Voi vitsi

Ihkubeibi, jonka kanssa minulla on ollut, jos ei nyt suhdetta niin ainakin sutinaa, lähtee vaihtoon. Tämä vituttaa, surettaa, huolestuttaa ja pöyristyttää minua. Joudun olemaan seuraavan vuoden tai puoli vuotta yksin. Mielestäni tämä indikoi hänen kiinnostuksensa tasoa minuun, koska eihän tällaista temppua muuten tekisi. Tunnen lapsenomaista vihaa häntä kohtaan, enkä tiedä, mitä tekisin. Itsemurha on yksi hyvä vaihtoehto, sillä en keksi mitään myönteistä suhtautumistapaa tässä tilanteessa. Kaikki meni muutenkin jo suhteellisen huonosti ja nyt vielä tämä. Mokoma vaihtoon lähtö pitäisi kieltää, sillä mitä kumman järkeä on lähteä ummikkona opiskelemaan, eihän siitä tule mitään edes John Nashin järjellä. loman vietto on yksi asia, mutta ei siellä kielitaidottomana pysty opiskelemaan. Miten minulle voidaan tehdä tällaista? Noh, ihan hyvin kun minulta ei kysytä. Ja tämä ei, valitettavasti, ole edes trolli.
1144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sitten kun hän palaa tutkintomme ovat ihan eri vaiheessa, eikä hän ole enää kiinnostunut minusta, jos on nytkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sdfsdf kirjoitti:

Ihkubeibi, jonka kanssa minulla on ollut, jos ei nyt suhdetta niin ainakin sutinaa, lähtee vaihtoon. Tämä vituttaa, surettaa, huolestuttaa ja pöyristyttää minua. Joudun olemaan seuraavan vuoden tai puoli vuotta yksin. Mielestäni tämä indikoi hänen kiinnostuksensa tasoa minuun, koska eihän tällaista temppua muuten tekisi. Tunnen lapsenomaista vihaa häntä kohtaan, enkä tiedä, mitä tekisin. Itsemurha on yksi hyvä vaihtoehto, sillä en keksi mitään myönteistä suhtautumistapaa tässä tilanteessa. Kaikki meni muutenkin jo suhteellisen huonosti ja nyt vielä tämä. Mokoma vaihtoon lähtö pitäisi kieltää, sillä mitä kumman järkeä on lähteä ummikkona opiskelemaan, eihän siitä tule mitään edes John Nashin järjellä. loman vietto on yksi asia, mutta ei siellä kielitaidottomana pysty opiskelemaan. Miten minulle voidaan tehdä tällaista? Noh, ihan hyvin kun minulta ei kysytä. Ja tämä ei, valitettavasti, ole edes trolli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu