mikä on?

pennun luovutusikä?
minkä ikäisen pennun on jo osattava tehdä tarpeens ulos?
7446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

7-8 vkon ikäisenä saa luovuttaa.

riippuu koirasta aivan.. meillä kun tuli 7vkoisena kotiin teki kaikki aina ulos ja myös toki sisälle paperille. ei kuitenkaan ole täysin sisäsiisti vielä 4kk iässä. muista aina joka ikinen kerta kehua kun pentu tekee ulos, oppii että sinne siis kannattaa tehdä :)

Äänestä
  • Koiralle on luonnollista tehdä tarpeensa ulos. Ei siitä tarvitse tehdä mitään suurta numeroa hirveillä kehuilla ja nameilla. Koira yhdistää helposti kehut PELKÄSTÄÄN tarpeiden tekemiseen, EI tarpeiden tekemiseen ulkona. Tällöin se voi hyvinkin ajatella, että yleisesti ottaen tarpeiden tekeminen on kehujen arvoinen asia, paikalla ei ole niinkään merkitystä.

    Äänestä

Eli 7-8 viikkoa on pennun luovutusikä, mutta nykyään moni kasvattaja suosii ennemmin tuota kahdeksan viikon ikää. Pentu oppii seitsenviikkoisena paljon emoltaan ja sisaruksiltaan mm. puruvoimaan säätely jne.

Voit varautua siihen, että koirasi on sisäsiisti n. puolivuotiaana. Tietenkin tähän tarvitaan paljon harjoittelua.

Äänestä
  • tosiaan se kahdeksan viikkoa on ihan hyvä,itse hain pentuni pois huonolta kasvattajaltaan jo 6 viikon iässä(oli luovuttamassa jo 4viikkoisena) ja se näkyy koiran käytöksessä. se on "yli riippuvainen" omistajistaan. Mikä on hellyttävää mutta ehkä rasittavaa koiran kannalta pitkien koulupäivien takia. Se on myös todella mustasukkainen omistajistaan eikä sillä ole hajuakaan kuinka kovasti saa leikkiä. Meidän pentu oppi sisäsiistiksi n. 3 kuisena. ja siitä olen ylpeä. :) Toisaalta tiedän pentuja jotka ovat luovutusiässä luonnostaan sisäsiistejä. mm. Show showt ovat usein sellaisia :)

    Äänestä

  • dallinger kirjoitti:

    tosiaan se kahdeksan viikkoa on ihan hyvä,itse hain pentuni pois huonolta kasvattajaltaan jo 6 viikon iässä(oli luovuttamassa jo 4viikkoisena) ja se näkyy koiran käytöksessä. se on "yli riippuvainen" omistajistaan. Mikä on hellyttävää mutta ehkä rasittavaa koiran kannalta pitkien koulupäivien takia. Se on myös todella mustasukkainen omistajistaan eikä sillä ole hajuakaan kuinka kovasti saa leikkiä. Meidän pentu oppi sisäsiistiksi n. 3 kuisena. ja siitä olen ylpeä. :) Toisaalta tiedän pentuja jotka ovat luovutusiässä luonnostaan sisäsiistejä. mm. Show showt ovat usein sellaisia :)

    Enpä kyllä usko, että mikään koira on 7-8 vkon ikäisenä sisäsiisti... syy: koiranpentu oppii täydellisesti säätelemään suolistonsa ja rakkonsa toimintaa rodusta riippuen vasta n. 4 - 6 kk iässä. Joten alle 3 kuinen pentu tuskin on sisäsiisti. Toki pennun sisäsiisteys-harjoittelun tulee aloittaa heti kun se tulee uuteen kotiin. Koiraeläimille on ominaista pitää oma reviirinsä puhtaana (koti), ja se pyrkii tällöin tekemään tarpeensa muualle.
    Jokainen koira on kuitenkin yksilöllinen, kuten on jokainen omistajakin.... Mitä useammin jaksaa koiran kanssa pihalla juosta, sitä helpommin se oppii sisäsiistiksi. Pennuilla on yleensä hätä aina nukkumisen, syömisen, ja leikkimisen jälkeen. Eli n. 15 krt/pvässä :)

    Edelliselle kirjoittajalle: Rotu, jota ilmeisesti tarkoitit, on Chow Chow. Eivätkä ne tietääkseni ole sen enempää sisäsiistejä kuin muutkaan rodut, johten juurikin mainitsemistani fysiologisista seikoista.

    Äänestä

  • ................. kirjoitti:

    Jostakin puskista tähänkin keskusteluun löysin ja onki pakko kommentoida, vaikkei kukaan välttämättä luekkaan enää.
    Tuohon edellisen kirjoittajan viestiin haluaisin kommentoida, millä perusteella sanot ettei chowit ole "sen enempää sisäsiistejä kuin muutkaan rodut"? ..Kun näin kyllä on. Siis suuri(n) osa chow chow:sta on sisäsiistejä luovutusiässä(tai ainaki hyvin pian sen jälkeen).
    Enkä kerro tätä minään "kuulopuheina" vaan ihan kokemuksen perusteella.

    ..Että en tiedä mikä tähän on syynä tai minkä takia juuri chowit, mutta totta tuo kyllä on.

    Äänestä

  • chowi kirjoitti:

    pienet koirat tulevat isoja koiria hitaammin sisäsiisteiksi.ELi normi koira 5kk ikään,mutta on täälläkin ollut juttua jotta pini koira ollut vasta vuoden iässä täysin sisäsiisti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yyyyyyyyy kirjoitti:

pennun luovutusikä?
minkä ikäisen pennun on jo osattava tehdä tarpeens ulos?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu