Mietin tässä yksikseni ollaanko me kaikki unohdettu millainen oli oleminen ennen?
Kaikki ollaan niin itsellisiä ja yksin. Siihen se on johtanut.
Kannatkiko lähteä mammonan ja markkinoiden mukaan?
Kokonaisia kerrostaloja on Helsingissä yksin eläjiä. Juurettomia ihmisiä koloissaan. Kaikilla joku trakedia takanaan.
Pelko ja yksinäisyys näkyy silmistä ja olemuksesta pälyilynä ei minnekään.
Ihmiset vanhenee silmissä. Askel lyhenee. Enää jaksetaan istumaan ulos jos sitäkään.
Turhautunenina ja apaattisina kuljetaan ohi huomaamatta.
Mikään ei tunnu enää miltään. Ei edes naapurin itsemurha.
Joku voi ryöstää vanhan naisen hississä, ketään ei kiinnosta.
Tuntuu välillä epätodelliselta. Ollaanko me enää samoja ihmisiä jotka välitimme joskus toisistamme?
Kaikki ollaan niin itsellisiä ja yksin. Siihen se on johtanut.
Kannatkiko lähteä mammonan ja markkinoiden mukaan?
Kokonaisia kerrostaloja on Helsingissä yksin eläjiä. Juurettomia ihmisiä koloissaan. Kaikilla joku trakedia takanaan.
Pelko ja yksinäisyys näkyy silmistä ja olemuksesta pälyilynä ei minnekään.
Ihmiset vanhenee silmissä. Askel lyhenee. Enää jaksetaan istumaan ulos jos sitäkään.
Turhautunenina ja apaattisina kuljetaan ohi huomaamatta.
Mikään ei tunnu enää miltään. Ei edes naapurin itsemurha.
Joku voi ryöstää vanhan naisen hississä, ketään ei kiinnosta.
Tuntuu välillä epätodelliselta. Ollaanko me enää samoja ihmisiä jotka välitimme joskus toisistamme?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Emme me kaikki ole yksin. Jos olet yksin tee jotain. Kiireisen päivän jälkeen kiiruhdin harrastuspiirini kesäkauden avajaisiin makkaraa grillaamaan, nyt istahdin koneelle ja lukemaan jutskojanne. On aivan itsestämme kiinni ollaanko yksinäisiä vai onko ympärillämme elämää.
"kannattiko lähteä mammonan ja markkinoiden perään" Mitä tarkoitat? Ei kai sillä ole mitään tekemistä yksinäisyyden kanssa. Ihminen voi myös olla itsellinen mutta ei yksinäinen.
Me olemme vielä ihmisiä ja välitämme toisistamme, mutta ensin sinun on mentävä toisten luo.
Olen kyllä sukulaisten ja ystävien kanssa kanssakäymisissä. joten mitään irrallisuutta ei totaalisesti voi olla. minulla on ystäviä ja tuttavia vuosien takaan ja lisäksi harrastuspiireissä olen kanssakäymisessä jatkuvasti ystävieni kanssa. En voi allekirjoittaa sitä, että olen aivan irrallinen.
Vaikka asun yksin, omasta vapaasta tahdostani, en todellakaan ole yksinäinen.
Tunnen 80% taloyhtiön ihmisistä, ja oikein hyvin n,10 asunnon asukkaat. Tapaamme päivittäin, tai ainakin soittelemme.
On sukua, ystäviä, ja harrastuksia.
Luulen maaseudulla yksinäisyyttä olevan enemmän, kuin hesassa. Tai yleensä kaupungeissa.
Mielestäni ei yksinäisyys ole kiinni asuinpaikasta, vaan kunkin henkilökohtainen kokemus. Maaseudulla yleensä tunnetaan naapurit aika laajalta alueelta ja tiedetään jopa naaapurikyläläistenkin asiat sekä ollaan tekemisissä keskenään. Mutta sellaiset jotka haluavat olla yksin, toki saavat niin tehdä. Eli luulosi maalaisten yksinäisyydestä ei pidä paikkaansa.
Asuupa missä tahansa, ja kokee yksinäisyyden ahdistavaksi, pitää tehdä asialle jotain; lähteä esim. harrastuspiiriin tms. Jos ei pysty, voi kertoa asiasta lääkärille, joka selvittää, onko kysymyksessä masennus. Ja jos huomaa, että joku naapuri on seuran ja avun tarpeessa, voi olla hänelle tukena. Niin me maalla teemme...
Täytyykin kertoa, maalla asuville ystävilleni, että katsoisivat peiliin.
Aivan turhaan siis valittavat. Naapuriavun puutteesta ja yhteisöllisyydestä, mitä eivät koe.
Erilaisia ollaan kaikki, toiset viihtyvät kaupungeissa, toiset maalla. Joku ei missään.
kylällä on aktiivista kylätoimintaa. Itse en ole suuremmin niihin osallistunut. Joskus kahvia ollut kaatamassa tms.
Naapuriapua olen antanut ja saanut. Viime keväänäkin naapurin poika tuli klapeja siirtämään sisälle. Päivän urakka se oli. Pieni korvaus siitä vastineeksi.
Itse sain kerran heiltä ruokaa, kun olimme sairaina. Silloin se tuli todella tarpeeseen.
Joidenkin kanssa vieraillaan muutama kerta vuodessa. Täytyy kyllä todeta, ettei kovin paljoa jaksa innostua. Ehkä tuo miehen sairauskin innostusta rajoittaa tai sitten ikääntyminen.
Suuri piha teettää myös työtä, joten ne voimat loppuvat jossakin vaiheessa ja haluaa vaan levätä. pidän yllätysvieraista, joita ei juuri näy.
Yksinasuvien määrä kasvaa koko ajan. Tässäkin kaupungissa, ei Helsinki, on yksinäisiä pilvin pimein. Paljon on ihmisiä jotka eivät enää edes uskalla lähteä asunnostaan ulos. Miten heitä lähestyä ja auttaa se on ongelma.
Kadulla saa maata tuntitolkulla jos sinne jää, ihmiset kulkevat ohi, kukaan ei välitä.
Kumppania etsitään epätoivoisesti, mutta vaatimuslista on käsivarren mittainen. Sellaiseksi on maailma mennyt.