Laiha kani

Kani on syntynyt 1/2007 ja on naaras. Ei ole leikattu. Kun sain sen n. parin kuukauden ikäisenä, ei se painanut kuin 600 grammaa. Nyt se on täysikasvuinen ja vieläkin tosi laiha. Se painaa tasan yhden kilon. Muutoin terve, pirteä, liikunnallinen kesy, seurallinen eikä merkkejä mistään sairauksista.

Laihuuden olen saanut selville tunnustelemalla sen kylkiä, koko kani on selvästi laiha!

Se syö normaalisti, syö myös hyvin kuivaa heinää, juo vettä, syö porkkanaa yms. vihanneksia, hedelmiä ja puun oksia jyrsii.

Se saa aamuisin kaksi ruokalusikkallista Supa-light-pellettiä. Kasvattaja v. 2007 neuvoi, että pellettiä tulee antaa kääpiökanille hyvin vähän, vain niin, että ruokakupin pohja täyttyy juuri ja juuri.

Lihottamaankaan en haluaisi kania. Ehkäpä se vain on luonnostaa laiha samoin kuin jotkut ihmisetkin!
3313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos et halua kuitenkaan kaniasi lihottaa en ymmärrä viestiäsi. Ei pahalla, mutta miksi kerrot meille, että kanisi on laiha? Tämän käsityksen sain kahdesta viimeisestä virkkeestäsi.

Tietääkseni pellettejähän ei tarvitse ihan välttämättä edes antaa, koska ne ovat ravinnonlisää kuivallaheinälle, mutta niitä kuitenkin kannattaa antaa.

Äänestä

Että kanisi on liian laiha ?
Minkä rotuinen se on ? ( sekarotuinenko?)
Kääpiöluppa painaa täysikasvuisena vajaa 2 kg... Voita saada tuosta vähän osviittaa... =)

Jos lonkkaluut törröttävät ja kanin käytös muuttuu se saattaa kärsiä ruoan puutteesta tai esim: imeytymishäiriöstä...

Koska olet madottanut kanin ?

Käväise http://sky.foorumit.fi ja hae ruokintaosio.

Äänestä

Moi.

Eli siis onko kanisi hermeliini. jos on, niin minusta ei syytä huoleen silllä itselläni on hermeliini uros ja painaa vähän yli kilon. syö normaalisti juo normaalisti ja on muutenkin terve yms. hermeliinien ihannepaino on juuri sellaiset 1,2 kg mitä olen netistä lukenut. mutta jos kanisi paino alenee alle 700:n gramman niin sillloin kani saattaa olla liian laiha. mutta muista antaa kanille riittävästi ruokaa mutta ei liikaa että se ei silti liho ylipainoiseksi. mutta hermeliinit ovat pieniä eikä paina paljon. : D toivottavasti neuvoistani oli apua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hermeliini luonnonsinine kirjoitti:

Kani on syntynyt 1/2007 ja on naaras. Ei ole leikattu. Kun sain sen n. parin kuukauden ikäisenä, ei se painanut kuin 600 grammaa. Nyt se on täysikasvuinen ja vieläkin tosi laiha. Se painaa tasan yhden kilon. Muutoin terve, pirteä, liikunnallinen kesy, seurallinen eikä merkkejä mistään sairauksista.

Laihuuden olen saanut selville tunnustelemalla sen kylkiä, koko kani on selvästi laiha!

Se syö normaalisti, syö myös hyvin kuivaa heinää, juo vettä, syö porkkanaa yms. vihanneksia, hedelmiä ja puun oksia jyrsii.

Se saa aamuisin kaksi ruokalusikkallista Supa-light-pellettiä. Kasvattaja v. 2007 neuvoi, että pellettiä tulee antaa kääpiökanille hyvin vähän, vain niin, että ruokakupin pohja täyttyy juuri ja juuri.

Lihottamaankaan en haluaisi kania. Ehkäpä se vain on luonnostaa laiha samoin kuin jotkut ihmisetkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu