhennetty 14 päivään siitä, kun aineisto on hyväksytty julkaistavaksi. Jos free ei laskuta (esim. juttu maalataan) tai maksuliikenteen hallinnoimisesta johtuvista syistä maksaminen kahdessa viikossa ei ole käytännössä mahdollista, on Sanomilla mahdollisuus maksaa palkkio 21 päivän sisällä julkaistavaksi hyväksymisestä.
Tämä muutos vastaa tekijöiden esittämää.

Toinen muutos koskee haastateltavia ja kuvattavia. Uusien kirjausten mukaan freen tulee informoida etukäteen haastateltavaa tai kuvattavaa siitä, että aineistoa voidaan ehtojen mukaisesti käyttää Sanoma-konsernin laajuisesti sekä myös luovuttaa edelleen. Mikäli haastateltava tai valokuvattava haluaa rajoittaa haastattelun tai kuvien käyttöä, tulee freen informoida tästä lehteä ennen aineiston luovuttamista.
Haastateltavien ja kuvattavien asema on nyt nostettu esiin. Kuitenkin Sanomat edelleen lähtee siitä, että tekijä korvaa kolmannelle aiheutuvat oikeudenkäyntikulut ja kustannukset.
Tekijöiden mielestä vastuuta ei voida ulottaa sananvapauden käyttämiseen, vaan sananvapauslain 14 §:n mukaan julkaisijan pitäisi vastata myös freen mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta.
Vastuuehdon juridinen laajuus jäi vielä Sanomien puolen selvitettäväksi.

Kolmas muutos koskee tekijänoikeuksia, mutta vain valokuvaajien osalta. Valokuvaajien sopimusta on muutettu niin, että valokuvaajalle jäävät oikeudet rinnakkaisten kuvien käyttöön. Muuten kaikki oikeudet ilman lisäkorvausta on edelleen linjana. Päivän tapaamisessa iso osa ajasta käytettiin juuri tekijänoikeusehdon perkaamiseen.
Tekijöiden puolelta korostin, että käyttöoikeuksien pitäisi riittää - kaikkia taloudellisia saatikka omistusoikeuksia ei tarvita. Lisäksi alan kauppatavan mukaan laajemmat oikeudet pitää ottaa huomioon maksettavissa palkkioissa. Tässä talon perustelu on, ettei samaan aikaan voida maksaa freelle lisää, kun työsuhteisilta leikataan erilaisia etuuksia.

Yhteenvetona päivän tapaamisesta voi sanoa, että neuvottelupöytään vihdoin päästiin. Sopimukseen on tehty muutoksia parempaan suuntaan ja myös selvitettäviä asioita jäi jatkoon, erityisesti vastuiden osalta. Suurin erimielisyys koskee edelleen tekijänoikeuksia ja niistä maksettavia korvauksia. Tekijöiden puolelta totesin, ettei freelancereita voida suosittaa tämän uudenkaan sopimuksen allekirjoittamiseen.

Lehdet pyytävät freelancereitaan allekirjoittamaan uudet ehdot 15.6. mennessä. Kysymykseen, voiko töitä tehdä muilla ehdoilla, vastattiin ensisijassa näillä ehdoilla. Kuitenkin järjen käyttö on kuulemma sallittua. Myöskään minkäänlaista painostusta uusien ehtojen allekirjoittamiseen ei saisi esiintyä.

Tekijäjärjestöt arvioivat uusia ehtoja ensi viikolla. Kommentit voi lähettää tämän viikon aikana oheisen vastauslinkin kautta: www.webropol.com/P.aspx?.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu