Asuinalueista

Tässä mielenkiinnolla seurannut jatkuvaa keskustelua ja arvostelua Koivuhaan asuinalueesta. Taitaa olla sellainen "punainen vaate" meille Kokkolalaisille. Mutta toisaalta se on hyväkin levittää tällaisia harhaanjohtavia juttuja, niin saadaan asuntojen hintataso pysymään normaalina ja ihmiset aitoina.
Välillä tuntuu, että ovat vaan kateellisia Koivuhakalaisille kun sieltä löytyy kuitenkin kaupungin monipuolisimmat palvelut. Toisaalta jos ongelmia haluaa kaivaa, niin on niitä kaupungin hienostoalueillakin; lähikapakoita ja tanssilavoja poltetaan ja samaisia usein mainittuja huumeruiskuja ja lasinsiruja rannat täynnä ettei uimaan uskalla ainakaan paljain jaloin. Mutta eihän niistä puhuta. Koivuhaka on muuten entinen asuntomessualue, joten saa nähdä millaisen maineen uusi messualueemme saavuttaa.
8447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

koivuhaka ja ykspihlaja alueella enemmän asukkaita kuin missään muualla asuin alueella sori välimerkit puuttuu

Äänestä

Itsekin olen mokomaa ihmetellyt. Näin paluumuuttajana ei voi kuin hämmästellä kokkolalaisten pientä maailmankuvaa; Kokkolan kokoisessa paikassa ei todellakaan ole varaa lokeroida ihmisiä asuinalueen mukaan. Kokkola itsessään on kuin kärpäsen p..ka suomen kartalla! Lapsuuteni asuin Halkokarilla. Halkkiksella ei ollut (onkohan vieläkään) edes pankkiautomaattia. Silti sielläkin oli omat hyvät puolensa. Kokkola on täynnä omalla tavallaan idyllisiä alueita, miksi ne täytyisi asettaa johonkin arvojärjestykseen, naurettavaa?! Toki keskustan liepeillä on kalliimmat asunnot ja niin saakin olla, mutta samanlaisia kokkolalaisia taidetaan silti olla, vai mitä? Bättre folke on sitten oma lukunsa...

Äänestä

...ei ole nyt,eikä ole koskaan ollutkaan totta!Minäkin olen monta vuotta ollut pois K:haasta,mutta en yhtään empisi,jos tarvisin vuokra-asuntoa,muuttaa takaisin K:hakaan.Tyhjästä voi narista,mutta ei Koivuhaasta!T:entinen ja mahd.tuleva asukki

Äänestä
  • Miksihän Koivuhaassa on asunnot sitten niin halpoja, ja vuokra-asuntoja seisoo tyhjillään?? Luulis että kaikki haluavat muuttaa sinne, kun kerrankin saa rahalle vastinetta.

    Äänestä

  • äimänkäkönen kirjoitti:

    Miksihän Koivuhaassa on asunnot sitten niin halpoja, ja vuokra-asuntoja seisoo tyhjillään?? Luulis että kaikki haluavat muuttaa sinne, kun kerrankin saa rahalle vastinetta.

    se koivuhaan maine, jota immeiset pelekää ja joka hintoja laskee! Ja meneehän siinä omakin maine jos joku saa tietää että koivuhaassa asuu... ;) Ainakin meitä muutamat "tuttavat" katsovat hieman kieroon kun tänne muutettiin...

    Tosiaan luulisi, että tänä aikana ihmiset hakisivat edullista asumista, mutta ei tahdo koivuhaka kelvata, ei sitten millään. Omapa on häpeänsä.

    Äänestä

Minusta Koivuhaka on luonnonkaunis alue. Hienoa mäntymetsää ja ulkoilumahdollisuudet. Kerrostaloasuntokaan ei olisi niin kallis, että sitä joutu maksaa 40 vuotta takaisin. Sieltä on myös mukavan lyhyt pyöräilymatka kaupunkiin ja oman alueen palveluita on runsaasti.

Pelkään kuitenkin, että naapurissa asuu sitten joku örisevä häirikkö. En usko, että häiriköitä tapaa Koivuhaan omakotitaloalueella, mutta siellä palvelukeskuksen lähellä kerrostaloissa. Olen itse asunut kerrostalossa, joka on kaljakapakan vieressä, ja jos jonkinsorttista häirikköä on riittänyt. Kaljakapakkakin on aiheuttanut häiriötä öisin makuuhuoneeseen tunkeutuvilla karaokelaulannalla ja humalaisten tappelulla. Siksi minua ei oikein innosta ajatus asumisesta kapakoiden vieressä.

Äänestä

Kyllähän se valitettavasti näin on että koivuhaka on Kokkolan ilmapiiriltään surkeimpaan päähän lukeutuva asuinalue. Käy katsomassa iltaisin ja päivisin esimerkiksi palkkarin eli palvelukeskuksen nuoria ja muuta porukkaa.

Suurin osa maahanmuuttajista potkitaan myös koivuhakaan ja jokainen tervejärkinen vähän aikaa sivusta seuraamalla ymmärtää onko maahanmuuttajat omalla asuinalueella hyvä vai huono juttu.

Ykspihlaja on tätä nykyä huomattavasti mainettaan parempi vaikkei sekään mikään unelma asuinympäristö ole.

Näitä en revi hatusta vaan olen asunut koivuhaassa ja tuttuja asuu edelleen enkä koskaan, ikinä muuttaisi Koivuhakaan jos minulla olisi perhettä.

Sen verran joutuu puollustamaankin Koivuhakaa että jos häiriöt ei pelota niin kämpät on monesti parempi kuntoisia sekä halvempia (ja usein isompia) kuin muualla kokkolassa.

Äänestä
  • Kyllä tämä Ykspihlaja on aivan unelma-asuinympäristö! Kaunis ja rauhallinen ympäristö, merenranta, lähellä hyvät ulkoilu- ja retkeilymaastot, lähikauppa, kirppis, kirkko, koulu, päiväkoti, paljon kulttuuritoimintaa, hyvä yhteis- ja talkoohenki asukkaiden kesken... Mitä vielä kaipaisit unelma-asuinympäristöltä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ra21 kirjoitti:

Tässä mielenkiinnolla seurannut jatkuvaa keskustelua ja arvostelua Koivuhaan asuinalueesta. Taitaa olla sellainen "punainen vaate" meille Kokkolalaisille. Mutta toisaalta se on hyväkin levittää tällaisia harhaanjohtavia juttuja, niin saadaan asuntojen hintataso pysymään normaalina ja ihmiset aitoina.
Välillä tuntuu, että ovat vaan kateellisia Koivuhakalaisille kun sieltä löytyy kuitenkin kaupungin monipuolisimmat palvelut. Toisaalta jos ongelmia haluaa kaivaa, niin on niitä kaupungin hienostoalueillakin; lähikapakoita ja tanssilavoja poltetaan ja samaisia usein mainittuja huumeruiskuja ja lasinsiruja rannat täynnä ettei uimaan uskalla ainakaan paljain jaloin. Mutta eihän niistä puhuta. Koivuhaka on muuten entinen asuntomessualue, joten saa nähdä millaisen maineen uusi messualueemme saavuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu