koiraihmiset

tarviiko niitä rakkeja ulkoiluttaa yleisillä uimarannoilla?paskovat sinne hiekkaan ja pikkulapset syövät kesäntullen,
634280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

paskat napattaisiin pussiin.

c) eivät edes kuseksi sinne.

d) ihmiset kuseksivat/paskovat/oksentelevat rannoilla - ja ennen kaikkea rikkovat rannoilla pulloja:-((.

e) lapsi ei ole tyhmä vaikka onkin lapsi: paska ei maistu hyvälle.

f) pieni pala paskaa suussa on vain hyväksi vastustuskyvyn kehittymiselle.

Äänestä
  • Minun tyttäreni oli todistamassa kerran tapahtumaa keskellä Kokkolan kaupunkia jossa nainen veti housut kinttuihin ja paskansi keskelle katua (humalassa). Kehui, että kiertää niin mahassa, että täytyy paskantaa. Olikohan sillä paskapussi mukana vai jäikö läjä lasten syötäväksi?

    Ihmisen paska ja virtsa on varmaan puhtaampaa kun sitä siedetään paremmin kuin eläinten jätöksiä, naureskellaan vaan kun humalainen kusee pankkiautomaatin viereen, että kato kun on tyhmä!

    Äänestä

  • jolla on metsässä tölli kirjoitti:

    Minun tyttäreni oli todistamassa kerran tapahtumaa keskellä Kokkolan kaupunkia jossa nainen veti housut kinttuihin ja paskansi keskelle katua (humalassa). Kehui, että kiertää niin mahassa, että täytyy paskantaa. Olikohan sillä paskapussi mukana vai jäikö läjä lasten syötäväksi?

    uros se vaan siellä nostaa koipeaan......

    Joskus näiden juhlapyhien jälkeen on ollut tuskaa kävelyttää koiraa kaupungilla. Siellä tosissaan saa väistellä sekä kusilätäköitä, oksennuslätäköitä, paskaläjiä ja pullon siruja. Onneksi muovipullot ja tölkit on vallanneet markkinat.

    Äänestä

  • jolla on metsässä tölli kirjoitti:

    Minun tyttäreni oli todistamassa kerran tapahtumaa keskellä Kokkolan kaupunkia jossa nainen veti housut kinttuihin ja paskansi keskelle katua (humalassa). Kehui, että kiertää niin mahassa, että täytyy paskantaa. Olikohan sillä paskapussi mukana vai jäikö läjä lasten syötäväksi?

    Ihmisen paska ja virtsa on varmaan puhtaampaa kun sitä siedetään paremmin kuin eläinten jätöksiä, naureskellaan vaan kun humalainen kusee pankkiautomaatin viereen, että kato kun on tyhmä!

    Eläimen paskan syöminen on terveellisempää kuin ihmisen paskan.
    Siksi ei ihmisen paskaa saa edes pellolle levittää.

    Äänestä

  • Laspia.
    Onlen ollut todistamassa useammankin kerran kun lapsi hiekkalaatikossa syö kissan paskaa. Paskan paha maku opitaan vasta vanhempana.

    Äänestä

  • sinulla ei ole kirjoitti:

    Laspia.
    Onlen ollut todistamassa useammankin kerran kun lapsi hiekkalaatikossa syö kissan paskaa. Paskan paha maku opitaan vasta vanhempana.

    Aloittaja luultavasti tarkoittaa yleisestikin koiranpaskaa rantahiekalla ettei sotke vaikka pyyhkeeseen sitä kun makoilee siellä

    Äänestä

Jos alotan tästä! Meidän koira ei oo rakki! ja jos meidän koira sattuu kakkimaan rannalle niin ne kerätään pussiin ihan niinku aina ennenki!!
ja ei ole meikäläisen ongelma jos et katso lapses perään niin paljoa et se kerkee syödä mitä käteen sattuu...voihan se syödä yhtähyvin niit lasinpalasia mitä sielt löytyy!! kitise vaikka niille jotka niitä hajottaa sinne...
ja montako kieltokylttiä oot siel nähny et ei koiria rannalle?? Jos kerran niin V STI häiritsee ku tuun koiran kaa sinne niin vaihda rantaa tai maksa koiran omistajille oma rantatontti nii et nää meitä enää!!!!

Äänestä
  • Jos hankitte rakin tai piskin, niin opetelkaa myös siihe liittyvä laki.
    Koiran pääsyä rannalle ei tarvitse erikseen kieltää, koska järjestyslaki sen kieltää.
    Taidat olla melkonen idiootti.

    4 luku
    Eläimet
    14 §
    Koirakuri
    Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

    1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

    2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle

    Äänestä

  • Idiootit kirjoitti:

    Jos hankitte rakin tai piskin, niin opetelkaa myös siihe liittyvä laki.

    Kuka on sanonut että koira olisi kytkemättömänä?

    Terveisiä perkeleen idiootille! :D

    Äänestä

  • hoi kirjoitti:

    Nämä koira ja kissa viestit jossa eläimiä tai niiden omistajia mollataan voi jättää ihan omaan arvoonsa. Tämä olisi loputon kiistelyn paikka eikä kannata menettää hermojaan mollajien ja marisijoiden takia.

    Maailma on paha paikka jossa jonkun mielestä ei saisi olla lemmikkejä eikä yleensä eläimiä ollenkaan. Täytyy vain koittaa kestää ja ajatella mitä nuo ihmiset menettävät joilla ei ole eläinystävää.

    Äänestä

  • hoi kirjoitti:

    Kuka on sanonut että koira olisi kytkemättömänä?

    Terveisiä perkeleen idiootille! :D

    Nyt alan ymmärtää, koiraihmiset siis ovatkin myös tyhmiä eivätkä vain ainoastaan itsekkäitä.
    Kannattaisi opetella lukemaan ennenkuin kommentoi.
    Lainaan vielä tekstin pätkän tähän, koitappas vielä kerran lukea se.

