UFO UNIA

Tällä viikolla olen nähnyt kaksi extraterrestiaalista unta:

Maanantain ja tiistain välisenä yönä kuvasimme outoa "satelliittia" Itärajalla lähellä Venäjää. Yöllä näin unen, jossa olin vierailulla jossain oudossa tilassa, jossa oli suuri halli ja tila, jonne minut kutsuttiin syömään. Siellä oli pöytä, joka notkui ruuista ja kolmijalkainen kynttilä, joka näytti goottilaiselta, oli pöydällä. Pitkillä mustilla hiuksilla varustettu emäntä kehotti minua syömään. Huomasin, että ruoka oli kummallista velliä tai melkein puuroa, jossa oli siemeniä. Mieleeni jälkikäteen tuli Raamatunpaikka Mannasta, joka näytti samalta kuin uneni ruoka:

2 Moos. 16: 30 korianderinsiemenenkaltaista, valkoista ja maistui hunajakakulta.

Lähellä oli pieni koiranpentu, kultainen noutaja. Sillä oli nälkä ja pyysin, että ruokaa annettaisiin pennulle. Pyyntööni suostuttiin ja koira sai valtavan lautasellisen Mannapuuroa. Se maistoi sitä ja pakeni - koska se oli kuumaa! Toin pennun takaisin lautaselle ja se oli jäähtynyt ja se söi. Siihen uneni päättyi.

Toinen uneni oli viime yönä 21.5.2009:

Olin jossain hylätyssä talossa käymässä (muistaakseni Mikkelin maalaiskunnassa) ja kapusin talon ullakolle, joka oli iso ja avara. Yht'äkkiä peräännyin: siellä oli suuri mustansininen pallo, jossa oli pinnalla hopeisia osasia, kuin jonkinlaista elektroniikkaa. Pallo oli pohjaltaan litteä ja äkkiseltään näytti jättimäiseltä pommilta, mutta oli paljon hienompi ulkonäöltään kuin pommi tai merimiina, kuin Kecksburgin alus. Näky oli niin erikoinen, että peräännyin välittömästi, vaistomaisesti enkä sanonut mitään. Ketään ei näkynyt. Se vain oli siellä enkä tiedä, miten se oli sinne yleensä edes päässyt. Se oli kuin jonkinlainen suuren emoaluksen luotain hienoine hopeisine tekniikoineen. En jäänyt tutkimaan alusta vaan heräsin unestani ja olin ihan lamaantunut, jäseniä särki ja tunsin oloni kipeäksi. Aluksen koko oli sellainen, että yksi kaksimetrinen ihminen olisi sinne mahtunut hyvin sisälle istumaan mukavaan hierovaan avaruustuoliin, joka on säädettävissä ja ehkä siellä voisi myös välillä seistä tarvittaessa. Pinta oli kuin metallia, ehkä jonkinlaista aurinkopaneelin kaltaista materiaalia, voi olla, että se käytti auringonvaloa myös energialähteenään. Missään en nähnyt ovea, ehkä se sulautuu saumattomasti alukseen. Tuli mieleen merien meduusat, nekin työntävät itseään merkillisesti ylöspäin pumppaamalla, ei mikään ihmisen alus siten toimi, ei edes ilmatyynyalus.

Että tällaista. Lisää voitte nähdä UFO-kuviani, joita en ole raportoinut kenellekään viralliselle taholle, YouTubessa, kun laitatte searchruutuun: sismaria37
8381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Unissa minulakin alkoi nuo kokemukset- ollaan lasiseinäisessä ravintolassa ( huom! siihen aikaan ei edes osattu kuvitella, näitä nykyisiä lasitaloja)Luonnon valo. tarjoilija toi kolmionmuotoisessa lasissa, lasi seisoi kärjellään, vihteätä mehua.
Myöhemmin elämässäni näi auringonkukka oras mehua. Väri aivan sama.
Uneni toistui samanlaisena useasti.

Vasta sen jälkeen näin avoimin silmin päivänvalossa elämäni ensimäisen UFOn

Äänestä

juttuja ja videoita. Kerro vaan jatkossakin, miten tilanne kehittyy...

Äänestä

Näin unta että työnsin venäläisen miliisin seinää vasten junan käytävällä ja kalan fileeraus veitsellä leikkasin kurkun siltä auki. Se veitsi upposi kuin voihin ja veri alkoi tirskumaan kurkusta, huh!

Samassa unessa myös siskoni oli tappanut jonkun (en muista tarkalleen), mutta yritettiin piilottaa sitä ruumista.

Ihan kahelia unia!

Äänestä

oletko enemmänkin omalaatuisen huumorin edustaja? Siis en ota kantaa uniisi, koska ihmiset on taipuvaisia näkemään vaikka minkälaisia unia, mutta noi sinun videosi.

Kävin niitä läpi ja joukkoon mahtui ufoja, chemtraileja, big footin jälkiä sun muuta. Kaikki ufovideosi oli huonosti, tai ehkä tarkoitushakuisesti huonosti tarkennetuja otoksia Venuksesta. Havaintoajat viittaavat vahvasti Venukseen, joka tuolloin kirkkaana loisti iltataivaallamme. Itse kohde ei liiku näennäisesti suhteessa puihin, kuin sen verran mitä taivaan kohteet liikkuvat tuossa ajassa. Erotin siinä vajaan 5 min videossa normaalin liikkeen kohteella suhteessa puuhun ja se vastasi tähtien ja planeettojen näennäistä liikettä taivaalla tuona kuvausaikana. Liikutat kameraa kyllä paljonkin, jolloin kohde ikäänkuin "liikkuu", mutta samoin liikkuvat myös puut.

Youtube-profiilissasi ilmoitat asuinpaikkakuntasi, jonka läheltä menee linjalla Turku-Joensuu lentoväylä. Tuota väylää käyttää Pohjois- ja Länsi-Euroopan lentoliikenne kaukoitään ja takaisin. Siinä lentää vuorokauden aikana monia kymmeniä lentokoneita 9-14 km:n korkeudessa, joista jää sopivissa olosuhteissa jättövanoja, joita kutsut chemtraileiksi (oikea ilmaisu on contrail). Niitä näkyy, kun ilmankosteus on otollinen juuri sillä korkeudella. Yleensä ne näkyy voimakkaina ja pitkäkestoisina lähestyvän matalapaineen aikana. Huomaat asian, kun pistät merkille että kun näet pitkäkestoisia vanoja taivaalla, vesisade ei ole kaukana... yleensä viimeistään noin 12 tunnin sisällä sataa. Vanoja on erilaisia. Joko nopeasti häviäviä, jolloin vana on lyhyt ja häviää, eli ei ehdi jäätymään jäähileeksi. Joskus vanasta tulee katkoviivaa, kun eri kosteusalueiden läpi lentäessään välillä tulee pitkäkestoista vanaa ja välillä ei. Huomaat katkoviivatilanteessa sen että yleensä vanakohdassa on vielä jokin ohut yläpilvimuodostelma kielien korkeammasta kosteuspitoisuudesta. Videossasi oli pitkäkestoista, jäätynyttä tiivistysvanaa, joka oli jo levinnyt laajalle alueelle ylätuulien ripottelemana. Huomaa että se ei vaikuta päähäsi mitenkään, koska se on tuolla 9-13 km:n korkeudessa ja liikkuu nopeasti pois näkyvistä, sekä on vain jäähilettä. Yhtä pitkäkestoista vanaa voit seurata parhaimmillaan 3-4 tuntia, kunnes se on kulkeutunut horisonttiin. Lisäksi mainittakoon että jos lentokoneesta oikeasti levitetään kemikaaleja, ei sitä voi silmin nähdä. Esim jos lentokone joutuu tekemään teknisistä tai muista syistä välilaskun tai palaamaan lähtökentälle heti noustuaan, joutuu kone tyhjentämään ilmakehään polttoainetta saavuttaakseen suurimman sallitun laskeutumispainonsa. Tuotakaan tapahtumaa ei silmin voi maasta käsin havaita, koska polttoaine haihtuu heti ilmaan päästyään. Tai jos esim pilviin lasketaan hopeajodidia lentokoneesta, jotta saataisiin ne satamaan, niin mitään kemikaalin levitystä et näe. Ja jotta voitaisiin ihmisen päähän levitystyöllä vaikutta, pitäisi levitys tapahtua maks 50 metrin korkeudessa, että se edes saavuttaisi maanpinnan.

Lisäksi vidoissasi oli leikkiä auringon kanssa... Erityisesti jäi mieleen se "plasmasäde", joka ilmestyy kaikkiin videokameroihin kun kuvaat suoraan aurinkoon sillä. Myöskin oli lumihiutaletta kuvattu ja vesipisaraa objektiivin linssissä ja yksi salamalla kuvattu otos suoraan ikkunalasin läpi. Niin ja niitä big footin, eli jäniksen jälkiäkin oli...

Mieleeni tuli vahvasti että olet ehkä humoristi ja teet noita videoita huviksesi pilke silmäkulmassa, mutta jos et niin... hassua, heh. No ei tieto näistä jutuista koskaan turhaa ole, koska monet aivan oikeasti uskovat tuolla tavalla noista jutuista.

Äänestä
  • ja takaani juoksi kaksi n, 25 vuotiasta suomalaista miesta. =(olen itsekin valkoinen alkuasukas, joten aabrahamin ei kannata kiusata vahemistovaltuutetua)

    Ne hyokkasivat molemmat yhta-aikaa kimpuuni puukkojen kanssa tarkoituksenaan tapaa minnut. Tarkussani oli .380 revolveri ja ammuin molemmat siihen paikkaan.
    Katselin kuoleita ja silloin minulle tuli saali ja katumus, ja yritin virvoittaa heita henkiin. Revolverisssani oleva rulla oli n. 40. m pitka, mutta patruuunat olivat 20 sm. pitkia.

    Äänestä

  • käsi hieman tärisi kuvattaessa mutta ei tähdettömällä taivaalla viimeisin voinut olla Venus koska se vaihtoi jopa paikkaa ja toinenkin kuvasi stä parin päivän jälkeen uudestaan ja siinä on pysähdyskuvissa myös jakaantumista, eri värejä ja uudelleen kasaantmista, kuten Jaakko Närvä oli kerran itsekin livenä linja-autoikkunasta jatsonut. Äsken tuli ilmaan klo 15 maissa sähköä eli ukkoskuuro ja hurja raesade. Ilmastomuutokset varmaan vaikuttavat näihin ilmiöihin. No, vähän folkkista mukaan, niin tylsäksi ei aika tule ufoilijoillekaan, siellä olisi kilpailu, jossa puvustajille ja maskeeraajille ois oiva tilaisuus todistaa luovuutta ja ammattitaitoa. Myös tarkastellaan tohtorien voimin kristinuskon suhdetta ufoihin:

    http://www.roswellufofestival.com/

    Äänestä

Takaraivo värisi ja tuntui kuumalta. Se oli yhteinen ainutlaatuinen tunne ufounista herättyäni. Onko samanlaisia fyysisiä tuntoja ufounien jälkeen?

Ufounet ovat jollain tavalla erillaisia tavallisiin uniin verrattuna.

Äänestä

Olin unessa taas entisellä kotitilalla, siellä ei yöllä kaupungin valot paljon heijastele ja tähtitaivas on kirkas. Näin taas samaa unta, että katselen tähtitaivasta. Kaukaa horisontista on tulossa ihmeellisiä valoja ja kun ne tulevat lähemmäksi ne piirtävät kirkkailla "laser" valoilla ihme kuvioita taivaaseen. On tosi jännä ja vähän pelottava uni :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maria matala neiti kirjoitti:

Tällä viikolla olen nähnyt kaksi extraterrestiaalista unta:

Maanantain ja tiistain välisenä yönä kuvasimme outoa "satelliittia" Itärajalla lähellä Venäjää. Yöllä näin unen, jossa olin vierailulla jossain oudossa tilassa, jossa oli suuri halli ja tila, jonne minut kutsuttiin syömään. Siellä oli pöytä, joka notkui ruuista ja kolmijalkainen kynttilä, joka näytti goottilaiselta, oli pöydällä. Pitkillä mustilla hiuksilla varustettu emäntä kehotti minua syömään. Huomasin, että ruoka oli kummallista velliä tai melkein puuroa, jossa oli siemeniä. Mieleeni jälkikäteen tuli Raamatunpaikka Mannasta, joka näytti samalta kuin uneni ruoka:

2 Moos. 16: 30 korianderinsiemenenkaltaista, valkoista ja maistui hunajakakulta.

Lähellä oli pieni koiranpentu, kultainen noutaja. Sillä oli nälkä ja pyysin, että ruokaa annettaisiin pennulle. Pyyntööni suostuttiin ja koira sai valtavan lautasellisen Mannapuuroa. Se maistoi sitä ja pakeni - koska se oli kuumaa! Toin pennun takaisin lautaselle ja se oli jäähtynyt ja se söi. Siihen uneni päättyi.

Toinen uneni oli viime yönä 21.5.2009:

Olin jossain hylätyssä talossa käymässä (muistaakseni Mikkelin maalaiskunnassa) ja kapusin talon ullakolle, joka oli iso ja avara. Yht'äkkiä peräännyin: siellä oli suuri mustansininen pallo, jossa oli pinnalla hopeisia osasia, kuin jonkinlaista elektroniikkaa. Pallo oli pohjaltaan litteä ja äkkiseltään näytti jättimäiseltä pommilta, mutta oli paljon hienompi ulkonäöltään kuin pommi tai merimiina, kuin Kecksburgin alus. Näky oli niin erikoinen, että peräännyin välittömästi, vaistomaisesti enkä sanonut mitään. Ketään ei näkynyt. Se vain oli siellä enkä tiedä, miten se oli sinne yleensä edes päässyt. Se oli kuin jonkinlainen suuren emoaluksen luotain hienoine hopeisine tekniikoineen. En jäänyt tutkimaan alusta vaan heräsin unestani ja olin ihan lamaantunut, jäseniä särki ja tunsin oloni kipeäksi. Aluksen koko oli sellainen, että yksi kaksimetrinen ihminen olisi sinne mahtunut hyvin sisälle istumaan mukavaan hierovaan avaruustuoliin, joka on säädettävissä ja ehkä siellä voisi myös välillä seistä tarvittaessa. Pinta oli kuin metallia, ehkä jonkinlaista aurinkopaneelin kaltaista materiaalia, voi olla, että se käytti auringonvaloa myös energialähteenään. Missään en nähnyt ovea, ehkä se sulautuu saumattomasti alukseen. Tuli mieleen merien meduusat, nekin työntävät itseään merkillisesti ylöspäin pumppaamalla, ei mikään ihmisen alus siten toimi, ei edes ilmatyynyalus.

Että tällaista. Lisää voitte nähdä UFO-kuviani, joita en ole raportoinut kenellekään viralliselle taholle, YouTubessa, kun laitatte searchruutuun: sismaria37

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu