entisiä koulukiusaajia. heikomman kimppuun on aina menty ja mennää edelleen kun se on niin helppoo. ei haittaa vaikka tosimiesten mielestä ovatki paskahousuja tuollaiset heikomman kimppuun hyökkäävät =D
Mamuja arvostelevat
ovat 87%
12257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Koulukiusaajat menestyvät elämässä keskimäärin paremmin. Työskentelevät johtavassa asemassa, ovat kouluttautuneet akateemisesti. Eihän tuo käy yhteen sen kanssa, kun täällä on väitetty, että rasistit ovat white trash-luokkaa, yhteiskunnan pohjasakkaa, jotka pelkäävät että mamut vievät kaikki rahat sossusta eikä heille jää mitään.
olla nykyisiäkin koulukiusaajia? Tai tulevia koulusurmaajia.
varmuudella katsoneet elämää muutenkin kuin vain ruusunpunaisten lasien läpi, toisin on laita mamuja puolustelevien, kaltaistesi viherpiipertäjien
Maahanmuuttajia kiusaavat ovat kaikki yhteiskunnan ulkopuolella. Syrjäytyneitä neljän seinän sisällä piilekseviä luihuja.
Mamuja sortavat on raukkiksii!!!!
arvostelijat,mamuja on kuitenkin liikaa raahattu tänne valmiiseen pitopöytään.
Kirjoittanut: Luihu ,rasisti,koulukiusaaja ihan kuinka vaan,mamuja on silti liikaa.
Kyllä tänne mahtuu lisää ihmisiä.
koti mamu nurkkiin ruokittavaksi .Kukahan sunkin vellit maksaa,en minä,mutta äitis varmaan.
vaikka heitä on vain pari prossaa kaupungin asukkaista.
haluat siis lisää uhreja?
niin saa vastauksen, joka miellyttää.
Aikoinaan sotaveteraanit rakensivat meille kotimaan kovalla työllä.
Nämä Mamut lähtevät pakoon täyshoitoon ja vaatimaan sitä ja tätä, rakentaisivat itselleen oman kotimaan siitä alkaa elämä.
Ei ollut helppoa maat oli raivattava ei pankkilainaa vain hartiapannki oli olemassa.
Minun rakas Suomi ei saa olla Mamuille itsestään selvyys.
Ei täällä tule olemaan töitä, kun firmat muuttaa halvemmat tuotannon perässä pois.
Te jotka haluatte auttaa mamuja, menkää heidän kotimaihinsa ja pistäkää valtio nousuun.
Veteraanien puolesta itken verta, ajatella miltä heistä tuntuu.
Kyllä mahtuu, mutta mistä toimeen tulo. ajattele vähän.