    "2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle"

    Luitko? "EIKÄ LAINKAAN YLEISELLE UIMARANNALLE". Tajusitko nyt? ei siis lainkaan yleiselle uimarannalle.
    Niin että terveisiä.... no joo.

    Äänestä

  • Kunniaan. kirjoitti:

    Kokkolassa on yleisiä terveydensuojeluviranomaisen valvonnassa olevia uimarantoja noin 20 kpl, joista viisi luokitellaan ns. yleisiksi rannoiksi ja loput pieniksi yleisiksi rannoiksi.

    Yleiset uimarannat

    Lahdenperä
    Lahdenperäntie

    Vanhasatamanlahti
    Meritie

    Laajalahti
    Hietanokantie

    Långö, Öja
    Öjantie

    Ohtakari, Vattaja
    Ohtakarintie

    Pienet yleiset uimarannat

    Punakalliot
    Trullevinniemi

    Valkohieta
    Trullevinniemi

    Palma
    Palmantie

    Nuorisokeskus Villa Elba
    Sannanrannantie 60

    Hickarö Beach Motel
    Rantatie 265

    Lomakylä Trullevi
    Trullevinniemi

    Hietaperä (Lohtaja)

    Haapala (Yli-Ullava)
    Haapalanrannantie
    Yksityisen omistuksessa

    Jokisuu (Ojansuu) (Ullava)

    Ryöppä (Rahkonen)

    (lähde: kokkolan kaupungin netti sivut)

    Eli esimerkiksi Överbyn hiekkamontut tai ns. kåla montut eívät ole yleisiä uimarantoja vaikka siellä käy paljon ihmisiä uimassa joten sinne voi erittäin hyvin mennä koirien kanssa. Itse käyn koirien kanssa myös jatkossakin Överbyssä ja suosittelen sitä myös muillekin koiran omistajille. Mikä koirasta voi olla mukavampaa kuin pulahtaminen virkistävään veteen kesäkuumalla.

    Äänestä

  • näin____ kirjoitti:

    Kålan monttu on yksityisalue, ja siellä on taas ihan kyltillä koirien uittaminen kielletty.
    Jeesus te koiraihmiset olette tyhmiä, te ette sitten tajua mitään, vai?

    Äänestä

  • Taas. kirjoitti:

    tullu käytyä mutta överbyssä tälläistä kylttiä ei ole eikä maan omistaja ole ainakaan vielä tietääkseni vaatinut koiria poistumaan alueelta.

    En lähtisi yleistämään koira ihmisiä tyhmiksi koska sekin on aika laaja käsite ja riippuu miten tyhmyyttä mitataan? mutta eikös keskustelu ole jo mennyt siihen missä saa koiria uittaa/juoksuttaa rikkomatta "lakia" joten pidetään se siinä ja hyvä pointti oli tuo kåla montun yksityisalue ja koirien kietokyltti tipsi.

    Äänestä

  • Taas. kirjoitti:

    Kålan monttu on yksityisalue, ja siellä on taas ihan kyltillä koirien uittaminen kielletty.
    Jeesus te koiraihmiset olette tyhmiä, te ette sitten tajua mitään, vai?

    Haluakko turpiin???? Idiootti...

    Äänestä

  • näin____ kirjoitti:

    Kokkolassa on yleisiä terveydensuojeluviranomaisen valvonnassa olevia uimarantoja noin 20 kpl, joista viisi luokitellaan ns. yleisiksi rannoiksi ja loput pieniksi yleisiksi rannoiksi.

    Yleiset uimarannat

    Lahdenperä
    Lahdenperäntie

    Vanhasatamanlahti
    Meritie

    Laajalahti
    Hietanokantie

    Långö, Öja
    Öjantie

    Ohtakari, Vattaja
    Ohtakarintie

    Pienet yleiset uimarannat

    Punakalliot
    Trullevinniemi

    Valkohieta
    Trullevinniemi

    Palma
    Palmantie

    Nuorisokeskus Villa Elba
    Sannanrannantie 60

    Hickarö Beach Motel
    Rantatie 265

    Lomakylä Trullevi
    Trullevinniemi

    Hietaperä (Lohtaja)

    Haapala (Yli-Ullava)
    Haapalanrannantie
    Yksityisen omistuksessa

    Jokisuu (Ojansuu) (Ullava)

    Ryöppä (Rahkonen)

    (lähde: kokkolan kaupungin netti sivut)

    Eli esimerkiksi Överbyn hiekkamontut tai ns. kåla montut eívät ole yleisiä uimarantoja vaikka siellä käy paljon ihmisiä uimassa joten sinne voi erittäin hyvin mennä koirien kanssa. Itse käyn koirien kanssa myös jatkossakin Överbyssä ja suosittelen sitä myös muillekin koiran omistajille. Mikä koirasta voi olla mukavampaa kuin pulahtaminen virkistävään veteen kesäkuumalla.

    Terve.

    Tiedätkö mitkä on esim. Ohtakarin rannoilla, uimaranta alueina???
    Maanpuolustus omistaa niistä rannoista suurimman osan, jotka eivät ole ihmisten käytössä. Saako niissä sitten liikkua koirat vai eivät??????
    Ohtakarin rannat ovat suurimmat tällä auleella..

    Äänestä

  • ikkaa kirjoitti:

    Ensin toteat että "jotka eivät ole ihmisten käytössä."
    perään mietit että onko ok jos siellä ulkoiluttaa koiraa.
    Voi kiesus kun voi olla tyhmää porukkaa.
    Yleinen uimaranta on uimaranta jossa ihmiset käyvät uimassa, yleisessä käytössä.
    Jos puolustusvoimilla on yksityisiä alueita, jotka eivät ole yleisiä rantoja, voit toki kysellä heiltä lupaa koirasi uittamiseen siellä.

