miksei lapsille saa nauraa?

Mä oon joskus kuullu, että jos nauraa lapsen kommentille, niin hän voi luulla, että se on täysin väärin ja häntä pidetään tyhmänä, tai sitte hän luulee että se on oikeesti hauska juttu ja sitä voi julkisesti toistaa joka paikassa.

Ajattele jos sinä sanot jotain, joka on mielestäsi oikein ja ei lainkaan hauskaa, ja kanssasi keskusteleva ihminen alkaa nauraa käkättämään viimeistä päivää? Mitä ajattelisit ja etkös tuntisi itsesi todella noloksi?
(Pikku lapsissa se voi aiheuttaa(ainakin useasti toistettuna) jotain ongelmia, esim. lapsi voi alkaa miettiä, että voinko sanoa näin, vai nauraako se taas minulle???)
Jossain tapauksissa tietysti myös se, että jos se on jotain sopimatonta, voi nauru kannustaa ja lapsi alkaa rallattaa sitä esim.kaupassa....

Tämä tarina ei liity siihen, että lapsen suusta - minun - sanomani juttu olisi ollut hauska. Vaan yleensäkin siihen, että joku juttu aikuisesta on tavattoman hauska, hassunkurinen, tai jotain, ja aikuinen alkaa nauraa röhöttämään. Ja miltä se tuntuu.

Päiväkodin kevätnäytelmään kysyttiin halukkaita johonkin kukkasen tai keijun rooliin. Kaikki tytöt nostivat kätensä. Minulle ei riittänyt kukkasen roolia, mutta ei hätää: sain toisen roolin.
Pääsin peikoksi. Tai mikä menninkäinen lie.
Päälläni oli säkki tai jotain semmosta, mihin vapaaehtoisesti en olisi suostunut (eikä kukaan muukaan tyttö), mutta sen ajan päiväkodissa ainakaan minä en uskaltanut vastustaa. Meitä oli kaksi tyttöä tässä roolissa, kävelimme salin poikki "kärpässienen " alle kyhjöttämään.

Kun meidän näytelmämme alkoi ja seisoimme ne säkit päällä salin reunalle, minä häpesin. Ja samassa eräs tuttu nainen "katsomossa" räjähti kuuluvaan isoon röhönauruun. Olin niin vihainen, loukattu, häpeissäni. Vihasin tuota ämmää!

Toinen juttu:
Pikkutyttö asetteli kuminaha-tukkapantaa päähänsä. Hiukset hapsottivat hassusti joka puolelta ja minusta se oli niin hassua että herähdin nauramaan.
Tyttö otti nauruni pilkkana. Hän meni nurkkaan itkemään.
Oli siinä selittäminen, että nauru voi olla hyväntahtoistakin; minusta hän oli niin hauskan näköinen, hyvässä mielessä hauskan näköinen, ei pilkallisesti, kun hiukset tulivat sojottaen ja hömpsöttäen joka puolelta.

Kolmas juttu:
Äitienpäivän aamu. 4-vuotias ojentaa ylpeänä päiväkodissa tekemäänsä lahjaa ja minä avaan sen.. ja herähdän nauruun. Lahja oli yllättävä, odottamaton ja niin hauska ja ihana, yksinkertaisesti aivan ihana. Mutta minä nauroin. Ja lapsi meni aivan murheelliseksi, käpertyi pieneksi: äiti nauraa hänen hienolle ja huolella, rakkaudella ja ylepydellä tehdylle lahjalleen..
Sai siinä sitten selitellä.. että se on aivan ihana! ja siksi minä nauroin, kun se on niin hieno...
Mikä se lahja oli?
Itsetehty, puuvartinen ja nahkainen - kärpäslätkä!
Yhä vieläkin tulen hyvälle tuulelle kun näen sen - se on seinällä ja on sillä kärpänenkin tapettu. Siitä oikein näkyy se keskittyminen, huolellisuus ja into, millä pikkumies on sitä tehnyt!

Lasten suusta: Lapsille moni asia siis on tosi, vakava ja aito. Sanat menevät nurinpäin, ilmaisu on aikuisen korvaan hassu mutta lapselle ihan todellinen ja oikea. Siksi ei saa ikinä nauraa lapsen aikana, lapsen kuullen!! Silloin vähättelet lasta!

muistan kun olin pieni niin jos sanoin jottain mistä äiti, isä tai joku tuttu nauroi niin minä rypesin hymyilemään ja toistin sen. minusta oli hauskaa kun mulle naurettiin koska tajusin että tein jottain hassua. isäni osasi nauraa minulle selvästi kivalla tavalla. pidin itseäni omasta mielestä hassuna kun sain toiset nauramaan.

Minä nauroin kun se lapsi kuoli sinne kaivoon.