    Äänestä

  • ijwer kirjoitti:

    Haluakko turpiin???? Idiootti...

    Mitkä onvat vaihtoehdot....?
    Mikset sinäkin hanki töitä, niin ei tarvitse täällä yöllä rääkkyä tyhmyyksiä?

    Äänestä

  • Idiootit kirjoitti:

    Jos hankitte rakin tai piskin, niin opetelkaa myös siihe liittyvä laki.
    Koiran pääsyä rannalle ei tarvitse erikseen kieltää, koska järjestyslaki sen kieltää.
    Taidat olla melkonen idiootti.

    4 luku
    Eläimet
    14 §
    Koirakuri
    Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

    1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

    2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle

    Niin, ja muistakaa että koirakuri laki KOSKEE MYÖS KISSOJA!!

    4 luku
    Eläimet
    14 §
    Koirakuri

    Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

    1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

    2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)

    3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

    Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.

    Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

    Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.

    LÄHDE: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612

    JA MUISTUTTAKAA MUMMUJA ILTATORIN AIKAAN ETTÄ TORILLE EI SAA VIEDÄ KOIRIA!!

    Äänestä

  • Idiootit kirjoitti:

    Jos hankitte rakin tai piskin, niin opetelkaa myös siihe liittyvä laki.
    Koiran pääsyä rannalle ei tarvitse erikseen kieltää, koska järjestyslaki sen kieltää.
    Taidat olla melkonen idiootti.

    4 luku
    Eläimet
    14 §
    Koirakuri
    Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

    1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

    2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle

    Voiko noin eläin vihaajaa olla.
    Lapset opetetaan ja koirat opetetaan! Molemmat hiekkalaatikolla samalla tasolla. Koirat vain jäävät sille tasolle...
    En voi käsittää että täällä samaa aina jauhetaan! Jätätkö lapsesi ilman etten näe häntä?n Kunnon koiran omistaja, ei koskaan jätä katsomatta, jossei tahallaan...koska koirat yleensä hihnassa...ei lapset. Ja turha jauhaa tohon lauseeseen, koska, kukapa kunnon vanhempi jättää lapsensa hetkeksikään valvomatta.....

    Äänestä

  • ei oo totta......... kirjoitti:

    En nyt yleistä,onhan siis fiksuja koiranomistajia jotka koiransa on kouluttanut mutta on myös niitä jotka ei ole sitä tehneet ja sitten kun rannalla ulkoiluttavat niitä ja päästävät remmistä niin juoksevat pitkin rantaa ja vapaana ja tekevät ties mitä

    Äänestä

Useimmat koiranomistajat keräävät jätökset pusseihin. Ikävää, että jotkut eivät kerää, mutta älä tuomitse sen takia koko ryhmää. Toisekseen rannoilla on vielä enemmän lasinsiruja yms. roskaa. Annos paskaa lapsen suussa on vähemmän haitallista kuin suolistoon joutuvat lasinsirut. Nykyään ollaan niin hysteerisiä, että jos lapsi pistää suuhunsa lattialle tippuneen tutin ilman desinfiointia ja pakastamista ja keittämistä, niin hänet viedään kauhealla vauhdilla sairaalaan saamaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat rokotukset ja mahahuuhtelut ja laitetaan oksentamaan.

Äänestä
  • Koiria kun ei lain mukaan saa sinne rantaan viedä.
    Ja jos saan valita, niin mielummin lapseni mahaan otan lasinpalan, kuin lasinpalan paskalla.
    Opetelkaa nyt jo laki ja noudattakaa sitä, ette anna hetikään niin tyhmää kuvaa itsestänne.

    Äänestä

  • Ei tajuta? kirjoitti:

    Koiria kun ei lain mukaan saa sinne rantaan viedä.
    Ja jos saan valita, niin mielummin lapseni mahaan otan lasinpalan, kuin lasinpalan paskalla.
    Opetelkaa nyt jo laki ja noudattakaa sitä, ette anna hetikään niin tyhmää kuvaa itsestänne.

    niin se kuule on että koiratkin maksavat aika paljon ja jos ei sulla ole ystäviä niin osta koira!HAH!se muuten on aina lempeä ja ystävällinen ainakin sille joka kohtelee sitä hyvin....koirasta voi joutua maksamaan 1500 mutta on se sen arvoinen...suosittelen myös sulle ja älkää täällä koko ajan koiran paskoista kirjoitelko koska on paljon pahempia asioita maailmassa..hyvää kesää kaikille ja hymyillään kun tulemme vastakkain vaikka mulla sattuu olemaan koira jota vielä paljon rakastan ja en ole yksinäinen!!!

    Äänestä

  • ihana ystävä kirjoitti:

    Mitäpä jos kielletään yhteisellä päätöksellä kaikki seuraavat ynnä sata muuta asiaa jotka ärsyttävät ahdasmielisiä kokkolalaisia,joilla on vielä oma elämä löytämättä:

    a)kolistelevat roskakuskit
    b)pikkulapset (todella ärsyttäviä!)
    c)koirat
    d)kissat
    e)hevoset(nekin saattavat kakkia)
    f)mersut
    g)mopot
    h)rullaluistimet ja trampoliinit (voi kauheeta..)
    i)hyvä-veli- yhteisöt
    j)ja lopuksi juopottelu.

    Hyvää ja mieltä avartavaa kesää kaikille!

    Äänestä

  • Maailman napa kirjoitti:

    Sortsit ja sandaalit.

    Äänestä

  • Unohtui. kirjoitti:

    Sortsit ja sandaalit.

    Yksiselitteisesti:

    Koiria ei saa tuoda/viedä

    - uimarannoille

    - toreille eikä

    - kauppaliikkeisiin.

    Monien tässäkin viestiketjussa julkaistujen ns "koiraihmisten" kirjoitusten perusteella voi vain surkutella sen eläinparan kohtaloa, joka moisten ääliöiden hoiviin on joutunut!

    Äänestä

  • Learn to read kirjoitti:

    huomaamattani koiralle, että "nyt laitetaan hihna kiinni, täällä on vapaana olevia ihmisiä".

    Miettikää sitä, jos tuntuu, että siinä on miettimistä, tai jos teillä ylipäätään on kykyä miettiä asioita.

    Äänestä

  • Totesin tänään kirjoitti:

    huomaamattani koiralle, että "nyt laitetaan hihna kiinni, täällä on vapaana olevia ihmisiä".

    Miettikää sitä, jos tuntuu, että siinä on miettimistä, tai jos teillä ylipäätään on kykyä miettiä asioita.

    Aivan oikein toimit, koira on arvaamaton eläin, ja se pitääkin pitää kytkettynä.

    Äänestä

  • Maailman napa kirjoitti:

    Mitäpä jos kielletään yhteisellä päätöksellä kaikki seuraavat ynnä sata muuta asiaa jotka ärsyttävät ahdasmielisiä kokkolalaisia,joilla on vielä oma elämä löytämättä:

    a)kolistelevat roskakuskit
    b)pikkulapset (todella ärsyttäviä!)
    c)koirat
    d)kissat
    e)hevoset(nekin saattavat kakkia)
    f)mersut
    g)mopot
    h)rullaluistimet ja trampoliinit (voi kauheeta..)
    i)hyvä-veli- yhteisöt
    j)ja lopuksi juopottelu.

    Hyvää ja mieltä avartavaa kesää kaikille!

    Olispa kiva jos eri ihmislaaduilla olisi vapaus valita oma kaupunginosansa. Minä kilttinä, myötätuntoisena iloisena, huumorintajuisena ja eläin ja lapsirakkaana ihmisenä valitsisin Lempelä kaupunginosan. Kaikki palvelualojen henkilökuntakin kuuluisi samaan kategoriaan kuin minä. Eläimet, lapset, mummot ja vaarit olisivat sallituja eikä väkivaltaa suvaittaisi- Poliisejakaan ei tarvitsisi jos muutkin olisivat kuin minä.

    Koiran ja kissanvihaajat ja muutenkin ahdasmieliset ihmiset voisivat asua omassa kaupunginosassaan. Kaupan kassalla he voisivat keskustella siitä, miten inhottavia koirat, lapset, mummot ja papat on ja ajella mersuillaan. Mikähän kaupunginosan nimi voisi olla?

    Olisiko Lempelän kaupunginosaan viikonloppuisin tunkua kun haettaisiin seurustelukumppania? Täytyyhän näillä omaan napaa tuijottelijoilla olla kuitenkin joku jota he voivat alistaa, määräillä ja jopa hakata?

    Keksittekö muita kivoja kaupunginosia?

    Äänestä

  • Lempelän asukki kirjoitti:

    Tällanen juttu tuli mieleen kun kävelyllä/lenkillä käydessä tulee vastaan koira omistajansa kanssa niin pistää vähän jännäämään että yrittääköhän hyökätä tuo koira kohdalla jos esim rotu joku dobermanni tai vastaava ja monesti on yrittäny näykkästäkin.monesti on taluttajana joku pikkutyttö joka ei kyllä jaksa pidellä isoa koiraa jos jotain yllättävää sattuisi

    Äänestä

  • jazzokuski kirjoitti:

    ei niitä yleisesti kutsuttuja "tappajakoiria" tarvitse automaattisesti pelätä kun joku on joskus saanut huonoja kokemuksia YHDESTÄ rodun edustajasta. "Tappajakoiriksi" kun sattumoisin luetellaan nämä hurrrrjat ja pelottavat koirat (joita niin ahkerasti elokuvissa käytetään) sakemannit, dobermannit ja rottweilerit. Itse en ole vielä yhteenkään pahapäiseen tutustunut, vaan ennemminkin se on puhdasta innokasta rakkautta mitä näiltä edustajilta saa. Älkää siis hyvät ihmiset jaksako levittää ennakkoluulojanne näitä edustajia kohtaan. Ei ole helppoa olla hyvinkoulutetun "tappajakoiran" kanssa lenkillä kun automaattisesti vastaantulijat katsovat murhaavasti ja vaihtavat tien toiselle puolelle.

    Äänestä

  • jazzokuski kirjoitti:

    Tällanen juttu tuli mieleen kun kävelyllä/lenkillä käydessä tulee vastaan koira omistajansa kanssa niin pistää vähän jännäämään että yrittääköhän hyökätä tuo koira kohdalla jos esim rotu joku dobermanni tai vastaava ja monesti on yrittäny näykkästäkin.monesti on taluttajana joku pikkutyttö joka ei kyllä jaksa pidellä isoa koiraa jos jotain yllättävää sattuisi

    Tiesitkö, että suurimmassa osassa "häirikkö"koiria vika ei ole koirassa vaan ihan siellä hihnan toisessa päässä? Katso vaikka joka arkipäivä MTV3 Avalta Koirakuiskaajaa kahden aikaan. Jos taas pikkulapsi pääsee yksin koiran kanssa, jota ei hallitse, niin vika on silloin aikuisessa. Ehdottomasti lasta ei mielestäni saa päästää koiran kanssa ulos, jos hän ei hallitse koiraa.

    Ymmärrän koirapelkosi, mutta tarvisit kyllä vähän asennemuutostakin. Monet vaarallisina pidetyt koirat ovat rotuna oikeasti todella lempeitä. Vaikkapa rottweiler on yksi lapsiystävällisimmistä roduista. Ajatus siitä, että jotkut koirarodut ovat "verikoiria", tulee vain niistä tapauksista, joissa 99,9 prosentissa tapauksista ihminen ei ole kouluttanut koiraansa kunnolla saatika hallitse sitä ja ole lauman johtaja, ja koiralla se sitten ilmenee häiriökäyttäytymisenä.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Katsopa vielä nämä linkit (sisältää koiravideon). Täydellistä luottamusta koiran ja ihmisten välillä. Tasapainoisten ja itsevarmojen ihmisten kasvattama täysin tasapainoinen koira. Nämä ovat niitä pelottavia "verikoiria" sellaisena kuin he oikeimmillaan ovat. Voiko olla parempaa luottamusta ja suhdetta ihmisen ja koiran välillä?

    Dobermanni:
    http://www.youtube.com/watch?v=ixvim4OlPfg

    Rottweiler:
    http://www.youtube.com/watch?v=JJqoTN5LkDs

    Saksanpaimenkoira:
    http://www.youtube.com/watch?v=ft96dS4h7zA

    Pitbull:
    http://www.youtube.com/watch?v=CvBbY6NXBFY

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    eli ihmisestä. Meidän kaikkia rakastavaa berniä ei voi lenkittää kukaan muu perheestä kuin minä tai mies, ei puhettakaan, että lapsille voisi sitä antaa. Mitä ystävällisin ja lempein koira, mutta kun haluaa tutustua kiinnostavaan koiraan, ei lasten voimat riitä. Ja kun toiset vielä pelkäävät tuota isoa nallekarhumaista koiraa...tänään tien toiselta puolelta hyökkäsi rotan kokoinen chihu tms, ja alkoi näykkiä koiraamme mahan alta rähisten:-0. Kooltaan satakertainen koira hyppi hämmentyneenä ilmaan puulla päähän lyötynä: mistä moinen hyökkäys ja kiukku?! Eikä sanaakaan sanonut, siis haukkunut. Eli aika usein se pelättävämpi tapaus voi olla se minimaalisen kokoinen, mutta ärhäkkä tai pelokas minikoira, jota ei ole kukaan koskaan opettanut tai kouluttanut yhtään;-o.

    Äänestä

  • Lempelän asukki kirjoitti:

    Olispa kiva jos eri ihmislaaduilla olisi vapaus valita oma kaupunginosansa. Minä kilttinä, myötätuntoisena iloisena, huumorintajuisena ja eläin ja lapsirakkaana ihmisenä valitsisin Lempelä kaupunginosan. Kaikki palvelualojen henkilökuntakin kuuluisi samaan kategoriaan kuin minä. Eläimet, lapset, mummot ja vaarit olisivat sallituja eikä väkivaltaa suvaittaisi- Poliisejakaan ei tarvitsisi jos muutkin olisivat kuin minä.

    Koiran ja kissanvihaajat ja muutenkin ahdasmieliset ihmiset voisivat asua omassa kaupunginosassaan. Kaupan kassalla he voisivat keskustella siitä, miten inhottavia koirat, lapset, mummot ja papat on ja ajella mersuillaan. Mikähän kaupunginosan nimi voisi olla?

    Olisiko Lempelän kaupunginosaan viikonloppuisin tunkua kun haettaisiin seurustelukumppania? Täytyyhän näillä omaan napaa tuijottelijoilla olla kuitenkin joku jota he voivat alistaa, määräillä ja jopa hakata?

    Keksittekö muita kivoja kaupunginosia?

    Pistätkö eläinten karvoille allergiset koiran- ja kissanvihaajien kategoriaan ja näin ollen samaa keskistysleiriin kuin muut "vihaajat"

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Katsopa vielä nämä linkit (sisältää koiravideon). Täydellistä luottamusta koiran ja ihmisten välillä. Tasapainoisten ja itsevarmojen ihmisten kasvattama täysin tasapainoinen koira. Nämä ovat niitä pelottavia "verikoiria" sellaisena kuin he oikeimmillaan ovat. Voiko olla parempaa luottamusta ja suhdetta ihmisen ja koiran välillä?

    Dobermanni:
    http://www.youtube.com/watch?v=ixvim4OlPfg

    Rottweiler:
    http://www.youtube.com/watch?v=JJqoTN5LkDs

    Saksanpaimenkoira:
    http://www.youtube.com/watch?v=ft96dS4h7zA

    Pitbull:
    http://www.youtube.com/watch?v=CvBbY6NXBFY

    Koiravideoita lisää.
    http://www.youtube.com/watch?v=T5Ws9Rw5ics

    Tässä kesken keskustelun saksanpaimenkoira puree toimittajaa päästä.
    http://www.youtube.com/watch?v=PHLnjiISsOo

    Tässä koira on tappanut 7 vuotiaan pojan.
    http://www.youtube.com/watch?v=fJ65seGlL0A&feature=related

    Juutuben kovin kama vaatii kirjautumista juutubeen, K18.

    Äänestä

  • Ihminen Kokkolasta kirjoitti:

    Pistätkö eläinten karvoille allergiset koiran- ja kissanvihaajien kategoriaan ja näin ollen samaa keskistysleiriin kuin muut "vihaajat"

    Kyllä kai allergiset voivat elää eläinten kanssa samassa kaupunginosassa, eläväthän ne nytkin. Asenteestahan se on kiinni vai mitä?

    Äänestä

  • hihnan toisesta päästä kirjoitti:

    eli ihmisestä. Meidän kaikkia rakastavaa berniä ei voi lenkittää kukaan muu perheestä kuin minä tai mies, ei puhettakaan, että lapsille voisi sitä antaa. Mitä ystävällisin ja lempein koira, mutta kun haluaa tutustua kiinnostavaan koiraan, ei lasten voimat riitä. Ja kun toiset vielä pelkäävät tuota isoa nallekarhumaista koiraa...tänään tien toiselta puolelta hyökkäsi rotan kokoinen chihu tms, ja alkoi näykkiä koiraamme mahan alta rähisten:-0. Kooltaan satakertainen koira hyppi hämmentyneenä ilmaan puulla päähän lyötynä: mistä moinen hyökkäys ja kiukku?! Eikä sanaakaan sanonut, siis haukkunut. Eli aika usein se pelättävämpi tapaus voi olla se minimaalisen kokoinen, mutta ärhäkkä tai pelokas minikoira, jota ei ole kukaan koskaan opettanut tai kouluttanut yhtään;-o.

    Kouluta koirasi, niin ei vedä porukkaa kumoon kun haluaa haistella toisen mustin persettä.
    Meidän koiran kimppuun kävi kerran pystykorva puskasta. 2 riuhtaisua ja pystykorvan takatassu oli irti ja pää auki.

    Äänestä

  • Vinkki... kirjoitti:

    Kouluta koirasi, niin ei vedä porukkaa kumoon kun haluaa haistella toisen mustin persettä.
    Meidän koiran kimppuun kävi kerran pystykorva puskasta. 2 riuhtaisua ja pystykorvan takatassu oli irti ja pää auki.

    Olikohan kuitenkaan kunnolla koulutettu kun noin teki pystykorvalle?tekisikö saman lapselle joka juoksisi koiraasi kohti tarkoituksena silittää?

    Äänestä

  • En enää muista kirjoitti:

    Kyllä kai allergiset voivat elää eläinten kanssa samassa kaupunginosassa, eläväthän ne nytkin. Asenteestahan se on kiinni vai mitä?

    Kun katsoo näitä mielipiteitä, varsinkin koiran omistajien, mikähän heillä on oikein päällimmäinen ajatus? Verrataan koiraa ihmisen elämään, vaikka on eläin, siis alemmalla tasolla, eikä voida rinnastaa ihmiseen! Monesti näkee koiraihmisen samaistuvan/laskeutuvan koiran tasolle!! Suurin osa näistä hurtista on sisäsiittoisia, monesti mielenvikaisiksi jalostettuja, joista tässä taannoin tuli tveestäkin ohjelma ja sanoma oli yksiselitteinen, ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ koko touhu!!
    Esimerkkinä vaikka sakemannit, joiden lonkat ovat pilalla, peräpää matalalla kulkeva, sekä nämä seinään juosseet tylppänokkaiset, leukaluut kierossa!
    Sitten toinen asia näistä vastuullisista koiran taluttajista täällä Koivuhaan kävelyteillä, varsinkin talvella kun on lumi maassa, on paska-ja kusi läjiä metrin välein, melkoisia jöötejä, kusta keltaisenaan keräilypönttöjen läheisyydessäkin! Näyttäkää todella vastuullisuutenne, jää vähemmän arvostelemista teistä, koiriin hurahtaneista.

    Äänestä

  • eläin.. kirjoitti:

    Kuule Koivuhaassa kuseksii myös 2-jalkaiset pitkin pitäjiä ja kuset housuissa istutaan puiston penkeillä. Kuka näiden jätökset kerää?

    *on muuten nähty"

    Äänestä

  • eläin.. kirjoitti:

    Kun katsoo näitä mielipiteitä, varsinkin koiran omistajien, mikähän heillä on oikein päällimmäinen ajatus? Verrataan koiraa ihmisen elämään, vaikka on eläin, siis alemmalla tasolla, eikä voida rinnastaa ihmiseen! Monesti näkee koiraihmisen samaistuvan/laskeutuvan koiran tasolle!! Suurin osa näistä hurtista on sisäsiittoisia, monesti mielenvikaisiksi jalostettuja, joista tässä taannoin tuli tveestäkin ohjelma ja sanoma oli yksiselitteinen, ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ koko touhu!!
    Esimerkkinä vaikka sakemannit, joiden lonkat ovat pilalla, peräpää matalalla kulkeva, sekä nämä seinään juosseet tylppänokkaiset, leukaluut kierossa!
    Sitten toinen asia näistä vastuullisista koiran taluttajista täällä Koivuhaan kävelyteillä, varsinkin talvella kun on lumi maassa, on paska-ja kusi läjiä metrin välein, melkoisia jöötejä, kusta keltaisenaan keräilypönttöjen läheisyydessäkin! Näyttäkää todella vastuullisuutenne, jää vähemmän arvostelemista teistä, koiriin hurahtaneista.

    kokkolossa tuntuu olevan paljo enemmän niit jotka on "menny" koiran tasolle ihan omasta halustaan!! vaikkei niillä olis koiraakaan!! ja koirat on monesti ihmistä viisaampi...me ei vaan välttämättä ymmärretä sitä! "Suurin osa näistä hurtista on sisäsiittoisia, monesti mielenvikaisiksi jalostettuja" itelläni on koira...mitenkähän tuo sisäsiittosuus ny menee ku emä on suomesta ja isä jenkeistä...ne varmaan on ihan lähisukulaisia toisillee..elä helvetti ala yleistämään!!! ja ei se ole koiranomistajien syy jos et ole lapsena saanut haluamaasi koiranpentua!!!

    Äänestä

  • tääl kirjoitti:

    Koiran kusettajien keskustelu laahaa aina vaan koiran tasolla. Kun syy on juuri siinä taluttajassa, alennutaan syyllistämään muita, kun on puhe sessen paskomisesta, joka pitää pussittaa ja viedä lodjuun. Onko vaikeaa, se on yksinkertaisesti koiran omistajan syy, jos ei viitsi/halua elää niin kuin lait määrää! Sitten vielä: teeveen ohjelma juuri esitti jalostamisesta, joka on/oli ohjelman antia, joka yksi selitteisesti tuomitsi sen eläin rääkkäykseksi, jossa nimenomaan asiantuntijat sen totesivat.
    Että koettakaa nyt vain hyväksyä se! Viisaudesta elukassa...oletkohan aivan tosissasi? No otetaan hiukan pakkia, todella hyvä tunnustus, hurtta viisaampi kuin taluttaja.. no nyt kuuluu oikea totuus!

    Äänestä

  • näkee.. kirjoitti:

    Kuules kun noiden koirien lisääntyminen on paljon tarkemmin suunniteltu, kun monen keskustelijan täällä.. ;)

    Äänestä

  • kjähkjä kirjoitti:

    Kuules kun noiden koirien lisääntyminen on paljon tarkemmin suunniteltu, kun monen keskustelijan täällä.. ;)

    Jotta koiran voi hyväksyä "ammattiharrastajien" eli oikeiden "koiraihmisten" keskuudessa, sen on oltava rodultaan puhdas ja muodoltaan virheetön. Hyvä periaate, ihmispuolella tosin laiton ja aiheesta puhuminenkin johtaa tuomioon..
    Tarkkaan on suunniteltu lisääntyminen, suuret eläinten ja luonnon ystävät ajavat vaikka kuuhun jotta sen nartun selkään saa jonkun valiouroksen nylkyttämään, ettei pennuista vaan tule peruskoiria, rotunsa mätäpaiseita joita ei edes näyttelyyn kehtaa viedä..
    Niin ja muistakaa nyt hyvät ihmiset että jos ajatte pyörätiellä vaikka töistä kotiin ja ette kanna vastuuta itsestänne niin ihan turha leimata sitä kohti juoksevaa luotetavan lempeää rekkua tappajakoiraksi..Täytyy ymmärtää että isillä ja äitillä oli muuta tekemistä ja pikku amalia lähti ponin kokoisen turren kanssa vähän kävelylle..
    ONNEKSI tässäkin ketjussa joku koiraharrastaja edes hiukan otti omistajan vastuuta eläimestä, joka koira siis kuitenkin on..täydet pisteet siitä..Ihminen on tässä kaksikossa se jonka pitäisi olla viisaampi ja ymmärtää että lemmikit ovat omistajansa vastuulla..
    Ja ihan pakko nyt huomauttaa että aika pienellä prosentilla ihmiset kaduille paskantaa tai sitten on kovasti kevyen liikenteen väylien käyttäjillä tullut tarjouksesta hankittua Sertiä maksamakkaran sijasta..
    Koiranpaskaa tai lasinsiruja,oli kyseessä sitten ranta tai katu niin perse paljaaks ja remmiä..

    Äänestä

ymmärrä miten aikuiset ihmiset leikkivät hauveleittensa kanssa kaiken maailmaan
temppuleireillä, heh.

Äänestä
  • Se on myös huomattu että kun on koiranomistajia siis sellaisia jotka omistavat 2 tai useampia koiria niin he elävät vain koirillensa.omat asiat kuten pihan hoito,siivoukset talossa ja kaikenlainen normi homma jää tekemättä mutta koirien turkki kiiltää,se taitaa olla heillä tärkeintä.välillä tuntuu kun katselee yhdenkin tutun elämää koirien kanssa niin asuuko tuossa talossa koirat joilla on orjina ihmisiä,en ole koirien vihaaja mutta rajansa kaikella,pitäkää huolta myös itsestänne!

    Äänestä

  • kuutakor kirjoitti:

    Se on myös huomattu että kun on koiranomistajia siis sellaisia jotka omistavat 2 tai useampia koiria niin he elävät vain koirillensa.omat asiat kuten pihan hoito,siivoukset talossa ja kaikenlainen normi homma jää tekemättä mutta koirien turkki kiiltää,se taitaa olla heillä tärkeintä.välillä tuntuu kun katselee yhdenkin tutun elämää koirien kanssa niin asuuko tuossa talossa koirat joilla on orjina ihmisiä,en ole koirien vihaaja mutta rajansa kaikella,pitäkää huolta myös itsestänne!

    Ei kannata yleistää kaikkia monen koiran omistajia.
    Minä hoidan kodin ja lapset ihan ekana.Koirat lenkitän kun lapset yöpuulla ja isän kans kotona.Koiran turkit kiiltää vasta viikkoa ennen näyttelyitä sillä lailla miten tarkoitit.Kerran viikossa harjaan koirat läpi.Ei kamalaa puunausta...mielestäni.

    Minä lenkitän koiria uimarantojen läheisyydessä metsien rajoilla ja poluilla.iso kakkipussi rulla aina mukana.
    Ei me koiran omistajat niin tyhmiä olla ettei muista välitetä mitään.Itselläni kun lapsia,niin olen kyllä tarkkana mihin annan koirien pissata ja kakkia,ettei lapset niitä ole sorkkimassa.Ja 95% kakoista kerään ja pussi menee roskiin asti.
    Ja jos joku tilanne pistää vihaksi...menehän sanomaan suoraan...eiköhän se asia selviä.

    Äänestä

  • 2 koirulin omistaja kirjoitti:

    Miks kukaan ei valita koivuhaan pyöräteiden hevosen kakka kasoista??
    Ehkä niistä on niin pieni haitta kun keskellä tietä koko kennelin koirien kokoinen kakka kasa.Miksei ratsastajat siivoa niitä sivuun?

    Äänestä

  • Lenkkeilijä. kirjoitti:

    Pitääpä vinkata mummolle niin se lähtee heti lapioimaan hevonpaskat pois pyörätieltä sehän on hyvää lannoitetta mummon kasvihuoneeseen

    Äänestä

  • Lenkkeilijä. kirjoitti:

    Miks kukaan ei valita koivuhaan pyöräteiden hevosen kakka kasoista??
    Ehkä niistä on niin pieni haitta kun keskellä tietä koko kennelin koirien kokoinen kakka kasa.Miksei ratsastajat siivoa niitä sivuun?

    eliittiurheilua se ratsastaminen että paskatkin saa jättää jälkeensä.

    Äänestä

  • Lenkkeilijä. kirjoitti:

    Miks kukaan ei valita koivuhaan pyöräteiden hevosen kakka kasoista??
    Ehkä niistä on niin pieni haitta kun keskellä tietä koko kennelin koirien kokoinen kakka kasa.Miksei ratsastajat siivoa niitä sivuun?

    Me ratsastajat siivoamme heppojen kakat pois josne kakkaa tielle :=)

    Äänestä

Hirveämpää on nämä talojen pihoilla yötäpäivää haukkuvat koirat kuin kaduilla lenkitettävät normaali hurtat!
Pystykorvat kuuluvat maalle, mutta nyt on jo narussa haukkuvia saksanpaimenkoiriakin. Näiden haukkuvien koirien omistajat voivat katsoa peiliin ja miettiä, että mikä on menny koiranpidossa ja -koulutuksessa pieleen. Kuka jaksaa kesäpäivinä kuunnella alituista haukuntaa... ei kukaan normaalikoiran omistaja!

Äänestä

nelly ja reino koirien omistajat ette saa pitää koirianne vapaana ne pitää olla kytkettyinä

Äänestä

Hiekansekaisesta paskasta lapset saa vastustuskykyä.Ei tarvita antibiootteja myöhemmin.

Äänestä
  • Koiraihmiset voi lähettää Kiinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koiraihmiset voi lähettää Kiinaan.

    Ja ne Vitun koirulit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja ne Vitun koirulit

    Koira on hyvä kaveri - ihmisen paras ystävä. Toisin kuin passkahäntä kissanrontti...
    Koira pitää opettaa noudattamaan "ihmisen" sääntöjä, kuten naapurimme sen tietää. Hannun "tehtävä" oli varusmiehenä toimia koiranohjaajana, -kouluttajana. "Piki"- koira on siitä hyvä osoitus, ja on kaverimme - lähes perheenjäsen, "velipoika"...
    Koirarotuja on aivan liikaa. "Jalostustyö" on heittänyt "häränpyllyä". En ryhdy yksilöimään "satoja" rotuja. Otan esimerkkinä erään rodunjalostuksen "surkean lopputuloksen": Saksan paimenkoiran (Schäfer). Rotu on jalostuksen "hännänhuippu". Koira on kamalan ruma ("susikoira"), oksettava olemukseltaan, vanhetessaan vihainen, ärtyisä ja jopa hengenvarallinen muille eläimille, ihminen mukaan lukien...
    Rotu on geenivirheinen: Lonkat surkastuneet. Jopa pennulla takapää "luuhaa maata". Rodulla on tavattu perimäsairauksia, jotka eivät ole korjattavissa. Päin vastoin. Tila vain pahenee...
    Näistä syistä Saksan Poliisi (Die Deutsche Polizei) on ottanut palveluskäyttöön Belgian paimenkoiran... Suomessa pitää Schäfer- rotu kieltää, elossa olevat yksilöt lopettaa, ja kaikki rodun kennelit lakkauttaa välittömästi. Onko selvä, hah hah haaa!!!...

    Ressulta taas erinomainen kirjoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ressulta taas erinomainen kirjoitus.

    Nöyrä kiitos. Kirjoitan aina asiaa, kuten lienette huomanneet, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koira on hyvä kaveri - ihmisen paras ystävä. Toisin kuin passkahäntä kissanrontti...
    Koira pitää opettaa noudattamaan "ihmisen" sääntöjä, kuten naapurimme sen tietää. Hannun "tehtävä" oli varusmiehenä toimia koiranohjaajana, -kouluttajana. "Piki"- koira on siitä hyvä osoitus, ja on kaverimme - lähes perheenjäsen, "velipoika"...
    Koirarotuja on aivan liikaa. "Jalostustyö" on heittänyt "häränpyllyä". En ryhdy yksilöimään "satoja" rotuja. Otan esimerkkinä erään rodunjalostuksen "surkean lopputuloksen": Saksan paimenkoiran (Schäfer). Rotu on jalostuksen "hännänhuippu". Koira on kamalan ruma ("susikoira"), oksettava olemukseltaan, vanhetessaan vihainen, ärtyisä ja jopa hengenvarallinen muille eläimille, ihminen mukaan lukien...
    Rotu on geenivirheinen: Lonkat surkastuneet. Jopa pennulla takapää "luuhaa maata". Rodulla on tavattu perimäsairauksia, jotka eivät ole korjattavissa. Päin vastoin. Tila vain pahenee...
    Näistä syistä Saksan Poliisi (Die Deutsche Polizei) on ottanut palveluskäyttöön Belgian paimenkoiran... Suomessa pitää Schäfer- rotu kieltää, elossa olevat yksilöt lopettaa, ja kaikki rodun kennelit lakkauttaa välittömästi. Onko selvä, hah hah haaa!!!...

    Lisään kommenttiini erään merkittävän asian. Suomen viranomaistaho (poliisi, armeija, rajavartiosto, tulli, huumetutkinta jne) on ottanut/ottamassa palveluskoiraksi Belgian paimenkoira -rodun, kuten Saksassa on tehty jo vuosia sitten. Siirtyminen pysyvästi tähän erinomiseen järjestelmään kestää maassamme vielä muutaman vuoden. Shäferin pentuja ei enää kouluteta viranomaiskäyttöön, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

Lemmikkejä kuten koiria sekä kissoja ei näin bakteerien ollessa liikekannalla missään nimessä saa tuoda em ostoskeskuksiin,sellainen on edesvastuutonta käytöstä muita liikkeessä asioivia kohtaan,sitäpaitsi käsihygieniasta on syytä huolehtia jokaisen on syytä välttää kosketteliua julkisten paikkojen pintoihin sillä ne sisältävät vaarallisia bakteereja.Siis antiseptiset käsihuuhteet sekä kumiset suojakäsineet ovat pakolliset myös henkitysnaamaria suositellaan käytettäväksi,Seksiä harrastettaessa on AINA käytettävä kondomia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vuhhh kirjoitti:

tarviiko niitä rakkeja ulkoiluttaa yleisillä uimarannoilla?paskovat sinne hiekkaan ja pikkulapset syövät kesäntullen,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu